Näytetään tekstit, joissa on tunniste kuolema. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kuolema. Näytä kaikki tekstit

lauantai 19. lokakuuta 2024

Rauno Laukkanen 1951-2024

Puheenvuoro enoni muistotilaisuudessa la 19.10.2024

Antiikin roomalaisilla oli sanonta: Kuolema on varma, hetki epävarma. Joillekin ajatus elämän väistämättömästä päättymisestä johtaa toivottomuuden ja tarkoituksettomuuden tunteeseen. On kuitenkin mahdollista ajatella, ja mielestäni parempi ajatella, että juuri päiviemme rajallisuus antaa niille merkityksen. Jokainen päivä on ainutkertainen. Jokainen elämä on ainutkertainen.

maanantai 1. huhtikuuta 2024

Kärsivä Herran palvelija ei johdata varjoelämään


Jesajan kirjan mukaan Herran palvelija on kolminkertaisesti korotettu: korkea, ylhäinen ja suuri.

Aiemmin Jesajan kirjassa käytetään Jahven kirkkaudesta sanoja korkea ja ylhäinen. Monet kauhistuivat Herran palvelijaa, mikä voi viitata siihen, että palvelija herättää pelonsekaista kunnioitusta, mutta voidaan viitata myös hänen kärsimyksiinsä. Herran palvelijaa satutettiin kivuliaasti. Hänen ulkonäkönsä oli niin turmeltu, että häneen katsominen teki pahaa.

Se, että hän saattaa ihmetyksiin kansat (Jes. 52:15), perustuu Septuagintaan, vanhaan kreikankieliseen Vanhan testamentin käännökseen. Heprean masoreettisessa tekstissä sanotaan: hän vihmoo kansat. Vihmominen eli pirskottaminen koskee Vanhassa testamentissa ihmisten ja esineiden sovittamista, puhdistamista ja pyhittämistä Jumalalle. Herran kärsivä palvelija toimii siis kansojen pappina.

tiistai 26. maaliskuuta 2024

Jeesus herättää lapsen kuolleista

Puhe Jyväskylän vapaasrk:lla ti 26.3.2024

Markus 5:21-24,35-43

Jairos tuli Jeesuksen luo ja osoitti hänelle syvää kunnioitusta, kuten tuossa kulttuurissa oli tapana. Hän kumartua maahan. Tämä kertoo siitä että hänen tilanteensa oli epätoivoinen. Jeesuksen ja synagoogan välillä oli jo suuria jännitteitä. Synagoogan johto suunniteli tuossa vaiheessa sitä miten saada Jeesus hengiltä.

Kun Jairos sai tietää että hänen lapsensa oli kuollut, voimme vain kuvitella millainen oli se tunnemyllerys, mitä hän koki. Hänen rakas pieni lapsensa oli nyt poissa ja hän oli turhaan riskeerannut asemansa juutalaisessa yhteisössä lähestymällä synagoogan ulkopuolista kiisteltyä parantajaa. Jairos kuitenkin totteli Jeesuksen sanoja.

lauantai 20. toukokuuta 2023

Kirsti Laukkanen 1959-2023

Puheenvuoro tätini muistotilaisuudessa 20.5.2023

Kuolleiden hautaaminen on ikivanha perinne. Sitä harjoitettiin jo kymmeniä tuhansia vuosia sitten. On löytynyt monia kivikautisia hautoja, joissa on ollut mukana aseita, työkaluja, koruja ja lasten leluja. Vainajien kunnioittaminen ja heidän muistonsa vaaliminen ovat osa ihmisyyttä. Vaikka emme luonnollisesti tiedä paljoa tuon ajan ihmisten ajattelusta, voidaan olettaa että jo tuolloin ihmisillä oli usko kuolemanjälkeiseen elämään.

sunnuntai 5. maaliskuuta 2023

Sota ja Raamattu

Puhe Viitasaaren vsrk:lla su 5.3.2023

Sota on aiheensa paitsi vakava, myöskin hyvin laaja. Käymme hieman jotain läpi. Sanon heti tähän alkuun että olemme Jumalan kämmenellä. Jumalan kämmenellä ihmisen ei tarvitse pelätä, tapahtuipa mitä hyvänsä. Voimme olla aivan levollisia. Olemme turvassa ikiaikojen Jumalassa.