perjantai 26. helmikuuta 2021

Pyhä elämä

Puhe Keuruun vapaasrk:lla 26.2.2021

Efesolaiskirje 4:17-32

Vierailin joitakin aikoja sitten Kuopiossa evankelisluterilaisen lähetyshiippakunnan messussa veljeni ja siskonpoikani kanssa. Kysyin siskonpojalta kummanko kanssa hän haluaa mennä pyhäkouluun. Hän vastasi ”molempien”. Menimme sitten kaikki kolme pyhäkouluun. 

Pyhäkoulussa oli opetusta terveistä rajoista. Aihetta kuvattiin lapsille näytelmällä jossa lammas oli turvallisessa aitauksessa syömässä terveellistä ruohoa. Lammasta alkoi kuitenkin kiinnostaa enemmän aidan toisella puolella kasvava ruoho. Vaikka lammasta oli kielletty syömästä sitä, hän halusi kokeilla.

Hänen mahansa tuli kuitenkin siitä kipeäksi. Sen jälkeen mietittiin yhdessä lasten kanssa, mitkä on sellaisia kivoja ja mukavia asioita, jotka on aidan sisäpuolella, kuten ystävät ja harrastukset. Mietimme myös mitkä on aidan ulkopuolella olevia ikäviä asioita, kuten kiusaaminen.

lauantai 20. helmikuuta 2021

Profeetan kutsumus

Puhe Viitasaaren vapaasrk:lla 19.2.2021

Jeremia 1:1-19

Jeremian kirja alkaa profeetan kutsumisella ja kahdella kutsumusta vahvistavalla näyllä. Nämä kirjan alkusanat asettavat koko Jeremian kirjan historiallisiin yhteyksiinsä. Tekstissä mainitaan Josia, Jojakim ja Sidkia. He olivat Jeremian toiminnan aikana tärkeimmät kuninkaat Juudassa.

Jeremian isä Hilkia oli pappi Anatotissa. Paikkakunta oli vajaat 5 km Jerusalemista koilliseen. Se kuului Benjaminin alueeseen. Jeremia syntyi kelvottoman kuningas Manassen aikana. Emme tiedä toimiko Jeremia papin tehtävissä, mutta jumalanpalveluselämä oli hänelle kuitenkin hyvin tuttua ja varmasti muovasi hänen kokemustaan elämästä ja ajatuksiaan Jumalasta.

keskiviikko 10. helmikuuta 2021

Luukas 10:25-37: Laupias samarialainen

Suomen Viikkolehti 10.02 2021 

Lähimmäisenrakkaus ei erottele ihmisiä, vaan ylittää rodulliset, kansalliset, uskonnolliset ja kaikki muutkin eroavaisuutemme. 

Eräs lainopettaja koetteli Jeesusta ja teki kysymyksen: Opettaja, mitä minun pitää tehdä, jotta saisin omakseni iankaikkisen elämän?

Hän kysyi siis kuinka päästä sisälle Jumalan valtakuntaan eli pelastua. Jeesus vastasi kysymykseen, että ratkaisevan tärkeää on pyhien kirjoitusten sanoma: Mitä laissa sanotaan? Mitä sinä itse sieltä luet?