Pyhä Henki Uudessa testamentissa

1. Johdanto

Opilla Pyhästä Hengestä (pneumatologia) on ollut syvästi merkityksellinen asema kristittyjen teologisessa ajattelussa ja kristillisen seurakunnan kokemuksessa halki kirkon historian antiikista nykypäivään. Aihe on hyvin laaja jo Uudessa testamentissa. Tässä kirjoituksessa pyrin tarkastelemaan ainoastaan hieman uusitestamentillisen pneumatologian raamattuteologisia perusteita joidenkin valitsemieni tekstien osalta.

Kreikan sanalla pneuma on melko samankaltainen merkityssisältö kuin vastaavalla heprean sanalla rûaḥ. Sana voidaan kääntää mm. sanoilla ”henkäys”, ”tuuli”, ”henki”, ”asenne”. Ilmaisu Jumalan Henki / Herran Henki esiintyy Uudessa testamentissa 25 kertaa. Sanapari “Pyhä Henki” (pneúma hágion) esiintyy 92 kertaa. Lisäksi Henkeen viitataan ilman atribuuttia monia muitakin kertoja.

Uudessa testamentissa Pyhän Hengen työtä kuvataan varsin rikkaalla ja monimuotoisella tavalla ja sanastolla. Pyhän Hengen työhön ihmisissä sisältyy mm. epäuskon synnin, omavanhurskauden ja väärän tuomion paljastaminen, uudestisyntymisen vaikuttaminen, uskovien sinetöiminen, rukouselämän vahvistaminen, Raamatun merkityksen valaiseminen, Kristuksen kaltaisuuteen muuttaminen, voiman antaminen evankeliointiin, hengellisten lahjojen jakaminen sekä pyhityksessä kasvattaminen. Uudessa testamentissa kokemus Pyhästä Hengestä kytkeytyy erottamattomalla tavalla historian Jeesukseen.

Kristityillä on erilaisia tulkintoja Pyhän Hengen lahjan saamisesta. Klassisen helluntailais-karismaattisen tulkinnan mukaan Pyhän Hengen kaste on (ajallisesti tai loogisesti) kääntymyksen jälkeinen toinen siunaus ja erotettavissa uudestisyntymisestä. Helluntailainen teologi J. Rodman Williams on esittynyt että on kaksi Pyhän Hengen kastetta. Ensimmäinen niistä liittyisi pelastuksen osallisuuteen ja toinen puolestaan seurakunnan lähetystyötä varten annettavaan voimaan.

Se, että käsitämme Hengen kasteen kategorisesti pelastuksen yhteydessä tapahtuvaksi, ei kuitenkaan sulje pois useitakaan myöhempiä kokemuksia Pyhän Hengen läsnäolosta ja toiminnasta.

Uuden testamentin Pyhää Henkeä koskevassa opetuksessa voidaan havaita kolme pääasiallista punosta, jotka koskevat Luukkaan, Johanneksen ja Paavalin tekstejä. Seuraavassa pieni silmäys näistä kustakin erikseen.

2. Henki Luukkaalla

Luukkaan evankeliumin ja Apostolien tekojen kirjoittajana pidetään usein samaa henkilöä, joten teoksia on hyödyllistä tarkastella paitsi erikseen, myöskin yhdessä. Luukkaan evankeliumissa Henki osoittaa uuden ajan alkaneen Jeesuksen syntymässä ja palvelutyössä. Jeesus on erityisellä tavalla Jumalan hyväksymä ja valittu, rakas Poika. Pyhä Henki vaikutti Jeesuksen kautta tehden ihmeitä (vrt. Apt. 10:38). Kaikista suurin ihme on Kristuksen ylösnousemus. Ylösnousemus on eskatologinen tapahtuma, joka ennakoi kaikkien Kristukseen uskovien ylösnousemusta aikojen lopussa.

Luukkaalle Hengen läsnäolo oli todistus Jumalan hyväksynnästä. Luukas osoittaa kuinka Jumala valitsi Johanneksen, Jeesuksen, ne kaksitoista, Stefanoksen, Filippoksen ja Saulin (Paavali). Jumalan hyväksynnästä kertovat myös kertomukset varhaisen seurakunnan lähetystyöhön liittyvistä tapahtumista juutalaisten, samarialaisten ja pakanoiden parissa.

Luukas mainitsee Hengen ensimmäistä kertaa Johannes Kastajan syntymän yhteydessä. Luukas kertoo kuinka Johannes oli täytetty Hengellä jo äitinsä kohdussa (Luuk. 1:15). Johannes oli viimeinen vanhan liiton profeetoista (Luuk. 7:26-28). Hänen työnsä rakensi siltaa kohti uuden liiton aikaa Kristuksessa. Myös Johannes Kastajan vanhempien Elisabetin ja Sakariaksen kerrotaan täyttyneen Hengellä (Luukas 1:41, 67). Hengen sanotaan myös olleen Simeonin kanssa (Luuk. 2:25) ja tulleen Marian ylle (Luuk. 1:35). Lapsuuskertomukset kuvaavat Jumalan ja Hengen välistä on läheistä yhteyttä. Henki todistaa Jeesuksen ihmeellisen syntymän ja Jumalan lähellä elävien ihmisten kautta uuden aikakauden koittamisesta.

Luukas kuvaa Johannes Kastajan toimintaa evankeliuminsa 3 luvussa. Johannes julisti että Kristus tulee kastamaan Pyhällä Hengellä ja tulella (Luuk. 3:16). Tällä viitattaneen eskatologiseen pelastukseen ja tuomioon. Hengen erityistä toimintaa kuvataan Jeesuksen kasteessa (Luuk. 3:21-22). On tulkittu että tämä Hengen toiminta olisi ainoastaan merkki Jeesuksen identiteetistä, mutta kyse voi olla myös erityisen viisauden ja voiman saamisesta palvelutyöhön. Oltuaan ensin koetuksissa erämaassa (Luukas 4:1-13) Jeesus julistikin olevansa Jumalan Hengen erityisesti voitelema eli Messias (Luuk 4:16-21).

Luukkaan mukaan Pyhä Henki voitelee myös kristityt voimallaan antaen heille rohkeuden julistaa ja kyvyn palvella. Helluntaina toteutui Vanhan testamentin profeettojen, Johannes Kastajan ja Kristuksen lupaus Pyhän Hengen saamisesta (Apt. 2). Jumala toteutti viimein lupauksensa vuodattamalla Henkensä ihmisiin lopunaikojen koittaessa. Helluntaita on usein pidetty kristillisen seurakunnan syntyhetkenä. Apostolien teoissa kerrotaan kuinka Jumala hyväksyy kaikki kansat seurakuntaan niin juutalaiset, samarialaiset kuin myös pakanat.

Apostolien tekojen kirjoittaja kuvaa termeillä Hengellä kastaminen, Hengen vuodatus, Hengen saapuminen, Hengen lahja ja Hengellä täyttyminen ensimmäistä kokemusta Hengestä. Hengen myöhemmästä työstä hän käyttää yleensä termiä Hengellä täyttyminen. Kuvauksissa, joissa Pietari konfrontoi juutalaisia johtajia (Apt. 4:8), varhaiset kristityt rukoilivat voimaa julistaa (Apt. 4:31), Stefanos näki näyn (Apt. 7:55) ja Paavali nuhteli Elymasta (Apt. 13:52), kuvataan kussakin myöhempää kokemusta Hengestä palvelutyön yhteydessä. Lisäksi seurakuntapalvelijoiden (Apt. 6:3), Stefanoksen (Apt. 6:5) ja Barnanaan (Apt. 11:24) kohdalla puhutaan erityisestä Hengen täyteisestä elämäntavasta.

Jeesus kastaa uskovat Pyhällä Hengellä tai Pyhässä Hengessä seurakuntaruuminsa jäseniksi. Apostolien teoista 1-2 näyttäisi käyvän ilmi, että Pyhän Hengen kaste ja uskovien täyttyminen Hengellä ovat keskenään synonyymisiä ilmauksia. Luvuissa 10-11 kerrotaan ensimmäisten pakanoiden kääntymisestä ja Pyhän Hengen saamisesta. Kertomus muistuttaa helluntaita mm. siinä että pakanauskovat puhuivat tällöin kielillä (glossolalia). Ei ole kuitenkaan varmaa olivatko ne tunnettuja ihmiskieliä kuten helluntaina. Hengen kaste tapahtuu uskon syntymisen yhteydessä kun ihmisestä tulee kristitty ja hän kokee syntien anteeksiantamuksen. Pyhä Henki auttaa kristillistä yhteisöä Raamatun kirjoitusten ymmärtämisessä ja soveltamisessa (Apt. 4:25).

Vaikuttaa siltä että opetuslapsista tuli todella kristittyjä vasta Jeesuksen kuoleman ja ylösnousemuksen jälkeen helluntaina. Näyttäisi myös että vaikka Pietarin saarnan (Atp. 2) perusteella kääntymys ja vesikaste kuuluvat pelastuksen ja Hengen saamisen yhteyteen, Hengen saaminen ei ole kuitenkaan riippuvainen niistä. Samarialaisten kohdalla (Apt. 8) Hengen saamisen viivästymiseen saattoi olla syynä se että Jumala tahtoi Pietarin ja Johanneksen olevan todistamassa Hengen saamista. Joka tapauksessa kyse on poikkeavasta, ei normatiivisesta tapahtumasta.

Korneliuksen kodissa kuulijat saivat Hengen kun he uskoivat Jeesukseen ja kääntyivät hänen puoleensa ja sen jälkeen heidät kastettiin. (Apt. 10). Paavalin kysymys Johanneksen opetuslapsille olettaa että Henki saadaan normaalisti uskon yhteydessä, mutta näin ei ollut tapahtunut. Syynä oli ilmeisesti se että kyse oli Johanneksen opetuslapsista. Heistä tuli kuitenkin Paavalin palvelutyön kautta Jeesuksen opetuslapsia. Vaikka Uusi testamentti kuvaa Hengen kastetta ja uudestisyntymistä erillisinä asioina (uudestisyntymisen vaikuttaja on Pyhä Henki, Hengen kasteen vaikuttaja on Jeesus Kristus), kyse ei ole pelastuksen jälkeisestä tapahtumasta (Apt. 19).

Pyhä Henki voidaan kokea tavalla, joka muistuttaa kokemusta Isästä, Kristuksesta ja enkelin ilmestymisestä, esimerkiksi näyssä tai äänenä taivaasta. Tätä kuvaavat kertomukset Ananiaasta ja Saffiirasta (Apt. 5) ja Filippoksesta (Apt. 8) sekä Pietarin näystä (Apt. 10).

3. Henki Johanneksella

Evankelista Johannes mainitsee Hengen ensimmäistä kertaa Johannes Kastajan kastamistyön yhteydessä. Hän todisti Kristuksen kastavan Pyhällä Hengellä (Joh. 1:32-33). Puhe uudestisyntymisestä (Joh. 3:5-8) viittaa ihmisen hengelliseen puhdistumiseen ja  uudistumiseen. Köstenbergerin mukaan kyse ei todennäköisesti ole suorasta viittauksesta Jumalan Henkeen. Toisaalta juuri Jumalan Henki saa aikaan tämän sisäisen muutoksen ihmisessä.

Myöskään kertomuksessa Jeesuksen ja samarialaisen naisen välisestä keskustelusta (Joh 4:1-42) ei viitata suoraan Pyhään Henkeen. Silti sanat palvoa “hengessä ja totuudessa” (Joh. 4 23-24) viitanneevat epäsuorasti totuuden Henkeen, eli Pyhään Henkeen (Joh. 14:17; 15:26; 16:13). Elävästä leivästä puhuessaan Jeesus luo kontrastia lihan ja hengen välille (Joh. 6). Jeesuksen sanat ovat “henki ja elämä” (Joh. 6:63) tai siis Pyhä Henki välittää Jeesuksen sanojen kautta elämän niille, jotka ottavat ne vastaan.

Erityisesti Jeesuksen jäähyväispuheessa (Joh. 14–17) on rikasta opetusta Pyhän Hengen persoonasta ja työstä. Henki toimii Kristuksen sijaisena opetuslasten joukossa. Jeesus käyttää Hengestä sanaa paraklētos (Joh. 14:26; 15:26; 16:7). Sana voidaan kääntää "auttaja", (lainopillinen) "neuvoja", "puolustaja". Myöhemmin Uudessa testamentissa Johannes käyttää samaa sanaa myös taivaaseen korotetusta Kristuksesta (1. Joh. 2:1). Pyhä Henki tuli jatkamaan Jeesuksen aloittamaa työtä Jeesuksen opetuslasten elämässä ja kautta. “Johanneksen helluntai” on termi millä tarkoitetaan kertomusta, jossa Kristus puhaltaa kohti opetuslapsia sanoen: “Ottakaa Pyhä Henki.” (Joh. 20:22). Tämän voidaan ajatella ennakoivan helluntaita, jota kuvataan Apostolien tekojen kerronnassa.

Johanneksen evankeliumin lisäksi myös erityisesti 1. Johanneksen kirjeessä on johannekselaista opetusta Pyhästä Hengestä. Pyhä Henki on voidellut uskovat (1. Joh. 2:19). Tämä on tapahtunut heidän kääntymyksensä yhteydessä. Pyhä Henki on totuuden Henki. Hän todistaa Kristuksesta ja hänen todellisesta ihmiseksitulostaan eli inkarnaatiosta. Eksyttävät henget sen sijaan opettavat valheellista kristologiaa. Myös Ilmestyskirjassa on opetusta Jumalan Hengestä, joka puhuu seurakunnille (Ilm. 2-3). Ilmestyskirjan tyyli ja kieli poikkeavat kuitenkin suuresti Johanneksen evankeliumista ja Johanneksen kirjeistä ja on epävarmaa ovatko ne peräisin samalta kirjoittajalta.

4. Henki Paavalilla

Luukkaalla ja Paavalla esiintyvät Hengen esiintymiset kattavat suurimman osan Uuden testamentin kirjoituksista. Luukkaan ja Paavalin teksteissä on diversiteettiä mutta samalla myös yhtenäisyyttä. Kumpikin painottaa Hengen saamista uskon kautta (Apt. 19:1-2; Gal 3:2). Kaikki vastaanottavat Hengen kääntymyksensä yhteydessä.  Kaikilla Kristuksen seuraajilla on Henki. Kristitty ilman Henkeä on ajatuksena mahdoton (Room. 8:9).

Suurin osa tutkijoista pitää osaa Paavalin kirjeistä deutero-paavalilaisina. Roomalaiskirje, Korinttilaiskirjeet, Galatalaiskirje, Filippiläiskirje, 1. Tessalonikalaiskirje sekä Filemonin kirje tunnustetaan yleisesti aitoperäisiksi. Moni tutkija pitää ongelmallisena myöskin sitä, että Paavalin teologiaa etsittäisiin hänen kirjeidensä lisäksi Apostolien teoista, jossa kerrotaan Paavalin elämästä ja julistuksesta.

On muistettava, että Paavali ei ollut systemaatikko varsinkaan sanan nykyisessä merkityksessä. Hän kirjoitti kaikki meille säilyneet kirjeensä tilapäisluontoisiksi. Silti Paavalin ajattelun voidaan katsoa olevan varsin yhtenäistä. Hänen teologiansa keskuksena oli Jeesus Kristus (1. Kor. 15:3-5). Tämä opillinen keskus kytkeytyy Paavalilla Henkeen (1. Kor. 5:45).

Paavali ei samaista täysin Jeesusta ja Henkeä, muttei myöskään erota heitä toisistaan. Toisaalta Hengen läsnäolo on Kristuksen läsnäoloa. Pyhä Henki on Kristuksen Henki (Room. 8:9). Toisaalta Paavali puhuu kuitenkin erikseen Kristuksen esirukouksesta (Room. 8:34) ja Hengen esirukouksesta (Room. 8:26-27). Paavali vaikuttaa puhuvan keskenään vaihtovuoroisesti Jumalasta (2. Kor 6:16), Kristuksesta (Room. 8:10) ja Hengesta (1. Kor. 16:19) kristityssä ja kristitystä heissä (1. Tess. 1:1; Kol 3:3). Pyhä Henki vastaa siten funktionaalisesti Isää ja Poikaa. Edellä sanottu ei kuitenkaan tarkoita sitä etteikö heillä olisi samalla myöskin eroavaisuus.

Paavalin kirjoituksissa Pyhä Henki tulee Jumalalta (1. Tess. 4:8). Henki todistaa kristityille siitä että he ovat Jumalan hyväksymiä (Room. 15:16). Henki ilmenee erityisella tavalla evankeliumin voimassa (1. Kor. 2:4). Henki valmistaa uskovia lopullista lunastusta varten (Room. 8:23). Hän pyhittää heidät (2. Tess. 2:13), yhdistää seurakunnan ja kasvattaa hyveellisen aktiviteetin hedelmää (1. Kor. 12-14; Gal 5:16-25). Henki toimii ilmoituksessa (1. Kor. 2:11-13).

Luukas ja Paavali tunnustavat kumpikin Hengen ilmenemistä erilaisin tavoin. Luukas mainitsee profetian lahjan (Apt. 19:6), ihmeet ja merkit (2:43), kielet (2:4) ja paranemiset (10:38). Helluntain jälkeen ihmeet tapahtuivat aluksi aina apostolien kautta (2:43, 4:33; 5:12). Myöhemmin niitä tapahtui myös Stefanoksen (6:8) ja Filippoksen kautta (8:6, 13). Saulin kääntyminen oli poikkeuksellinen. Jeesus ilmestyi hänelle henkilökohtaisesti. Yksikään apostoleista ei ollut läsnä kun hän vastaanotti Pyhän Hengen Ananiaksen laskiessa kätensä hänen päälleen (9:15).

Samarian Hengen vuodatuksen (Apt. 8) jälkeen seuraava suuri Hengen vuodatus tapahtui Korneliuksen kodissa (Apt. 10-11). Ei ole viiteitä siitä että Pietari olisi ensin laittanut kätensä pakanauskovien päälle. Pietari löysi rinnakkaistapauksen helluntaista. Tapahtumasta seuraa pakanoiden hyväksyntä seurakuntaan ilman ympärileikkausta (15:8, 14, 28). Efesossa Johanneksen opetuslapset uskoivat ja kastettiin. Paavali laittoi kätensä heidän ylleen ja he puhuivat kielillä ja profetoivat (19:1-7).

Paavali oli ns. karismaatikko. Hänelle kokemus Hengen voimasta ja johdatuksesta oli hyvin merkittävä (Room:8:14, 16). Paavali harjoitti myös armolahjoja, eli karismoja, ja opetti niistä kirjeissään (erityisesti 1. Kor 12-14). Paavali ei luultavasti tehnyt jyrkkää eroa luonnollisten armolahjojen (kuten opettaminen, köyhien auttaminen ja johtaminen) ja ihmeenomaisten armolahjojen (kuten profetoiminen, kielilläpuhuminen ja parantaminen) välillä. Paavali näki armolahjojen olevan tärkeitä kristillisen seurakunnan rakentumisen kannalta.

Hengen hedelmä Gal. 5:22-23 sisältää kristityssä kasvavia persoonallisuuden piirteitä, kuten rauhaa ja iloa. Hengen hedelmän tulee kasvaa kaikissa kristityissä (5:25), mutta kaikkien ei odoteta kokevan ihmetekoja (1. Kor. 12:4-11, 28-31). Korinttilaisilla oli suuria ongelmia armolahjoilla ylpeilyn kanssa. Paavali kehottaa painavin sanoin heitä etsimään rakkautta (12:31-14:1).

Paavalin kirjeistä käy ilmi vastakkainasettelu lihan ja Hengen välillä. Brucen mukaan tässä vastakkainasettelussa lihan vastapooli ei ole ihmisen henki vaan Jumalan Henki. Lailla on "pyövelin tehtävä” (kuoleman virka, 2. Kor. 3:7). Se kuolettaa, mutta Jumalan Henki puolestaan antaa elämän ja vapauden (2. Kor. 3:6) Laki on itsessään hyvä (Room. 7:12), mutta se ei saa aikaan todellista sisäistä muutosta ihmisessä. Syy ei ole laissa, vaan lihassa, eli turmeltuneessa ihmisluonnossa (Room. 8:3). Kun uskovat vaeltavat Hengessä, he eivät ole lain alla (Gal. 5:18). Uuden liiton palveluvirka on Hengen palveluvirka (2. Kor. 3:8). Kristuksen kohdattuaan Paavali palveli Jumalaa Hengessä (Fil 3:3). Paavali vetosi Henkeen osoittaakseen kuinka Jumala hyväksyy ihmiset yhteyteensä evankeliumiin uskomisen kautta ilman ympärileikkausta ja Mooseksen lakia.

Pastoraalikirjeissä ei painoteta Hengen vaikuttamia ihmetekoja. Pyhä Henki mainitaan suoraan ainoastaan 5 kertaa ja korostus on Raamatussa (2. Tim. 3:16-17), seurakunnassa (1. Tim. 3:15) ja johtajissa, jotka opettavat totuutta (Tiitus 1:9).

Paavali näki muiden Uuden testamentin kirjoittajien tavoin Pyhän Hengen lopunajallisena (eskatologisena) lahjana. Tämä lahja ennakoi jo nyt tulevaa täyttymystä Jumalan valtakunnassa. Paavali ei ollut menestysteologi eikä triumfalisti. Hän opetti että kärsimys on Kristuksen seuraajien osa tässä elämässä (Fil. 3:8-10).  Paavali ylpeili heikkoudestaan (2. Kor. 12:9-10) ja koki voiman heikkoudessa.

Kristuksessa kärsiminen ei ole ainoastaan marttyyriutta vainojen keskellä vaan myös jokapäiväistä itselleen kuolemista. Olemme eläneet erityisesti lännessä pitkään helppoja aikoja. Tämä voi kuitenkin muuttua tulevaisuudessa. Meiltä on voinut unohtua ajatus ristin kantamisesta. Meidän on sen tähden tärkeää muistaa että Pyhän Hengen voima ja kärsimys Kristuksen tähden kuuluvat erottamattomasti yhteen (2. Kor. 4:10-11). Meidän tulee antaa Hengen täyttää itsemme kuten Paavali opettaa (Ef. 5:18). Kyse ei ole ainoastaan kerran tapahtuvasta asiasta vaan jatkuvasta kokemuksesta.

5. Lähteet

Allison, G. R.
2012 Baptism with and Filling of the Holy Spirit.
         Southern Baptist Journal of Theology.

Averbeck, R. E.
2005 ”The Holy Spirit in the Hebrew Bible and Its Connections to the New Testament”
         teoksessa: Who’s Afraid of the Holy Spirit:
         An Investigation into the Ministry of the Spirit of God Today (toim.)
         Dallas: Biblical Studies Press.

Bailey, M. L.
1994 ”A Theology of Paul’s Pastoral Epistles” teoksessa:
         A Biblical Theology of the New Testament (toim.).
         Chicago: Moody.

Bock, D. L.
2012 A Theology of Luke and Acts: Biblical Theology of the New Testament.
         Grand Rapids, Zondervan.

Bruce, F. F.
1977 Paul: Apostle of the Free Spirit.
         Milton Keynes, Paternoster.

Eskola, Timo
2011 Uuden testamentin narraviitinen teologia.
         Kauniainen, Perussanoma.

Gaffin, Richard B. Jr.
1998 ”Life-Giving Spirit”: Probing The Center Of Paul’s Pneumatology.
         Journal of the Evangelical Theological Society.

Harris, W. H.
1994 “A Theology of John’s Writings” teoksessa:
         A Biblical Theology of the New Testament.
         Chicago, Moody.

Horn, F. W.
1992 ”Holy Spirit” teoksessa: The Anchor Bible Dictionary (toim.)
         New York: Doubleday.

Jackson, Don
1989 Luke And Paul: A Theology Of One Spirit From Two Perspectives.
         Journal of the Evangelical Theological Society.

Kuula, Kari
2001 Paavali – Kristinuskon ensimmäinen teologi.
         Helsinki, Edita.

Köstenberger, A. J.
2009 A Theology of John’s Gospel and Letters: The Word, the Christ, the Son of God.
         Grand Rapids, Zondervan.

Ladd, G. E.
1993 A Theology of the New Testament, uudistettu painos.
         Grand Rapids, Eerdmans.

Silva, M.
2014 New International Dictionary of New Testament Theology and Exegesis (toim.).
         Grand Rapids: Zondervan.

Tappeiner, D. A.
1988 ”Holy Spirit” teoksessa: The International Standard Bible Encyclopedia (toim.).
         Grand Rapids: Eerdmans.