1. Johdanto
On sanottava heti aluksi että aihe on hyvin vaikea ja raskas ja se vaatisi huomattavasti perusteellisemman käsittelyn. Aihe liittyy suurempaan kokonaisuuteen Raamatun ja väkivallan suhteesta. Tämä puolestaan liittyy kristinuskon historiaan ja nykypäivään sekä teologiseen kysymykseen kärsimyksen ongelmasta (teodikea). Teodikea koskee Jumalan reaalisen Kaikkivaltiuden ja totaalisen hyvyyden suhdetta olemassa olevaan ja Jumalan sallimaan pahuuteen.
2. Historiallista?Kriittisessä tutkimuksessa moni ajattelee, ettei Israelin luvatun maanvalloitusta olisi todellisuudessa tapahtunut. Näin ollen Joosuan kirjan sekä Tuomarien kirjan kuvaama kanaanilaisten joukkosurmaaminen olisi fiktiivistä kerrontaa. On kuitenkin yhä ammattitutkijoita, jotka pitävät israelilaisten maanvalloitusta historiallisesti tapahtuneena. Heidän joukossaan on mm. egyptologi Kenneth Kitchen. Asiaa ei voida sitovasti todistaa suuntaan eikä toiseen.
On hyvä tiedostaa että arkeologia on ”mykkää”. Kun rauniokummulla (arkeologiassa ”tell”) tehdään kaivauksia (esimerkiksi Israelissa), löytyy kerrostumia, joista käy ilmi sodan jälkiä. Mutta ne eivät kerro sitä, ketkä siellä muinoin sotivat. Löytöjen tulkinnassa olemme paljolti antiikin tekstien varassa. Eero Junkkaala muistuttaa aiheellisesti myös siitä, että arkeologisen tutkimuksen tulokset ”elävät”. Kyse on aina tämänhetkisistä näkemyksistä, kuten yleensäkin tieteissä.
3. Moraalitonta?
Käsittelemissämme teksteissä kärsimyksen ongelma on hyvin intensiivinen, sillä Jumala ei ainoastaan salli kärsimystä ja kuolemaa luomilleen ihmisille, vaan hän aktiivisesti käskee israelilaisia surmaamaan kanaanilaiset.
Israelin Jahve-uskon kannalta katsottuna kanaanilaiset elivät hyvin turmeltuneessa kulttuurissa. Tästä kertoo esimerkiksi se, että heillä oli tapana uhrata lapsiaan jumalilleen polttamalla (3. Moos. 18:21). Kanaanilaiset eivät olleet poliittisesti eivätkä etnisesti yhtenäinen ihmisryhmä. Kyse oli useista ryhmistä. Huolimatta siitä, onko kanaanilaisten joukkosurma todella tapahtunut, jo 5. Mooseksen kirjan ja Joosuan kirjan sotaista retoriikkaa pidetään usein hyvin moraalittomana.
Ei ole yllättävää että iso osa nykykristityistä pitää kanaanilaisten surmaamista täysin moraalittomana. C. S. Cowlesin tavoin moni selittää asian luopumalla ajatuksesta Vanhasta testamentista Jumalan ilmoituksena. Cowles rinnastaa kanaanilaisten surmaamisen Ruandan kansanmurhaan 1994, jolloin hutut surmasivat satojatuhansia tutseja. Vanhan testamentin sotaisa retoriikka on tämän katsantokannan mukaan peruuttamattomassa ristiriidassa Kristuksen rakastavien sanojen kanssa Uudessa testamentissa.
4. Pyhä sota?
Eugene Merrill kuvaa Jahven sota -ideologian olevan taistelua epäjumalien vaikutusta vastaan. Siihen liittyy heprean sana ḥērem, joka voidaan kääntää ”kielletty”, ”tuhon omaksi vihitty”. Pyhä sota rajoittui Vanhassa testamentissa ainoastaan luvatun maan rajojen sisälle. Sitä ei ollut lupa laajentaa muualle. Israelin kuningas ei saanut pitää katselmusta, jossa sotilaat kutsuttiin koolle ja tarkastettiin, luvatun maan ulkopuolista sotakampanjaa varten (2. Sam. 24).
Tekstien välittämän käsityksen mukaisesti Jumala antoi kanaanilaisille aikaa katumukseen neljä sukupolvea ennen tuomiota (1.Moos. 15:16). Israelia myös varoitettiin siitä etteivät he olleet sen parempia kuin kanaanilaisetkaan (Hes. 16:3). Kyse ei siis saanut olla rodullisesta ylemmyydentunnosta. Kyse oli Jumalan palvelemisesta.
Israelilaisetkin lankesivat palvomaan epäjumalia eivätkä tehneet profeettojen varoituksista huolimatta parannusta. Kyse oli myös sosiaalisen oikeudenmukaisuuden laiminlyömisestä. Jumala karkotti vuosisatojen jälkeen myös israelilaiset maasta, vaikka juutalaiset saivat myöhemmin hänen puoleensa käännyttyään palata sinne takaisin (Jer. 32:31-44).
On tärkeää korostaa että missään kohden Uutta testamenttia ei opeteta että kristittyjen tulisi osallistua pyhään sotaan ketään ihmistä vastaan. Kristus sanoi Pietarille: Pane miekkasi tuppeen. Joka miekkaan tarttuu, se miekkaan kaatuu. (Matt. 26:52). Apostoli Paavali kirjoittaa: Emmehän me taistele ihmisiä vastaan vaan henkivaltoja ja voimia vastaan (Ef. 6:12a). Jumalan valtakunnan edistäminen pakolla ja väkivallalla on Uuden testamentin kirjaimen ja hengen vastaista.
Huomionarvoista on myös että alkukristillisenä aikana kirkko oli hyvin pasifistinen. Kristityt alkoivat osallistua Rooman armeijaan enemmän vasta toisen vuosisadan lopulla ja silloinkin kirkon johtajat vastustivat tätä kehitystä. He ottivat Jeesuksen ja apostolien väkivallattomuuden ihanteen hyvin vakavasti.
5. Mitä ajatella?
Olen avoin tulkinnalle että kertomukset eksoduksesta ja luvatun maan valloituksesta voivat sisältää (nykymittapuulla) historiallisia ja kielellisiä epätarkkuuksia (kuten hyberbolaa ja myyttis-runollista kerrontaa). Pidän kuitenkin itse tapahtumia historiallisina.
En näe syytä sille, miksi Raamatun ulkopuolisia muinaisia tekstejä tulisi pitää lähtökohtaisesti luotettavampina kuin Raamatun tekstejä, enkä sille, että Raamatun tekstien kuvaamia tapahtumia tulisi pitää epähistoriallisina niin kauan kunnes toisin todistetaan (minimalismi). Kristittynä olen enemmän taipuvainen katsantoon että Raamatun tekstien voidaan lähtökohtaisesti olettaa kuvaavan todellisia historiallisia tapahtumia, kunnes toisin todistetaan (maksimalismi).
Sota-ajan retoriikasta tahdon mainita että vieläkin on olemassa sukupolvea, jonka aikana Suomessa laulettiin tosissaan ”silmien välliin ryssää”. Sota on tavattoman kauhistuttava asia. Se brutalisoi ihmisiä. Ihmisen psyyke kestää sitä huonosti. Sota-ajan retoriikan funktio on mm. vahvistaa tarvittavaa taistelutahtoa. Rauhanaikana tämänkaltaista raakaa kielenkäyttöä ei tarvitse suvaita.
Ajattelen että sodallakin voi olla (joskus) moraalinen päämäärää (”pienempi paha”). Suomalaiset kertovat yhä narratiivia itsenäistymisestä ja talvisodasta. Tätä voi ehkä jossain määrin verrata siihen että muinaiset israelilaiset kertoivat narratiivia eksoduksesta ja maanvalloituksesta. Toki Neuvostoliitolla oli hyvin toisenlainen narratiivi, kuten muinaisilla kanaanilaisillakin oli. Siitä kenen narritiivi on kulloinkin totuudenmukaisin päättää loppukädessä Kaikkitietävä (jos hän on olemassa). Jos hän on lähimainkaan sellainen kuin Raamattu ja kristillinen traditio hänestä todistaa, hänellä oli oikeus antaa kanaanilaisten asuttama maa Israelille.
Cowlesin ja muiden näkökulma siitä, että Vanhan testamentin hankalat kohdat eivät kerro lainkaan Jumalan tahdosta vaan ihmisten väärinkäsityksistä voi toisaalta tuntua houkuttelevalta ja siinä on läsnä totuuden siemen. Jumala ei ensisijaisesti tahdo jumalattomankaan ihmisen kuolevan, vaan että hän kääntyisi ja saisi elää (Hes. 33:11). Näkisin kuitenkin että Vanhan testamentin hylkääminen kristillisen kirkon kanonisena auktoriteettina ei tee oikeutta Uudelle testamentille mukaanlukien Jeesuksen sanoille evankeliumeissa.
On tärkeää tiedostaa että Uudessa testamentissakin on hyvin vaikeita kohtia. Sielläkin puhutaan Jumalan vihasta ja tuomiosta, jopa (mahdollisesti ikuisesta) kadotuksesta. Koen ettei minulla ole lupa torjua Vanhan testamentin vaikeita kohtia eikä myöskään Uuden testamentin ahdistavia kohtia, sillä Jumala on ilmoittanut totuuttaan ihmisiä sitovasti pyhissä kirjoituksissa.
Samalla ymmärrän että ei-teistisestä näkökulmasta, kuten filosofisesta naturalismista, käsin katsottuna kanaanilaisten surmaaminen on loogista nähdä muinaisten paimentolaisten sekoiluna, jolla ei ole minkäänlaista relevanssia nykyaikana. Poikkeus tähän on tietenkin se, jos häiriintyneet ihmiset saavat näistä ikivanhoista teksteistä inspiraatiota toistaa samankaltaisia tekoja nykyajassa. Silloin kristittyjenkin hälytyskellojen täytyy soida ja kovaa.
Ymmärrän että sekulaarin kulttuurin paine ja vaikutus tuntuu myös seurakunnassa. Kiusaus mennä virran mukana on todellinen. Silti kysyn voiko suurempi luopuminen Raamatun arvovallasta alkaa esimerkiksi siitä, jos kiellämme Jumalan vihan ja tuomion todellisuuden ja sanomme ettei hän ikinä surmaisi ketään? Jumala on kristinuskossa rakkauden Jumala. Kuitenkin hän määrittelee mitä rakkaus on. Jumala on rakkaus. Mutta rakkaus ei ole Jumala. Rakkautta on myös se että suojelee rakkaitaan tarvittaessa voimakeinoja käyttäen.
Ajattelen että Raamattuun sitoutuvana kristittynä minun on hyväksyttävä etten ymmärrä Jumalan teitä ja tarkoitusperiä kovin hyvin. Luotan hänen viisauteensa enemmän kuin omaani. Ehkä kanaanilaisten joukkosurma oli välttämätön osa niitä pelastushistoriallisia tapahtumia, jotka johtivat Kristuksen syntymään, ja joista koitui lopulta enemmän hyvää kuin pahaa. Koen että minun tulee pitää kiinni ajatuksesta että Uuden testamentin lisäksi myös Vanha testamentti on Jumalan sanaa ihmisten sanoin kerrottuna.
En halua kuitenkaan tehdä kanaanilaisten surmaamisen historialliseen todenperäisyyteen uskomisesta tai sen moraalisesta hyväksymisestä dogmaattista kristillisen oikeaoppisuuden testiä. Ilmoitus Kristuksessa on perustavampaa kuin edes ilmoitus pyhissä kirjoituksissa. Kristus on persoona. Hän on itse Jumala. Raamattu on hänen Henkensä inspiroima kirjakokoelma. Se todistaa Jumalan tahdosta ja tarkoituksesta. Toiveeni olisi että vastaavasti että myös ”liberaalit” suvaitsisivat ”konservatiivien” (heistä arvatenkin ahdasmielistä) katsantoa, eivätkä puolestaan tekisi tästä kysymyksestä testiä moraaliselle integriteetille.
6. Lähteet
Clouse, R. G.
2001 ”War”, teoksessa: Evangelical Dictionary of Theology, 2. painos (toim.).
Grand Rapids, Baker Academic.
Cowles, C. S.
2003 ”The Case for Radical Discontinuity”, teoksessa:
Show Them No Mercy 4 views on God and Canaanite Genocide.
Grand Rapids, Zondervan.
Junkkaala, E.
2006 Faktaa vai fiktiota? Mitä arkeologia kertoo Raamatun historiallisuudesta?
Helsinki, Uusi Tie.
Kitchen, K. A.
2003 On the Reliability of the Old Testament.
Grand Rapids, Eerdmans.
Kuula, Nissinen & Riekkinen
2008 Johdatus Raamattuun, 2.painos.
Helsinki, Kirjapaja.
Libolt, C. G.
1988 ”Canaan”, teoksessa:
The International Standard Bible Encyclopedia (toim.).
Grand Rapids, Eerdmans.
Merrill, E. H.
2003 ”The Case for Moderate Discontinuity”, teoksessa:
Show Them No Mercy 4 views on God and Canaanite Genocide.
Grand Rapids, Zondervan.
VanGemeren, W.
1997 New International Dictionary of Old Testament Theology & Exegesis (toim.).
Grand Rapids, MI: Zondervan Publishing House.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti