lauantai 19. lokakuuta 2024

Rauno Laukkanen 1951-2024

Puheenvuoro enoni muistotilaisuusessa la 19.10.2024

Antiikin roomalaisilla oli sanonta: Kuolema on varma, hetki epävarma. Joillekin ajatus elämän väistämättömästä päättymisestä johtaa toivottomuuden ja tarkoituksettomuuden tunteeseen. On kuitenkin mahdollista ajatella, ja mielestäni parempi ajatella, että juuri päiviemme rajallisuus antaa niille merkityksen. Jokainen päivä on ainutkertainen. Jokainen elämä on ainutkertainen.

tiistai 8. lokakuuta 2024

maanantai 7. lokakuuta 2024

Jokunen linkki Sensuroitu -kirjasta

Minulta pyydettiin blogi-kirjoitusta Ville Mäkipellon ja Paavo Huotarin kirjoittamasta teoksesta Sensuroitu: Raamatun muutosten vaiettu historia (Otava 2023). En käy tässä sellaista kirjoittamaan. Annan kuitenkin jokusen linkin minua oppineempien teologien netistä löytyviin kirjoituksiin kirjasta.

tiistai 1. lokakuuta 2024

Kristus on lunastuksemme

Puhe Jyväskylän vapaasrk:lla ti 1.10.2024

Kolossalaiskirje 1:13-14

Paavali mainitsee tekstissä pimeyden vallan, eli pahan todellisuuden. Suomen evankelis-luterilaisen kirkon emerituspiispa, teologian tohtori, Seppo Häkkinen on sanonut seuraavasti:

"Kristilliseen uskoon kuuluu opetus persoonallisesta Pahasta, Saatanasta, ja pahan henkivalloista. Yhtäältä sekä kirkon oppi että Raamattu puhuvat varsin pidättyvästi näistä teemoista. Toisaalta ne otetaan vakavasti, sillä uskon ja kokemuksen mukaan pahuus ei ole vain hyvyyden puutetta, vaan ihmisen rajat ylittävää radikaalia pahuutta.

tiistai 17. syyskuuta 2024

Jumalan valtakunnasta

Puhe Jyväskylän vapaasrk:lla ti 17.9.2024

Kolossalaiskirje 1:12

Jumalan valtakunnassa on kyse Vanhassa testamentissa luvatun messiaanisen siunauksen ajan toteutumisesta. Kyse on Jumalan kuninkuudesta, hänen hallitusvallastaan tai hallintovallastaan, siitä, että hän saa hallita meitä pyhällä sanallaan ja Pyhällä Hengellään.

tiistai 10. syyskuuta 2024

Linkkejä aiheeseen Raamattu ja homoseksuaalisuus

Läntisessä kulttuuripiirissä keskustellaan nykyisin paljon seksuaalivähemmistöistä - myös kristinuskon parissa. Tässä jokunen video tästä aika vaikeastakin aiheesta:

Kirkkaus, voima ja ristin heikkous

Puhe Jyväskylän vapaasrk:lla ti 10.9.2024

Kolossalaiskirje 1:11

Paavali mainitsee tekstissä sanat kirkkaus ja voima. Kreikan sana doxa tarkoittaa kirkkautta, loistetta tai säteilyä. Sen taustalla on heprean sana kavod, joka voidaan kääntää kunnia, ja joka tulee raskasta tarkoittavasta juuresta.

maanantai 2. syyskuuta 2024

Mietteitä somesta

Noin 14 vuotta sitten tein ensimmäisen (ja tähän mennessä ainoan) profiilini facebookiin. Tarkoitukseni oli aluksi pitää yhteyttä sukulaisiin ja ystäviin. On tapahtunut paljon sen jälkeen - myös sosiaalisessa mediassa olemiseni suhteen.

lauantai 31. elokuuta 2024

Linkkejä liittyen ihmiseen

Seuraavat englanninkieliset National Geography 101 lyhyet videopätkät muutaman vuoden takaa liittyvät ihmisen biologiaan ja kulttuuriin. Nämä laadukkaasti toteutetut ja helppotajuiset videoklipit ovat viihdyttävää katsottavaa. Näkökulma on sekulaari.

lauantai 24. elokuuta 2024

Linkkejä liittyen historian alkeisiin

Seuraavat englanninkieliset National Geographic 101 lyhyet videopätkät muutaman vuoden takaa liittyvät esihistoriaan ja historiaan. Nämä laadukkaasti toteutetut ja helppotajuiset videoklipit ovat viihdyttävää katsottavaa. Näkökulma on sekulaari.

tiistai 13. elokuuta 2024

Ymmärrystä ja hyvää hedelmää

Puhe Jyväskylän vapaasrk:lla ti 13.8.2024

Kolossalaiskirje 1:9-10

Paavali rukoili että Kolossalaiset saisivat toisaalta viisautta ja ymmärrystä ja toisaalta että Kolossalaiset kantaisivat hyvää hedelmää, että he eläisivät Jumalan tahdon mukaisesti. Paavali ei tehnyt jyrkkää eroa ajattelun ja toiminnan välille. Ne kuuluvat terveessä ihmisyydessä yhteen.

Terve usko kantaa hyvää hedelmää, kuten hyveitä. Antiikin Kreikassa klassiset hyveet olivat viisaus, rohkeus, oikeamielisyys ja kohtuus. Uuden testamentin kirjoittajien opetuksen perusteella teologisiksi hyveiksi vakiintuivat usko, toivo ja rakkaus.

Donald Bloesch Kolminaisuuden tulkkina

Bloeschin henkilöhistoriaa

Donald G. Bloesch (1928-2010) oli huomattava amerikkalainen herätyskristillinen teologi. Hän toimi Dubuquen yliopiston teologian professorina 1957-1992. Eläköidyttyään virastaan hän toimi vielä sen jälkeen yliopistonsa emeritusprofessorina.

lauantai 10. elokuuta 2024

Linkkejä liittyen luonnontieteiden alkeisiin

Seuraavat englanninkieliset National Geographic 101 lyhyet videopätkät muutaman vuoden takaa liittyvät maailmankaikkeuteen, aurinkokuntaamme ja maahan. Nämä laadukkaasti toteutetut ja helppotajuiset videoklipit ovat viihdyttävää katsottavaa. Näkökulma on sekulaari. 

perjantai 9. elokuuta 2024

Kolminaisuusoppi alkukirkon jälkeen

Idän ja lännen eroavaisuus

Itäisen kirkon traditiossa Kolminaisuuden sisäiset suhteet ymmärretään pääasiassa seuraavasti: Poika syntyy ikuisuudessa Isästä ja Pyhä Henki lähtee (tai virtaa) Isästä. Lännen kirkossa ajatellaan samoin että Poika syntyy ikuisuudessa Isästä, mutta Henki lähtee (tai virtaa) Isästä ja Pojasta.

Lännen kirkko lisäsi Toledon kirkolliskokouksessa vuonna 589 Nikean uskontunnustukseen sanat, joiden mukaan Pyhä Henki lähtee (tai virtaa) Isän lisäksi myöskin Pojasta. Idän kirkko ei tunnusta lisäystä ja Pojasta (Filioque-lisäys).

keskiviikko 7. elokuuta 2024

Alkukirkon trinitaarisesta teologiasta

Varhaisia kristillisiä opillisia keskusteluja käytiin antiikissa erityisesti klassisen kreikan kielellä. Se oli Itä-Rooman ajattelijoiden keskuudessa oman aikakautensa ”tieteen”, eli filosofian, kieli. Lisäksi käytettiin myös latinaa, Länsi-Rooman hallinnon kieltä. Nämä kielet sisältävät luonnollisesti oman aikansa älyllisiä kategorioita ja kulttuurisia vaikutteita. Samalla kristityt ajattelijat loivat Raamatun ja seurakunnan kokemuksen pohjalta myös uusia sanoja, ja tapoja, puhua Jumalasta.

tiistai 6. elokuuta 2024

Kolminaisuusoppiin liittyvät kirkolliskokoukset ja uskontunnustukset

Ekumeeniset kirkolliskokoukset

Sana ekumeeninen tulee kreikan sanasta οἰκουμένη (oikoumenē). Se tarkoittaa koko asuttu maailma. Ekumeenisten kirkolliskokousten lukumäärästä ei ole yksimielisyyttä kristinuskossa. Ortodoksien mukaan niitä on seitsemän, roomalaiskatolilaisten mukaan kaksikymmentäyksi.

Monet protestantit tunnustavat neljän ensimmäisen yleisen kirkolliskokouksen viitoittaman oppiperustan oikeaoppiseksi. Niiden keskeisimmät ratkaisut nähdään raamatullisen uskon mukaisina.

maanantai 5. elokuuta 2024

Kolminaisuuteen liittyviä harhaoppeja

On sanottu "harhaoppi on oikean opin äiti". Tällä tarkoitetaan että perusteellisen teologisen työskentelyn taustalla on ollut usein suuri käytännön tarve, jopa suorastaan välttämättömyys, määritellä oikeaoppisuutta suhteessa heresioihin.

sunnuntai 4. elokuuta 2024

Hieman ajatuksia kolminaisuusopista

Käsitys Jumalan Kolminaisuudesta yhdistää kaikkia oikeaoppisia (tai oikeinylistäviä) kristillisiä kirkkokuntia halki ajan ja paikan. Sana ortodoksia tulee kreikan sanoista ὀρθός (orthos), ”oikea”, sekä δοξάζω (doxazo), ”antaa kunnia”. Oppi pyhästä Kolmiyhteydestä on luonteeltaan katolinen oppi. En viittaa sanalla tässä kohden (ainoastaan) Rooman kirkkoon, vaan siihen, että kolminaisuusoppi on keskeinen osa yleistä/yhteistä (lat. catholicus) kristillistä oppia. Jumalan Kolminaisuuden tunnustavat niin roomalaiskatoliset, ortodoksit kuin perinteiset protestantit.

Sosiaalinen oikeudenmukaisuus osa 1/2: Raamattu

Suomen Viikkolehti 4.8.2024

Heikommista on huolehdittava, opettaa Raamattu selvästi sekä Vanhan että Uuden testamentin puolella.  

Vanhan testamentin tärkeimpiä käskyjä on Jeesus Nasaretilaisen mukaan kaksi: Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi, koko sielustasi ja koko voimastasi (5. Moos. 6:5) sekä rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi (3. Moos. 19:18). Näiden kahden prinsiipin, eli periaatteen, varaan rakentuu koko vanhatestamentillinen etiikka (Matt. 2:36–40).

Vanhassa testamentissa seuraavaksi tärkeimmät käskyt ovat 10 käskyä (2. Moos. 20:2–17; 5. Moos. 5:6–21), eli dekalogi. Jumalan kerrotaan puhuneen käskysanat suoraan Israelin kansalle Siinain vuorella. Niiden kerrotaan myös piirtyneen kivitauluihin ilman ihmiskäden vaikutusta (2. Moos. 32:16). Nämä kertomukset korostavat 10 käskyn tärkeyttä. Muut Mooseksen lait ja profeettojen julistus pohjautuvat dekalogiin.

torstai 1. elokuuta 2024

Omia kriisejä ja niistä selviämistä liittyen Vapaakirkkoon

Olen joskus arvostellut hieman entisiä kotikirkkojani evankelis-luterilaisuutta ja helluntailiikettä, joskin olen antanut myös myönteistä palautetta molemmista. En ole tohtinut juuri arvostella nykyistä kotikirkkoani Suomen Vapaakirkkoa. Olen tuonut julkisesti lähinnä myönteisiä puolia esille. Teen rehellisyyden tähden poikkeuksen. Tarkoitukseni ei ole vahingoittaa Suomen Vapaakirkkoa, päinvastoin auttaa. Olen elämäni aikana epäillyt kolme kertaa onko Suomen Vapaakirkko oikeasti/todella kristillinen kirkkokunta. Selvisin kuitenkin näistä kriiseistä.

keskiviikko 17. heinäkuuta 2024

Johdantoluentoja filosofiaan englanniksi

Filosofia on ajattelua stimuloiva ja käsitteitä selventävä tiedonala. Sen tunteminen on hyödyllistä myös muille kuin filosofeille. Marianne Talbot on luennoinut Oxfordin yliopiston aikuiskoulutuksen kurssilla selkeästi ja ymmärrettävästi filosofian perusteista. Tämä luentosarja on vuodelta 2013. Luonnollisesti muutamassa tunnissa saadaan asiaan vasta pintakosketus. Myös kristityn on hyvä tuntea filosofiaa, ainakin alkeita.

sunnuntai 16. kesäkuuta 2024

Jeesus parantaa naisen ja herättää lapsen

Puhe Uuraisten helluntaisrk:lla su 16.6.2024

Luukas 8:40-56

Tekstimme kertoo Jeesuksen kohtaamisesta synagoogan esimiehen ja parantumista etsivän naisen kanssa. On hyvä hieman verrata toisiinsa kertomuksen miehen ja naisen asemaa ja tilannetta. Synagoogan esimiehen sosiaalinen asema oli huomattavasti parempi. Hän oli arvostettu hengellinen johtaja ja yhteisönsä tukipilari. Hänellä oli varallisuutta sekä vaikutusvaltaa. Nainen sen sijaan oli köyhä. Hän oli menettänyt omaisuutensa, sillä hän oli etsinyt turhaan parannuskeinoa vaikeaan ja intiimiin sairauteensa.

maanantai 10. kesäkuuta 2024

Pari englanninkielistä dokumenttisarjaa maailmanhistoriasta

Historia on mielenkiintoinen, relevantti ja tavattoman laaja aihe. Sen tunteminen mistä tulemme antaa meille ymmärrystä nykypäivään sekä tulevaisuuteen. BBC ja National Geograpic ovat tehneet joitakin vuosia sitten toteutukseltaan laadukkaat yleiskatsaukset ihmiskunnan historiaan. Luonnollisesti muutamassa tunnissa ei voida mennä syvälle. Mutta sarjat tarjoavat (kumpikin hieman eri vinkkelistä) kiehtovaa ja viihdyttävää lintuperspektiiviä kivikaudesta avaruusaikaan. Näkökulma on sekulaari. Myös kristityn on hyvä tuntea sekulaaria historiantulkintaa.

keskiviikko 5. kesäkuuta 2024

Pari ajatusta päihteistä

Joskus kuulee sanottavan että Raamatun aikaan alkoholinkäyttö oli jotenkin parempaa tai pyhempää, koska sinä aikana ei tehty väkeviä viinejä, eikä tislattu viinaa. On toki totta että silloin ei tehty, eikä tislattu. Ei vielä osattu. Vaikutuksen kannalta ei ole kuitenkaan juuri eroa sillä, miten vahvaa alkoholijuomaa juo. Saatu alkoholin määrä on ratkaisevampi tekijä. Yksi annos on pullollinen (33cl) keskiolutta (4,7%), lasillinen (12 cl) mietoa viiniä (12,5%), tai shotti (4cl) väkeviä (40%).

Absolutismi on hyvä asia ja hyvä valinta. Jos ihminen on absolutisti, sitä vastaan kenelläkään ei tulisi olla mitään sanomista. Osalle se on ainoa vaihtoehto johtuen esim. uskonnollisista syistä tai aiemmasta päihderiippuvuudesta. Absolutisteja tulee kunnioittaa. Kohtuukäyttökin on perusteltu kanta. Jos ottaa vahvempaa juomaa, sitä tulee juoda vastaavasti vähemmän. Joku juo olutpullon saunan jälkeen rentoutumismielessä. Toinen nauttii lasin viiniä aterialla maun vuoksi. Kolmas ottaa konjakkiryypyn pintaverenkiertoa vilkastuttamaan. Sama määrä etanolia (n. 12 grammaa), samankaltainen vaikutus elimistössä.

tiistai 4. kesäkuuta 2024

Evankeliumi on hyvä sanoma

Puhe Jyväskylän vapaasrk:lla ti 4.6.2024

Kolossalaiskirje 1:6-8

Epafras julisti evankeliumia Kolossassa. Hän toi sanoman. Mutta mitä on evankeliumi? Sana evankeliumi tulee kreikasta ja tarkoittaa hyvää sanomaa - jotain todella hyvää ja merkittävää on tapahtunut. Vanhassa testamentissa hyvä uutinen tarkoitti yleensä voittoa taistelussa. Roomalaisessa maailmassa sanaa käytettiin mm. hallitsijan syntymisen ja valtaan astumisen yhteydessä.

perjantai 31. toukokuuta 2024

Pientä pohdintaa oikeuksista ja arvoista

En olisi pitänyt vielä joitakin vuosia sitten todennäköisenä että päätyisin Facebook-ryhmässä puolustamaan seksuaalivähemmistöjen oikeutta ajaa oikeuksiaan ja järjestää Pride-tapahtumia. Motiivini olivat samat kuin niillä homoseksuaaleilla, jotka kertoivat jokunen vuosi sitten puolustavansa Päivi Räsästä, vaikka ovat hänen kanssaan vastakkaisella kannalla.

tiistai 28. toukokuuta 2024

Alkurukous

Puhe Jyväskylän vapaasrk:lla ti 28.5.2024

Kolossalaiskirje 1:3-6a 

Paavali aloittaa kirjeen tyypilliseen tapaansa rukouksella. Voimme oppia todella paljon Raamatun rukouksista, sekä Vanhan että Uuden testamentin puolella. Raamatussa on tasapaino maailman suurten asioiden ja meidän pienten ihmisten asioiden välillä. Molemmista kirjoitetaan siellä. Saamme muistaa molempia.

Paavali kiitti Jumalaa kirjeen vastaanottajista. Hänen kirjeensä aloitus on, kuten yleensä, myönteinen ja rakentava. Hän tiesi juutalaisena rabbina Sananlaskut 16:21 mukaisesti että huulten suloisuus antaa opetukselle tehoa. (KR33) Hän toimi näin. Ystävällisyydellä saavuttaa usein enemmän. Vaikka kyllä Paavali osasi myös ärähtää tarvittaessa. Näemme tämän mm. Galatalaiskirjeestä.

tiistai 21. toukokuuta 2024

Demokratiasta ja kristinuskosta

Suomen Viikkolehti 24.5.2024

Lukion opettajani sanoi kerran historiantunnilla, että paras hallitusmuoto olisi valistunut yksinvaltius. Jos todella olisi ihminen, joka sellaiseen tehtävään sopisi, niin se olisi varmaankin parempi kuin mm. päätöksenteossaan usein varsin hidas demokratia. Mutta tässä oli kuitenkin se kuuluisa sana "jos"...

sunnuntai 19. toukokuuta 2024

Helluntaipäivä

Puhe Keuruun vapaasrk:lla su 19.5.2024

Apostolien teot 2

Tekstissä kuvataan helluntaipäivän ihmettä, Pietarin puhetta, ja tapahtuman seurauksia. Kirjoittaja kuvaa itseään Apostolien tekojen luvun 1 alussa varhaiskreikkalaisena historioitsijana, joka on ottanut selvää asioista ja kertoo mitä on tapahtunut. Myös Luukkaan evankeliumin luvun 1 alussa on vastaavankaltainen jaejakso, jolla osoitetaan että kyse on historiateoksesta. Apostolien teot on laadittu tietoisesti Luukkaan evankeliumin jatko-osaksi. Luukas on kirjoittanut molemmat, ensimmäisen Jeesuksesta ja toisen alkuseurakunnasta.

Varhaisten kristittyjen intresseissä oli säilyttää traditiota Jeesuksen elämästä, sanoista ja teoista sekä apostolien julistuksesta ja toiminnasta. Aluksi tätä välitettiin suullisesti perimätietona, mutta kirjoitettiin lopulta ylös. Luukaskin on varmasti haastatellut monia, kun hän kirjoitti nämä teokset. Vaikka Luukas painottaa tekstissä helluntaitapahtuman hengellistä merkitystä, tämä ei tarkoita sitä, etteikö hänellä olisi ollut motiivina myöskin kuvata samalla todellisia historiallisia yksityiskohtia.

tiistai 14. toukokuuta 2024

Alkusanat

Puhe Jyväskylän vapaasrk:lla ti 14.5.2024

Kolossalaiskirje 1:1-2

Kolossalaiskirje kuuluu Paavalin vankilakirjeisiin. Se muistuttaa aika paljon Efesolaiskirjettä. Paavali kirjoitti, tai saneli, nämä kirjeet todennäköisesti melko samoihin aikoihin vankilasta. Kolossa sijaitsi Fryygian maakunnassa. Maakunta oli osa antiikin Rooman Asian provinssia. Nykyisin alue kuuluu Turkkiin.

Kolossan kaupunki ei ollut kirjeen kirjoittamisen aikaan kovin merkittävä. On luultavaa ettei Kolossan seurakuntakaan ollut tuolloin suuri. Paavali ei ehkä ollut edes vieraillut tässä kaupungissa. Kolossan seurakunnan oli perustanut mahdollisesti hänen työtoverinsa, ehkä Epafras.

Seurakunnan asiat vaikuttavat olleen pääosin hyvin. Paavali antaa kirjeen vastaanottajille aika myönteistä palautetta. Hänellä oli samalla myös huolenaiheita. Hän varoittaa kirjeessä seurakuntaa vääristä opettajista ja heidän vinoutuneesta hengellisyydestä.

Yleisönosasto: Rajan yli?

Suomen Viikkolehti 3.5.2024

Päätoimittaja Manuel Rautalahti kirjoitti Suomen Viikkolehden pääkirjoituksessa 5/24 otsikolla Kirkko astuu rajan yli. [Artikkeli on maksumuurin takana, mutta se julkaistiin 14.5.2024 myös Seurakuntalaisessa ilman maksumuuria.] Hänellä oli hyviä mietteitä. Yhdyn niistä suurimpaan osaan. Haluan kuitenkin kommentoida seuraavaa kohtaa:

”Kohtalokkaaksi perustelun tekee se, että Jeesus itse vahvisti avioliiton. Piispojen perustelu antaa ymmärtää, että Jeesus ei ole enää kaikkitietävä ja että hän puhui vain oman aikansa ihmisille vallitsevan tiedon valossa. Tällöin riisutaan Jeesuksen jumaluus ja hänet puetaan vain aikansa merkittävien opettajien viittaan. Samalla Jeesuksen kaikki muutkin sanat evankeliumeissa joutuvat erikoiseen valoon.”

tiistai 7. toukokuuta 2024

Raamattu, (esi)historia ja vedenpaisumus?

Yleensä mitä kauemmas taakse historiassa mennään, sitä niukemmat ovat (kirjalliset ja arkeologiset) lähteemme. Tämän lisäksi on usein niin, että mitä suurempi ajallinen etäisyys, sitä vieraampaan maailmaan astutaan. Tämä tulee ottaa huomioon kun yritämme ymmärtää meitä edeltäneitä ihmisiä. (Kirjoitan näin suomalaisena ja eurooppalaisena. Tiedostan että yhä tänään on mm. viidakoissa eläviä kivikautisia heimoja, eikä esim. tämän päivän hindulaisuutta ole edellenkään lainkaan helppoa ymmärtää länsimaisena.)

Reformaation siunaus?

En tiedä mitä ajattelet tästä, hyvä lukijani, mutta olen miettinyt että reformaatio/uskonpuhdistus ei ollut ainoastaan yksiselitteisen hyvä asia. Kun läntinen kirkko jakaantui roomalaiskatoliseen ja erilaisiin protestanttisiin kirkkokuntiin, tästä tuli ennakkotapaus. Se mahdollisti myöhemmät jakautumiset (protestantismin piirissä), ei vain tunnustuskuntien välillä, vaan myös tunnustuskuntien sisällä.

maanantai 6. toukokuuta 2024

Kristinusko ja Raamattu?

Kysymys Raamatusta ei ole aivan yksinkertainen. Raamattu ei ole lasten kirja. Pienten lasten ei kannata antaa lukea omatoimisesti Raamattua. Sitä varten on olemassa lastenraamattuja, joihin on valikoitu lapsille soveltuvia tekstejä. Lasten ei tarvitse tietää liian varhain aikuisten hämmentävästä maailmasta.

Raamattu on ehkä enemmän kirjasto kuin kirja. Siellä on toisaalta yhdistäviä teemoja ja historiallisia tosiasioita. Toisaalta siellä on myös historiallisia ja luonnontieteellisiä epätarkkuuksia ja teologisia jännitteitä. 

Meillä ei ole Raamatun alkuperäisiä käsikirjoituksia (joille jotkut fundamentalistit ja äärikonservatiivit laittavat paljon painoa). Paikka paikoin Raamatun merkityksen ymmärtäminen on lähinnä arvailua. Kokemukseni on ollut että mitä enemmän olen perehtynyt Raamattuun, sitä enemmän kuva on monimutkaistunut.

maanantai 1. huhtikuuta 2024

Kärsivä Herran palvelija ei johdata varjoelämään


Jesajan kirjan mukaan Herran palvelija on kolminkertaisesti korotettu: korkea, ylhäinen ja suuri.

Aiemmin Jesajan kirjassa käytetään Jahven kirkkaudesta sanoja korkea ja ylhäinen. Monet kauhistuivat Herran palvelijaa, mikä voi viitata siihen, että palvelija herättää pelonsekaista kunnioitusta, mutta voidaan viitata myös hänen kärsimyksiinsä. Herran palvelijaa satutettiin kivuliaasti. Hänen ulkonäkönsä oli niin turmeltu, että häneen katsominen teki pahaa.

Se, että hän saattaa ihmetyksiin kansat (Jes. 52:15), perustuu Septuagintaan, vanhaan kreikankieliseen Vanhan testamentin käännökseen. Heprean masoreettisessa tekstissä sanotaan: hän vihmoo kansat. Vihmominen eli pirskottaminen koskee Vanhassa testamentissa ihmisten ja esineiden sovittamista, puhdistamista ja pyhittämistä Jumalalle. Herran kärsivä palvelija toimii siis kansojen pappina.

tiistai 26. maaliskuuta 2024

Jeesus herättää lapsen kuolleista

Puhe Jyväskylän vapaasrk:lla ti 26.3.2024

Markus 5:21-24,35-43

Jairos tuli Jeesuksen luo ja osoitti hänelle syvää kunnioitusta, kuten tuossa kulttuurissa oli tapana. Hän kumartua maahan. Tämä kertoo siitä että hänen tilanteensa oli epätoivoinen. Jeesuksen ja synagoogan välillä oli jo suuria jännitteitä. Synagoogan johto suunniteli tuossa vaiheessa sitä miten saada Jeesus hengiltä.

Kun Jairos sai tietää että hänen lapsensa oli kuollut, voimme vain kuvitella millainen oli se tunnemyllerys, mitä hän koki. Hänen rakas pieni lapsensa oli nyt poissa ja hän oli turhaan riskeerannut asemansa juutalaisessa yhteisössä lähestymällä synagoogan ulkopuolista kiisteltyä parantajaa. Jairos kuitenkin totteli Jeesuksen sanoja.

sunnuntai 24. maaliskuuta 2024

Jeesuksen seurassa

Puhe Uuraisten helluntaisrk:lla su 24.3.2024

Pyhä ja väkevä Yksi
me tulemme sinun luoksesi heikkoina
Vahvista meitä, laupias Herra

Me tuomme sinun eteesi kirkon, heikon työssään,
epäilevän uskossaan, jäsenmäärältään hupenevan,
pelokkaana lähtemään liikkeelle.
Vahvista meitä, laupias Herra

Me tuomme sinun eteesi maailman, uupuneen ja huolten painaman,
sodan ja rikosten runteleman, pahan lannistaman, väkivallan musertaman.
Vahvista meitä, laupias Herra

Me tuomme sinun eteesi ystävät, yksinäiset ja rakkaudessa pettyneet,
ikävän ja kaipauksen uuvuttamat, pelon ja tuskan ahdistamat.
Vahvista meitä, laupias Herra

Me tuomme sinun eteesi sairaat ja kärsivät, kivun ja epätoivon runtelemat,
ihmisten hylkäämät ja pettämät.
Vahvista meitä, laupias Herra

Me tuomme sinun eteesi, Herra, kansojen ja kansakuntien vastoinkäymiset ja vaarat, vankien huokaukset, jälkeenjääneiden surun, muukalaisten tarpeet, uupuneiden huolet, ikääntyvien heikkenevät voimat. Herra, vedä puoleesi jokaista Jeesuksen Kristuksen tähden. Aamen.

kirkkoisä Augustinus 354-430 

Luukas 5:27-6:5

tiistai 20. helmikuuta 2024

Jeesus parantaa naisen

Puhe Jyväskylän vapaasrk:lla ti 20.02.2024 

Markus 5:24-34 

Tekstimme parantumista etsivästä naisesta sijoittuu synagoogan esimiehestä, hänen vaimostaan, ja heidän kuolemansairaasta tyttärestään kertovien jakeiden sisälle. On hyvä verrata hieman synagoogan esimiehen ja naisen asemaa ja tilannetta toisiinsa. 

Synagoogan esimiehen sosiaalinen asema oli huomattavasti parempi. Hän oli yhteisönsä arvostama hengellinen johtaja ja tukipilari. Hänellä oli varallisuutta ja vaikutusvaltaa. Nainen sen sijaan oli köyhä. Hän oli jatkuvasti kestäviin kuukautisiin verrattavan tilan vuoksi koko ajan rituaalisesti epäpuhdas Mooseksen lain mukaan. Hänet oli siitä syystä suljettu pois juutalaisen yhteisönsä jokapäiväisestä elämästä ja normaaleista ihmisten välisistä kanssakäymisistä.

sunnuntai 11. helmikuuta 2024

Jeesuksen valta kaiken yllä

Puhe Viitasaaren vapaasrk:lla su 11.2.2024

Markus 4:35-5:20

Jeesuksen persoona paljastuu Markuksen evankeliumissa vaiheittain, vähän kerrassaan. Tutkijat puhuvat messias-salaisuudesta. Näin tapahtui myös historiallisesti. Opetuslapset kykenivät ymmärtämään vaiheittain. He ymmärsivät todella Kristuksen identiteettiä, eli sitä kuka Jeesus todella on, vasta ylösnousemuksen jälkeen.

Tieteellisessä Jeesus-tutkimuksessa on monia, jotka ajattelevat Jeesuksen olleen kiertävä parantaja ja eksorkisti, eli että hän parantamistoimintansa lisäksi toimi pahojen voimien karkottajana. Suurin osa ammattitutkijoista pitää kuitenkin Jeesuksen valtaa hallita luonnonvoimia epähistoriallisena kerrontana, myyttisenä kuvauksena. Tässä näkyy yliopistomaailman usein aika ateistinen maailmankatsomus, johon ei sovi henkimaailma ja todellisia ihmeitä tekevä Jumala.

Voidaan kuitenkin huomauttaa, että mikäli Jumala on luonut Kristuksen kautta koko olemassaolevan todellisuuden, tähdet ja galaksit, ja Jeesus on ihmiseksi syntynyt Jumala, myrskyn tyynnyttämisen ei ole Jeesukselle vaikea toimenpide. Psalmissa 65:7-8 on kirjoitettu Herrasta, eli Jahvesta, Israelin Jumalasta: Sinun on valta ja väkevyys. Sinä tyynnytit merten pauhun, aaltojen kuohun. Jeesus täytti tämänkin kirjoituksen.

keskiviikko 7. helmikuuta 2024

Kristityt ja Israel?

Suomen Viikkolehti 7.2.2024

Osa kristityistä korostaa nykyisin voimakkaasti, että "Israelia tulee siunata", ja että "Israel on Jumalan omaisuuskansa". Mutta mitä oikeastaan tarkoitetaan sanoilla "Israel", "siunata" ja "Jumalan omaisuuskansa"?

sunnuntai 21. tammikuuta 2024

Vertauksia Jumalan valtakunnasta

Puhe Äänenkosken vapaasrk:lla su 21.1.2024

Markus 4:10-12, 21-32

Jeesus opetti paljon vertauksin. Kun Jeesus oli yksin niiden kahdentoista ja muiden seuraajiensa kanssa, he kyselivät vertausten selityksiä. Syy sille miksi Jeesus käytti vertauksia oli, että hän tahtoi samanaikaisesti ilmoittaa Jumalan valtakunnan salaisuuden ja kätkeä sen.

Todellisille opetuslapsille vertaukset avasivat valtakunnan sanomaa. Mutta niille, jotka suhtautuivat Jeesukseen ja hänen sanomaansa torjuvasti, vertaukset kätkivät valtakunnan salaisuutta. Vertaukset siis seuloivat kuulijoita. Kyse ei ollut vain tiedollisesta ymmärtämisestä, vaan siitä, tahtoiko kuulija avautua Jeesukselle ja hänen sanomalleen.

torstai 18. tammikuuta 2024

Kristityt ja alkoholi?

Joissakin kristillisissä piireissä suhtaudutaan ehdottoman kielteisesti alkoholin nauttimiseen. Tämä ei varsinaisesti nouse Raamatun teksteistä, vaan on myöhempää tulkintaa. Raamatussa on nähtävissä tapapaino toisaalta elämänmyönteisyyden ja toisaalta askeesin/kieltäymysten välillä.

Vanhassa testamentissa sanotaan: Viini ilahduttaa ihmisen sydämen (Psalmi 104:15). Toisaalta siellä myös varoitetaan liiallisesta viininjuonnista (Sananlaskut 20:1; 23:29-35). Juutalaisilla on tapana juoda humalat häissä ja Purim-juhlassa. Muuten juopottelua yleensä paheksutaan.

perjantai 12. tammikuuta 2024

Kristityt ja Israel?

Osa kristityistä korostaa nykyisin voimakkaasti sitä että "Israelia tulee siunata". Osa kristityistä korostaa vahvasti myös sitä että "Israel on Jumalan omaisuuskansa". Tässä kohden olisi hyvä kysyä mitä tarkoitetaan sanoilla "Israel", "siunata", ja "Jumalan omaisuuskansa". Käsitteiden määritteleminen on hyvin tärkeää.

On syytä erottaa toisistaan muinainen teokraattinen Israelin kuningaskunta ja moderni sekulaari Israelin valtio. Edellistä hallittiin tooran käskyillä ja periaatteilla (2. Moos. - 5. Moos.). Jälkimmäinen on demokraattinen juutalainen oikeusvaltio. Modernissa Israelissa asuu paljon etnisiä ja uskonnollisia juutalaisia, mutta myös monia muita ihmisiä, arabeja, kristittyjä, muslimeja, ateisteja jne.

Uuden testamentin mukaan Israel on Jumalan omaisuuskansa. Tällä ei kuitenkaan tarkoiteta nykyistä Israelin kansallisvaltiota (jota ei ollut tuolloin olemassa). Puhutaan valitusta kansasta. Paavali opetti että Jumala valitsi ensin juutalaiset. Uuden testamentin aikaan juutalaisella kansalla ei ollut omaa valtiota. Juudea oli Rooman keisarikunnan provinssi.

perjantai 5. tammikuuta 2024

Johanneksen jouluevankeliumi

Suomen Viikkolehti 5.1.2024

Markus aloittaa evankeliuminsa Johannes Kastajan toiminnan kuvaamisella, Luukas kuvaamalla Johannes Kastajan ja Jeesuksen syntymää, Matteus patriarkka Aabrahamiin asti ulottuvalla sukuluettelolla. Johanneksen evankeliumi alkaa aivan alusta, ”ajasta” ennen maailman luomista.

Johanneksen evankeliumin esipuheen (Joh. 1:1–18) taustalla on luultavasti kristittyjen käyttämä sisältörikas ja syvästi merkityksellinen Kristus-hymni. Jeesus on ihmiseksi tullut Jumalan Sana, Jumalan inkarnaatio. Inkarnaatio-sana tulee latinasta ja tarkoittaa lihaksi tulemista. Kyse on ihmisjärjen ylittävästä tapahtumasta.

Kristinuskossa ei voida puhua Jumalan syntymisestä. Hän ei ole syntynyt, vaan ikuinen. Mikään ei ole aiheuttanut Jumalan olemassaoloa. Hän on aina ollut. Kaikki on syntynyt Jumalan tahdosta. Mitään ei ole hänestä riippumatta.