Sota ja Raamattu

Puhe Viitasaaren vsrk:lla su 5.3.2023

Sota on aiheensa paitsi vakava, myöskin hyvin laaja. Käymme hieman jotain läpi. Sanon heti tähän alkuun että olemme Jumalan kämmenellä. Jumalan kämmenellä ihmisen ei tarvitse pelätä, tapahtuipa mitä hyvänsä. Voimme olla aivan levollisia. Olemme turvassa ikiaikojen Jumalassa.

Tahdon lausua tähän alkuun suomalaisen rukouksen. Se on nimeltä Sotaan menevän rukous. Rukous löytyy Kotimaa lehden verkkosivuilta. Se on peräisin vuodelta 1671. Rukoillaan yhdessä:

”Kaikkivaltias Jumala / sotaväen Kuningas / joka enkeleittesi kautta kuhunkin maakuntaan sekä sodan että rauhan toimitat. Sinä joka myös sille vähäiselle / nuorukaiselle / aseettomalle ja taitamattomalle Daavidille / joka ei sodan menoon ensinkään ollut tottunut; annoit sekä sydämen että väen rohkeasti sitä julmaa Goljatia lingollansa paiskata / maahan lyödä ja voittaa.

Sinä, Herra kyllä tiedät / jos tämä sota / johon esivalta on nyt meidät asettanut / jonkun hädän tai muun oikean syyn tähden on eteen otettu / sentähden rukoilemme me sinua / ole tässä sodassa meidän auttajamme ja paras neuvonantajamme.

Lähetä myös sinun enkelisi meidän tykömme / joka meitä johdattaisi / seuraisi ja meidän edestämme sotisi / kaikesta myös vaarasta ja hädästä sielun ja ruumiin puolesta meitä päästäisi ja pelastaisi.

Mutta ylitse kaikkea rukoilemme me sinua / vihollisen sydämiä kääntämään / sovintoa ja rauhaa pyytämään / ettei yhdenkään kristillisen ihmisen viaton veri vuodatettaisi / niinkuin paha henki perkele soisi ja tahtoisi: Eli jos eivät he rauhaan päin olla tahdo / niin anna heidän päälleen äkillinen pelko tulla / että ei monta hukkuisi / lyötäisi ja surmattaisi / ja että nuhteettomat / joilla oikeus on / jotka itse parhaiten tiedät / saisivat menestyksen ja voiton.

Ja vaikka meidän puolellamme vääryys olisi / niin älä kuitenkaan meitä / hyvä Isä / vihollisten käsiin hylkää / mutta auta / varjele ja suojele meitä / ja kaikki tämän sodan menot hyvin toimita / että sille pian hyvä loppu tulisi / ja me sitten toinen toisemme kanssa rauhassa elää saisimme / ja sinua iankaikkisesti ylistäisimme / Aamen."

Saarnaajan kirjan luvun 3 jakeessa 8 sanotaan:

aika on sodalla
ja aikansa rauhalla.

Euroopassa on pitkän rauhanajan jälkeen jälleen sota. Siteeraan Suomen Tasavallan presidentin Sauli Niinistön lausuntoa, jonka hän antoi 24. helmikuuta 2023:

”Vuosi sitten Venäjä aloitti julman, laittoman hyökkäyssotansa Ukrainaa vastaan. Se kuvitteli voittavansa. Se kuvitteli Ukrainan murtuvan, ja meidän tukemme Ukrainalle horjuvan. Se oli väärässä. Vuosi sodan alkamisen jälkeen Ukraina jatkaa urheasti vapautensa ja itsenäisyytensä puolustamista.

Hinta, jota ukrainalaiset maksavat, on kauhea. Muistamme tuhansia henkensä menettäneitä. Ajatuksemme ovat niiden miljoonien kanssa, jotka ovat joutuneet jättämään kotinsa.

Suomi tukee Ukrainaa niin kauan kuin on tarpeen. Teemme kaikkemme, jotta sotaa paenneet tuntisivat olonsa tervetulleeksi ja turvalliseksi maassamme. Ja tulemme auttamaan ukrainalaisia jälleenrakentamaan kauniin kotimaansa."

Nykyisin kuulee sanottavan että Vanha testamentti on täynnä sotia. Sanonnassa on totuutta, mutta se ei ole kuitenkaan ihan koko kuva. On hyvä pitää mielessä että Raamatun teksteissä kerrotaan historiallisista tapahtumista. Raamatun historiallisessa kerronnassa ei myöskään aina arvoteta sitä, tehtiinkö asiat oikein vai väärin.

Jo Raamatun alkulehdiltä voimme nähdä että Raamatun Jumala ei ole ihmisten välisen vihanpidon kannalla. Tämä tulee ilmi kun verrataan Raamatun luomiskertomusta muihin muinaisiin luomiskertomuksiin. Babylonialaisessa luomiskertomuksessa kuvataan jumalien välistä taistelua. Voittaja tekee häviäjän ruumiista taivaat ja maan.

Akkadilainen luomiskertomus kuvaa ihmisten luomista sen vuoksi että jumalat saisivat levätä kastelukanavien kaivuutyöstä. Vähäisempi jumala tapetaan ja hänen verestään ja savesta luodaan ihmiset. Raamatullinen luomiskertomus ei sen sijaan heijastele väkivaltaa osana Jumalan tarkoittamaa luomakunnan järjestystä. Raamatussa Jumala luo sanallaan vaivatta ilman kamppailua vastustavien voimien kanssa. Väkivalta johtuu syntiinlankeemuksesta.

Raamattu kertoo myös tuhotulvasta. Myös muiden kansojen keskuudessa on säilynyt traditio suuresta tulvasta. Mesopotamialaisen kertomuksen mukaan vedenpaisumus tuli koska ihmiset pitivät jumalien mielestä liikaa meteliä. Raamatun mukaan katastrofi oli tuomio siitä että maa tuli ihmisten takia täyteen väkivaltaa.

Vielä 1. Mooseksen kirjan loppupuolella Jaakob rukoilee poikiensa puolesta kuolinvuoteella. Hän nuhtelee Simeonia ja Leeviä heidän vihastaan ja väkivallan teoista.

Valitun kansan vapautuminen Egyptin orjuudesta on suuri kertomus Jumalan voimasta. Kyse oli Herran itsensä vaikuttamasta pelastusteosta. Vapautuminen ei kuitenkaan tullut israelilaisten omien väkivaltaisten tekojen kautta. Mooses yritti tätä nuorena, mutta Jumala laittoi hänet 40 vuodeksi autiomaahan nöyrtymään ja kasvamaan.

Israel kävi Joosuan johdolla valloitussodan kanaanilaisia vastaan. En kuulu siihen koulukuntaan joka sanoo että Israelin luvatun maan valloitusta ei koskaan tapahtunut historiassa. En kuulu myöskään koulukuntaan joka sanoo että Jumalalla ei ollut mitään tekemistä luvatun maan valloituksen kanssa.

Uskon että tuo valloitussota oli Jumalan erityinen tuomio kanaanilaisille. Jumala olisi varmasti voinut toteuttaa tuomion toisellakin tavalla mutta valitsi toteuttaa sen israelilaisten kautta. Kanaanilaiset elivät erittäin turmeltuneessa kulttuurissa. Tästä kertoo esimerkiksi se, että heillä oli tapana uhrata lapsiaan jumalilleen polttamalla. Jumala antoi kanaanilaisille aikaa katumukseen ennen tuomiota. 1. Mooseksen kirjassa sanotaan luvussa 15 jakeessa 16: Sinun jälkeläisistäsi palaa tänne vasta neljäs sukupolvi, sillä amorilaisten syntien määrä ei vielä ole täyttynyt.

Kanaanilaisilla oli useampi sukupolvi aikaa kääntyä. Lopulta Herra kuitenkin määräsi heitä vastaan pyhän sodan, jonka israelilaiset toteuttivat. Tästä kerrotaan Joosuan kirjassa. Pyhä sota rajoittui ainoastaan luvatun maan rajojen sisälle. Hyökkäyssodan laajentaminen luvatun maan ulkopuolelle oli kielletty. Israelin kuningas ei saanut pitää katselmusta, jossa sotilaat kutsuttiin koolle ja tarkastettiin, luvatun maan ulkopuolista sotakampanjaa varten. Mielenkiintoinen yksityiskohta on sekin, että 1. Aikakirjan luvun 28 jakeessa 3 Daavid sanoo, että Jumala ei antanut hänen rakentaa Herran temppeliä, koska Daavid oli sotinut niin paljon ja vuodattanut niin paljon verta.

Mooseksen lain mukaan Israelin ei tullut seurata kanaanilaista elämäntyyliä. Herra uhkasi, että kansa menettäisi maansa, jos kansa ei olisi Siinailla solmitulle liitolle uskollinen. Toisin sanoen israelilaisille kävisi kuten kanaanilaisille. Profeetat varoittivat vuosisatoja Israelia ja Juudaa kansallisesta tuomiosta, jos kansa ei kääntyisi. Assyrian valloitussota Israelissa 700-luvulla eKr. sekä Babylonian hyökkäys, Jerusalemin hävitys ja Juudan kansan pakkosiirtolaisuuteen vieminen 600-luvulla eKr. olivat seurausta kansan rikkomuksista.

Luopumusta oli jatkunut jo useita sukupolvia. Epäjumalia palvottiin ja sosiaalisesta oikeudenmukaisuudesta ei piitattu. Kuitenkin vielä profeetta Jeremia kehotti Juudan kansaa ja kansan johtajia kääntymykseen, sillä tuho olisi ollut vielä vältettävissä.

Vanhassa testamentissa on jyrkempien kohtien lisäksi myös runsaasti armollisia ja kauniita kohtia. Saamme ammentaa niistä rohkaisua ja lohdutusta elämäämme yhä tänään.

Nykyisin on myös tapana sanoa että Uuden testamentin Jumala on täysin erilainen kuin Vanhan testamentin Jumala. Tässä ei sinänsä ole mitään uutta. Jo noin vuodesta 85 vuoteen 160 elänyt Markion opetti että Vanhan testamentin jumala on paha ja Uuden testamentin Jumala hyvä. Kristillinen kirkko tuomitsi markionilaisuuden harhaopiksi.

Myös Uudessa testamentissa puhutaan Jumalan vihasta ja lopullisesta tuomiosta, jota Vanhan testamentin ajalliset tuomiot ennakoivat. Jeesus sanoo monia armollisia sanoja, mutta myös koviakin sanoja. Niissä on hyvin samankaltainen sävy kuin Vanhan testamentin teksteissä.

Uudessa testamentissa ei kuitenkaan opeteta missään kohden että kristittyjen tulisi osallistua pyhään sotaan ketään ihmistä vastaan. Uuden testamentin eetosta kuvaavat Jeesuksen sanat Pietarille: Pane miekkasi tuppeen. Joka miekkaan tarttuu, se miekkaan kaatuu. (Matt. 26:52).

On tärkeää muistaa myös apostoli Paavalin sanat: Emmehän me taistele ihmisiä vastaan vaan henkivaltoja ja voimia vastaan (Ef. 6:12a). Jumalan valtakunnan edistäminen pakolla ja väkivallalla on Uuden testamentin kirjaimen ja hengen vastaista. Miekkalähetys ei ole kristinuskon alkuperäisen ajatuksen mukaista. Kristinuskon Jumala on rakkauden Jumala. Kristinusko ei ole vihan uskonto.

Suomen valtion tunnuksessa, Suomen vaakunassa on miekka. Myös Suomen poliisin tunnuskuvassa on miekka. Tämä muistuttaa meitä esivallan oikeudesta käyttää tarvittaessa voimakeinoja. Paavali sanoo Roomalaiskirjeen luvussa 13 jakeessa 4: Esivalta ei kanna miekkaa turhaan. Se on Jumalan palvelija ja panee täytäntöön väärintekijälle kuuluvan rangaistuksen.

Luen artikkelin Sota. Kirjoitus löytyy Suomen evankelis-luterilaisen kirkon verkkosivuilta:

”Kristillisen opetuksen mukaan sota on synnin seurausta. Sota voi tulla kyseeseen vain äärimmäisenä ja viimeisenä puolustuskeinona suuremman pahan ehkäisemiseksi. Tämä merkitsee muun muassa hyökkäyssodan kieltämistä. Näkemykseen liittyy niin kutsuttu oikeutetun sodan teoria, jonka ovat muotoilleet kirkkoisät Augustinus ja Tuomas Akvinolainen.

Suomen evankelis-luterilainen kirkko pitää sotaa kansojen ja ihmiskunnan onnettomuutena. Tappaminen ei voi koskaan olla moraalinen velvollisuus, mutta niin kutsuttuun oikeutettuun sotaan osallistuminen on hyväksyttävää.

Luterilainen kirkko pyrkii tekemään rauhantyötä lujittaakseen sotaa vastustavia asenteita ja rajoittaakseen aseiden käyttöä tai niillä uhkaamista ratkottaessa kansainvälisiä ristiriitoja. Kirkko toimii asennekasvattajana, esirukoilijana ja uhrien auttajana. Se pitää yhteyttä erilaisiin rauhaa ja ihmisoikeuksia puolustaviin järjestöihin ja kirkkoihin.

Oikeutetun sodan teorian nojalla kristikunnan enemmistö on jyrkästi tuominnut ydinaseet ja muut joukkotuhoaseet, joiden käyttö ei voi koskaan olla kohtuullista päämäärään nähden. Joukkotuhoaseiden käytöllä syyllistytään liian suureen väkivaltaan, ja uhrien määrä kasvaa kohtuuttomaksi. Ydinaseiden käyttö ja niillä uhkaaminen on rikos ihmisyyttä vastaan.

Valtion velvollisuus on suojella kansalaisiaan sekä yhteiskunnan sisältä että maan rajojen ulkopuolelta tulevalta väkivallalta voimakeinoja käyttäen. Voimakeinojen käytössä ei ole kysymys sellaisenaan suositeltavasta asiasta, vaan pienemmän pahan valitsemisesta. Kirkko tunnustaa puolustusvoimien tarpeellisuuden ja näkee niiden roolin rauhan ja Suomen itsenäisyyden turvaajana. Kirkollinen työ puolustusvoimissa koostuu rauhan aikana julistuksesta, opetuksesta ja sielunhoidosta. Kirkollista työtä johtaa kenttäpiispa.

Kirkko pitää lakisääteisen asevelvollisuuden suorittamista kansalaisvelvollisuutena, mutta puolustaa uskonnollisista ja eettisistä syistä asepalveluksesta kieltäytyvien oikeutta valita ilman painostusta aseeton palvelu tai siviilipalvelu. Kirkko tukee Suomen kehitysyhteistyötä pyrkimällä lujittamaan maailmanrauhaa ja poistamaan sitä vaarantavia tekijöitä sekä edistämään ihmisoikeuksien kunnioittamista.

Kristikunnassa ja luterilaisuudessa on sijaa myös radikaalille pasifismille, joka suhtautuu torjuvasti kaikkeen tappamiseen. Tällöin viitataan usein Kristuksen opetukseen ja esimerkkiin ja erityisesti Vuorisaarnaan.”

Maailman suurimman kirkkokunnan, roomalaiskatolisen kirkon katekismuksessa vuodelta 1992 sanotaan seuraavasti:

”Oikeutetun sotilaallisen puolustautumisen tarkat ehdot tulee ottaa huomioon tiukasti. Sellaisen päätöksen vakavuus alistaa päätöksen moraalisen oikeutuksen ankariin ehtoihin, joiden on täytyttävä samanaikaisesti:
– hyökkääjän kansakunnalle tai kansojen yhteisölle aiheuttaman vahingon täytyy olla pysyvä, vakava ja varma;
– kaikkien muiden estämiskeinojen täytyy olla mahdottomiksi tai tehottomiksi osoittautuneita;
– onnistumisen mahdollisuudella täytyy olla lujat perusteet;
– aseiden käytöstä ei saa seurata torjuttavaa pahaa suurempaa vahinkoa ja sekasortoa. Tätä ehtoa arvioitaessa täytyy ottaa tarkoin huomioon nykyaikaisten aseiden suuri tuhovoima.
Nämä ovat ne perinteiset elementit, jotka sisältyvät oppiin ’oikeutetusta sodasta’. Näiden moraalisen hyväksyttävyyden ehtojen viisas arvioiminen kuuluu niille, jotka kantavat vastuun yhteisestä hyvästä.”

Luen vielä otteita Suomen Punaisen Ristin verkkosivuilta:

”Sodan oikeussäännöt ovat valtioiden sopimia ja osa kansainvälistä oikeutta. Humanitaarisen oikeuden perustan muodostavat Geneven neljä sopimusta vuodelta 1949 sekä niiden lisäpöytäkirjat. Kaikki maailman valtiot ovat ratifioineet Geneven sopimukset eli ottaneet ne osaksi omaa lainsäädäntöään. - -

Sodan oikeussäännöt toimivat moraalisena mittapuuna sille, mikä sodassa on sallittua. Säännöt ovat myös toimittajille väline, jonka avulla he voivat arvioida osapuolten sotilaallisia toimia.

Humanitaarinen oikeus tunnustaa sodan realiteetit ja taistelevien osapuolten tavoitteet. Sodan oikeussäännöt on laadittu tilanteisiin, jossa osapuolet käyttävät tappavaa voimaa toisiaan vastaan. Taistelijoiden kesken väkivallan käytöstä ei rangaista.

Säännöt rajoittavat kuitenkin voimankäyttöoikeutta määrittelemällä, kenelle ja millä tavoin voimankäyttö on sallittua. Näin ne pyrkivät estämään sodan aiheuttamaa turhaa ja liiallista kärsimystä ja helpottamaan rauhan rakentamista. - -

Sodan oikeussäännöt suojelevat niitä, jotka eivät osallistu taisteluihin.
Säännöt myös rajoittavat sodankäyntikeinoja.
Suojeltujen henkistä ja fyysistä hyvinvointia on kunnioitettava.
Suojeltuja on kohdeltava inhimillisesti ja tasapuolisesti.
Suojeltuja kohteita, esim. sairaaloita tai kouluja, vastaan ei saa hyökätä.
Suojamerkkejä ovat punainen risti, punainen puolikuu ja punainen kristalli.”

Viime sodissamme Jumala armahti kansaamme. Vaikka Suomi koki tappion ylivoimaista vihollista vastaan niin talvisodassa kuin jatkosodassa ja rauhanehdot olivat kovat, säästyimme miehitykseltä. Eräs sodan ratkaisutaisteluista käytiin Pelkosenniemellä 16.-19. joulukuuta 1939.

Joulukuun 17. päivänä 1939 presidentti Kyösti Kallio piti radiopuheen rohkaisten suomalaisia sotilaita: "Te sotilaat siellä rintamalla saatte joka päivä nähdä ja me täällä kotona olevat saamme ihmeeksemme kuulla, miten elämää johtava käsi antaa teille voimaa seisoa väkivaltaa vastaan ja voittaa silloinkin, kun vastassanne on valtava ylivoima."

Myös presidentin puoliso Kaisa Kallio kehotti Suomen kansaa rukoilemaan. Ja ihmiset rukoilivat itkien polvillaan kirkoissa ja kaupoissa. Sää oli suosiollisen leuto hyökkääjälle. Se kuitenkin muuttui kovaksi pakkaseksi. Puutteellisesti aseistettu pieni 1500 sotilaan kouluttamaton suomalaisjoukko sai voiton teknisesti ylivoimaisen neuvostoarmeijan yli 20 000 taistelijasta.

25 vuotta talvisodan päättymisen jälkeen Pelkosenniemelle pystytettiin veteraanien vaatimuksesta muistomerkki, jossa lukee: ”Tässä auttoi Herra”. Olli Seppänen on kertoo tästä Seurakuntalainen verkkolehdessä otsikolla Talvisodan ihme.

Myös ukrainalaiset ovat kertoneet kokemuksia siitä että Jumala on auttanut heitä rintamalla. Myös auttajamistyössä olevat ovat kokeneet Ukrainassa erikoisia aikoja, Jumalan erityistä läsnäoloa ja apua. Muistakaamme heitä rukouksin ja tukekaamme muutenkin - edes hieman.

Rukoilkaamme myös venäläisten puolesta. Meillä on lupa vihata vääryyttä, mutta meidän ei tule vihata ihmisiä. Moni venäläinen toivoo että Venäjä eläisi rauhassa muiden kansojen kanssa. Meillä on rukouksia kuuleva Jumala.

Jumala antaa usein apuaan ihmisille luonnollisten tekijöiden kautta. Näin on ollut halki historian. Vanhan testamentin ajan Israelissakin tehtiin liittoja muiden kansojen kesken, eivätkä ne aina olleet Jumalan tahdon vastaisia liittoja. Myös aseita hankittiin. Profeetta Joelin kirjan luvussa 3 jakeessa 10 sanotaan: Takokaa auranne miekoiksi ja vesurinne keihäiksi. Arka sanokoon: "Olen urhea soturi.”

Suomi varustautuu sotilaallisesti, mikä on olosuhteisiin nähden viisasta. On tehty päätöksiä muunmuassa F-35-hävittäjistä, Pohjanmaa-luokan korveteista ja puolustusliitto Naton jäsenyyden hakemisesta. Yli puoluerajojen on yksimielisyys että näillä toimilla on keskeinen rooli maamme rauhan turvaamisessa. Meidän uskovienkaan ei ole syytä väheksyä näitä hankkeita. Mutta kuitenkin syvin turvamme on aina Kaikkivaltiaassa Jumalassa.

Ihminen ei ole oppinut riittävästi historiasta. Meillä on yhä samoja ongelmia kuin antiikin aikoina. Mutta meillä on kuitenkin myös sama toivo. Jumala ei ole muuttunut. Heprealaiskirjeen kirjoittaja sanoo: Jeesus Kristus on sama eilen, tänään ja ikuisesti.

Kuolema on väistämätön osa elämää. Maailmakin loppuu joskus. Meidän ei tarvitse tietää oman elämämme päättymisen hetkeä eikä maailman lopun ajankohtaa. Nämä asiat tapahtuvat silloin kun Jumala niin hyväksi näkee. Mitään ei tapahdu hänen sallimattaan, ei meille eikä maailmalle.

Meidän ei tarvitse elää pelon vallassa arvokasta elämän lahjaa, jonka olemme saaneet Luojalta. Saamme sen sijaan elää kiitollisin ja rohkein mielin. Jeesus sanoo Vuorisaarnassa (Matteuksen evankeliumi): Kuka teistä voi murehtimalla lisätä elämänsä pituutta kyynäränkään vertaa? - - Älkää siis huolehtiko huomispäivästä, se pitää kyllä itsestään huolen. Kullekin päivälle riittävät sen omat murheet.

Mitä ikinä kohtaammekin, Jumalan lapsina olemme turvassa. Psalmin 27 jakeessa 3 sanotaan: Vaikka sotajoukko saartaisi minut, sydämeni ei pelkäisi, vaikka minua vastaan nousisi sota, ei minulla olisi mitään hätää.

Saamme Psalmin 91 sanoin todeta: Se, joka asuu Korkeimman suojassa ja yöpyy Kaikkivaltiaan varjossa, sanoo näin: ”Sinä, Herra, olet linnani ja turvapaikkani. Jumalani, sinuun minä turvaan.” Jumala haluaa sanoa yhä tänään meille omilleen samaa kuin enkelin välityksellä Danielille: Älä pelkää, sinä Jumalalle rakas! Kaikki on hyvin. Vahvistu, ole vahva!

Ylösnoussut Jeesus Kristus sanoo meille samaa mitä hän sanoi kerran näyssä Johannekselle Patmoksen saarella: Älä pelkää. Minä olen ensimmäinen ja viimeinen, iäti elävä. Minä olin kuollut, mutta nyt minä elän, elän aina ja ikuisesti. Yhdessä Herramme kanssa mekin saamme elää, aina ja ikuisesti.

Tahdon lausua vielä lopuksi rukouksena kansallisrunoilijamme Johan Ludvig Runebergin 1857 sanoittaman virren 577. Se otettiin luterilaisen kirkon virsikirjaan vuonna 1938 hieman ennen talvisodan syttymistä vuonna 1939. Hiljennytään rukoukseen:

”1. Sun kätes, Herra, voimakkaan suo olla turva Suomenmaan
niin sodassa kuin rauhassa ja murheen, onnen aikana.

2. Sun armos täällä meille soi, mi kallehinta olla voi,
ja meille alla auringon tää synnyinseutu rakkain on.

3. On isät täällä taistelleet ja uskoneet ja toivoneet.
Me saimme saman asunnon, ja samat vaiheet meidän on.

4. Ja meidän polkuamme saa taas lapsemmekin taivaltaa.
He kyntää kerran peltomme ja uskoo kuin me uskomme.

5. Oi Herra, käy sä siunaamaan nää rannat rakkaan synnyinmaan.
Suo aina rauha suloinen ja estä sota verinen.

6. Sä siunaa mielet vakaiset ja hurskaat työt ja aikehet.
Lyö maahan maansa pettäjät, tuo julki juonet ilkeät.

7. Sä turvaa maamme vapaus, sen kansalle suo viisaus.
Suo armokaste maille sen ja sydämihin ihmisten.

8. Sä autoit valoon tämän maan kuin kedon kukan ummustaan.
Sen varttua suo valossas ja hoida sitä armossas.

9. Suo, että sanas kirkkaana saa keskellämme kaikua,
ja kautta sukupolvien suo soida nimes kiitoksen.”