Varhaiskirkollisesta kristologiasta

Varhaista kirkollista kolminaisuusoppia voidaan tiivistää kuvaamalla sitä varhaisia harhaoppeja vasten, varhaisten konsiilien päätöksiä peilaten, sekä vanhojen uskontunnustusten valossa. Näin voidaan menetellä myös kristologian (oppi Kristuksesta) suhteen.

Kristologiaa määriteltiin jo kolmessa ensimmäisessä ekumeenisessa konsiilissa: Nikean, Konstinopolin ja Efeson yleisissä kirkolliskokouksissa. Kuitenkin myös niiden jälkeen esiintyi yhä erilaisia näkemyksiä Kristuksen luonnosta. Khalkedonin kirkolliskokouksessa kristillistä oppia tarkennettiin edelleen.

Aivan kuten kolminaisuusoppia koskevissa määritelmissä, varhaisessa oikeaoppisessa kristologiassakaan ei ollut kyse niinkään jumalallisen mysteerin ratkaisemisesta tai aukiselittämisestä. Alkukirkko ennemminkin rajasi pois näkemykset, jotka eivät tehneet mysteerille oikeutta.

Kahden luonnon yhdistymisessä Kristuksen persoonassa on Jumalan Kolmiyhteyden tavoin kyse mysteeristä, joka ei avaudu rationaaliselle selittämiselle, vaikka mysteeriä voidaan määritellä ja tunnustaa se. Jumalan mysteerit eivät ole järjenvastaisia. Ne ylittävät ihmisjärjen käsityskyvyn.

Aivan kuten Kolminaisuuden suhteen, myöskin kaksiluonto-opissa, eli duofysitismissä, oikeaoppiselle kannalle voidaan löytää hyvät raamatulliset perusteet. Nimitys duofysitismi tulee kreikan sanoista δύο (duo), ja φύσις (fysis) luonto. Sanalla viitataan Kristuksen inhimilliseen luontoon sekä Kristuksen jumalalliseen luontoon. Kolminaisuudem tavoin myöskään tätä dogmia ei määritellä vielä Raamatun lehdillä.

Varhaisista Nikean ensimmäisen kirkolliskokouksen jälkeisistä vanhan kirkon ajan kristologisista heresioista monofysitismi ja nestoriolaisuus ovat merkittävimpien joukossa. Niiden käsittelyn myötä varhaisen kirkon uskonkäsitys tarkentui edelleen.

Nestoriolaisuus

Nestorios (kuollut noin 451) oli antiokialainen munkki. Hän toimi Konstantinopolin patriarkkana. Nestoriokseen yhdistetään harhaoppi, jonka mukaan Kristuksen jumalallinen luonto ja inhimillinen luonto eivät ole yhdistyneet toisiinsa. Nestorios ei käyttänyt Mariasta nimitystä Jumalan äiti kreikaksi Θεοτόκος (Theotokos). Tämä on nähtävissä johdonmukaisena nestoriolaiselle näkemykselle. Nestorios puhui Kristuksen äidistä.

Nestoriolaista kristologiaa on havainnollistettu seuraavasti: Kuten vesi ja öljy joutuessaan kosketukseen keskenään eivät sekoitu toisiinsa, myöskin Kristuksen jumaluus ja ihmisyys pysyvät erillään toisistaan. Nestorioksen näkemys tuomittiin harhaopiksi kolmannessa ekumeenisessa konsiilissa Efesossa vuonna 431.

Monofysitismi

Eutykhes (noin 380—456) oli Konstantinopolia lähellä olleessa luostarissa elävä arkkimandriitta (pappismunkille piispan myöntämä arvonimi). Hän opetti että inkarnoituneella Kristuksella on vain yksi luonto. Hän katsoi että on mahdotonta erottaa toisistaan Kristuksen jumalallista ja inhimillistä luontoa. Näkemystä kutsutaan yksiluonto-opiksi eli monofysitismiksi. Nimitys tulee kreikan sanoista μόνος (monos) yksi and φύσις (fysis) luonto.

Monofysitismiä on kuvattu seuraavasti: Kuten vesi ja viini joutuessaan kosketukseen keskenään sekoittuvat toisiinsa, niin myös Kristuksen ihmisyys ja jumaluus sekoittuvat toisiinsa. Efeson rosvosynodiksi, eli ryövärikonsiiliksi, kutsutussa kirkolliskokouksessa vuonna 449 monofysitismi hyväksyttiin.

Khalkedonin kirkolliskokous

Khalkedonin konsiili pidettin vuonna 451. Se on järjestyksessään neljäs ekumeeninen eli yleinen kirkolliskokous. Konsiilin kristologiset perusratkaistut on tunnustettu yleisesti. Ne hyväksytään niin roomalaiskatolisessa ja ortodoksisessa kirkossa kuin perinteisessä protestanttisuudessa.

Kirkolliskokouksen kutsui koolle Itä-Rooman keisari Marcianus (392-457). Siihen osallistui yli 500 piispaa sekä joitakin keisarin edustajia. Khalkedonissa tuomittiin sekä Nestorioksen että Eutykheen näkemykset. Sen sijaan oikeaoppiseksi näkemykseksi tunnustettiin kaksiluonto-oppi.

Khalkedonin uskontunnustus

Khalkedonin konsiilissa hyväksyttiin Kristuksen luontoa koskeva Khakedonin kaavaksi kutsuttu uskontunnustus. Siinä sanotaan:

Pyhiä isiä seuraten me opetamme kaikki yksimielisesti: (I) on tunnustettava, että meidän Herramme Jeesus Kristus on yksi ja sama Poika, hän on samana täydellinen jumaluudessa ja samana täydellinen ihmisyydessä, tosi Jumala ja samana tosi ihminen, omistaen järjellisen sielun ja ruumiin, jumaluudeltaan yhtä olemusta Isän kanssa ja samana meidän kanssamme yhtä olemusta ihmisyydeltään, kaikessa meidän kaltaisemme, paitsi ilman syntiä, jumaluutensa puolesta hän on ennen aikoja Isästä syntynyt, mutta tämä sama on viimeisinä päivinä meidän tähtemme ja meidän pelastuksemme tähden (syntynyt) ihmisyytensä puolesta Mariasta, neitsyestä, Jumalan äidistä, yksi ja sama Kristus, Poika, Herra, ainosyntyinen, (II) joka tunnetaan kahdessa luonnossa sekoittamatta, muuttamatta, erottamatta ja jakamatta, jolloin yhdistymisen tähden luontojen erilaisuus ei ole millään tavoin kumoutunut, vaan kummankin luonnon omalaatuisuus on säilynyt ja yhdistynyt yhdeksi persoonaksi ja yhdeksi hypostaasiksi, joka ei ole jakaantunut tai erotettu kahdeksi persoonaksi, vaan joka on yksi ja sama ainosyntyinen Poika, Jumala-Logos, Herra Jeesus Kristus, kuten kauan sitten profeetat ovat hänestä opettaneet ja Jeesus Kristus itse on meitä opettanut ja isien tunnustus on meille välittänyt. (Suomennos Juha Pihkalan.)

Uskontunnustuksen samamuodoista käy ilmi että monofysitismi torjuttiin. Siinä käytetään ilmauksia sekoittamatta ja muuttamatta, sekä sanoja kummankin luonnon omalaatuisuus on säilynyt. Samalla uskontunnustuksesta käy ilmi että myös nestoriolainen näkemys torjuttiin: Siinä käytetään ilmausta Jumalan äiti, sekä sanoja erottamatta ja jakamatta.

Uskontunnustuksen suuntaviivojen mukaan Kristuksen täysi jumaluus ja täysi ihmisyys tulee tunnustaa siten, että luonnot ovat yhdistyneet toisiinsa, mutta eivät kuitenkaan sekoittuneet toisiinsa. Kristuksen jumalallisen ja inhimillisen luonnon yhdistymisestä on käytetty nimitystä hypostaattinen unioni eli luonnollinen liitto. Marian tunnustaminen Jumalan äidiksi liittyy ennen kaikkea kristologiaan, ei ensisijaisesti mariologiaan (oppi Mariasta). Jeesus on tosi ihmisenäkin tosi Jumala.

Varhaisessa kirkossa käytettiin oman aikakautensa kieltä ja käsitteitä. Emme yleensä käytä nykyaikana ajattelussamme samoja kategorioita kuin antiikissa. Meillä voi olla toisenlainen taustafilosofia teologian harjoittamisemme tukena. Silti on tärkeää yhtyä varhaisen kirkon kristologisen opinmuodostuksen päätösten peruslinjauksiin yhä tänään, samoin kuin myös kolminaisuusopin suhteen. Kristus on yksi persoona. Hän on todellinen Jumala ja todellinen ihminen.

Lähteitä

Hall, J. H.
2001 ”Chalcedon, Council of (451)”, teoksessa:
          Evangelical Dictionary of Theology (toim. 2. painos).
          Grand Rapids: Baker.

Hubbard, D. A.
2001 ”Monophysitism”, teoksessa:
          Evangelical Dictionary of Theology (toim. 2. painos).
          Grand Rapids: Baker.

McDonald, H. D.
1988 ”Monophysitism”, teoksessa:
          New Dictionary of Theology.
          Leicester: Inter-Varsity Press.

McDonald, H. D.
1988 ”Nestorius”, teoksessa:
          New Dictionary of Theology.
          Leicester: Inter-Varsity Press.

Pihkala, J.
2006 Kristologinen opinmuodostus.
          Helsinki: Luther-Agricola Seura.

The Oxford Dictionary of the Christian Church (toim.).
2005 Oxford: Oxford University Press.

Yates, T.
2004 The Expansion of Christianity.
          Oxford: Lion.