Heikommista on huolehdittava, opettaa Raamattu selvästi sekä Vanhan että Uuden testamentin puolella.
Vanhan testamentin tärkeimpiä käskyjä on Jeesus Nasaretilaisen mukaan kaksi: Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi, koko sielustasi ja koko voimastasi (5. Moos. 6:5) sekä rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi (3. Moos. 19:18). Näiden kahden prinsiipin, eli periaatteen, varaan rakentuu koko vanhatestamentillinen etiikka (Matt. 2:36–40).
Vanhassa testamentissa seuraavaksi tärkeimmät käskyt ovat 10 käskyä (2. Moos. 20:2–17; 5. Moos. 5:6–21), eli dekalogi. Jumalan kerrotaan puhuneen käskysanat suoraan Israelin kansalle Siinain vuorella. Niiden kerrotaan myös piirtyneen kivitauluihin ilman ihmiskäden vaikutusta (2. Moos. 32:16). Nämä kertomukset korostavat 10 käskyn tärkeyttä. Muut Mooseksen lait ja profeettojen julistus pohjautuvat dekalogiin.
Aiheen kannalta tärkeitä hepreankielisiä sanoja ovat mishpat, ”tehdä oikeus”, ja tzadeqah, ”reiluus”, ”anteliaisuus”, ”tasapuolisuus yhteisön jokapäiväisessä elämässä”. Nämä sanat esiintyvät toistensa yhteydessä Vanhassa testamentissa yli 36 kertaa. Ne on mahdollista kääntää myös sanaparilla ”sosiaalinen oikeudenmukaisuus”.Vanhassa testamentissa opetetaan anteliasta elämäntapaa. Joka köyhää armahtaa, lainaa Herralle, ja Herra maksaa takaisin hyvän teon (Sananl. 19:17). Israelilaisten tuli Mooseksen lain käskyjen mukaan huolehtia siitä, että köyhät saivat kerätä itselleen jälkikorjuun pelloilta ja puutarhoista. Israelilaisten tuli myös kunnioittaa vammaisia, olla rehellisiä liiketoiminnassa sekä pyrkiä puolueettomuuteen oikeudenkäynneissä (3. Moos. 19:9–18).
Vanhan testamentin profeetat peräänkuuluttivat Mooseksen lain mukaisesti, että leskiä, orpoja ja muukalaisia — eli maahanmuuttajia — ei saanut sortaa (Jer. 22:3). He olivat tuon ajan yhteiskunnassa kaikkein haavoittuvimmassa asemassa. Kansanjohtajien tuli käyttää rohkeasti valtaansa vähäosaisten hyväksi, joita parempiosaiset sortivat (Jes. 1:17).
Myös Uudessa testamentissa 10 käskyä toistetaan sapattikäskyä lukuun ottamatta. Jeesus piti selvänä, että hänen opetuslapsensa antavat omastaan köyhille (Matt. 6:2). Jeesuksen seuraajien tuli osoittaa laupeutta kaikille tarvitseville. Tätä opettaa muun muassa vertaus laupiaasta samarialaisesta (Luuk. 10:25–37).
Jeesus viittasi maanpäällisillä aarteilla katoaviin asioihin. Niiden sijaan meidän tulee kerätä itsellemme katoamattomia aarteita taivaaseen (Matt. 6:19–20).
Apostoli Paavali opetti: Kun meillä vielä on aikaa, meidän on siis tehtävä hyvää kaikille, mutta varsinkin niille, joita usko yhdistää meihin (Gal. 6:10). Hänen mukaansa kristityn tulee antaa omastaan säännöllisesti ja anteliaasti. Tämä voidaan nähdä kehotuksena, eli pareneesina, tai peräti käskynä, eli imperatiivina. Toisaalta Paavali sanoo, että uudessa liitossa omastaan jakamisen tulee kuitenkin olla vapaaehtoista (2.Kor. 9:7).
Paavali puhuu myös tuotosta (Fil 4:17). Kun sijoitamme aikaa, vaivaa ja rahaa, Herra voi moninkertaistaa tuottomme. Emme välttämättä saa takaisin taloudellista hyötyä, mutta investoimme ihmisiin, jotta heidän elämänsä voisi muuttua.
Apostoli Pietari liittää hyväntekemisen myös kristittyjen maineeseen (1. Piet. 2:15). Tämä vaikuttaa tietenkin samalla myös avoimuuteen evankeliumin sanomalle. Kun olemme mukana työssä antamalla resurssejamme, lisää ihmisiä voi tulla sisälle Jumalan valtakuntaan.
Ihmisten tarpeet ovat hyvin kokonaisvaltaisia. Kodittomia tulee auttaa, nälkäisiä ruokkia, alastomia vaatettaa, sairaita parantaa, avioliittoja vahvistaa, perheitä tukea, heikkoja rohkaista, riippuvaisia vapauttaa, lapsia kasvattaa, kaikenikäisiä opettaa. Voimme nähdä jo tässä ajassa työn kantavan hedelmää. Lopullisen tuoton näemme perillä uudessa luomakunnassa.
Juha Mikkonen
Kirjoittaja on Suomen Vapaakirkon pastori
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti