”Miksi hylkäsit minut”, kysyy psalminkirjoittaja. Samoja sanoja lainasi Jeesus ristillä. Jumalalle saa vuodattaa myös kipeimpiä tuntojaan.
Nykykristillisyydessä korostuvat ylistys ja myönteiset tunteet. Korostuksessa on paljon hyvää. Raamattuun ja kristilliseen perinteeseen kuuluu Jumalan ja seurakunnan edessä ilmaistu ilo ja kiitollisuus.
Juutalaiskristilliseen traditioon kuuluu kuitenkin myös vaikeiden ja kipeiden kokemusten käsitteleminen yhdessä Jumalan kanssa ja yhdessä seurakuntana. Ihmisenä oleminen on myös raskasta.
Vanhan liiton laulukirjaPsalmien kirja oli vanhan liiton Jumalan kansan laulukirja. He ilmaisivat uskoaan laulamalla psalmeja. Psalmeissa kohdataan hyvin rikas inhimillisten tunteiden kirjo, hurmioituneesta onnesta epätoivon syövereihin.
Psalmi 22 voidaan tulkita Vanhan testamentin ajan alkuperäisessä asiayhteydessä viittaamatta myöhempiin tulkintoihin, mutta voimme tulkita sen myös Kristuksesta käsin Uuden testamentin messiaanisessa asiayhteydessä.
Miksi hylkäsit minut?
Psalmin on kirjoittanut muinaisen Israelin kuningas Daavid, tai laulu on ainakin omistettu hänelle (jae 1). Ensimmäisen jakeen jälkeen psalmi jakautuu kahteen osaan.
Ensimmäinen osa (jakeet 2–22) on valitusta ja puhetta hyvin syvästä inhimillisestä ahdistuksesta. Jakeissa kuvataan teloitetuksi joutumista. Jotkut kohdat sopivat kuvaamaan myös sairaana olemista.
Psalminkirjoittaja kuvaa vihollisiaan vaarallisina ja vihaisina petoeläiminä. Kaikkein kipeintä on kuitenkin kokemus Jumalan hylkäämäksi tulemisesta. Kysymys ”Jumalani, Jumalani miksi hylkäsit minut?” viiltää sydäntä. Se kertoo kirjoittajan tuskan syvyydestä.
Psalmirunoilija rukoilee intensiivisesti (jakeet 20–22). Hän kutsuu Jumalaa avukseen liiton nimellä Jahve (Herra). Tämä on taitekohta, jonka jälkeen psalmin sävy muuttuu.
Pitkäperjantai vaihtuu ylösnousemuksen riemuun
Psalmin toisessa osassa (jakeet 23–32) kuvataan toivon löytymistä. Psalminkirjoittaja kokee viimein Jumalan vastauksen ja avun. Valitus vaihtuu kiitokseen ja ylistykseen. Jumala on sittenkin uskollinen liitossaan ja sanoo viimeisen sanan. Psalminkirjoittaja kuvaa profeetallisesti, kuinka Jumala hallitsee Israelia ja muita kansoja aikojen lopulla.
Kristityt ovat varhaisista ajoista asti nähneet psalmin 22 puhuvan myös Kristuksen kärsimyksistä ja niiden jälkeen tulevasta kunniasta. Psalminkirjoittajan tavoin Jeesus koki ihmisten pilkan ja torjutuksi tulemisen, epäinhimillisen kohtelun.
Jeesus siteerasi psalmin 22 alun sanoja ristillä: ”Jumalani, Jumalani, miksi hylkäsit minut?” (Markus 15:34). Jeesuksen ylösnousemus osoittaa, että psalmin loppuosakin on totta. Kristuksen kokema suunnaton tuska vaihtui katoamattomaan elämään. Pitkäperjantai vaihtui ylösnousemuksen riemuun.
Johanneksen mukaan Jeesuksen viimeiset sanat ristillä olivat ”se on täytetty” (Johannes 19:30). Psalmi 22 päättyy sanoihin ”hän on tämän tehnyt” (jae 32). Molemmat raamatunkohdat puhuvat siitä mitä Herra on tehnyt. Valo voittaa pimeyden. Elämä voittaa kuoleman. Hyvä voittaa pahan. Tästä sanomasta kerrotaan kaikille halki sukupolvien. Jumala hallitsee ikuisesti.
Turvallisessa suhteessa voi purkaa tuntoja
Terveeseen hengellisyyteen kuuluu aitous hyvinä ja vaikeina päivinä. Valitus on kärsimyksen kieli. Valitus auttaa meitä elämään lähellä Jumalaa silloinkin, kun meillä ei mene hyvin. Silloinkin, kun koemme turvattomuutta ja kipua, Jumala on kanssamme. Silloinkin, kun elämä järkkyy, Jumala istuu valtaistuimellaan ja asuu meidän syntisten luona.
Voimme ilmaista Jumalalle ja toisillemme myönteisten tunteiden lisäksi myös kielteisiä tunteita, kuten pettymystä, suuttumusta, pelkoa ja ahdistusta sekä epätoivoa. Se, että uskallamme tehdä näin, kertoo siitä, että koemme turvallisuutta suhteessa Jumalaan ja toisiimme.
Jumala kestää kysymyksemme
Meillä on lupa kysyä Jumalalta: ”Miksi olet poissa? Miksi olet vaiti? Miksi et auta?” Näitä kysymyksiä ovat kysyneet monet ennen meitä. Tällaisten kysymysten kysyminen ei ole epäuskoa vaan rehellistä uskoa. Jumala kestää kysymyksemme ja kipuilumme.
Poissaolon kokemus kuuluu suhteeseen. Ihmissuhteissa koetaan läsnäolon ja erillään olon aikoja. Koemme tätä myös jumalasuhteessamme. Koemme Jumalan läheisyyden lisäksi myös hiljaisempia aikoja, hengellistä erämaata. Vaikka Jumala tuntuu olevan etäällä, hän on silloinkin läsnä.
Kärsimyksen kohdatessa ja kuolemankin edessä voimme olla rehellisiä Jumalalle ja sanoa: ”Isä minua väsyttää. Isä minä en ymmärrä. Isä minulla on paha olla. Isä minuun sattuu. Isä minua pelottaa.”
Valitus muuttuu ylistykseksi
Kun puramme Jumalalle rehellisesti sisimmän tuntojamme, valituksemme voi muuttua psalminkirjoittajan tavoin kiitokseksi ja ylistykseksi. Ei niin, että kieltäisimme tosiasioita, mutta Jumalan Henki tulee niihin hetkiin ja nostaa katseemme jälleen kohti ristiinnaulittua ja ylösnoussutta Kristusta. Saamme itkeä hänen sylissään.
Pyhä Henki lohduttaa meitä kaikissa ahdingoissamme. Hän hoitaa lempeästi meitä särkyneitä ja antaa meille toivon, joka kantaa kuoleman yli iankaikkiseen elämään. Viimeistään siellä kaikki valituksemme vaihtuu ylistykseen, kun itse Jumala kuivaa kaikki kyyneleemme.
Juha Mikkonen
Kirjoittaja on Suomen Vapaakirkon pastori ja teologian jatko-opiskelija Keuruun IK-opistolla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti