Puhe Viitasaaren vapaasrk:lla su 5.8.2018
Jatkamme jälleen apostolisen uskontunnustuksen opiskelua. Puhumme vielä tälläkin kerralla luomisesta, nimittäin ihmisen luomisesta. Käsittelemme myös ihmisen syntiinlankeemusta ja hieman myös toista uskonkappaletta, eli lunastustusta. Luomiskertomuksen mukaan ihminen on luotu Jumalan kuvaksi ja näin ihminen heijastaa aivan erityisellä tavalla jotakin Jumalasta.
Nykyisin on usein tapana hämärtää ihmisen ja eläinten välistä eroavaisuutta. Ateistibiologi Richard Dawkins on sanonut: ”Me emme polveudu apinoista – me olemme apinoita.” Dawkins on tässä kuitenkin väärässä. Juutalainen ajattelija David Berlinski onkin sanonut: ”Apinat ovat telkien takana, me emme ole - - vaikka apinoille on saatu opetettua hyvin alkeellista symbolikieltä, ei heillä ole mitään sanottavaa.” En halua sanoa, että eläimet olisivat tyhmiä. Mutta on kuitenkin oleellisia eroja ihmisten ja eläinten välillä. Ihmisen todellisuus ei ole pelkistettävissä ainoastaan biologiaan, saati sitten fysiikkaan ja kemiaan, kuten joidenkin naturalistien mukaan.Ihmisen elämä on pyhää – kohdusta hautaan. Psalminkirjoittaja sanoo psalmissa 139 jakeissa 13 ja 14: Sinä olet luonut minut sisintäni myöten, äitini kohdussa olet minut punonut. Minä olen ihme, suuri ihme, ja kiitän sinua siitä. Ihmeellisiä ovat sinun tekosi, minä tiedän sen.
Raamatun alkukertomukset ovat Pyhän Hengen inspiroimaa Jumalan ilmoitusta. Kirjoittaja saattoi käyttää lähteenään ikivanhaa perimätietoa, mutta hän ei ollut ainoastaan inhimillisen tiedon varassa, vaan Jumalan Henki johti häntä. Raamatun alkukertomukset 1. Mooseksen kirjan luvuissa 1-3 sekä Raamatun viimeisen kirjan, Ilmestyskirjan päätösluvut 20-22 liittyvät kiehtovasti monin tavoin toisiinsa. Ne on hyvä lukea joskus rinnakkain. Silloin huomaa monia yhtymäkohtia.
Luetaan 1. Mooseksen kirja 1 jakeesta 26 jakeeseen 29: Jumala sanoi: "Tehkäämme ihminen, tehkäämme hänet kuvaksemme, kaltaiseksemme, ja hallitkoon hän meren kaloja, taivaan lintuja, karjaeläimiä, maata ja kaikkia pikkueläimiä, joita maan päällä liikkuu." Ja Jumala loi ihmisen kuvakseen, Jumalan kuvaksi hän hänet loi, mieheksi ja naiseksi hän loi heidät. Jumala siunasi heidät ja sanoi heille: "Olkaa hedelmälliset, lisääntykää ja täyttäkää maa ja ottakaa se valtaanne. Vallitkaa meren kaloja, taivaan lintuja ja kaikkea, mikä maan päällä elää ja liikkuu." Jumala sanoi vielä: "Minä annan teille kaikki siementä tekevät kasvit, joita maan päällä on, ja kaikki puut, joissa on siementä kantavat hedelmät. Olkoot ne teidän ravintonanne.
1. Mooseksen kirjan luvussa 2 kuvataan myös ihmisen luomista, näkökulma on hiema erilainen. Jumala istuttaa puutarhan Eedeniin ja asettaa puutarhaan jumalankuvan, aivan kuten muinaisen maailman kuninkaat saattoivat istuttaa puutarhoja ja asettaa sinne jumalankuvia. Mutta Jahven puutarhaansa asettama jumalankuva onkin elävä jumalankuva, kun Jumala ikäänkuin suutelee luomaansa ihmistä ja hengittää häneen elämän. Jae 7: Ja Herra Jumala muovasi maan tomusta ihmisen ja puhalsi hänen sieraimiinsa elämän henkäyksen. Näin ihmisestä tuli elävä olento.
Tämä kaunis kertomus kuvaa läheisyyttä Jumalan ja ihmisen välillä. Jakeesta 18 jakeeseen 25 kerronta jatkuu:
Herra Jumala sanoi: "Ei ole hyvä ihmisen olla yksinään. Minä teen hänelle kumppanin, joka sopii hänen avukseen." Ja Herra Jumala muovasi maasta kaikki villieläimet ja kaikki taivaan linnut ja vei ne ihmisen luo nähdäkseen, minkä nimen hän kullekin antaisi. Ja jokainen elävä olento sai sen nimen, jolla ihminen sitä kutsui. Näin ihminen antoi nimet kaikille karjaeläimille, kaikille linnuille ja kaikille villieläimille. Mutta ihmiselle ei löytynyt sopivaa kumppania.
Silloin Herra Jumala vaivutti ihmisen syvään uneen ja otti hänen nukkuessaan yhden hänen kylkiluistaan ja täytti kohdan lihalla. Herra Jumala teki tästä kylkiluusta naisen ja toi hänet miehen luo. Ja mies sanoi:
-- Tämä se on! Tämä on luu minun luustani ja liha minun lihastani. Naiseksi häntä sanottakoon: miehestä hänet on otettu.
Siksi mies jättää isänsä ja äitinsä ja liittyy vaimoonsa, niin että he tulevat yhdeksi lihaksi. Ja he olivat molemmat alasti, mies ja hänen vaimonsa, eivätkä he tunteneet häpeää.
Lukemamme luomiskertomus opettaa, että ihmisen tasavertainen elämänkumppani on toinen ihminen, ei yksikään eläin. Avioliitto, jonka ihanteena on yhden miehen ja yhden naisen välinen elinikäinen liitto, pohjautuu Jumalan hyvään luomistyöhön.
Jumala siunasi alussa koko luomistyönsä. Luotu on olemukseltaan hyvää ja arvokasta, Jumalan kättentyötä. Kristinusko ei opeta sellaista dualismia, jonka mukaan hengellinen olisi hyvää ja fyysinen pahaa tai arvotonta. Koko Jumalan luomistyö on hyvää, niin henkemme kuin ruumiimme. Me saamme iloita ja nauttia Jumalan hyvästä luomistyöstä, kaikesta siitä minkä hän on meille tarkoittanut. Myös seksuaalisuus on Jumalan kaunista lahjaa meille. Jumala on tarkoittanut, että saamme nauttia siitä avioliiton tuomassa avoimuudessa ja läheisyydessä ilman syyllisyyttä ja häpeää.
Teologit ovat keskustelleet paljon historiassa siitä, mitä tarkoittaa se, että ihminen on luotu Jumalan kuvaksi ja kaltaiseksi. Jumalan kuvan on katsottu viittaavan muunmuassa ihmisen henkisiin ja moraalisiin kykyihin. On esitetty myös sitä, että ihminen mieheksi ja naiseksi luotuna Jumalan kuvana heijastelisi yhdessä Kolmiyhteisen Jumalan eri persoonien välistä sisäistä suhdetta ja harmoniaa.
Voi kuitenkin olla että 1. Mooseksen kirjan kirjoittaja tarkoitti Jumalan kuvalla enemmän ihmisen toimintaa kuin olemusta. Ihminen on luotu hallitsemaan luomakuntaa Jumalan sijaishallitsijana. Ihminen on Luojan asettamassa tehtävässä. Meidän tulee siksi kunnioittaa ja vaalia luomakuntaa. Emme saa riistää ja turmella sitä. Meidän kuuluu viljellä ja varjella luontoa. Meidän tulee rakastaa paitsi Luojaa ja lähimmäisiämme, myös eläimiä ja kasveja ja kunnioittaa myös maaperää. Olemme Luojalle vastuussa siitä miten kohtelemme luontoa. Nykyisin puhutaan ekoteologiasta ja se on hyvä asia.
Lankeemus koskettaa myös koko ihmistä, meidän henkeämme ja ruumistamme. Se tahraa meitä yksilöinä, mutta vaikeuttaa kanssakäymistämme myös yhteisöllisellä tasolla. On hengellisiä syntejä, kuten ylpeys ja kateus, ja aistillisia tai ruumiillisia syntejä, kuten siveettömyys ja juopottelu. Synti ei ole ainoastaan jotakin ulkopuolellamme olevaa, persoonallisen pahan tai ympäröivän maailman vaikutusta, vaan myös jotakin meissä itsessämme olevaa sisäistä ongelmaa, rikkoutumista ja pahuutta. Synti on hengellistä sairautta ja vammaa. Esivanhempiemme lankeemuksen myötä syntiturmelus periytyy koko ihmiskuntaan Kristusta lukuunottamatta.
Ainoat ihmiset ilman syntiä ovat olleet tähänastisessa historiassa Aadam, Eeva ja Kristus. Esivanhempamme lankesivat, mutta Kristus ei koskaan langennut. Paavali sanoo Roomalaiskirjeen luvussa 5 jakeessa 12: Yhden ainoan ihmisen teko toi maailmaan synnin ja synnin mukana kuoleman. Näin on kuolema saavuttanut kaikki ihmiset, koska kaikki ovat tehneet syntiä.
Ihminen eli alunperin yhteydessä Luojaansa, mutta tämä yhteys rikkoutui ihmisen oman valinnan seurauksena. Synti tuli ihmisen ja Jumalan välille. Ihmisestä tuli syntinen. Syntiinlankeemus ei ole ainoastaan jotain, jota tapahtuu meissä jokaisessa, vaikka se on toki sitäkin. Esivanhempiemme syntiinlankeemuksen myötä olemme kadottaneet suuntamme ihmiskuntana. Sorrumme sen tähden vääjäämättä monenlaisiin tekosynteihin. Ainoastaan Jumalan armo voi tuoda meille toivon ja parantumisen.
Kertomukset ihmisen luomisesta ja syntiinlankeemuksesta sijoittuvat kivikaudelle, eli aikaan ennen metallien työstön keksimistä. Ihmisen luominen ja syntiinlankeemus tapahtuivat esihistoriallisena aikana, eli aikana ennen kirjoitustaidon kehittämistä. En osaa sanoa milloin lankeemus tarkalleen ottaen tapahtui. Ihminen kääntyi joka tapauksessa vapaaehtoisesti pois Jumalasta. Hän hylkäsi Luojansa. Syntiinlankeemuksessa ihminen valitsi oman tiensä, pyrki ottamaan paikan, joka ei hänelle kuulunut. Tämä johti suuriin kärsimyksiin. On käyty sotia ihmisen itsekkyyden vuoksi. Vieraannuimme Jumalasta ja toisistamme ja omasta itsestämme. Itsekeskeisyytemme takia myös planeettamme luonto kärsii.
Vaikka on mahdollista nähdä paratiisin elämänpuu ja hyvän ja pahantiedon puu sekä puhuva käärme myös konkreettisesti, ne ovat nähdäkseni kuitenkin enemmän symboleja. Se ei tee itse sanomasta yhtään vähemmän tärkeää. Raamatun sanoma on tosi. Käärme siis symboloi nähdäkseni Saatanaa ja elämänpuu symboloi ikuista elämää. Hyvän ja pahantiedon puu symboloi moraalista valintaa seurata Jumalaa tai kääntyä pois hänestä. Käärme ja elämänpuu esiintyvät uudelleen Ilmestyskirjassa, jossa on myös paljon symboliikkaa.
Syntiinlankeemuksen kautta esivanhempamme, jotka olisivat voineet elää ikuisesti, kokivat hengellisen ja lopulta myös fyysisen kuoleman. Ihmisen ei olisi tarvinnut kuolla, mutta synnin tähden me kaikki kuolemme. Ihminen heijastelee kuitenkin langenneenakin hyvää Jumalaa, vaikka samalla Jumalan kuva meissä on särkynyt ja kamppailemme itse kukin oman turmeltuneen luontomme ja rikkinäisyytemme kanssa.
Kristuksen tähden meille tarjotaan kuitenkin mahdollisuutta pelastua ikuisesta kuolemasta, ikuisesta erosta suhteessa Jumalaan, joka on kaiken elämän lähde. Paavali jatkaa Roomalaiskirjeen luvun 5 jakeessa 15: Yhden ainoan ihmisen rikkomus on tosin tuottanut kaikille kuoleman, mutta vielä paljon runsaammin ovat Jumalan armo ja hänen lahjansa tulleet yhden ainoan ihmisen, Jeesuksen Kristuksen, ansiosta kaikkien osaksi.
Ilman anteeksiantamusta yksikään meistä ei voisi pelastua. Mutta Jumala tahtoo lunastaa hyvän luomistyönsä ja korjata ja pyhittää sen uudelleen. Jeesus tuli korjaamaan lankeemuksen seuraukset. Hän on sovittanut syntimme ristinkuolemallaan. Hän tahtoo armahtaa ja hoitaa meitä. Hän tahtoo opettaa meille totuutta ja parantaa sairaan ihmisluontomme rakkaudellaan ja hyvyydellään ja opettaa meitä rakastamaan Jumalaa, toisiamme ja itseämme terveesti.
Lunastuksen ja pyhityksen myötä luotu saatetaan ennalleen, alkuperäiseen tarkoitukseensa. Saamme nousta kuolleista aivan kuten Herramme on ylösnoussut. Saamme uuden terveen ylösnousemusruumiin. Silloin luotu saavuttaa täyttymyksensä Luojansa yhteydessä kirkkaudessa.
Paavali kirjoittaa 1. Korinttilaiskirjeessä 13:12: Nyt katselemme vielä kuin kuvastimesta, kuin arvoitusta, mutta silloin näemme kasvoista kasvoihin. Nyt tietoni on vielä vajavaista, mutta kerran se on täydellistä, niin kuin Jumala minut täydellisesti tuntee.
Tätä kohti saamme olla matkalla, pyhiinvaeltaa uuteen Jerusalemiin, aina siihen asti kunnes uskomme vaihtuu näkemiseen. Saamme olla ikuisesti Jumalan, enkelien ja toistemme kanssa ikuisesti täysin ennalleenasetettuna.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti