Näytetään tekstit, joissa on tunniste pelastus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste pelastus. Näytä kaikki tekstit

lauantai 19. lokakuuta 2024

Rauno Laukkanen 1951-2024

Puheenvuoro enoni muistotilaisuudessa la 19.10.2024

Antiikin roomalaisilla oli sanonta: Kuolema on varma, hetki epävarma. Joillekin ajatus elämän väistämättömästä päättymisestä johtaa toivottomuuden ja tarkoituksettomuuden tunteeseen. On kuitenkin mahdollista ajatella, ja mielestäni parempi ajatella, että juuri päiviemme rajallisuus antaa niille merkityksen. Jokainen päivä on ainutkertainen. Jokainen elämä on ainutkertainen.

tiistai 1. lokakuuta 2024

Kristus on lunastuksemme

Puhe Jyväskylän vapaasrk:lla ti 1.10.2024

Kolossalaiskirje 1:13-14

Paavali mainitsee tekstissä pimeyden vallan, eli pahan todellisuuden. Suomen evankelis-luterilaisen kirkon emerituspiispa, teologian tohtori, Seppo Häkkinen on sanonut seuraavasti:

"Kristilliseen uskoon kuuluu opetus persoonallisesta Pahasta, Saatanasta, ja pahan henkivalloista. Yhtäältä sekä kirkon oppi että Raamattu puhuvat varsin pidättyvästi näistä teemoista. Toisaalta ne otetaan vakavasti, sillä uskon ja kokemuksen mukaan pahuus ei ole vain hyvyyden puutetta, vaan ihmisen rajat ylittävää radikaalia pahuutta.

maanantai 1. huhtikuuta 2024

Kärsivä Herran palvelija ei johdata varjoelämään


Jesajan kirjan mukaan Herran palvelija on kolminkertaisesti korotettu: korkea, ylhäinen ja suuri.

Aiemmin Jesajan kirjassa käytetään Jahven kirkkaudesta sanoja korkea ja ylhäinen. Monet kauhistuivat Herran palvelijaa, mikä voi viitata siihen, että palvelija herättää pelonsekaista kunnioitusta, mutta voidaan viitata myös hänen kärsimyksiinsä. Herran palvelijaa satutettiin kivuliaasti. Hänen ulkonäkönsä oli niin turmeltu, että häneen katsominen teki pahaa.

Se, että hän saattaa ihmetyksiin kansat (Jes. 52:15), perustuu Septuagintaan, vanhaan kreikankieliseen Vanhan testamentin käännökseen. Heprean masoreettisessa tekstissä sanotaan: hän vihmoo kansat. Vihmominen eli pirskottaminen koskee Vanhassa testamentissa ihmisten ja esineiden sovittamista, puhdistamista ja pyhittämistä Jumalalle. Herran kärsivä palvelija toimii siis kansojen pappina.

sunnuntai 24. maaliskuuta 2024

Jeesuksen seurassa

Puhe Uuraisten helluntaisrk:lla su 24.3.2024

Pyhä ja väkevä Yksi
me tulemme sinun luoksesi heikkoina
Vahvista meitä, laupias Herra

Me tuomme sinun eteesi kirkon, heikon työssään,
epäilevän uskossaan, jäsenmäärältään hupenevan,
pelokkaana lähtemään liikkeelle.
Vahvista meitä, laupias Herra

Me tuomme sinun eteesi maailman, uupuneen ja huolten painaman,
sodan ja rikosten runteleman, pahan lannistaman, väkivallan musertaman.
Vahvista meitä, laupias Herra

Me tuomme sinun eteesi ystävät, yksinäiset ja rakkaudessa pettyneet,
ikävän ja kaipauksen uuvuttamat, pelon ja tuskan ahdistamat.
Vahvista meitä, laupias Herra

Me tuomme sinun eteesi sairaat ja kärsivät, kivun ja epätoivon runtelemat,
ihmisten hylkäämät ja pettämät.
Vahvista meitä, laupias Herra

Me tuomme sinun eteesi, Herra, kansojen ja kansakuntien vastoinkäymiset ja vaarat, vankien huokaukset, jälkeenjääneiden surun, muukalaisten tarpeet, uupuneiden huolet, ikääntyvien heikkenevät voimat. Herra, vedä puoleesi jokaista Jeesuksen Kristuksen tähden. Aamen.

kirkkoisä Augustinus 354-430 

Luukas 5:27-6:5

keskiviikko 20. syyskuuta 2023

Ratkaisukristillisyys?

Mielestäni on tärkeää selventää että mitä tarkoitamme ratkaisukristillisyydellä ja mitä emme. Nähdäkseni amerikkalaista Charles Grandison Finneyn (1792-1875) tyylistä semi-pelagiolaista ratkaisukristillisyyttä emme tarvitsisi. Finneyllä on ollut yllättävän paljon vaikutusta moderniin evankelikalismiin (mm. alttarikutsut, syntisen rukous).

keskiviikko 31. maaliskuuta 2021

Armo on peräisin toisesta todellisuudesta

Suomen Viikkolehti 30.03 2021

Nuorena tunsin oloni usein epävarmaksi. Tässä oli taustana lapsuuteni kokemukset. Isänisäni jäi lapsena orvoksi ja oli sotainvalidi. Isälläni ei ollut helppo lapsuus. Isälleni ei ollut helppoa osoittaa hyväksyntää myöskään minulle.

Tultuani uskoon 17-vuotiaana minulle tuli tärkeäksi ajatus siitä, että olen Jumalan, taivaallisen Isäni hyväksymä. Vaikka pidin tätä ajatusta totena, minun oli kuitenkin vaikea kokea oloani täysin Jumalan hyväksymäksi. Vanhemmat kristityt puhuivat armosta ja tiedollisesti hyväksyin ajatuksen, mutta se ei oikein tullut läpi kokemukseeni.