Varhaisia kristillisiä opillisia keskusteluja käytiin antiikissa erityisesti klassisen kreikan kielellä. Se oli Itä-Rooman ajattelijoiden keskuudessa oman aikakautensa ”tieteen”, eli filosofian, kieli. Lisäksi käytettiin myös latinaa, Länsi-Rooman hallinnon kieltä. Nämä kielet sisältävät luonnollisesti oman aikansa älyllisiä kategorioita ja kulttuurisia vaikutteita. Samalla kristityt ajattelijat loivat Raamatun ja seurakunnan kokemuksen pohjalta myös uusia sanoja, ja tapoja, puhua Jumalasta.
Varhaisessa oikeaoppisessa teologiassa ei ollut kyse niinkään Jumalan mysteerin ratkaisemisesta ja aukiselittämisestä. Kyse oli pikemminkin kirkon johtajien yhteisen vakaumuksen arvovaltaisesta toteamisesta, että Raamatun tekstien ja varhaisen seurakunnan jumalanpalveluselämän (liturgia) valossa tietyt käsitykset Jumalasta eivät tehneet hänen todellisuudelleen oikeutta. Kyse oli mysteerin tunnustamisesta ja mysteerin varjelemisesta virheellisiltä rationalistisilta selityksiltä.Kirkolliskokouksiin liittyi osaltaan myöskin oman aikamme hengelle kovin vieraat harhaoppisille annetut oppituomiot, toisinsanoen kristillisen kirkon lausumat kiroukset, eli anateemat. Niitä saatettiin, ainakin näen jälkeenpäin katsoen, jaella toisinaan turhankin innokkaasti ja ehdottomasti.
Kysymys yhden Jumalan olemuksen kompleksisuudesta nousi juutalaisen monoteismin taustalta. Pakkosiirtolaisuuden jälkeen juutalaiset vastustivat erittäin kiivaasti kaikenlaista polyteismiä, sillä he tulkitsivat epäjumalanpalvonnan olleen syynä sille, miksi Jahve salli suurten kansallisten katastrofien tapahtua. Ensin Assyria valloitti pohjoisen Israelin ja sen pääkaupungin Samarian 722 eKr. Sitten Babylonia kaatoi eteläisen Juudan ja hävitti Jerusalemin 587 eKr.
Toisen (pakkosiirron jälkeen uudelleenrakennetun) temppelin ajan kontekstissa Jeesus Nasaretilaisessa kohdattu persoona pakotti varhaiset kristityt (jotka olivat aluksi kaikki juutalaisia) määrittelemään uudelleen monoteistista uskoaan. Kristuksen nähtiin olevan merkitystään täysin poikkeuksellinen. Kolminaisuusoppia ei voi erottaa Kristus-tapahtuman pohjalta alkunsa saaneesta kristologiasta eikä myöskään raamatullisista ilmauksista koskien Jumalaa. Kyse ei ollut ensisijaisesti filosofisesta pohdiskelusta.
Kolminaisuusopin kehityksessä tunnustettiin ensin Jeesuksen Kristuksen todellinen ihmisyys ja hänen jumaluutensa. Ebionilaisuus (jonka mukaan Jeesus on Messias, mutta vain ihminen) torjuttiin, ja samoin doketismi (jossa ajateltiin että Kristus on Jumala, mutta hänen ihmisyytensä ainoastaan näennäistä). Näitä keskusteluja käytiin osin jo Uuden testamentin kirjoittamisen aikaan (n. 50-95 jKr.) ja tämän jälkeen Apostolisten isien aikaan 1. vuosisadan lopulla ja 2. vuosisadalla. Esiin nousi luonnollisesti myös kysymys Kristuksen suhteesta Isään Jumalaan. Kristuksen tunnustettiin olevan Jumala, mutta samalla Kristusta ei täysin samaistettu Jumalaan. Tämä loi jännitteen, jota ei pyritty ratkaisemaan käsitteellisesti vielä kristinuskon varhaisimpina aikoina.
Alkukirkon kristologiseen työskentelyyn oli käytettävissä verrattain runsaasti raamatullista aineistoa. Sitä löytyi Vanhasta testamentista, mutta erityisesti Uudesta testamentista. Etenkin Johanneksen evankeliumi oli tärkeä lähde. Varhaiset apologeetat, mukaan lukien Justinos Marttyyri (n. 100-165), kehittelivät johannekselaista Logos-kristologiaa pidemmälle. Tämä loi osaltaan perustaa myöhemmälle kolminaisuusopilliselle työskentelylle.
Kun oli ratkottu kristologiaa, kolminaisuusopillinen teologinen työskentely saattoi keskittyä Pyhän Hengen rooliin suhteessa Isään Jumalaan ja Jumalan Poikaan. Jo ennen kuin käytiin muotoilemaan oppia Jumalan Hengestä, kristillinen seurakunta koki Jumalan Hengen vaikutusta. Varhaiset kristityt sanoittivat kokemustaan Hengestä pääasiassa niillä käsitteillä, joita heillä oli valmiiksi käytettävissään. Pneumatologisen työskentelyn pohjaksi oli kristologiseen työskentelyyn verraten niukemmin raamatullista aineistoa. Sitä kuitenkin löytyi - niin Vanhasta kuin Uudesta testamentista.
Kirkkoisä Tertullianus (n. 160-225) käytti tiettävästi ensimmäisen kerran latinan kielellä sanaa Kolminaisuus (trinitas) teoksessaan Vastakirjoitus Prakseaalle (Adversus Praxean 3:1). Jo aiemmin oltiin kristillisessä kontekstissa käytetty Jumalasta latinan sanaa kolme (trias). Tertullianukselle Logos oli persoona (lat. persona), jolla oli eroavaisuus Jumalasta, mutta joka ei kuitenkaan ollut erillään hänestä. Vaikka sanalla persoona ei ollut tuolloin nykyistä konnotaatiota erillisestä itsetietoisuudesta / muista riippumattomuudesta, sana kuvastaa silti yksilöllisyyttä.
Kristillisen kirkon teologinen ymmärrys tarkentui ja syveni ajan saatossa. Vaikka myöhemmät teologiset keskustelut eivät aina palautuneet täysin edeltävien aikakausien saavutuksiin, ne perustuivat silti aiempien sukupolvien teologisen työskentelyn saavutuksiin. Ne saattoivat myös olla niiden kanssa yhteneväisiä ja sopusoinnussa.
Varhaisimmilla kristityillä kirjoittajilla esiintyi näkemyksiä, jotka saatettiin todeta myöhemmin puutteellisiksi, tai jopa virheellisiksi. Silti he veivät teologista keskustelua eteenpäin omana aikanaan, ja heidän työnsä pohjalle seuraavat sukupolvet saattoivat rakentaa. Heistä voidaan mainita esimerkkinä Origenes (n. 185–254), johon suhtautuminen on ollut jossainmäärin ristiriitaista. Toisaalta hänet on nähty merkittävänä oppineena, toisaalta hänen tietyt näkemyksensä on koettu harhaoppisiksi.
On hyvä tiedostaa että varhaiset kristityt opettajat jaotellaan yleisesti Nikeaa edeltäviin ja Nikean jälkeisiin kirjoittajiin. Edellisiltä ei voida odottaa samankaltaista opillista täsmällisyyttä kuin jälkimmäisiltä. Keskellä tapahtumia elävillä ei ollut vielä sellaisia näköaloja, kuin asioita jälkikäteen tarkastelevilla.
Lähteitä:
Apostoliset isät - Kokoelma varhaiskristillisiä kirjoituksia. Suomalainen teologinen kirjallisuusseura 2021.
Ronald E. Heine: Classical Christian Doctrine: Introducing the Essentials of the Ancient Faith. Baker 2013.
Larry Hurtado: One God, One Lord: Early Christian Devotion and Ancient Jewish Monotheism. Bloomsbury 2015.
Justinos Marttyyri: Apologiat & Dialogi Tryfonin kanssa. Gaudeamus 2008.
Veli-Matti Kärkkäinen: Christology: A Global Introduction. Baker 2003.
Veli-Matti Kärkkäinen: Pneumatology: The Holy Spirit in Ecumenical, International, and Contextual Perspective. Baker 2002.
Veli-Matti Kärkkäinen: The Doctrine of God: A Global Introduction. Baker 2017.
Andreas J. Köstenberger & Scott R. Swain: Father, Son and Spirit: The Trinity and John’s Gospel. InterVarsity Press 2008.
Alister E. McGrath: Christian Theology: An Introduction. Wiley-Blackwell 2011.
Tertullianus: Periaatteet harhaoppisten arvioimiseksi; Vastakirjoitus Prakseaalle. Suomalainen teologinen kirjallisuusseura 2012.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti