Apostolinen uskontunnustus osa 7 - Jeesuksen jumaluus ja ihmisyys

Puhe Viitasaaren vapaasrk:lla su 12.8.2018 

Olemme jälleen apostolisen uskontunnustuksen äärellä. Käsittelemme tällä kertaa Jeesuksen jumaluutta ja ihmisyyttä, sekä sitä, miten hänen jumaluutensa ja ihmisyytensä yhdistyvät hänen persoonassaan.

Apostolisessa uskontunnustuksessa tunnustamme uskomme yhteen Jumalaan, joka on Luoja. Tämä erottaa meidät idän suurista uskonnoista, hindulaisuudesta ja buddhalaisuudesta. Apostolisessa uskontunnustuksessa tunnustamme myös uskomme Jeesukseen Herrana ja Jumalan Poikana. Tämä erottaa meidät muista vanhoista monoteistisista uskonnoista, juutalaisuudesta ja islamista.

Jeesuksen persoona on kiehtonut lukemattomia ihmisiä halki historian. Häntä on suuresti ihailtu, mutta myös halveksittu. Häntä on hartaasti rukoiltu, mutta häntä vastaan on myös vastustettu.

Ensin jokunen sana Jeesuksen jumaluudesta. Jeesus käytti itsestään useita kertoja nimitystä Ihmisen Poika. Tämän taustalla on Danielin kirjan näky taivaallisesta hahmosta, joka saapuu Jumalan valtaistuimen eteen. Jeesus puhui Ihmisen Pojan valtakunnasta ja Ihmisen Pojan enkeleistä. Hän sanoi, että Ihmisen Poika on tuleva takaisin kirkkaudessaan ja tuomitseva maailman.

Vaikka Jumala oli säätänyt sapatin, Jeesus sanoi olevansa sapatin Herra. Hän sanoi tulleensa taivaasta ja olleensa ennen Aabrahamia. Tämä viittaa Kristuksen ennaltaolemiseen, siihen että hän oli olemassa jo ennen ihmiseksi syntymistään. Juutalaiset meinasivat kivittää Jeesuksen jumalanpilkasta. He järkeilivät: ”Sinä teet itsesi Jumalaksi, vaikka olet ihminen.” Tämä kaikki kertoo siitä, että Jeesus ajatteli olevansa enemmän kuin ihminen.

Jeesus antoi myös syntejä anteeksi ihmisille. Edesmennyt kristitty kirjallisuuden professori C. S. Lewis on sanonut: ”Hän julisti ihmisille, että heidän syntinsä ovat anteeksiannetut kyselemättä asiasta ensin muilta ihmisiltä, joita nämä synnit olivat epäilemättä loukanneet. Hän käyttäytyi epäröimättä aivan kuin hän olisi se, jota asia pääasiallisesti koski, aivan kuin henkilö, jota oli loukattu kaikkein eniten. Tämä käy järkeen ainoastaan silloin, jos hän todella oli Jumala, jonka lakeja oli rikottu, ja jonka rakkautta jokainen synti haavoittaa.”

Jeesus myös edellytti seuraajiltaan suurempaa lojaalisuutta häntä itseään kohtaan, kuin muita ihmisiä kohtaan, jopa kaikkein läheisimpiä kohtaan. Mikäli Jeesus ei olisi Jumala, hänellä ei olisi oikeutta vaatia noin ehdotonta uskollisuutta. Ylipapit tuomitsivat Jeesuksen, koska Jeesus tunnusti olevansa Kristus, Jumalan Poika. Ja epäilevä opetuslapsi, Tuomas, tunnusti Johanneksen evankeliumissa nähdessään Jeesuksen ylösnousseena: ”Minun Herrani ja Jumalani.” 

Heprealaiskirje opettaa, että Jeesus on suurempi enkeleitä, Moosesta ja ylipappeja, koska hän on Jumala. Heprealaiskirje 1:5-8:  

Ei Jumala ole yhdellekään enkelille milloinkaan sanonut:
-- Sinä olet minun Poikani, tänä päivänä minä sinut synnytin.
Ei myöskään näin:
-- Minä olen oleva hänen Isänsä, ja hän on oleva minun Poikani.
Kun Jumala jälleen tuo Esikoisensa maailmaan, hän sanoo:
-- Kaikki Jumalan enkelit kumartakoot häntä.
Enkeleistä hän sanoo näin:
-- Hän tekee enkelinsä tuuliksi, palvelijansa tulenliekeiksi.
Mutta Pojastaan hän sanoo:
-- Jumala, sinun valtaistuimesi pysyy
ajasta aikaan,
ja sinun kuninkaanvaltikkasi
on oikeudenmukaisuuden valtikka. 

Varhaisessa juutalaiskristillisessä harhaopissa, jota nimitämme sanalla ebionilaisuus, kiellettiin Jeesuksen neitseestäsyntyminen ja jumaluus. Liikkeen kannattajien mukaan Jeesus oli ainoastaan ihminen, Messias kylläkin, mutta luonnollisesti syntynyt Joosefin ja Marian poika, johon Jumalan Hengen voima laskeutui kasteen yhteydessä. Juutalaisille oli vaikeaa ajatus siitä, että ihminen voisi olla Jumala.

Varhainen kirkko torjui tämän ebionilaisen käsityksen ja tunnusti Jeesuksen Jumalaksi. He ajattelivat, että Jeesuksen täytyy olla Jumala, koska Jeesus on pelastaja ja ainoastaan Jumala voi pelastaa. Jesajan kirja 43:11: Minä yksin olen Herra, ei ole muuta pelastajaa kuin minä. Alkukirkossa myös tiedostettiin, että kristityt rukoilivat Jeesusta. Mikäli Jeesus ei olisi Jumala, me kristityt olisimme epäjumalanpalvelijoita, koska ihmisen tulee rukoilla yksin Jumalaa.

Sitten jokunen sana Jeesuksen ihmisyydestä. Jeesus on paitsi todellisesti Jumala, myös todellisesti ihminen, yksi meistä. Jeesuksella on ihmisen ruumis. Kuten jokainen ihminen, Jeesuskin kasvoi äitinsä kohdussa ja syntyi pienenä vauvana ja oli vanhempiensa hoidon varassa. Jokaisen lapsen tavoin Jeesus kasvoi myös synnyttyään. Luukas kirjoittaa 2:52 (KR38): Ja Jeesus varttui viisaudessa ja iässä ja armossa Jumalan ja ihmisten edessä. 

Jeesus kävi siis läpi kasvuprosesseja. Ihmisten tavoin Jeesus koki nälkää ja janoa sekä väsymystä. Jeesus rakasti ja koki myötätuntoa. Hän tunsi surua ja iloa sekä suuttumusta. Jeesus myös itki. Jeesus koki kiusauksia, vaikka hän ei koskaan langennut syntiin. Hän koki kipua, kun häntä lyötiin ja ruoskittiin ja kun hänet ristiinnaulittiin. Ja ihmisten tavoin hän lopulta kuoli.

Varhaisessa kristillisessä harhaopissa, jota nimitämme sanalla doketismi, kiellettiin Jeesuksen ihmisyys. Tätä vastaan Johannes kirjoittaa ensimmäisessä kirjeessään. Suuntaus oli saanut vaikutteita hellenistisestä, varhaiskreikkalaisesta, filosofiasta. Tämän liikkeen kannattajien mukaan pyhä Jumala ei voinut tulla materiaksi. Heidän mukaansa Jeesus ainoastaan näytti ihmiseltä, hänellä oli näennäisesti ihmisen ruumis ja hän myös kärsi näennäisesti. Kreikkalaisille oli vaikeaa ajatus siitä, että Jumala voisi olla ihminen, koska aine nähtiin arvottomana ja jopa pahana. Meille herätyskristityille on ehkä selvää, että Jeesus on Jumala, mutta meidän on hyvä muistaa että Jeesus on myös aidosti ihminen.

Varhainen kirkko torjui tämän doketistisen käsityksen ja tunnusti Jeesuksen ihmiseksi. Jeesuksen täytyy olla ihminen, koska ihminen teki syntiä ja ihmisen täytyi siksi maksaa synnistä kuolemalla. Heprealaiskirjeen kirjoittaja sanoo 9:22 ja 10:4: Lain mukaan melkein kaikki puhdistetaan verellä, eikä anteeksianto ole mahdollinen, ellei vuodateta uhriverta. - - Mahdotontahan on, että härkien ja pukkien veri poistaisi synnit.  

Tarvittiin ihminen kantamaan synnit. Ihmisenä Jeesus saattoi olla sijaiskärsijämme. Jeesuksen Kristuksen antama uhri ristillä on täydellinen ja lopullinen uhri. Mitään muuta uhria synnin tähden ei enää tarvita. Kaikki on täytetty.

Kaksiluonto-oppi on hyvin laajan halki historian ulottuvan suuren yksimielisyyden mukaan oikea tulkinta Kristuksen jumaluuden ja ihmisyyden suhteesta toisiinsa. Kristuksella on kaksi luontoa, jumalallinen ja inhimillinen. Tämän opin ymmärtäminen on kolminaisuusopin tavoin hyvin vaikeaa, ellei suorastaan mahdotonta. Meidän ei tule kuitenkaan lannistua siitä, että emme ymmärrä Jumalan salaisuudesta kuin ainoastaan hivenen. Alkukirkossa tämä kaksiluonto-oppi muotoiltiin vastauksena harhaoppeihin.

Nestoriolaisuuden mukaan Jeesuksen jumalallinen ja inhimillinen luonto pysyivät täysin erillään toisistaan. Nimitys nestoriolaisuus tulee Nestorios-nimisestä miehestä. Tätä oppia voisi havainnollista siten, että kun vesi ja öljy liitetään yhteen, ne pysyvät toisistaan täysin erillään ilman minkäänlaista aitoa keskinäistä yhdistymistä. Alkukirkko näki että tämä muotoilu johtaa ajatukseen, että Kristuksella olisi kaksi persoonaa eikä yhtä, tai että olisi kaksi Kristusta eikä yksi.

Toisen harhaopin, yksiluonto-opin, eli monofysitismin, mukaan Jeesuksen jumalallinen ja inhimillinen luonto puolestaan sekoittuivat toisiinsa. Tätä voisi havainnollista siten, että vesi ja viini sekoittuvat toisiinsa niin ei ole enää kyse vedestä eikä viinistä. Alkukirkko näki, että tämä johtaa ajatukseen, että Kristus ei olisi todellisesti Jumala eikä todellisesti ihminen, vaan jotain muuta kuin Jumala ja ihminen.

Kaksiluonto-opin mukaan Jeesuksen jumalallinen ja inhimillinen luonto yhdistyvät hänen persoonassaan sekoittamatta, muuttamatta, erottamatta ja jakamatta. Jeesus on aidosti Jumala ja aidosti ihminen. Kaksi luontoa, yksi persoona. Kolminaisuudessa on kyse yhdestä jumalallisesta olemuksesta ja kolmesta persoonasta. Kristuksessa on kyse kahdesta olemuksesta, jumalallisesta ja inhimillisestä, mutta yhdestä persoonasta.

Kyse on mysteeristä, jota emme voi täysin käsittää emmekä selittää. Meidän on kuitenkin hyvä uskoa näin. Varhaiset kristityt ymmärsivät sen, että on kyse Jumalan salaisuudesta, ja myös sen, että jos kiellämme kaksiluonto-opin, päädymme ongelmiin, jonkinlaiseen harhaoppiin. Varhaiset kristityt eivät niinkään selittäneet auki Kristuksen jumaluuden ja ihmisyyden yhdistymistä hänen personassaan, vaan torjuivat väärät käsitykset ja varjelivat Jumalan salaisuuden. Aivan kuten kolminaisuusopinkin kohdalla.

Kolmannelta vuosisadalta peräisin olevassa Nikaian uskontunnustuksessa, jota käytetään myös idän ortodoksikirkossa, sanotaan:

”Me uskomme… yhteen Herraan, Jeesukseen Kristukseen, Jumalan ainoaan Poikaan, joka ennen aikojen alkua on Isästä syntynyt, Jumala Jumalasta, Valkeus Valkeudesta, tosi Jumala tosi Jumalasta, syntynyt, ei luotu, joka on samaa olemusta kuin Isä ja jonka kautta kaikki on saanut syntynsä, joka meidän ihmisten ja meidän pelastuksemme tähden astui alas taivaista, tuli lihaksi Pyhästä Hengestä ja neitsyt Mariasta ja syntyi ihmiseksi, meidän edestämme ristiinnaulittiin Pontius Pilatuksen aikana, kärsi kuoleman ja haudattiin, nousi kuolleista kolmantena päivänä, niin kuin oli kirjoitettu, astui ylös taivaisiin, istuu Isän oikealla puolella ja on kirkkaudessa tuleva takaisin tuomitsemaan eläviä ja kuolleita, ja jonka valtakunnalla ei ole loppua.”

Nikaian uskontunnustusta jonkinverran nuoremmassa läntisessä Athanasioksen uskontunnustuksessa puolestaan sanotaan:

”Me uskomme ja tunnustamme, että meidän Herramme Jeesus Kristus on Jumalan Poika, Yhtä lailla Jumala ja ihminen: Isän luonnosta ennen aikojen alkua syntyneenä hän on Jumala, äidin luonnosta ajassa syntyneenä hän on ihminen. Hän on täysi Jumala, ja täysi ihminen järjellisine sieluineen ja ihmisruumiineen. Jumaluudessaan hän on samanarvoinen kuin Isä, ihmisyydessään vähäarvoisempi kuin Isä.

Vaikka hän on Jumala ja ihminen, ei kuitenkaan ole kahta Kristusta, vaan yksi. Yhdeksi hän ei ole tullut siten, että jumaluus olisi muuttunut ihmisyydeksi, vaan siten, että Jumala on omaksunut ihmisyyden. Yksi hän ei ole sen vuoksi, että luonnot olisivat sekoittuneet toisiinsa, vaan siksi, että hän on yksi persoona. Sillä niin kuin järjellinen sielu ja ruumis yhdessä ovat yksi ihminen, niin Jumala ja ihminen ovat yksi Kristus.”

Jeesuksessa jumaluus ja ihmisyys eivät ole siis toisistaan täysin erillään, mutta eivät myöskään sekoitu toisiinsa. Jeesus ei ole osittain Jumala ja osittain ihminen, vaan hän on kokonaan Jumala ja kokonaan ihminen.

Jeesuksen ihmisyyden tähden hän on meille esikuva, jota voimme seurata. Hänen elämänsä on meille esimerkki, jota kohti voimme pyrkiä. Vaikka emme koskaan kasva hänen mittoihinsa, voimme silti kasvaa kohti hänen mittaansa. Ihmisenä Jeesus myös ymmärtää meidän heikkouttamme, ja on kärsivällinen meitä kohtaan kun olemme kiusattuja, sillä Jeesus on itse ihminen ja kokenut heikkoutta ja kiusauksia, vaikka hän ei koskaan langennut syntiin. Hän tietää oman kokemuksensa kautta mitä on olla ihminen. Hän samaistuu meihin, omaan kansaansa. Jeesus on meidän ylipappimme. Hän rukoilee Isää Jumalaa puolestamme taivaassa. Hän on välittäjä meidän ja Jumalan välillä. Hän edustaa Jumalaa meille ja meitä Jumalalle.

Jeesuksen jumaluuden tähden voimme tuntea aidosti Jumala. Profeetat puhuivat Jumalan ilmoitusta. Mutta Jeesus on itse Jumalan ilmoitus. Voimme rukoilla, kiittää, ylistää ja palvoa Jeesusta, sillä hän on Jumala ja kaiken meidän kiitoksemme ja ylistyksemme arvoinen. Pyrkikäämme mekin osoittautumaan Jeesuksen seuraajina Kristukselta saamamme kutsun arvoisiksi. Herra meitä kaikkia siihen auttakoon.