perjantai 31. maaliskuuta 2023

Lutherin pääsiäissaarna

Puhe Keuruun vapaasrk:lla pe 31.3.2023

Luen teille Martti Lutherin pääsiäissaarnan. Se on julkaistu vuonna 1533. Sen on suomentanut Ilmari Karimies. Se löytyy teoksen Reformaation tunnustukset lopusta. Sen voi ladata ilmaiseksi sivustolta academia.edu.

”Me olemme nyt haudanneet Herran Kristuksen ja kuulleet, kuinka hän erosi tästä elämästä. Siksi meidän täytyy myös nostaa hänet ylös ja kulkea pääsiäispäivään, jona hän on astunut toiseen, uuteen elämään, jossa hän ei voi enää kuolla. Hänestä on nyt tullut herra joka hallitsee kuolemaa ja kaikkia asioita taivaassa ja maan päällä. Tämän ilmaisee myös uskonkappale, jossa lausumme:

Astui alas tuonelaan, nousi kolmantena päivänä kuolleista.

Sillä ennen ylösnousemistaan ja taivaaseen astumistaan, maatessaan vielä haudassa, Kristus on astunut alas tuonelaan. Hän on tehnyt sen vapauttaakseen myös meidät, joiden tulisi maata siellä vangittuna – samoin kuin hän kuoli ja haudattiin jotta hän vapauttaisi omansa haudasta ja kuolemasta. Mutta minä en tahdo käsitellä korkeasti ja terävästi tätä uskonkohtaa – kuinka se tapahtui tai mitä tarkoittaa astua alas tuonelaan – vaan tahdon pitäytyä sanojen yksinkertaiseen merkitykseen ja opettaa sitä kuten lapsille ja yksinkertaisille. Monet ovat halunneet käsittää sen järjellä ja viidellä aistillaan, mutta he eivät ole onnistuneet vaan ovat ajautuneet vain kauemmas uskosta. Siksi on turvallisinta että se, joka haluaa edetä oikein, pitäytyy sanoihin ja kuvittelee ne niin yksinkertaisesti kuin osaa.

Sitenhän on ollut tapana maalata seinille kuinka Kristus matkasi alas kuorikaavussa ja sotalippu kädessä, tuli tuonelan eteen ja kamppaili Paholaisen kanssa, ryösti helvetin ja vei omansa ulos, ja pitää pääsiäisyönä tätä kuvaava näytelmä lapsille. Minusta on hyvä, että yksinkertaisille maalataan, näytellään, lauletaan ja puhutaan. Sellainen saakoon jatkua, jottei kukaan raskauttaisi itseään liian korkeilla ja terävillä ajatuksilla siitä, miten se on tapahtunut. Sillä eihän se toki ole tapahtunut ruumiillisesti, koska Kristus on ollut ne kolme päivää haudassa.

Sellaisella ei kuitenkaan saavuteta tai perustella mitään, että halutaan heti hyvin terävästi ja hienostuneesti pohtia, miten tämä uskonkohta itsessään tapahtui – kuten muutamat opettajat ovat väitelleet, laskeutuiko Kristus henkilökohtaisesti ja sielullaan läsnäolevana vai ainoastaan voimallaan ja vaikutuksellaan. He eivät ole ymmärtäneet ajatuksiaan edes itse. Jätän sikseen sen, että yrittäisin lausua suulla tai käsittää järjellä, millä tavalla sellainen, joka on niin etäällä ja kaukana tästä elämästä, on tapahtunut. Enhän voi onnistua ymmärtämään edes kaikkea, mikä kuuluu tähän elämään – kuten sitä, miten Herra Kristus oli kuoleman tuskan vallassa Getsemanen puutarhassa hikoillessaan verta – vaan sekin täytyy jättää sanan ja uskon varaan. Vielä vähemmän voidaan sanoilla ja ajatuksilla käsittää, kuinka hän laskeutui tuonelaan. Kun meidän kuitenkin täytyy ajatella ja kuvitella sitä, minkä sanat kuvaavat eteemme, emmekä voi ajatella tai ymmärtää ilman kuvia, on hienoa ja oikein antaa korkeiden ja käsittämättömien ajatusten olla, ja sen sijaan kuvitella asia kirjaimellisesti: Kuten on tapana maalata hänen laskeutuvan alas sotalipun kanssa ja murtavan ja tuhoavan tuonelan portit.

Sellaiset maalaukset näyttävät nimittäin hyvin tämän uskonkappaleen voiman ja hyödyn. Sen kautta nähdään, saarnataan ja uskotaan, että Kristus on tuhonnut helvetin vallan ja vienyt Paholaiselta kaiken hänen mahtinsa. Kun tavoitan tämän, olen saavuttanut asian ytimen ja oikean ymmärryksen, eikä minun pidä enempää kysellä ja viisastella, kuinka se on tapahtunut tai miten se on mahdollista. Aivan samoin muidenkin uskonkappaleiden kohdalla sellainen järjellä viisastelu ja mestarointi on kiellettyä, eikä sillä voida saavuttaa mitään. Mutta jos minäkin haluaisin olla niin viisas kuin eräät, jotka mielellään liikkuvat korkeuksissa ja halveksivat yksinkertaisuuttamme, voisin pelleillä ja kysyä, millainen sotalippu hänellä on ollut; onko se tehty kankaasta vai paperista?; ja miksi se ei ole palanut helvetin tulessa, ja samoin, millaiset ovet ja salvat helvetissä on jne. Sitten voisin pakanoiden tavoin nauraa kristityille ja pitää heitä suurina narreina, kun he uskovat sellaista. Se on huono ja helppo taito, jonka jokainen osaa opettelemattakin, jopa emäsika tai lehmä. Tai sitten voisin tehdä mestarillisia allegorioita ja kertoa, mitä lippu, sauva, vaate ja helvetin ovet merkitsevät.

Jumalan kiitos me emme sentään ole niin karkeita, että uskoisimme tai sanoisimme, että se on tapahtunut ruumiillisesti, ulkoisella juhlallisuudella, puisin tai kankaisin sotalipuin; tai että helvetti olisi rakennettu puusta tai raudasta. Sen sijaan jätämme molemmat, sekä kysymykset että viisastelun, ja haluamme puhua yksinkertaisesti. Samoin kuin karkeiden maalausten avulla käsitetään, mitä tämä uskonkohta antaa, tulee jumalalliset asiat muutenkin esittää karkeiden, ulkoisten kuvien kautta. Niin Kristus itsekin evankeliumissa esitti kansalle taivasten valtakunnan salaisuuden näkyvien kuvien ja vertausten avulla. Samalla tavoin Jeesus-lapsi maalataan tallaamassa käärmeen päätä, Mooses esitti hänet juutalaisille pronssikäärmeen avulla, ja Johannes Kastaja kuvasi hänet karitsana nimittäessään häntä Jumalan karitsaksi. Sellaisten hyvien kuvien kautta on helppo käsittää itse asia, vieläpä kauniisti ja turvallisesti. Ja vaikkei niistä olisi muuta hyötyä, palvelevat ne sitä, että niiden kautta vastustetaan perkelettä tulisine nuolineen ja ahdistuksineen – häntä, joka haluaa vietellä meidät korkeilla ajatuksilla pois sanan luota, jotta järjen avulla kapuaisimme ylös ja viisastelisimme korkeista uskonkappaleista, kunnes hän lopulta syöksisi meidät alas.

Epäilemättä tämä puhetapa on tullut meille jo isiltä. He ovat puhuneet ja laulaneet sillä tavoin, kuten vieläkin vanhoista virsistä voidaan kuulla ja pääsiäispäivänä lauletaan: ”Joka mursi helvetin ja sitoi kurjan Paholaisen sinne” jne. Sillä kun lapsi tai yksinkertainen kuulee sellaista, ei hän ajattele kuin että Kristus on voittanut Perkeleen ja ottanut pois kaiken hänen valtansa. Se on oikein ja kristillistä, se tavoittaa totuuden ja tämän uskonkappaleen merkityksen, vaikkei se ehkä puhu siitä kaikkein terävimmällä tavalla tai ilmaise sitä juuri niin kuin se on tapahtunut. Mutta mitä sitten, kunhan se ei kuihduta uskoani, vaan välittää oikean ymmärryksen kirkkaasti ja selvästi, tavalla jonka voin ja joka minun pitää ymmärtää? Ja vaikka heti etsisin pitkään tarkkoja merkityksiä, en voisi silti käsittää siitä enempää, vaan paljon pikemmin menettäisin oikean ymmärryksenkin, koska en ehkä varjeltuisi ja pitäisi tiukasti kiinni sanasta. Rahvaalle asia pitää esittää mahdollisimman hyvin, lapsenomaisesti ja yksinkertaisesti. Muuten seuraa jompikumpi näistä kahdesta: Joko he eivät opi eivätkä ymmärrä mitään, tai sitten myös he haluavat olla viisaita ja kohota järjen avulla korkeuksiin, niin että ajautuvat täysin pois uskosta.

Tämän sanon siksi, että näen, kuinka maailma haluaa nykyään olla viisas Perkeleen nimissä. Se haluaa mestaroida uskonkappaleita oman päänsä mukaan ja tutkia läpikotaisesti niiden perusteet. Näin myös tässä. Kun se kuulee, että Kristus on astunut alas tuonelaan, se saapuu heti paikalle ja haluaa spekuloida, kuinka se on tapahtunut, tehden monia laveita ja tarpeettomia kysymyksiä, kuten: Laskeutuiko ainoastaan sielu alas, vai oliko jumaluus sen kanssa? Ja samoin: Mitä hän teki siellä, ja kuinka hän menetteli Paholaisen kanssa? Ja monia samanlaisia, joista se toki ei voi tietää mitään. Mutta meidän täytyy antaa sellaisten tarpeettomien kysymysten olla, ja sen sijaan kiinnittää ja sitoa sydämemme ja ajatuksemme uskon sanaan, joka sanoo: Minä uskon Herraan Kristukseen, Jumalan Poikaan, joka kuoli ja haudattiin, ja astui alas tuonelaan, se on: koko persoonaan, Jumalaan ja ihmiseen, ruumista ja sielua erottamatta, joka syntyi neitsyestä, kärsi, kuoli ja haudattiin. Niin ei minun myöskään tässä tule jakaa mitään, vaan uskoa ja tunnustaa, että sama Kristus, Jumala ja ihminen yhdessä persoonassa, on laskeutunut tuonelaan, mutta ei ole jäänyt sinne, kuten Psalmi 16 sanoo hänestä: ”Sinä et hylkää minun sieluani tuonelaan, etkä anna pyhäsi nähdä turmelusta” (Ps 16:10). Toisin kuin meidän puhetavassamme ”sielulla” ei tarkoiteta raamatullisessa kielenkäytössä ruumiista erotettua olemusta, vaan koko ihmistä, kuten hän itse kutsuu itseään samassa yhteydessä Jumalan pyhäksi.
Mutta meidän täytyy ja tulee jättää tutkimatta ja ymmärtämättä, kuinka on oikein voinut tapahtua, että ihminen makasi haudassa ja kuitenkin laskeutui alas tuonelaan. Se ei varmasti ole tapahtunut ruumiillisesti ja konkreettisesti, vaikka sitä täytyykin kuvata ja ajatella karkean ruumiillisesti ja puhua siitä vertauksin; Niinkuin vahva sankari tai jättiläinen tulisi vankkaan linnaan sotajoukkojensa, sotalippujensa ja aseittensa kanssa, tuhoaisi sen, ja vangitsisi ja sitoisi siellä olevan vihollisen. Kun joku kysyy sinulta, kuinka tämä uskonkappale on tapahtunut, vastaa siksi yksinkertaisesti: Sitä en totisesti tiedä, enkä voi edes ajatella sitä enkä puhua siitä. Mutta karkeasti voin esittää sen sinulle ja rakentaa siitä kuvan, puhua salatuista asioista kirkkaasti ja selvästi: Kuten että hän on astunut sinne ja ottanut sotalipun kuin voitonsankari, tempaissut sillä ovet auki ja tapellut pirujen kanssa niin, että yksi on lentänyt ulos ikkunasta ja toinen ovesta.

Sinä siis tulet, kypsymätön viisastelija, ja irvailet tahraisella viisaudellasi: Onko totta, kuten kuulin, että helvetillä on puiset ovat, puusepän tekemät; ja jos on, kuinka ne ovat kestäneet niin kauan palamatta? Vastaus: Tiesin jo ennen kuin olit syntynytkään viisastelemaan, ilman että sinun tarvitsi minulle opettaa, ettei helvettiä ole tehty puusta tai kivestä. Eikä sillä ole sellaisia ovia, ikkunoita, lukkoja ja ovenkamanoita niinkuin millään talolla tai linnalla maan päällä. Eikä Kristus murtanut niitä tangolla tai lipulla. Myös minä voin, Jumalan kiitos, aivan yhtä terävästi kuin kuka tahansa tuollainen viisastelija puhua siitä, selittää sellaisia kuvauksia ja kuvia, ja kertoa, mitä ne merkitsevät. Mutta haluan mielummin pysyä lapsenomaisessa käsityksessä ja yksinkertaisissa, selvissä sanoissa, jollaisilla on hyvä kuvata tämä uskonkappale, kuin ajautua heidän kanssaan korkeisiin ajatuksiin, joita he itsekään eivät ymmärrä. Niiden kautta perkele vain houkuttelee heidät eksyksiin. Yksinkertaiset kuvat taas eivät voi aiheuttaa minulle vahinkoa eivätkä viedä harhaan, vaan ne palvelevat auttaen minua käsittämään tämän uskonkappaleen ja pitämään siitä yhä tiukemmin kiinni. Näin käsitys siitä pysyy puhtaana ja kieroutumattomana (olivatpa sitten helvetin portit, ovet ja lipputanko puuta, rautaa tai niitä ei ollut lainkaan olemassa). Samoin meidän täytyy kuvitella kaikki muutkin asiat, joita emme tunne emmekä tiedä, vaikka mielikuvamme eivät osuisikaan juuri kohdalleen, tai vaikka asia olisi juuri niin kuin se maalataan. Samoin uskon myös tässä, että Kristus itse henkilökohtaisesti on hävittänyt helvetin ja sitonut Paholaisen, olivatpa tanko, portit, ovi ja kahleet puisia, rautaisia, tai niitä ei ollut. Sillä ei ole merkitystä, kunhan vain pidän kiinni siitä, että tällaisten kuvien kautta osoitetaan, mitä minun tulee Kristuksesta uskoa. Pääasia, hyöty ja voima, joka meillä tästä uskonkohdasta on, on ettei minua eikä ketään, joka häneen uskoo, voi helvetti eikä Perkele enää vangita eikä vahingoittaa.

Tästä uskonkappaleesta puhutaan siis yksinkertaisimmalla tavalla, kun pidetään kiinni sanoista ja pääasiasta, että Kristuksen työn kautta tuonela on revitty ja Perkeleen valtakunta ja voima täysin tuhottu. Sen vuoksi Kristus on kuollut, haudattu ja laskeutunut alas, ettei Perkele enää voisi meitä vahingoittaa eikä alistaa valtansa alle, niin kuin Kristus Matteuksen 16. luvussa (Mt 16:18) itse sanoo. Sillä vaikka tuonela itsessään pysyy tuonelana ja pitää vankinaan epäuskovat, samoin kuin kuoleman, synnin ja kaiken onnettomuuden, joiden täytyy pysyä siellä ja hävitä sinne, ja vaikka se pelottaa ja ahdistaa myös meitä lihan ja ulkoisen ihmisemme puolesta, koska sen täytyy lyödä ja purra meitäkin, on kuitenkin kaikki sellainen uskossa ja hengessä tuhottu ja hävitetty, niin ettei se voi enää vahingoittaa meitä.

Tämä kaikki on tapahtunut yhden ihmisen kautta, Herran Kristuksen, joka laskeutui alas tuonelaan. Muuten maailma kaikkine voimineen ja mahteineen ei olisi voinut vapauttaa ketään Perkeleen kahleista. Se ei olisi voinut ottaa pois helvetin piinaa ja valtaa yhdenkään synnin osalta, vaikka kaikki pyhät olisivat yhden ihmisen synnin vuoksi astuneet alas tuonelaan. Sen sijaan heidän kaikkien, niin monta kuin heitä on maan päälle syntynytkään, olisi täytynyt ikuisesti jäädä sinne, jos ei pyhä, kaikkivaltias Jumalan Poika omassa persoonassaan olisi laskeutunut sinne ja sitä jumalallisella voimallaan ja mahdillaan voittanut ja tuhonnut. Sillä sitä eivät yhdenkään kartusiaanin kaavut, fransiskaanin vyöt eivätkä kaikkien munkkien pyhyys, eikä kaikki maailman valta ja mahti saa aikaan, että ne sammuttaisivat yhdenkin kipinän helvetin tulta. Mutta sen sai aikaan se, että tämä ihminen itse laskeutui alas sotalippunsa kanssa. Silloin kaikkien perkeleiden täytyi juosta pakoon kuin olisivat kohdanneet myrkkynsä ja kuolemansa, ja koko helvetin tulineen täytyi hänen vuokseen sammua. Siksi ei yhdenkään kristityn tarvitse olla peloissaan laskeutuessaan sinne, eikä enää kärsiä helvetin piinoja, samoin kuin hänen ei Kristuksen tähden tarvitse enää maistaa kuolemaa, vaan hän tunkeutuu kuoleman ja helvetin läpi iankaikkiseen elämään.

Mutta ei meidän Herramme Kristuksen jättänyt asiaa siihen, että hän kuoli ja laskeutui tuonelaan, (sillä eihän hän olisi vielä sillä auttanut meitä lopullisesti), vaan hän on myös noussut jälleen ylös kuolleista ja tuonelasta. Hänet on tuotu takaisin elämään ja hän on avannut taivaan. Näin hän on julkisesti tällä riemusaatolla todistanut voittonsa kuolemasta, Perkeleestä ja helvetistä, kun hän tämän uskonkappaleen mukaisesti nousi kuolleista kolmantena päivänä. Se on sen päämäärä ja sen paras osa. Sen kautta meillä on kaikki, sillä hänellä on sen kautta kaikki valta, voima ja mahti taivaassa ja maan päällä... Sillä sen kautta, että hän nousi ylös kuolleista, hän on tullut Herraksi, jolla on valta yli kuoleman ja kaiken, mikä oli kuoleman vallan alla tai palveli kuolemaa. Kuolema ei enää voi purra häntä eikä pitää häntä vallassaan. Synti ei voi enää osua häneen eikä viedä häntä kuolemaan, Paholainen ei voi enää häntä syyttää, eikä maailma eikä mikään luotu voi enää häntä kiusata eikä vahingoittaa. Ne eivät voi tehdä sitä enää myöskään meille, sillä ne palvelevat kuolemaa ja helvettiä kuin talonväki ja oikeudenpalvelijat, jotka vievät meidät niiden luokse ja vastaavat niille. Mutta se joka on vapautunut kuolemasta ja sen kahleista, niin ettei se enää voi vangita eikä siepata häntä, on vapautunut myös näistä muista ja on maailman, Perkeleen, ansojen, miekan, tulen, mestauksen ja kaikkien vitsauksien herra, niin että hän voi istua niistä vapaana ja tarjota niiltä suojaa.

Tämä kunnia kuuluu kuitenkin yksinomaan Herralle Kristukselle, sillä hän on saanut sen aikaan kaikkivaltiaalla, jumalallisella mahdillaan. Ei kuitenkaan itseään varten, vaan meitä köyhiä ja kurjia ihmisiä varten, joiden täytyi olla kuoleman ja Perkeleen ikuisina vankeina. Sillä hän oli ennen kyllä itsessään turvassa kuolemalta ja kaikelta onnettomuudelta, eikä hänen olisi täytynyt kuolla eikä laskeutua tuonelaan, mutta kun hän oli astunut meidän lihaamme ja vereemme ja ottanut kantaakseen kaikki syntimme, rangaistuksemme ja onnettomuutemme, hänen piti myös vapauttaa meidät niistä. Näin hänestä tulisi jälleen elävä, ruumiillisesti ja inhimillisen luontonsa puolesta kuoleman Herra, ja myös me hänessä ja hänen kauttaan lopulta pääsisimme vapaiksi kuolemasta ja kaikesta onnettomuudesta. Sen vuoksi häntä kutsutaan Raamatussa ”Primo genitus ex mortuis“, ”esikoiseksi niiden joukosta jotka ovat kuolleet“ (1 Kor 15:20), siksi joka on valmistanut meille tien ja mennyt edeltä ikuiseen elämään. Hän on tehnyt sen, jotta myös me pääsisimme sinne hänen ylösnousemuksensa kautta ja saisimme suloisen voiton kuolemasta ja helvetistä ja että me, jotka itse olimme vankeja, emme ainoastaan tulisi vapautetuiksi, vaan myös voittajiksi ja herroiksi uskon kautta. Sen kautta meidät on puettu hänen ylösnousemukseensa, niin että meidän pitää myös ruumiillisesti ja näkyvästi nousta kuolleista ja astua ylös korkeuksiin, ja kaiken pitää tuleman asetetuksi ikuisesti jalkojemme alle.

Vahva usko pitää kiinni tästä uskonkohdasta, tekee sen lujaksi ja kirjoittaa nämä sanat ”Kristus on ylösnoussut” suurilla kirjaimilla sydämeen. Se tekee ne suureksi kuin taivas ja maa, niin ettei se näe, kuule, ajattele tai tiedä mitään muuta kuin tämän uskonkohdan – aivan kuin mitään muuta ei olisi kirjoitettu koko luomistyöhön. Se kuvittelee astuneensa täysin sisään siihen ja elää sitä niin kuin pyhä Paavali, jolla oli tapana puhua siitä mestarillisesti, selittää täydellä suulla ja sydämellä, kuinka Kristus on ylösnoussut, ja ilmaista se helposti tämän kaltaisilla sanoilla: ”Hän on tehnyt meidät eläviksi Kristuksen kanssa, herättänyt meidät kuolleista yhdessä hänen kanssaan ja asettanut meidät hänen kanssaan taivaalliseen elämään.”, Efesolaiskirjeen toisessa luvussa (Ef 2:5-6), tai Galatalaiskirjeen toisessa luvussa (Gal 2:20): ”Minä en enää elä, vaan Kristus elää minussa.”, ja Roomalaiskirjeen kahdeksannessa luvussa (Rm 8:33,34): ”Kuka voi syyttää Jumalan valittuja? Jumala - mutta hän vanhurskauttaa, kuka voi tuomita kadotukseen? Kristus - mutta hän on se joka on kuollut, ja vieläpä herätetty kuolleista” jne.

Jos vain me nyt myös uskoisimme niin, me eläisimme ja kuolisimme hyvin. Sillä sellainen usko opettaisi meille hienosti, että hän ei ole noussut ylös vain omassa persoonassaan, vaan me riipumme toisissamme niin, että se pätee myös meihin. Myös me nousemme ylös ja mekin sisällymme kohtaan ”Resurrexit”, ”Nousi … kuolleista”. Myös meidän pitää sen tähden, tai sen kautta, nousta ylös ja astua ikuiseen elämään, niin että meidän ylösnousemuksemme ja elämämme (kuten pyhä Paavali sanoo) on jo alkanut Kristuksessa, ja vieläpä yhtä varmasti kuin se olisi jo tapahtunut, vaikka se vielä onkin salattua eikä näkyvää. Sen vuoksi meidän tulee pitää tämä uskonkohta niin tarkasti silmien edessä, etteivät mitkään muut näyt voi mitään sitä vastaan, aivan kuin et näkisi mitään muuta maan päällä etkä taivaissa. Kun siis näet, että kristitty kuolee ja haudataan, niin että vain kuollut ruumis makaa edessäsi, ja molempien, silmien ja korvien edessä on pelkkää kuolemaa, kuitenkin uskon kautta siinä ja sen alla näet toisen kuvan kuolleen kuvan sijaan; niin kuin et näkisi hautaa ja ruumista, vaan pelkkää elämää ja kauniin, viehättävän puutarhan tai vihreän niityn, ja siellä pelkkiä uusia, eläviä, onnellisia ihmisiä.

Sillä koska Kristus totisesti on jo noussut ylös kuolleista, meillä on jo paras ja ensimmäinen osa ylösnousemuksesta, niin että ruumiin lihallinen ylösnousemus haudasta (joka on vielä tulevaisuudessa) tulee laskea siihen verrattuna vähäisemmäksi. Sillä mitä olemme me ja kaikki maailma verrattuna Kristukseen, meidän päähämme? Tuskin tippa verrattuna mereen tai pölyhiukkanen verrattuna vuoreen. Kun nyt Kristus, kristikunnan pää, jonka kautta sillä on kaikki, elämä ja kasvu, niin että se täyttää taivaan ja maan, on noussut haudasta ja tullut siten voimalliseksi Herraksi, joka hallitsee kaikkea, kuolemaa ja tuonelaakin, kuten olemme kuulleet, niin hänen ylösnousemuksensa täytyy vaikuttaa meihinkin ja kohdata myös meitä, hänen jäseniään, niin että tulemme osallisiksi siitä, mitä hän on sen kautta hankkinut. Sillä se on tapahtunut meidän tähtemme. Hän on ylösnousemuksensa kautta vetänyt kaiken luoksensa, niin että taivas ja maa, aurinko ja kuu luodaan uudeksi. Samoin hän on myös tuova meidät kanssaan, kuten pyhä Paavali sanoo ensimmäisessä kirjeessään Tessalonikalaisille, neljännessä luvussa (1 Tess 4:14), ja Roomalaiskirjeen kahdeksannessa luvussa (Rm 8:11). Sama Jumala, joka on herättänyt Kristuksen kuolleista, on tekevä eläviksi myös meidän kuolevaiset ruumiimme, ja meidän kanssamme koko luomakunnan, joka nyt on alistettu katoavaisuuteen, ja huokailee ja kaipaa meidän kirkkauttamme. Myös sen tulee vapautua katoavasta olemuksesta ja tulla ihanaksi. Meillä on siis jo enemmän kuin puolikas ylösnousemuksestamme, sillä pää ja sydän ovat jo ylhäällä, ja ainoastaan vähäisin on vielä tapahtumatta. Ainoastaan ruumis on vielä haudattava, niin että myös se voisi tulla uudeksi, sillä siellä missä pää on, sinne täytyy ruumiin seurata, kuten on kaikkien eläinten kohdalla kun ne syntyvät tähän maailmaan.

Sitä paitsi puolet on jo tapahtunut, vieläpä paljon yli puolet. Me olemme nimittäin jo kasteen kautta nousseet hengellisesti ylös uskossa, parhaan osamme puolesta. Eikä myöskään se ole tapahtunut ainoastaan ruumiillisesti, että päämme on jo noussut haudasta ylös taivaaseen, vaan mitä tulee hengelliseen, myös meidän sielumme on hänestä osallinen. Se on jo Kristuksen kanssa taivaassa (niin kuin pyhällä Paavalilla on tapana puhua) ja enää vain akanat, kuoret ja pirstaleet ovat jäljellä täällä alhaalla. Mutta pääosan vuoksi myös niiden täytyy seurata perässä. Sillä tämä elämä on, kuten pyhä Paavali sanoo, vain sielun maja, maasta tai savesta tehty; kuin vanheneva vaate tai vanha kulunut nahka. Mutta kun sielu on jo uskon kautta valmiiksi uudessa iankaikkisessa, taivaallisessa elämässä eikä voi kuolla eikä tulla haudatuksi, meidän tulee vain odottaa, että tämä kurja maja ja vanha nahka myös luodaan uudeksi eikä voi enää kadota. Paras osa on jo ylhäällä eikä voi jättää meitä taakseen. Koska se, josta lausutaan: ”Nousi … kuolleista”, ”Resurrexit”, on jo matkalla sinne, pois kuolemasta ja haudasta, niin täytyy myös sen, joka lausuu ”Credo”, ”Minä uskon”, ja riippuu hänessä, seurata häntä. Sillä hän on astunut sinne ennen meitä, jotta me seuraisimme perässä. Tämä on jo alkanut kun me sanan ja kasteen kautta päivittäin nousemme ylös hänessä.

Meidän pitäisi siis totuttautua uskon ajatuksilla vastustamaan ulkoista, lihallista näkemistä, joka asettaa silmiemme eteen pelkkää kuolemaa. Sellaisilla kuvilla see haluaa kauhistuttaa meidät, saattaa ylösnousemuksen uskonkohdan epäilyksenalaiseksi ja repiä sen pois. Kohta se alkaa näyttää järkeenkäyvältä, kun antaa järjen ripustautua ajatuksineen siihen mitä silmät näkevät, eikä aseta sanaa sitä vastaan sydämeen. Kun sitten näkee ruumiin makaavan edessään kurjempana ja inhottavampana kuin mikään kuollut raato, kaameasti mädäntyen ja haisten niin, ettei kukaan voi sietää sitä maan päällä, eikä sitä voida auttaa eikä säilyttää millään lääkintätaidolla, vaan se täytyy joko polttaa tai kätkeä maahan niin syvälle kuin mahdollista, ei kenelläkään voi olla muuta kuin kuoleman ajatuksia.

Mutta kun sinä tartut sanaan uskolla, saavutat toisenlaisen näkökyvyn, joka voi nähdä tämän kuoleman läpi ylösnousemukseen, ajatella sitä ja tarttua elämän kuvaan. Se juuri on osa ylösnousemusta ja uuden elämän alku, joka synnyttää uuden mielen ja uusia ajatuksia. Niitä ei voisi olla kenelläkään, joka ei jo uskon kautta olisi ylhäällä ja omistanut ylösnousemusta. Ne vetävät myös ulkoisen ihmisen perässään, niin että sen täytyy elää ja ajatella niiden mukaisesti. Siksi hän voi kääntyä luontoa vastaan ja sulkea itsensä kaikkien ihmisten ajatuksilta ja sanoa: Jos minä haluan arvioida järjellä, sen mukaan kuin näen ja ymmärrän, olen hukassa. Mutta minulla on korkeampi ymmärrys kuin silmät näkevät ja aistit kokevat, se jonka usko opettaa minulle. Sillä tässä seisovat nuo sanat, jotka kuuluvat: ”Resurrexit”, ”Nousi … kuolleista”; eikä vain itseään varten, vaan meidän vuoksemme. Hänen ylösnousemuksensa on meidän ylösnousemuksemme. Myös me nousemme ylös hänessä emmekä jää hautaan ja kuoleman valtaan, vaan hänen kanssaan tulemme ruumiillisestikin viettämään ikuista pääsiäispäivää.

Katso siis kuinka tekee maanviljelijä, joka kylvää peltoaan. Hän heittää jyvän maahan, niin että sen täytyy pilaantua ja turmeltua ja näyttää siltä, että se olisi täysin menetetty. Kuitenkaan hän ei lainkaan pelkää, että sille kävisi niin. On kuin hän unohtaisi, mihin jyvät jäävät. Hän ei kysele niiden perään; mitä niille kuuluu, syövätkö madot ne tai tuhoutuvatko ne muuten, vaan hän kulkee eteenpäin ajatellen vain, että pääsiäisenä tai helluntaina kauniit oraat nousevat ylös ja kantavat paljon enemmän satoa ja jyviä kuin hän oli peltoon heittänyt. Jos sen näkisi joku, joka ei olisi koskaan aiemmin nähnyt viljan kasvavan, hän varmasti sanoisi: Mitä sinä teet, narri? Etkö ole hullu ja mielipuoli, kun noin hyödyttömästi tuhlaat jyväsi maahan, jossa niiden toki täytyy kadota ja pilaantua eikä niistä ole mitään hyötyä? Mutta jos kysyisit, niin saisit häneltä aivan toisenlaisen vastauksen: Ystävä, tiesin kyllä jo ennen kuin sanoit, ettei minun tule heittää viljaa hukkaan. Mutta en minä sitä siksi tee, että se tuhoutuisi, vaan siksi, että hävittyään maan päältä se saa uuden muodon ja kantaa paljon hedelmää. Samoin ajattelee jokainen, joka näkee tai tekee sellaista. Me emme arvioi asioita sen mukaan, mitä näemme silmien edessä, vaan sen mukaan, että olemme vuosi vuodelta nähneet ja saaneet kokea Jumalan työn, vaikka emme olekaan nähneet ja ymmärtäneet, miten se tapahtuu, ja vaikka vielä vähemmän omilla voimillamme voimme nostaa yhdenkään oraan maasta.

Kun meidän pitää maallisessakin elämässä menetellä näin, paljon enemmän meidän pitää opetella sellaista tässä uskonkohdassa (jonka vielä vähemmän voimme käsittää ja ymmärtää), sillä meillä on Jumalan sana, ja sen lisäksi kokemus, että Kristus on noussut kuolleista. Meidän ei pidä arvioida sen mukaan, minkä näemme silmiemme edessä, kuten että ruumiimme haudataan, poltetaan tai se maatuu muulla tavalla, vaan antaa Jumalan toimia ja huolehtia siitä, mitä meistä silloin tulee. Sillä jos me heti näkisimme sen silmiemme edessä, meidän ei tarvitsisi uskoa, eikä Jumalalla olisi tilaa näyttää viisauttansa ja voimaansa, joka ylittää kaiken meidän viisautemme ja ymmärryksemme. Kristillistä taitoa ja viisautta on itkun ja valituksen keskellä osata vaalia luottavaisia ja iloisia ajatuksia, kuten että meidät Jumalan sallimuksesta haudataan maahan ja me maadumme talvella, jotta kesällä taas nousisimme paljon kauniimpana kuin aurinko. Aivan kuin hautammekaan ei olisi hauta, vaan ihana puutarha, jonne on istutettu kauniita neilikoita ja ruusuja, jotta se kesällä nousisi vehreään kukkaloistoon, niin kuin Herran Kristuksen haudan piti tulla tyhjäksi; ei haista, vaan tulla myös ruumiillisesti täyteen elämää, kirkkautta ja ihanuutta.

Myös rakkaat pyhät marttyyrit ja neitsyet ovat puhuneet ja ajatelleet näin, kun heitä vietiin vankeuteen ja kuolemaan. Pyhästä Agathasta voidaan lukea, että hän kuvitteli menevänsä tansseihin eikä kiinnittänyt kaikkeen kidutukseen ja piinaan, jolla häntä uhkailtiin, enempää huomiota kuin sävelmään jonka mukaan tanssia. Samoin kirjoitetaan pyhästä Vincetiuksesta ja muista, että he kävivät kuolemaan iloisina ja sille nauraen, ja näin tekivät pilkkaa tuomareistaan ja teloittajistaan. Heillä oli ylösnousemuksen kuva paljon vahvempana edessään kuin yhdelläkään talonpojalla peltonsa sato, ja he olivat tarttuneet siihen niin vankasti, että he pitivät teloittajaa, kuolemaa ja Paholaista sen rinnalla pilkkanaan.

Opetelkaamme myös me sellaista, niin että painaisimme tämän uskonkohdan sydämiimme ja saisimme siitä lohdutuksen. Siten voimme uhmata Paholaista nuolineen, kun se teroittaa niitä meitä vastaan ja uhkaa meitä kuolemalla ja helvetillä. Sillä (kuten sanottu) koska meidän päämme, josta kaikki riippuu, on noussut kuolleista ja elää, ja meidät on kastettu häneen, niin meillä on jo paljon enemmän kuin puolet matkasta. Vain pieni osa on vielä jäljellä: Se, että meidän pitää täydellisesti riisua vanha nahkamme jotta myös se tulisi uudeksi. Koska meillä on jo koko perintöosa, täytyy myös akanoiden ja kuorien itsestäänselvästi seurata.

Riittäköön tämä tällä kertaa saarnattu tästä uskonkohdasta Herrastamme Jeesuksesta Kristuksesta, jotta nähtäisiin, kuinka siihen on suljettu ja sen kautta käsitettään kaikki viisaus ja taito, joka kristityn tulee tietää. Se on korkeaa viisautta yli kaiken viisauden ja taidon, ei maan päällä tehtyä eikä meidän päästämme kasvanutta, vaan taivaasta ilmoitettua, ja sitä kutsutaan jumalalliseksi, hengelliseksi viisaudeksi. Sellainen (kuten pyhä Paavali sanoo) on kätkettynä mysteeriin, eivätkä järki ja maailma voi hankkia, käsittää tai ymmärtää itse siitä mitään, vaikka se asetettaisiin suoraan niiden eteen. Sen sijaan ne toimivat päinvastoin, suuttuvat sellaiseen oppiin ja pitävät sitä pelkkänä suurena hulluutena. Jumalan ja hänen sanansa täytyy olla niille vain narri ja valehtelija, ja kaikki, mitä se sanoo ja opettaa, täytyy tuomita. Sen pitää saada pahimman harhaopin ja perkeleellisen eksytyksen nimi, niin kuin me itse olemme saaneet kokea ja kärsiä omiemme käsissä. Kuitenkaan me emme opeta mitään muuta kuin tätä uskontunnustuksen tekstiä, jota he itsekin joka päivä laulavat ja lausuvat kanssamme, eikä ole mitään muuta syytä siihen, että he pitävät meitä harhaoppisina, kuin että me harjoitamme ja ylistämme tätä uskonkohtaa Herrasta Jeesuksesta Kristuksesta niin selvästi ja voimallisesti. Hän yksin on kaikki, mikä on, millä on merkitystä, mitä meillä on, ja minkä vuoksi meitä kutsutaan kristityiksi, emmekä me halua tietää mistään muusta herrasta, vanhurskaudesta tai pyhyydestä. Meille on suuri lohtu, että saamme olla varmoja siitä, ettei meitä minkään muun asian vuoksi maan päällä vainota kuin Herran Kristuksen ja uskon tähden, sen jonka alkujaan olemme saaneet apostoleilta ja joka on tähän päivään mennessä levittäytynyt kaikkeen maailmaan, ja pysyy. Se on meidän syntimme ja harhaoppimme maailman edessä, mutta turvamme, kunniamme ja ilomme Jumalan edessä kaikkien pyhien kanssa kristikunnan alusta asti. Siinä pysykäämme ja vain tätä taitoa päivittäin opetelkaamme, sillä sen varassa on kaikki viisautemme, pyhyytemme ja autuutemme. Siellä, missä tämä uskonkohta pysyy, siellä pysyy myöskin varmuus ja arvostelukyky, niin että voidaan puhua kaikesta muusta ja opettaa ja elää. Vastaavasti, missä tämä uskonkappale puuttuu ja kaatuu, kaatuu meidän pelastuksemme, lohdutuksemme ja viisautemme, eikä kukaan voi enää arvioida tai arvostella oikein eikä elää eikä opettaa. Siitä varjelkoon meitä Jumala rakkaan Poikansa Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme kautta, joka on ylistetty ikuisesti.
Aamen.”

Rukoilkaamme vielä tähän lopuksi Martti Lutherin rukous. Se löytyy sivustolta uskotoivorakkaus.fi 

”Kiitän sinua, sinä ikuinen, armahtava Jumala ja Isä, siitä että lahjoitit rakkaan ainoan Poikasi meille köyhille syntisille. Hän suostui ihmisluontoon ja tuli kärsimään meidän puolestamme. Hänet ristiinnaulittiin ja hän kuoli, nousi kuolleista ja lähti takaisin taivaaseen. Hän otti vangiksi meidän vankeutemme, joka piti meitä vankeinaan. Hänen ansiostaan me olemme nyt sinun rakkaita lapsiasi ja hänen veljiään, kaikkien hänen taivaallisten aarteittensa kanssaperillisiä. Anna armosi ja Pyhä Henkesi, että hän saisi pitää meidät tässä uskossa loppuun saakka.

Kiitos sinulle, Herrani Kristus. Sanoilla ja teoilla minä todistan koko maailman kuullen, että sinä olet minulle armollinen ja autat minua. Jo kasteessa minut on annettu sinun omaksesi. Sinä olet minun Herrani ja Jumalani eikä kukaan muu.

Rakas Jumala, sanasi lisäksi olet antanut minulle muitakin aivan selviä merkkejä. Ne vakuuttakoot minulle, että Herrani Kristuksen elämä, armo ja taivas ovat täydellisesti kumonneet minun syntini, kuolemani ja helvettini. Sen, mitä olet minulle luvannut, sinä olet pitävä voimassa. Sinun lupauksesi varassa olen aivan varma, että ne synninpäästön sanat, jotka pappini on minulle lausunut, ovat yhtä varmat ja voimakkaat, kuin jos olisin kuullut ne sinun omasta suustasi, Jumalani. Ja jos ne kerran ovat sinun omia sanojasi, silloin ne myös toteutuvat. Tämä tieto antaa minulle levon. Tämän luottamuksen turvissa käyn mielelläni kuolemaankin.

Herra Jumala, taivaallinen Isä, sinulta saamme päivästä päivään kaikkea hyvää ylenpalttisesti. Päivästä päivään sinä armollisesti suojelet meitä kaikelta pahalta. Anna meidän Pyhän Henkesi avulla kaikesta sydämestämme se ymmärtää, oikeassa uskossa, kiittääksemme sinua nyt ja iankaikkisesti suuresta hyvyydestäsi ja ylistääksemme sinua Jeesuksen Kristuksen, sinun Poikasi ja meidän Herramme kautta.

Rakas Jumala, sinä olet laupeudessasi kuullut meidän köyhän rukouksemme. Rakas Isä, anna meille tästä eteenkinpäin kiitollinen sydän, että tuntisimme armosi, ottaisimme sen vastaan ja käyttäisimme sitä oikealla tavalla sinun kunniaksesi.

Sinä olet ihmeellinen, rakastava Jumala. Sinä hallitset meitä ihmeellisesti, täynnä ystävyyttä. Sinä korotat meidät silloin, kun alennat meidät. Sinä teet meidät vanhurskaiksi, kun teet meistä syntisiä. Sinä kuljetat meitä kohti taivasta, kun syökset meidät helvettiin. Sinä annat meille voiton, kun sallit meidän joutua tappiolle. Sinä lohdutat meitä, kun sallit meille murhetta. Sinä teet meistä iloisia, kun annat meidän parkua surusta. Sinä saat meidät laulamaan, kun panet meidät itkemään. Sinä teet meistä voimakkaita, kun kärsimme. Sinä teet meistä viisaita, kun teet meistä narreja. Sinä teet meidät rikkaiksi, kun lähetät meille köyhyyttä. Sinä teet meistä herroja, kun panet meidät palvelemaan.”

Aamen. Olkaa siunatut.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti