Näytetään tekstit, joissa on tunniste oppi Kristuksesta. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste oppi Kristuksesta. Näytä kaikki tekstit

perjantai 5. tammikuuta 2024

Johanneksen jouluevankeliumi

Suomen Viikkolehti 5.1.2024

Markus aloittaa evankeliuminsa Johannes Kastajan toiminnan kuvaamisella, Luukas kuvaamalla Johannes Kastajan ja Jeesuksen syntymää, Matteus patriarkka Aabrahamiin asti ulottuvalla sukuluettelolla. Johanneksen evankeliumi alkaa aivan alusta, ”ajasta” ennen maailman luomista.

Johanneksen evankeliumin esipuheen (Joh. 1:1–18) taustalla on luultavasti kristittyjen käyttämä sisältörikas ja syvästi merkityksellinen Kristus-hymni. Jeesus on ihmiseksi tullut Jumalan Sana, Jumalan inkarnaatio. Inkarnaatio-sana tulee latinasta ja tarkoittaa lihaksi tulemista. Kyse on ihmisjärjen ylittävästä tapahtumasta.

Kristinuskossa ei voida puhua Jumalan syntymisestä. Hän ei ole syntynyt, vaan ikuinen. Mikään ei ole aiheuttanut Jumalan olemassaoloa. Hän on aina ollut. Kaikki on syntynyt Jumalan tahdosta. Mitään ei ole hänestä riippumatta.

sunnuntai 7. lokakuuta 2018

Apostolinen uskontunnustus osa 10 - Kristuksen korotus ja paluu

Puhe Viitasaaren vapaasrk:lla su 7.10.2018 

Olemme jälleen apostolisen uskontunnustuksen äärellä. Tänään käymme loppuun toisen uskonkappaleen, joka käsittelee Kristuksen persoonaa ja työtä. Jeesuksen kuolema ja ylösnousemus ovat kristinuskon kovaa ydintä, tärkeimpiä tapahtumia koko pelastushistorian kannalta.

sunnuntai 16. syyskuuta 2018

Apostolinen uskontunnustus osa 9 - Lunastus

Puhe Viitasaaren vapaasrk:lla su 16.9.2018  

Apostolisessa uskontunnustuksessa tunnustamme uskomme Jeesukseen, joka ”kärsi Pontius Pilatuksen aikana”. Näin uskontunnustus liittää Jeesuksen kerran tapahtuneeseen historiaan, aikaan ja paikkaan. Kristinusko perustuu Jumalan pelastustekoihin historian keskellä. Tässä kristinusko eroaa uskonnoista, jotka perustuvat filosofiseen ajatteluun, kuten buddhalaisuudesta.

sunnuntai 9. syyskuuta 2018

Apostolinen uskontunnusta osa 8 - Kristuksen inkarnaatio

Puhe Viitasaaren vapaasrk:lla su 9.9.2018 

Jeesuksen neitseestäsyntymisessä on tarkemmin ottaen kyse, ainakin protestanttisesta näkökulmasta, Marian neitseellisestä hedelmöittymisestä, eli siitä, että Jeesuksella ei ole biologista isää. Joosef oli Jeesuksen kasvatti-isä.

sunnuntai 12. elokuuta 2018

Apostolinen uskontunnustus osa 7 - Jeesuksen jumaluus ja ihmisyys

Puhe Viitasaaren vapaasrk:lla su 12.8.2018 

Olemme jälleen apostolisen uskontunnustuksen äärellä. Käsittelemme tällä kertaa Jeesuksen jumaluutta ja ihmisyyttä, sekä sitä, miten hänen jumaluutensa ja ihmisyytensä yhdistyvät hänen persoonassaan.