sunnuntai 11. syyskuuta 2016

Seurakunnan olemus ja tehtävät

Puhe Viitasaaren vapaasrk:lla 11.9.2016

1. Johdanto

Seurakunta (kreikaksi ekklēsia) on yhteen kokoontuva kristittyjen joukko. Sanalla voidaan viitata paikallissrk:aan, jonkin alueen kristittyihin tai koko maailmanlaajuiseen kristittyjen joukkoon. Tarkastemme kristillistä oppia seurakunnasta, on tietenkin muistaa Raamattu. Srk:n juuret ovat jo VT:ssa. Jumalalla oli jo silloin kansa, Israel. Jumalan kansaan kuuluu sekä VT:n ajan uskovat, että UT:n ajan uskovat ja kaikkina aikoina eläneet Jumalan omat, kaikki pelastetut. Pelastumme kaikki yksin armosta, yksin uskosta, yksin Kristuksen tähden.

tiistai 6. syyskuuta 2016

Kristittyjen yhteys Kristukseen ja toisiinsa

Filippiläiskirje 1:12-30

Puhe Viitasaaren vapaasrk:lla su 4.9.2016

Paavali odotti vankilassa päätöstä mahdollisesta teloituksesta. Filippiläiset olivat huolissaan Paavalista. Olisi voinut ajatella, että Paavalin kohtalo olisi vaikeuttanut evankeliumin leviämistä. Hänen vapautensa oli riistetty ja samalla siihen liittyvät mahdollisuudet. Paavali kuitenkin rohkaisee Filippin seurakuntaa. Hän oli levollinen ja toiveikas.

Johdantoa Filippiläiskirjeeseen

Puhe Viitasaaren vapaasrk:lla su 21.8.2016

Filippilaiskirje 1:1-11

Kunkin raamatunkirjan historian, kielen, kulttuurin ja ajattelun tunteminen auttaa meitä ymmärtämään, mistä Raamatussa on kyse. Kun ymmärrämme Raamatun taustoja, meidän on helpompi soveltaa raamatuntekstejä myös tähän päivään.