Puhe Uuraisten helluntaisrk:lla su 24.3.2024
Pyhä ja väkevä Yksi
me tulemme sinun luoksesi heikkoina
Vahvista meitä, laupias Herra
Me tuomme sinun eteesi kirkon, heikon työssään,
epäilevän uskossaan, jäsenmäärältään hupenevan,
pelokkaana lähtemään liikkeelle.
Vahvista meitä, laupias Herra
Me tuomme sinun eteesi maailman, uupuneen ja huolten painaman,
sodan ja rikosten runteleman, pahan lannistaman, väkivallan musertaman.
Vahvista meitä, laupias Herra
Me tuomme sinun eteesi ystävät, yksinäiset ja rakkaudessa pettyneet,
ikävän ja kaipauksen uuvuttamat, pelon ja tuskan ahdistamat.
Vahvista meitä, laupias Herra
Me tuomme sinun eteesi sairaat ja kärsivät, kivun ja epätoivon runtelemat,
ihmisten hylkäämät ja pettämät.
Vahvista meitä, laupias Herra
Me tuomme sinun eteesi, Herra, kansojen ja kansakuntien vastoinkäymiset ja vaarat, vankien huokaukset, jälkeenjääneiden surun, muukalaisten tarpeet, uupuneiden huolet, ikääntyvien heikkenevät voimat. Herra, vedä puoleesi jokaista Jeesuksen Kristuksen tähden. Aamen.
kirkkoisä Augustinus 354-430
Olemme tässä tekstissä kappaleen matkaa Jeesuksen seurassa. Raamatun ymmärtämistä helpottaa, jos tunnemme raamatunkirjojen historiallisia taustoja. Publikaanit olivat Rooman hallinnon suorassa alaisuudessa toimivia veronkerääjiä. He olivat aikalaistensa keskuudessa halveksittuja ja vihattuja. He palvelivat miehittäjää. He ottivat usein keräämistään verotuloista omiin taskuihinsa. He olivat myös rituaalisesti epäpuhtaita, koska olivat jatkuvasti yhteydessä pakanoihin.Luukkaan evankeliumissa publikaanit mainitaan syntisten yhteydessä (Luuk. 15:1). Matteuksen evankeliumissa heidät mainitaan prostituoitujen ja pakanoiden yhteydessä (Matt. 21:31; 18:17). Heidät nähtiin epärehellisinä maanpettureina. Heidän elämäntyylinsä koettiin Israelin uskon vastaisena. Jeesus valitsi publikaanin opetuslapsekseen. Hän hyväksyi seuraansa syntiset ja samaistui heihin. Yhdessä syöminen kuvasi syvää yhteyttä. Ateriayhteys oli hyväksynnän merkki.
Nimi fariseus tulee luultavasti erottautumista tarkoittavasta sanasta. Fariseukset pyrkivät Mooseksen laissa säädettyyn rituaaliseen puhtauteen. Ensimmäisellä vuosisadalla eläneen juutalaisen historioitsijan Josefuksen mukaan fariseukset olivat aikansa tarkimpia Jumalan lain selittäjiä. He olivat aikalaistensa arvostamia kilvoittelijoita ja raamatuntuntijoita. He ottivat Israelin uskon tosissaan. Heitä ei tuolloin nähty tekopyhyyden arkkityyppisinä ilmentyminä. Heitä kunnioitettiin ja ihailtiin.
Mooseksen laki velvoitti paastoamaan kerran vuodessa suurena sovituspäivänä. Fariseukset paastosivat kahdesti viikossa. Myös Johannes Kastajan opetuslapset paastosivat. Se että Jeesuksen opetuslapset söivät ja joivat herätti ihmettelyä. Jeesus sanoi että tulee vielä aika jolloin hänenkin seuraajansa paastoavat, mutta tämä aika ei ollut vielä. Nyt hän, Jumalan Poika, oli ihmisten keskellä. Nyt oli messiaanisen pelastuksen ilon aika, jota viini ja juhlaruoat kuvasivat Vanhassa testamentissa.
Ihmiset ovat käyttäneet vaatteita pitkin historiaa. Ne suojaavat kylmyydeltä, kosteudelta, tuulelta ja auringolta. Ne myös kätkevät alastomuutemme. Jeesus saattoi mainita ajan yleistietona että kankaat kutistuvat. Näinhän oli myös antiikissa. Uusi ei aina mahdu vanhaan.
Uusi viini on luonteeltaan hapokasta ja kuohuvaa. Se käy, fermentoituu yhä. Ei kukaan, joka on juonut vanhaa viiniä, halua uutta. Hänen mielestään vanha on hyvää. Nämä sanat ovat kirjaimellisestikin totta. Vanha viini on ajan saatossa kypsynyttä ja hyvää. Jeesuksen tarkoitus ei ollut tässä kuitenkaan arvottaa viinilaatuja, vaan kuvata todellisuutta.
Jeesus-liike ei mahtunut aikansa juutalaisuuden sisään. Se itsenäistyi ja syntyi kristinusko. Myöhemminkin kristillisen seurakunnan historiassa on tullut toisinaan repeämiä. Esim. 1500-luvulla Martti Lutherin ja Ulrich Zwinglin aloittama protestanttinen uskonpuhdistus, reformaatio, ei mahtunut roomalaiskatolisen kirkon sisään, vaikka reformaattoreilla oli hyviä näkökohtia. Myöskään 1900-luvulla syntynyt helluntailiike ei mahtunut perinteisten kirkkokuntien sisään. Se alkoi siellä, mutta helluntailaisten tuomaa ei haluttu ottaa vastaan. Helluntailaisuus itsenäistyi. Syntyi helluntaiseurakuntia.
On olemassa vanha latinankielinen kristillinen sanonta. Tämä on tietääkseni anabaptisteilta: ”Ecclesia semper reformanda est” eli ”seurakunnan on aina uudistuttava”. Kunkin sukupolven tulee löytää kristinusko. Kristinuskoa ei tule keksiä omasta päästä uudelleen, vaan löytää uudelleen. Ja sitten ilmaista se siten, että kukin aikakausi voi sen ymmärtää. Näin on tapahtunut historiassa uudelleen. Uusi sukupolvi on usein pihalla, mutta kun he löytävät sen, he osaavat ilmaista sen uudella tavalla niin että nuoremmatkin ymmärtävät.
Saatamme joskus olla joustamattomia kuin vanhat vanhat leilit. Tarvitsemme Jumalan Hengen pehmittävää työtä sydämissämme, jotta voisimme olla avoimia vastaanottamaan uusia ajatuksia, uusia käytäntöjä, uusia ihmisiä. Muuten seurakunnissamme voi tapahtua ennen pitkää jämähtämistä ja alamme hiipua. Emme puhu enää sellaista kieltä, jota ihmiset ymmärtävät. Meillä on maailman paras sanoma. Olemme saaneet sen itse Jumalalta. Mutta osaammeko kertoa sitä? Voimme kokea itse että tämähän on selkeää, mutta miten toinenkin sen ymmärtäisi?
Vanhemmat ja nuoremmat kristityt tarvitsevat toisiaan. Nuoremmat tarvitsevat tukea ja joskus ohjausta, he tarvitsevat vapautta ja vastuuta, rajoja, rakkautta, turvallista hengellistä vanhemmuutta, joustavia rakenteita, paljon esirukousta. Uusi viini tarvitsee leilit, joissa se voi kypsyä rauhassa ja joissa se saa venyttää niitä leilejä, jotka joustaa mutta pitävät viinin kasassa.
Vanhempi sukupolvi tarvitsee nuoremman sukupolven tuoreita ideoita ja totuttujen toimintatapojen haastamista. Tämä auttaa välttämään urautumista ja näin seurakunnan toiminta mahdollistuu myöskin tulevaisuudessa.
Farisealaisessa perinteessä oli määritelty tarkasti mitä sapattina sai tehdä ja mitä sapattina ei saanut tehdä. He olivat luoneet uusia käskyjä, ettei Jumalan lakia vahingossakaan rikottaisi. Sapattina sai mm. kävellä ainoastaan sapatinmatkan. Se oli pituudeltaan hieman yli kilometri. Jeesus paransi joskus ihmisiä sapattina. Fariseukset katsoivat ettei sapattina saa parantaa. Jeesus että jos kotieläin putoaa kaivoon, kyllähän se autetaan pois kaivosta, vaikka olisi sapatti. Jeesus yritti sanoa fariseuksille että he lukivat Kirjoituksia liian tiukasti. Että pitäisi nähdä metsä puilta.
Nykyisinkin ortodoksijuutalaisilla on tarkat säännöt. Esim. Israelissa hotelleissa on käytössä sapattihissi. Se on hissi, joka kulkee ylös ja alas, ja joka pysähtyy joka kerroksessa itsekseen. Näin siksi, että hissin napin painaminen nähdään työnä. Jumalan käskyjen tarkoitus ei ole tehdä inhimillisestä elämästä vaikeaa. Niiden on tarkoitus olla Jumalalle kunniaksi ja meidän ihmisten tosi parhaaksi.
Joskus meillä kristityillä saattaa olla omia perinnäissääntöjämme. Meillä on ollut hyvä tarkoitus. Haluamme varmistaa ettei Jumalan lakia vahingossakaan rikottaisi. Vaikka nämä säännöt voivat jossain kulttuurissa ja aikakaudessa hyviä, saatamme taakoittaa ihmisiä sen sijaan että kulkisimme lähimmäisemme rinnalla. Tällainen on meille kovin luonnollista. Meissä on periturmelusta.
On tärkeää että seurakunta saa olla armollinen yhteisö, jonka keskellä saamme yhdessä opetella elämään Jumalan tahdon mukaisesti. Ja että joukkoomme saa tulla arka, rikkinäinen, ongelmainen ja heikko, ihminen ja olla osa yhteisöä, kokea hyväksyntää, vaikka hän ei heti kohta osaisi muuksi muuttua.
Vaikka hänellä olisi riippuvuuksia. Vaikka hän tunnustaisi samoja syntejä uudelleen ja uudelleen. Meidän tehtävämme on rakastaa. Toki Jeesus sanoi että hän on tullut kutsumaan syntisiä parannukseen. Jumalan tarkoitus on vahvistaa askeleitamme, että saamme voittoja. Mutta itse kukin meistä kamppailee, kuka minkin asian kanssa.
Kun Jumala on ollut meillekin niin anteeksiantava ja kärsivällinen, meidänkin tulee heijastaa samaa armollisuutta ja kärsivällisyyttä toisia kohtaan. Jumalan rakkaus ja armo vahvistaa meitä sisäisesti. Silloin se ei ole ainoastaan ulkoa opittua käyttäytymistä, vaan se nousee Kristuksen kanssa eletystä elämästä. Jumalan Henki asuu meissä ja Jumalan armo vaikuttaa meissä. Silloin vanhurskauden toteuttaminen on vahvempaa kuin että toteuttaisimme lakia ainoastaan ulkoisesti. Toki lailla ja periaatteilla on oma tarkoituksensa.
On hyvä muistaa että ihminen luotiin kuudentena päivänä. Seitsemäs päivä oli sapatti. Jo luomiskertomus kertoo meille että työ on tehtävämme. Työ ei ole lankeemuksen jälkeen, vaan se oli jo ennen lankeemusta. Viljellä ja varjella luomakuntaa. Työ on kutsumuksemme, mutta siihen on hyvä lähteä levosta käsin. Luomista seuraava päivä oli levon päivä. Sitten alkoi työ.
Jeesus tahtoo sanoa meille ja aikalaisimme samaa mitä hän puhui kerran antiikin ajan aikalaisilleen. Matteus 11:28-30: Tulkaa minun luokseni, kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat. Minä annan teille levon. Ottakaa minun ikeeni harteillenne ja katsokaa minua: minä olen sydämeltäni lempeä ja nöyrä. Näin teidän sielunne löytää levon. Minun ikeeni on hyvä kantaa ja minun kuormani on kevyt.
Ymmärrän sen että seurakunnassa tarvitaan monenlaista. Ja on toive että nuoremmat osallistuisivat ja että kaikki osallistuisivat voimiensa mukaan. Samalla on tärkeää muistaa että Herramme Jeesus Kristus ei piiskaa meitä suorituksiin. Hän kutsuu meitä sisäiseen lepoon ja tasapainoon. Hän kutsuu meitä sovintoon Jumalan kanssa, sovintoon toisten ihmisten kanssa, sekä sovintoon itsemme kanssa. Saamme palvella häntä ja toisia vapaudesta, rauhasta ja levosta käsin. Hän tahtoo lahjoittaa meille eheyttä ja hyvinvointia.
Sekin on totta että elämään kuuluu tässä ajassa myös tiettyä särkyneisyyttä ja täyttymättömyyttä. Saamme vasta esimakua siitä mikä meitä odottaa kerran perillä. Koemme jo nyt ainakin ajoittain Jumalan rakkauden valtaavan sydämemme, mutta toisessa hetkessä voimme olla ihan tyhjiä ja janoisia. Ja saamme janota Jumalaa ja hänen vanhurskauttaan.
Mutta vasta perillä on lopullinen täyttymys. Siellä Jumalan kunnia ja kirkkaus, saamme nähdä Kristuksen kasvot, jotka loistivat Raamatussakin kirkkaammin kuin aurinko. Jumalan tunteminen on elämämme tärkein asia. Se tuo elämämme syvimmän siunauksen. Tämä siunaus kestää ikuisesti. Elämällä on tarkoitus joka ei pääty siihen kun henkäisemme viimeisen kerran. Kertomus ei pääty kuolemaan, vaan ylösnousemukseen. Ja tämä kertomus on tosi.
Haluan lausua tähän loppuun synnintunnustuksen ja synninpäästön. Sanat ovat Suomen evankelisluterilaisen kirkon liturgiasta. Pyydän sinua yhtymään tähän synnintunnustukseen ja ajattelemaan näitä sanoja mielessäsi:
Oi sinä kaikkein armollisin, ristiinnaulittu Herra Jeesus Kristus.
Armahda minua, vaivaista syntistä, ja katsahda puoleeni laupeutesi silmillä,
niin kuin sinä katsoit Pietariin, kun hän oli sinut kieltänyt,
ja niin kuin sinä katsoit syntiseen naiseen fariseuksen huoneessa
ja ryöväriin ristinpuulla.
Ja anna minulle pyhä armosi, että minä niin kuin Pietari itkisin syntejäni,
niin kuin syntinen nainen Sinua sydämestäni rakastaisin
ja ryövärin kanssa saisin katsella pyhiä kasvojasi taivaissa iankaikkisesti.
Aamen.
Ota nyt vastaan synninpäästö, jonka Sinulle julistan:
Herramme Jeesus Kristus on sanonut: "Joiden synnit te anteeksi annatte, niille ne ovat anteeksiannetut." (Joh. 20:23) Sen tähden saat uskoa, että synninpäästö, jonka sinulle julistan on Jumalan anteeksiantamus.
Jeesuksen Kristuksen palvelijana sanon sinulle, että Jumala armosta, Jeesuksen Kristuksen tähden antaa sinulle kaikki syntisi anteeksi, ja tämän syntiesi anteeksiantamuksen minä julistan sinulle Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimessä.
Aamen. Olkaa siunatut.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti