Puheenvuoro enoni muistotilaisuusessa la 19.10.2024
Antiikin roomalaisilla oli sanonta: Kuolema on varma, hetki epävarma. Joillekin ajatus elämän väistämättömästä päättymisestä johtaa toivottomuuden ja tarkoituksettomuuden tunteeseen. On kuitenkin mahdollista ajatella, ja mielestäni parempi ajatella, että juuri päiviemme rajallisuus antaa niille merkityksen. Jokainen päivä on ainutkertainen. Jokainen elämä on ainutkertainen.
Rauno on nyt poissa luotamme. Hän oli erityisen rakas teille hänen lapsilleen, ja lastenlapsilleen, sekä teille hänen sisaruksille. Rauno on yhä läsnä muistoissamme. Saamme vaalia monia hyviä muistoja hänestä.Itselläni päällimmäisin tunne Raunoa ajatellessa on kiitollisuus. Hänen vuokseen minulla on kolme läheistä serkkua. Tietysti koska hän oli isänne, mutta myös siksi, että hän mahdollisti yhteydenpitoamme lapsina ja nuorina. Vierailin useita kertoja Siilinjärvellä. Tekin kävitte Leppävirralla. Näimme myös Kivelässä ja Rääpyksellä.
Olen kiitollinen teille Raunon lapsille. Te toitte Raunon vanhuuteen valoa. Piditte häneen yhteyttä ja huolehditte hänestä. Toki muutkin kävitte häntä katsomassa. Rauno eli omanlaistaan elämää. Te annoitte hänelle toisaalta tilaa ja toisaalta tukea. Mikäli kuolemanjälkeinen elämä on todellista, kuten itse uskon, Rauno on varmaan tälläkin hetkellä kiitollinen teistä. Vaikka hän on poissa meidän luotamme, ero ei ole välttämättä lopullinen.
Kun kristinusko syntyi antiikin aikana ensimmäisellä vuosisadalla, kristinuskossa uutta ei ollut ajatus kuolemanjälkeisestä elämästä. Tämä ajatus löytyi niin juutalaisuudesta kuin kreikkalais-roomalaisesta maailmasta. Kreikkalais-roomalaiselle kulttuuripiirille oli kuitenkin uutta ajatus ruumiin ylösnousemisesta. Juutalaisille oli puolestaan uutta, että ylösnousemus alkoi jo keskellä historiaa Kristuksen herätessä kuolleista pääsiäisenä. Ylösnousemuksen ajateltiin alkavan vasta aikojen lopulla. Tilanne oli opetuslapsillekin hyvin yllättävä.
Kristinuskossa on esiintynyt useampia käsityksiä kuoleman jälkeisistä tapahtumista. Jo alkuaikoina oli kristittyjä, jotka ajattelivat hieman toisin kuin valtavirta. Osa ajatteli alkukirkossa että kuolema on unetonta unta, tiedostamaton olotila. He käyttivät ihmisen henkisestä osasta, eli mielestä tai tietoisuudesta, sanaa sielu tai henki. He ajattelivat että sielu ei ole itsessään ikuinen tai kuolematon. Moni ajatteli että sielu on kuolematon. Molemmat katsoivat löytävänsä näkemykselleen tukea Raamatusta. Näitä käsityksiä esiintyy yhä.
Ensimmäisinä vuosisatoina oli myös niitä, jotka ajattelivat, että Jumala tulee lopulta pelastamaan kaikki ihmiset, nekin, jotka eivät tässä ajassa uskoneet häneen. Myös tällä vähemmistönäkemyksellä on kannatusta yhä nykyaikana. Hekin vetoavat tiettyihin raamatunkohtiin.
Ortodoksisessa perinteessä on ajatus että Jumala kutsuu ihmisiä yhteyteensä vielä kuoleman jälkeenkin, ja että voimme rukoilla edesmenneitten puolesta, ja että hekin voivat rukoilla meidän puolestamme. Ajatus edesmenneiden puolesta rukoilemisesta löytyy myös katolilaisilta, anglikaaneilta ja osalta luterilaisista. Aion rukoilla edelleen Raunon puolesta. Vaikka uskonasiat olisivat jääneet tässä ajassa kesken, se ei välttämättä tarkoita vielä lopullista eroa Jumalasta.
Jos minulta kysyttäisiin mikä näkemys on oikea, voisin vastata siihen tänään että omalla näkemykselläni ei ole niin suurta merkitystä. Lopulta vain itse todellisuudella on merkitystä, sillä miten asiat oikeasti ovat. En tahdo puhua tuonpuoleiseen liittyvistä asioista tänään liian varmoin äänenpainoin. Se on kuitenkin meiltä paljolti vielä salattua todellisuutta, jota vasta aavistelemme.
Mutta ikuisen elämän toivosta ja poisnukkuneiden läheisten jälleennäkemisen toivosta ei tarvitse, eikä kannata luopua. Uskon armolliseen, oikeudenmukaiseen ja hyvään Jumalaan, joka lähtökohtaisesti tahtoo hyvää kaikille ihmisille. Sen, kenen katumus ja usko on riittävä, jätän suosiolla hänen ratkaistavakseen. On lupa toivoa jokaiselle pelastusta. Kristukselle riitti ristin ryövärin usko. Evankelista Luukas kertoo siitä seuraavasti (23:39-43):
Toinen ristillä riippuvista pahantekijöistä herjasi hänkin Jeesusta. Hän sanoi: "Etkö sinä ole Messias? Pelasta nyt itsesi ja meidät!"
Mutta toinen moitti häntä: "Etkö edes sinä pelkää Jumalaa, vaikka kärsit samaa rangaistusta? Mehän olemme ansainneet tuomiomme, meitä rangaistaan tekojemme mukaan, mutta tämä mies ei ole tehnyt mitään pahaa."
Ja hän sanoi: "Jeesus, muista minua, kun tulet valtakuntaasi." Jeesus vastasi: "Totisesti: jo tänään olet minun kanssani paratiisissa."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti