1. Johdanto
Kristinuskossa on kyse hyvin kirjavasta mosaiikista. Kristillinen seurakunta on jo noin kaksi tuhatta vuotta vanha ja levittäytynyt kaikille mantereille hyvin erilaisten kulttuurien keskelle. Kristityillä on ollut hyvin erilainen asema eri aikakausien yhteiskunnissa ja yhä on. Lisäksi kristityt ovat jakautuneet useita kertoja historiansa aikana. Ei ole siten ihme, että kristillisissä kirkoissa löytyy yhä tänään keskenään melko erilaisia suhtautumistapoja siihen mikä on seurakunnan tehtävä, miten edistää sosiaalista oikeudenmukaisuutta, ja miten suhtautua politiikkaan. Silti löytyy myös paljon yhteistä.
Kuvaan tässä kirjoituksessa ensin hyvin lyhyesti sosiaalista oikeudenmukaisuutta Raamatussa. Sitä seuraa pieni katsaus erilaisiin näkökulmiin seurakunnan tehtävästä. Tämän jälkeen käsittelen hieman eri kristillisten perinteiden ajattelumalleja liittyen seurakunnan ja politiikan väliseen suhteeseen. Lopuksi esitän vielä oman vaatimattoman arvioni käsitellyistä asioista.2. Raamattu ja sosiaalinen oikeudenmukaisuus.
Vanhan testamentin tärkeimmät käskyt ovat Jeesus Nasaretilaisen mukaan seuraavat: Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi, koko sielustasi ja koko voimastasi (5. Moos. 6:5) sekä rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi (3. Moos. 19:18). Näiden kahden perusprinsiipin varaan rakentuu koko raamatullinen etiikka (Matteus 2:36-40).
Vanhassa testamentissa seuraavaksi tärkeimmät käskyt ovat 10 käskyä (2. Moos. 20:2-17; 5. Moos. 5:6-21). Niiden merkitystä korostaa kertomukset siitä että Jumala puhui ne suoraan Israelin kansalle Siinain vuorella ja että ne piirtyivät ihmeenomaisesti Mooseksella olleisiin kivitauluihin ilman kenenkään ihmisen vaikutusta. Muut Mooseksen lait ja profeettojen julistus pohjautuivat dekalogiin. Uudessa testamentissa 10 käskyä vahvistetaan sapattikäskyä lukuunottamatta.
Aiheemme kannalta tärkeitä ovat heprean kielisiä sanoja ovat mishpat, joka tarkoittaa ”tehdä oikeus”, ja sana tzadeqah, jolla viitataan reiluuteen, anteliaisuuteen ja tasapuolisuuteen jokapäiväisessä yhteisöllisessä elämässä. Nämä sanat esiintyvät toistensa yhteydessä Vanhassa testamentissa yli 36 kertaa. Keller kääntää ne sanaparilla ”sosiaalinen oikeudenmukaisuus”.
Tärkeitä Raamatun jaejaksoja sosiaalisen oikeudenmukaisuuden kannalta ovat DeYoungin ja Gilbertin mukaan erityisesti seuraavat: 3. Moos. 19:9– 18; 25; Jesaja 1; 58; Jeremia 22; Aamos 5; Miika 6:8; Matteus 25:31– 46; Luukas 10:25– 37; 16:19– 31; 2 Kor. 8– 9; Jaakob 1; 2; 5.
Teksteistä käy ilmi mm. se että israelilaisten tuli Mooseksen lain mukaan huolehtia siitä, että köyhät saivat kerätä itselleen jälkikorjuun muiden israelilaisten pelloilta. Israelilaisten tuli myös kunnioittaa vammaisia, olla rehellisiä liiketoiminnassa, sekä pyrkiä puolueettomuuteen oikeudenkäynneissä (3. Moos. 19:9-18). Israelin profeetat peräänkuuluttivat sitä ettei saa laiminlyödä Mooseksen lain opettamaa huolenpitoa leskistä, orvoista ja muukalaisista (maahanmuuttajat), jotka olivat tuon ajan yhteiskunnassa kaikkein haavoittuvaisimmassa asemassa. Israelin kuninkaan tuli käyttää rohkeasti valtaansa vähäosaisten hyväksi silloin kun heitä sorrettiin.
Eksegeettisessä tutkimuksessa on keskusteltu mihin Jeesus viittasi puhuessaan ”vähäisistä veljistä” ja ”vähimmistä” (Matteus 25:40, 45) joihin hän samaistui, ja joita opetuslasten tuli aivan erityisesti palvella. Tulkitsen Francen tavoin Jeesuksen tarkoittaneen ilmauksella seuraajiaan. Tämä sopii hyvin yhteen Matteuksen evankeliumin kokonaisuuden kanssa (Matteus 10:11-15, 40-42; 12:46-50; 28:8-10). Silti kristittyjen tulee osoittaa laupeutta kaikille, kuten esimerkiksi vertaus laupiaasta samarialaisestakin osoittaa (Luukas 10:25-37). Kristityn tulee antaa omastaan säännöllisesti ja anteliaasti. Kellerin mukaan kyseessä on imperatiivi. Hän ajattelee että kymmenykset ovat minimi. Toisaalta omastaan jakamisen tulisi kuitenkin Paavalin mukaan olla vapaaehtoista (2.Kor. 9:7).
3. Seurakunnan tehtävä
3.1. Soteriologiaa korostava lähestymistapa
Leemanin mukaan seurakunnan tehtävä voidaan määritellä laveasti tai kapeasti. Lavea määritelmä sisältää kaikki ne moninaiset asiat, joihin kristittyjä kehotetaan Raamatussa. Kapessa määritelmässä seurakunnan tehtävä on opetuslapseuttaa ihmisiä. Näistä molemmat tehtävät ovat tärkeitä kristinuskossa, mutta seurakunnan tulisi keskittyä Leemanin mukaan jälkimmäiseen. Tämän voi katsoa nousevan Leemanin omasta konservatiivisesta baptistisesta taustasta. Hän perustelee asiaa lähetyskäskyn lisäksi mm. seurakuntakuria koskevalla tekstillä (Matteus 18:17-18), jossa viitataan seurakuntaan kollektiivina.
3.2. Osallistuva lähetysnäkemys
Anglikaaniteologi Christopher Wrightin ajattelussa seurakunnan tehtävä on huomattavasti holistisempi. Siihen kuuluu evankeliumin julistamisen, kastamisen, opettamisen ja pastoraalisen huolenpidon lisäksi myös inhimillisen avun antaminen, oikeudenmukaisen yhteiskunnan rakentaminen ja luonnonsuojelu. Kaikki tämä perustuu kuuliaisuuteen Kristusta kohtaan, hänen herruutensa alle suostumiseen.
3.3. Sakramentalistinen lähestymistapa
Leithart on paljolti samaa mieltä Wrightin holistisuuden kanssa, mutta hän liittää seurakunnan tehtäviin myös sakramentaalisia ja liturgisia ulottuvuuksia. Leithartin mukaan evankelikaalit hyötyisivät suuresti kasteen ja ehtoollisen teologian vahvemmasta integroimisesta missiologiseen ajatteluunsa. Sakramentit auttavat kirkkoa ja sen elämää ja lähetystyötä pysymään Kristus-keskeisinä sekä olemaan tekemättä jyrkkää kahtiajakoa yksilön ja yhteisön välillä sekä evankeliumin levittämisen ja yhteiskunnallisen vaikuttamisen välillä. Kaste velvoittaa kristittyä taistelemaan pahaa vastaan niin hänen omassa elämässään, kuin myös häntä ympäröivässä maailmassa.
4. Seurakunta ja politiikka
4.1. Roomalaiskatolilainen malli
Roomalaiskatolilainen ajattelu sosiaalisesta oikeudenmukaisuudesta nousee merkittävältä osalta Augustinuksen (354-430) ja Tuomas Akvinolaisen (1225-1274) teologis-filosofisen työskentelyn pohjalta. On hyvä tiedostaa, että katoliset teologit ja poliitikot tulkitsevat katolista sosiaalista opetusta jossainmäärin eri tavoin. Yhdet korostavat maailmanrauhaa ja työväen oikeuksia, toiset taas talouden kehitystä ja poliittista vapautta.
Roomalaiskatolisessa sosiaalisessa ajattelussa korostuu inhimillinen järki ja oikeudenmukaisuus. Tässä mallissa kirkon rooli on vahvistaa hyveitä niin katolisissa, muissa kristityissä, kuin kaikissa ihmisissä. Kirkko toimii ihmisten omanatuntona ja puhdistaa siten ihmisyyttä. Kirkko motivoi oikeudenmukaiseen toimintaan ja ottaa siten osaa oikeudenmukaisemman yhteiskunnan rakentamisesta.
Erityisen tärkeitä tekijöitä roomalaiskatolisille ovat ihmisrvo, yhteinen hyvä, elämän pyhyys, oikeudet ja velvollisuudet, hyveet, oikeudenmukaisuus, avioliitto, perhe, koulutus, talous, työ, köyhyys, ympäristö, uskonnonvapaus, subsidiariteettiperiaate, solidaarisuus, oikeutetun sodan periaatteet, kehitys sekä kansainvälisen yhteisön yhteinen hyvä. Kirkko täyttää tehtäväänsä opetustyön, ihmisten ja erilaisten kohteiden pyhittämisen sekä laupeudentekojen kautta.
Ihmisarvoa eivät poista pahimmatkaan synnit ja rikokset tai ruumiillisten ja hengellisten kykyjen heikentymät. Jokaisen ihmisen tulee etsiä totuutta, totella omaatuntoaan, vastustaa syntiä, harjoittaa hyveitä ja katua lankeemuksiaan. Luonnollinen laki ja kirkon opetukset määrittävät ihmisen elämän päämäärän, joka on täydellistyminen. Yhteiskunnan tulee edistää tähän päämäärään kohti pyrkimistä.
Vanhempien tulee ohjata lapsiaan kohti täydellistymistä, samoin opettajien oppilaitaan sekä yhteiskunnan kansalaisiaan. Kaikkia kutsutaan rakentamaan hyvää yhteiskuntaa: perheet, koulut, järjestöt ja valtio. Kirkko näkee ihmiselämän täyttymyksen olevan Kristuksen seuraamisessa ja Jumalaan yhdistymisessä. Myös muut uskonnot ja filosofiat voivat olla valmistamassa ihmistä tähän.
Roomalaiskatoliset näkevät mm. seuraavien sosiaalisten olojen ohjaavan elämän täydellistymiseen: elämän kunnioittaminen (ei aborttia ja eutanasiaa), uskonnonvapaus, uskollisuus roomalaiskatoliselle kirkolle, yhden miehen ja yhden naisen välinen avioliitto, korkeat eettiset periaatteet työpaikoilla, rikkomusten anteeksiantaminen, koulutus ja köyhäinhuolto. Nämä eivät toteudu täysimääräisinä missään yhteiskunnassa. Kuitenkin yhteisen hyvän toteutuminen yhteiskunnassa ja oikea lainsäädäntö ohjaavat omalta osaltaan ihmistä kohti pelastusta. Yksilö voi kuitenkin toteuttaa hyveitä myös silloin kun ympäröivä yhteiskunta on turmeltunut.
Roomalaiskatolinen kirkko korostaa köyhien auttamista niin vapaaehtoisen tuen kautta kuin myös lainsäädännöllisin keinoin. Roomalaiskatolilaisuudessa kannatetaan lailla säänneltyä vapaata markkinataloutta. Myös taloudessa tulee osoittaa hyveitä. Köyhiä ei saa riistää voiton tähden.
4.2. Luterilainen malli
Luterilaisuus ammentaa perinteisesti vahvasti saksalaisen reformaattorin Martti Lutherin (1483-1546) elämäntyöstä. Lutherin mukaan pelastus on yksin armosta. Kristitty vastaa tähän armoon rakkaudenteoilla. Lutherille hyvin keskeinen käsite kristittyjen tehtävässä on kutsumus. Kutsumus ei koske ainoastaan pappeja vaan jokaista uskovaa. Toinen hyvin keskeinen käsite Lutherille on ero maallisen ja hengellisen regimentin välillä. Maalliset hallitsijat hallitsevat lakien ja miekan avulla. Seurakuntaa hallitaan Jumalan sanalla.
Luterilaisuutta on moitittu liian passiiviseksi ja mukautuvaiseksi yhteiskunnallisissa kysymyksissä (Benne nostaa tästä surullisena esimerkkinä erityisesti Hitlerin ajan Saksan). Skandinaviaa, jossa luterilaisuus on ollut kauan vallalla, on esitetty poikkeustapaukseksi tästä. Pohjoismaiden demokratiakehitystä selittää Bennen mukaan kuitenkin enemmän sosialismi. En ole kuitenkaan valmis allekirjoittamaan näkemystä siitä, etteikö juuri luterilaisuus olisi ollut suurelta osin vaikuttamassa pohjoismaisen hyvinvointiyhteiskunnan kehitykseen sosialismin ohella. Varhaisen luterilaisuuden merkitys länsimaisessa (mm. avioliittoa, koulutusta ja sosiaalista hyvinvointia koskevassa) lainsäädännössä on ollut hyvin merkittävä.
Luterilaisuus korostaa neljää tekijää julkisessa vaikuttamisessa.
1. Pelastus tulee yksin Jumalalta, ei yhdeltäkään sosiaaliselta tai poliittiselta liikkeeltä tai vaikuttajalta. Politiikan ja yhteiskunnan rakentamisen tehtävä on ottaa pieniä askeleita kohti parempaa.
2. Kirkko ei ole ensisijaisesti poliittinen toimija. Kirkon tehtävä on julistaa evankeliumia ja toimittaa sakramentteja.
3. Lain ja evankeliumin ero. Laki on Raamatussa, kirkossa ja yhteiskunnassa eettinen ohje ja normi. Laki ei pelasta. Lakia ja evankeliumia ei saa erottaa toisistaan muttei myöskään sekoittaa toisiinsa.
4. Ihmisluonnon paradoksi. Olemme toisaalta Jumalan luomina ja lunastamina hyvään pyrkiviä, mutta toisaalta synnin turmelemina pahaan taipuvia.
Luterilaisuudessa nähdään että meidän tulee pyrkiä aina hieman parempaan. Emme saa kyynistyä. Samalla meidän tulee odottaa täyttymyksen saavuttamista vasta Jumalan valtakunnassa naiivin idealismin sijaan.
Luterilainen kirkko pyrkii vaikuttamaan laajemmin maailmassa maallikkojensa kautta. Siksi seurakunnan tehtävänä on auttaa erilaisissa ympäristöissä palvelevia jäseniään ymmärtämään paremmin kristillistä perinnettään.
Köyhät olivat aivan erityinen huolenaihe Lutherille ja ovat sitä hänen seuraajilleen yhä tänään. Välittömän avun antamisen lisäksi on tärkeää kysyä miksi köyhät ovat köyhiä ja pyrkiä vaikuttamaan myöskin olemassaolevaan yhteiskunnalliseen tilanteeseen. Kirkko on historiansa aikana evankeliumin julistuksen ja sakramenttien jakamisen ohella mm. rakentanut sairaaloita ja orpokoteja, sekä antanut julkilausumia koskien sosiaalista oikeudenmukaisuutta.
4.3. Reformoitu malli
Kalvinistit kulkevat Jean Calvinin (1509-1564) viitoittamaa tietä paitsi teologiassaan, myöskin poliittisessa ajattelussaan. Geneven lisäksi Ranskan hugenotit, Skotlannin presbyteerit sekä hollantilainen Abraham Kuyper (1837-1920) puolueineen ovat hyviä esimerkkejä kalvinistisen ajattelun soveltamisesta politiikkaan.
Reformoidun sosiaalisen näyn voi Smithin mukaan tiivistää viiteen perusajatukseen:
1. Reformoitu reformaatio voidaan nähdä keskiajan sosiaalisten olojen vääristymien korjaamiseen tähtäävänä liikkeenä, jossa papit, munkit ja nunnat nähtiin hengellisinä ihmisinä ja muut ihmiset maallisina. Calvin ja hänen seuraajansa torjuivat tarmokkaasti tämänkaltaisen jaottelun. He korostivat arkisen elämän pyhyyttä.
2. Reformoitu reformaatio torjui olemassaolevat valtiomuodot suoraan Jumalalta tulleina järjestelminä. Reformoidut näkivät politiikan inhimillisenä toimintana. Seurauksena tämänkaltaisesta ajattelusta oli historian saatossa ennenpitkää liberaali demokratia.
3. Synti on läsnä järjestelmissä. Ihmisissä oleva langenneisuus vaikuttaa myöskin inhimillisissä rakenteissa. Siksi myös niitä tulee uudistaa tarvittaessa.
4. Yksilön uudestisyntymisestä seuraa palo saattaa kaikki sosiaalinen ja poliittinen elämä Jumalan vallan alaisuuteen. Myöhempi reformoitu ajattelu korostaa sitä, että hyvässä lainsäädännössä on kyse paitsi Jumalan kunniasta, myöskin lähimmäisen rakastamisesta.
5. Erilaisuuden hyväksyminen osana Jumalan hyvää luomistyötä. Ihmisten ja kansojen ei tarvitse olla keskenään samanlaisia. Erilaiset instituutiot, järjestöt ja yhdistykset voivat toteuttaa yhdessä Luojalta saamaansa inhimillistä potentiaaliaan.
Valtion johtaminen nähdään reformoidussa kristinuskon tulkinnassa osana Jumalan tarkoittamaa luomisjärjestystä. Politiikassa ollaan tekemisissä hyvän mutta langenneen ihmisyyden kanssa. Jumala käyttää työssään myös muita kuin kristittyjä.
Smith ottaa Kuyperin ajan köyhät esimerkiksi siitä miten reformoidussa traditiossa on suhtauduttu yhteiskunnan epäkohtiin. Kuyper näki yhteiskunnan suomat avustukset köyhille Kristuksen kunnioittamisena.
Asioita tulee aina pyrkiä muuttamaan paremmiksi, mutta luterilaisuuden tavoin myöskään reformoidussa ajattelussa ei odoteta ihmisen syntisyyden tunnustamisen tähden tässä ajassa toteutuvaa utopiaa.
4.4. Anabaptistinen malli
Ensimmäisillä kristillisillä vuosisadoilla seurakunta oli erillään valtiosta. Alkuseurakunnassa oli kyse ”vapaakirkosta” joka koki vainoja. Anabaptismi, eli radikaalireformaatio, alkoi uskonpuhdistuksen aikaan. Varhaiset anabaptistit olivat liikkeensä synnyn hetkillä yhteiskunnallisessa tilanteessaan ainakin jossain määrin lähellä alkuseurakunnan tilannetta.
Anabaptismiin kääntyi ihmisiä niin katolisesta kirkosta kuin luterilaisista ja reformoiduista kirkoista. Anabaptistit joutuivat usein ankaran vainon kohteeksi. Tähän vaikutti osaltaan myös se että osa anabaptisteista osallistui kapinointiin, erityisesti Saksassa. Kuitenkin erityisesti Sveitsissä oli runsaasti maltillisempia ja pafismia kannattavia anabaptisteja. Heidän joukossaan oli vain harvoja johtajia jotka olivat teologeja. Heitä olivat Menno Simons (1496-1561) ja Balthasar Hubmaier (1480-1528). Heillä oli liikkeeseen tasapainottavaa vaikutusta. Suurin osa liikkeen johtajista oli maallikkoja.
Anabaptistinen ajattelu on kiehtova vaihtoehtonäkemys vanhojen kirkkojen lähetysmistapaan. Anabaptistit korostavat teologiassaan Jeesuksen keskeisyyttä kaikessa Raamatun tulkinnassa, poliittista riippumattomuutta, uskovien seurakuntaa, kaikkien uskovien pappeutta sekä väkivallattomuutta. Voidaan sanoa että anabaptistit olivat aikaansa edellä uskonnonvapauden suhteen. Myös heille köyhien auttaminen oli prioriteetti. He eivät kuitenkaan kanavoineet apua yhteiskunnallisten järjestelmien kautta, vaan suorien henkilökohtaisten kontaktien välityksellä.
4.5. Erityismaininnat
On vielä kaksi suuntausta yhteiskuntaan ja kristilliseen seurakuntaan liittyen, jotka haluan mainita, mutta joita en käsittele tässä sen enempää. Kristillinen anarkia vastustaa kaikkia yhteiskunnallisia valtarakenteita. Teonomian mukainen ihanne on puolestaan kristillinen valtio, jossa on voimassa mahdollisimman pitkälti Vanhan testamentin kuvaaman Mookseksen lain periaatteet rangaistuksineen. Muut edellä käsitellyistä vaihtoehdoista ovat sijoitettavissa näiden kahden ääripään väliin.
5. Oma näkemykseni
Sosiaalinen oikeudenmukaisuus on laaja ja tärkeä teema Raamatussa ja kristillisessä traditiossa. Sitä voi edistää monin erilaisin keinon, kuten lainsäädännöllä, järjestötoiminnalla ja hyväntekeväisyydellä. Vaikka yhteiskunnan antama vastikkeeton raha voi passivoida ihmisiä, heikossa asemassa olevia tulee auttaa. Historia on toistuvasti osoittanut, että parempiosaiset eivät tee sitä useinkaan riittävästi ainoastaan vapaaehtoisesti. Tulon siirrot voivat olla takaamassa yhteiskuntarauhaa. Tämä on lopulta kaikkien etu.
Näkisin suomalaisena vapaakirkollisena omassa kulttuurillisessa tilanteessamme moniarvoisessa ja jälkristillisessä yhteiskunnassamme tärkeinä seurakunnan tehtävinä erityisesti Jumalan palvonnan sekä esirukouksen seurakunnan ja maailman puolesta (liturgia), julistustamisen ja seurakuntien istuttamisen (evankeliumin levittäminen), sielunhoidon ja opettamisen (pastoraalinen huolenpito) sekä kokonaisvaltaisen auttamisen (diakonia, kehitysyhteistyö). Näiden kaikkien tehtävien olisi tärkeää olla tasapainossa keskenään. Mielestäni lähetyskäskyyn lisäksi muidenkin Raamatun käskyjen on syytä näkyä kristillisen seurakunnan julistuksessa ja muussakin toiminnassa. Ajattelen myös että hyve-etiikka on usein hedelmällinen tapa lähestyä moraalisia kysymyksiä.
Vaikka Suomen Vapaakirkossa ei käytetä (ainakaan virallisesti) sanaa sakramentti, kaste ja ehtoollinen ovat kirkkokunnassamme pyhiä toimituksia joita harjoitamme. Vapaakirkollistenkin on varmasti hyvä perehtyä syvällisesti kasteen ja ehtoollisen teologiaan. Niistä on tärkeää opettaa seurakunnissa. Nähdäkseni voisimme ammentaa eksegetiikan ja raamattuteologian lisäksi erityisesti reformoidusta teologiasta ymmärtääksemme kasteen ja ehtoollisen merkitystä paremmin.
Seurakunnan suhde politiikkaan on vaihdellut paljolti sen mukaan millainen asema seurakunnalla on ollut yhteiskunnassa. Pienellä kirkolla, jolla on vain vähän vaikutusvaltaa, on luonnollisesti kovin erilainen tilanne kuin suurella ja vaikutusvaltaisella kirkolla. Valta on kimurantti asia. Ihmisluonnon turmeluksesta johtuen se turmelee kovin helposti parhaimmatkin meistä. Kristinusko alkaa olla lännessä marginaalissa. Tämä voidaan nähdä myös positiivisena kutsuna ja mahdollisuutena toteuttaa kristillisiä ihanteita ja seurakunnan perustehtävää. Tarvitsemme paljon nöyryyttä ja rakkautta.
Toki poliittinen vaikuttaminenkin on asia, joka on mahdollista demokraattisessa yhteiskunnassa lähes kenelle tahansa, joka kokee siihen kutsumusta, siis myös kristityille. Kristitty saa käyttää valtaa yhteiskunnallisissa viroissa. Siinä ei kuitenkaan saa olla kysymyksessä kristinuskon levittäminen pakolla, vaan yhteinen hyvä. Näen negatiivisena asiana sen että seurakunnat lähtisivät tukemaan tiettyä poliittista puoluetta tai kandidaattia. Tästä seuraa sidonnaisuuksia, jotka ovat seurakunnan varsinaisten tehtävien kannalta haitallisia. Maamme polarisoituneessa tilanteessa tarvitaan siltojen rakentamista. Seurakunta voi paremmin palvella ihmisiä yhdessä toisten sektoreiden kanssa, kun se on uskollinen omalle olemukselleen ja erityistehtävälleen, eikä pyri haalimaan poliittista valtaa.
Tilanteemme muistuttaa tietyiltä osin ensimmäisen vuosisadan tilannetta. Rooman valtakunnassakin oli suuri uskontojen ja filosofioiden kirjo. Kristityt olivat ainoastaan yksi lukuisista vähemmistöistä. Meillä nykykristityillä, jotka elämme jälkikonstantinolaista aikaa, onkin esikonstantinolaista aikaa eläneiltä varhaisilta kristityiltä todella paljon opittavaa - koskien myös Raamatun ajan jälkeisiä kristittyjä. Varhaiset kristityt olivat tunnettuja erityisesti rakkaudenteoistaan, rohkeudestaan sekä integriteetistään.
Pidän kristillistä anarkiaa ja teonomiaa varsin epärealistisina ja hedelmättöminä lähestymistapoina politiittisen vaikuttamisen ja yhteiskunnallisen oikeudenmukaisuuden edistämisen kannalta. Ilman valtiota on aika mahdotonta olla. Valtatyhjiöt pyrkivät täyttymään. Toisaalta kristinuskon ja valtion yhdistämiseen ei ole mielestäni hyvä edes pyrkiä, saati sitten palaamaan muinaisten aikojen mukaiseen lainsäädäntöön kuolemanrangaistuksineen.
Yhdyn anabaptistienkin kannattamaan ajatukseen uskonnonvapaudesta sekä seurakunnan ja valtion erottamisesta toisistaan, mutta pidän pasifismia lähinnä kauniina unelmana, joka toteutuu vasta tulevassa maailmassa. Kristityn tulee kyllä rakentaa rauhaa ja rukoilla ettei ihmisten tarvitsisi sotia, mutta sotilaalliseen maanpuolustukseen osallistuminen on myös yksi tapa ylläpitää rauhantilaa maassamme. Kunnioitan toisaalta kyllä myös vakaumusta olla tarttumatta aseeseen.
Yhdyn luterilaisten ja reformoitujen realismiin sen suhteen että emme voi rakentaa yhteiskunnallista utopiaa turmeluksemme vuoksi, mutta että voimme silti aina rakentaa hieman sosiaalisesti oikeudenmukaisempaa maailmaa.
8. Lähteet
Benestad, J. Brian
2015 "The Catholic (Synthetic) View"
teoksessa Five Views on the Church and Politics.
Grand Rapids, Zondervan.
Benne, Robert
2015 "The Lutheran (Paradoxical) View"
teoksessa Five Views on the Church and Politics.
Grand Rapids, Zondervan.
Cochran, Clarke E.
2007 "Life on the Border: A Catholic Perspective"
teoksessa Church, State and Public Justice: Five Views.
Downers Grove: InterVarsity Press.
Deyoung, Kevin & Gilbert, Greg
2011 What is the Mission of the Church:
Making Sense of Social Justice, Shalom and the Great Comission.
Wheaton, Crossway.
France, Richard T.
2007 The Gospel of Matthew.
Grand Rapids, Eerdmans.
Heilke, Thomas W.
2015 "The Anabaptist (Separationist) View"
teoksessa Five Views on the Church and Politics.
Grand Rapids, Zondervan.
Leeman, Jonathan
2017 "Soteriological Mission: Focusing in on the Mission of Redemption"
teoksessa: Four Views on the Church's Mission.
Grand Rapids, Zondervan.
Leithart, Peter J.
2017a "Responsee to Christopher J. H. Wright"
teoksessa: Four Views on the Church's Mission.
Grand Rapids, Zondervan.
Leithart, Peter J.
2017b "Sacramental Mission: Ecumenical and Political Missiology"
teoksessa: Four Views on the Church's Mission.
Grand Rapids, Zondervan.
Longman, Tremper
1998 Making Sense of the Old Testament.
Grand Rapids, Baker.
Keller, Timothy
2010 Generous Justice.
New York, Penguin Books.
Smith, James K. A.
2015 "The Reformed (Transformationist) View"
teoksessa Five Views on the Church and Politics.
Grand Rapids, Zondervan.
Wright, Christopher
2017 "Participatory Mission: The Mission of God’s People
Revealed in the Whole Bible Story"
teoksessa: Four Views on the Church's Mission.
Grand Rapids: Zondervan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti