tiistai 21. joulukuuta 2021

Herodeksen valtakuntaan syntyi uhkaava kilpailija

Suomen Viikkolehti 20.12 2021

Matteus 1:18-2:20: Matteuksen jouluevankeliumi

Joulu on kristittyjen suurin juhla heti pääsiäisen jälkeen. Jouluna juhlimme inkarnaation ihmettä. Jumala tuli yhdeksi meistä. Hän tuli kaltaiseksemme ihmiseksi pelastaakseen meidät. Jeesuksen tuoma pelastus ei ollut aikansa messiasodotuksen tavoin sotilaallis-poliittista. Jeesus tuli poistamaan ne esteet, jotka erottavat meidät Jumalasta. Kyse on hengellisestä todellisuudesta — pelastus synnin, kuoleman ja Pahan vallasta.

lauantai 18. joulukuuta 2021

Mitä ajatella kanaanilaisten joukkosurmista?

1. Johdanto

On sanottava heti aluksi että aihe on hyvin vaikea ja raskas ja se vaatisi huomattavasti perusteellisemman käsittelyn. Aihe liittyy suurempaan kokonaisuuteen Raamatun ja väkivallan suhteesta. Tämä puolestaan liittyy kristinuskon historiaan ja nykypäivään sekä teologiseen kysymykseen kärsimyksen ongelmasta (teodikea). Teodikea koskee Jumalan reaalisen Kaikkivaltiuden ja totaalisen hyvyyden suhdetta olemassa olevaan ja Jumalan sallimaan pahuuteen.

perjantai 17. joulukuuta 2021

Johannes Krysostomoksen jouluhomilia

Puhe Keuruun vapaaseurakunnalla 17.12.2021

Tällä kerralla en pidä itse valmistelemaani opetuspuhetta. Sen sijaan haluan lukea teille tänään kirkkoisä Johannes Krysostomoksen joulusaarnan eli jouluhomilian. Se on merkitykseltään rikas ja sävyltään juhlava. Siinä ollaan Jumalan ihmiseksitulemisen, inkarnaation, salaisuuden äärellä.

Krysostomos eli vuodesta 347 vuoteen 407. Hän oli munkki, saarnaaja ja pappi, josta tuli arkkipiispa ja lopulta Konstantinopolin patriarkka. Hänet tunnetaan hyveellisestä elämästään ja hänen tekstejään, mitä on säilynyt, luetaan edelleen.

Johannes puhui saarnansa alunperin kreikaksi. Tämä käännös on ortodoksipappi Andrei Verikovin englanninkielestä kääntämä. Tämä käännös löytyy hänen blogistaan. Kuunnellaan yhdessä näitä sanoja Kristuksen syntymästä. Toivon että ne saisivat puhutella meitä.

sunnuntai 12. joulukuuta 2021

Pyhä Henki Uudessa testamentissa

1. Johdanto

Opilla Pyhästä Hengestä (pneumatologia) on ollut syvästi merkityksellinen asema kristittyjen teologisessa ajattelussa ja kristillisen seurakunnan kokemuksessa halki kirkon historian antiikista nykypäivään. Aihe on hyvin laaja jo Uudessa testamentissa. Tässä kirjoituksessa pyrin tarkastelemaan ainoastaan hieman uusitestamentillisen pneumatologian raamattuteologisia perusteita joidenkin valitsemieni tekstien osalta.

keskiviikko 1. joulukuuta 2021

Seurakunta ja sosiaalinen oikeudenmukaisuus

1. Johdanto

Kristinuskossa on kyse hyvin kirjavasta mosaiikista. Kristillinen seurakunta on jo noin kaksi tuhatta vuotta vanha ja levittäytynyt kaikille mantereille hyvin erilaisten kulttuurien keskelle. Kristityillä on ollut hyvin erilainen asema eri aikakausien yhteiskunnissa ja yhä on. Lisäksi kristityt ovat jakautuneet useita kertoja historiansa aikana. Ei ole siten ihme, että kristillisissä kirkoissa löytyy yhä tänään keskenään melko erilaisia suhtautumistapoja siihen mikä on seurakunnan tehtävä, miten edistää sosiaalista oikeudenmukaisuutta, ja miten suhtautua politiikkaan. Silti löytyy myös paljon yhteistä.