Käsitys Jumalan Kolminaisuudesta yhdistää kaikkia oikeaoppisia (tai oikeinylistäviä) kristillisiä kirkkokuntia halki ajan ja paikan. Sana ortodoksia tulee kreikan sanoista ὀρθός (orthos), ”oikea”, sekä δοξάζω (doxazo), ”antaa kunnia”. Oppi pyhästä Kolmiyhteydestä on luonteeltaan katolinen oppi. En viittaa sanalla tässä kohden (ainoastaan) Rooman kirkkoon, vaan siihen, että kolminaisuusoppi on keskeinen osa yleistä/yhteistä (lat. catholicus) kristillistä oppia. Jumalan Kolminaisuuden tunnustavat niin roomalaiskatoliset, ortodoksit kuin perinteiset protestantit.
Samalla on yleisesti tunnustettua, että kolminaisuusoppi on, Kristuksen kaksiluonto-opin (duofysitismi) tavoin, kristinuskossa erittäin vaikeasti avautuva dogmi, eli uskon ydinkohta. Jotkut näkevät kristillisen ajatuksen Kolminaisuudesta loogisena hölynpölynä, toiset suorastaan jumalanpillkkana. Jo kirkkoisä Augustinuksen väitetään todenneen: ”Jokainen joka kieltää Kolminaisuuden on vaarassa menettää pelastuksensa. Ja jokainen joka yrittää ymmärtää sitä on vaarassa menettää mielenterveytensä.”Varhaisessa kirkossa oppia Kolminaisuudesta taottiin historiallisen kehityksen tuloksena harhaoppeja vastaan käydyn tulisen taistelun ahjossa. Siinä tuoksinnassa löydettiin Raamatusta sellaisia katoamattomia aarteita, joilla on kestävää arvoa yhä tänään, ja myöskin huomenna. Kolminaisuudessa on kyse jostain paljon syvemmästä, todemmasta, ja kiinnostavammasta, kuin vinksahtaneesta matematiikasta. Varhaisen kirkon opillisella keskustelulla on relevanssia myös muissa kulttuurisissa konteksteissa, mukaanlukien oman aikamme suomalaisessa vapaassa kristillisyydessä.
Vanhemmassa kristillisessä perinteessä teologiaa ei olla tehty ainoastaan akateemisista intresseistä, kuten puhtaasta tiedonjanosta, silkasta pyrkimyksestä edistää tieteellistä tutkimusta, eikä niinkään henkilökohtaisen kunnian ja aseman tavoittelusta, vaan tietoisemmin kristillisen seurakunnan lähtökohdista, ja myös sen käytännön tarpeita ajatellen. Kyse oli ennen kaikkea Jumalan ylistämisestä ja palvelemisesta. Tätä perinnettä jatketaan kristinuskossa yhä tänäänkin, myös kristillisen kirkon herätyskristillisessä / evankelikaalisessa haarassa. Samalla seurakuntateologiaakin tulisi pyrkiä tekemään laadukkaasti / vastuullisesti.
Seurakuntakuntateologiassa ei ole tapana pystyttää samanlaisia tieteellisiä raja-aitoja, kuin yliopistojen teologisten tiedekuntien eri laitosten välillä. Laaja-alaisempi teologinen ajattelu voi palvella seurakunnan tarpeita paremmin kuin kapea-alaisempi huippuosaaminen. Toki tutkimuksen terävällä kärjellä on myös tärkeä paikkansa, erityisesti laajemmin yhteiskunnassa, mutta samalla myös kirkossa osana yhteiskuntaa. Kristillinen teologia tutkii kuitenkin kristillisiä uskonkäsityksiä. Se ei ole uskontotiedettä. Ilman kristillistä uskoa, jota tutkia, teologiasta tulee ennenpitkää McGrathin sanoin "irrelevanttia, väsynyttä ja fokuksensa menettänyttä".
Kristitylle on selvää että ihminen ei voi tutkia Jumalaa. Jumala ei ole tutkimuskohteemme. Hän ei ole objekti, jota voisimme tarkastella. Emme voi havaita häntä empiirisin menetelmin. Emme myöskään tavoita häntä ainoastaan oman järkemme varassa. Hän on tuonpuoleinen ja käsittämätön. Jumala on silti uskomme mukaan todellinen. Voimme pyrkiä ymmärtämään ja sanoittamaan jotain hänestä hänen oman itseilmoituksensa perusteella. Juutalaiset rabbit ovat todenneet: ”Taivaan Jumala on puhunut ihmisten kielillä.”
Jumalan erityinen ilmoitus Raamatussa, ja ennen kaikkea Jeesuksessa, kertoo raamatuntekstejä, pelastushistoriaa, ja Kristus-tapahtumaa tulkitsemaan pyrkivän tunnustuksellisen teologisen ajattelun mukaan näkymättömästä reaalitodellisuudesta, ei ainoastaan inhimillisistä kokemuksista / aatehistoriallisista käsityksistä. Silti tästä näkymättömästä todellisuudesta ei puhuta kristinuskossa yksiselitteisen suoraan, vaan enemmän metaforien ja analogioiden kautta.
Vanhakatolisten dogmien tuntemus on aina tärkeää, sillä niin oikeaoppisina pidetyt käsitykset, kuten myös erilaiset harhaoppeina pidetyt käsitykset, ovat kiertäneet erilaisina muunnelmina uusiin vaatteisiin puettuina halki kirkkohistorian. Näin on yhä meidän päivinämme. Roger Olson tarjoaa nähdäkseni hyvän evankelikaalisen viitekehyksen kuvaamaan kristinuskon sisälle mahtuvaa ortodoksista diversiteettiä, ja sen ulkopuolelle asettuvia heresioita puhumalla suuresta traditiosta (the Great Tradition) ja kristillisen uskon mosaiikista (the Mosaic of Christian Belief).
Osa teologeista ja filosofeista (ja erityisesti populaarimmista puhujista / kirjoittajista) saattaa käyttää perinteistä trinitaarista kieltä, mutta antaa sille varsin erilaisen sisällön kuin perinteisessä uskontulkinnassa on tehty. Jotkut saattavat puolestaan häpeilemättä korvata raamatullisen ja kristillisen tradition sanastonkin lainaamalla kielellisiä ilmaisuja muista uskonnoista, kuten mm. gnostilaisista lähteistä, tai keksiä itse omiaan.
Kaikki ihmisten sanoittama ja kirjoittama on aina kontekstisidonnaista. Tämä pätee niin Raamatun kirjoihin, varhaisen kirkon uskontunnustuksiin, kuin myös kaikkiin nykyteologeihin. Teologiaa ei tehdä koskaan tyhjiössä. Vaikka kristillistä teologiaa ei tehdä täysin oman aikansa ehdoilla, ja vaikka teologien tulee olla kriittisiä myös omaa aikaansa kohtaan, seurakuntaa ympäröivän yhteiskunnan antamat puitteet vaikuttavat osaltaan väistämättä teologian harjoittamiseen.
Kolminaisuutta ei voi ymmärtää rationaalisesti. Kolminaisuusoppi on silti mielekäs kristilliselle uskolle. Voimme ymmärtää Kolminaisuutta sen verran että voimme tunnustaa Kolminaisuuden sekä ihmetellä ja palvoa uskon mysteeriä, mutta emme voi ymmärtää sitä täsmällisen loogisen ajattelun käsitteillä ja ehdoilla. Tämä voi olla ansa ihmiselle, joka tahtoisi ensin ymmärtää, ja vasta sitten uskoa. Anselm Canterburylainen (1033/1034-1109) lausui kuitenkin viisaasti ”uskon, jotta ymmärtäisin” (lat. credo ut intelligam). Jumalan ilmoituksen vastaanottaminen vaatii (myöskin älyllistä) nöyrtymistä.
Jumala salaa itsensä myöskin ilmoittaessaan itsensä. Emme tavoita häntä suoraan edes Raamatun tekstien avulla, vaan tarvitsemme Raamatun äärelläkin aina Jumalan Pyhän Hengen antamaa valoa. Kaikkein viisaimman ja oppineimmankin teologisen ajattelijan suhteen pitää paikkansa vanha kristillinen ajatus siitä, että Jumala on aina suurempi kuin mitkään ajatuksemme hänestä (lat. Deus semper major). Meillä ihmisillä on aina kasvun varaa.
Kolminaisuusopilla on teologisen ajattelun lisäksi merkitystä kristilliselle, niin yksilölliselle kuin yhteisölliselle, hartauselämälle / spiritualiteetille. Rukoilemme ja ylistämme Isää, Poikaa ja Pyhää Henkeä, kutakin persoonaa erikseen ja kaikkia persoonia yhdessä pyhänä Kolminaisuutena. Kolminaisuusopin tunteminen ja tunnustaminen voi antaa uskollemme syvyyttä ja juurevuutta. Oman uskomme perusteiden tunteminen voi tuoda myös osaltaan levollisuutta toisella tavoin ajattelevien kohtaamiseen.
Teologinen ajattelu nousi alunperin ennen kaikkea varhaisten kristittyjen jaetusta elämästä, yhteisestä uskosta seurakunnan keskellä. Isää, Poikaa ja Pyhää Henkeä tulee aina ensisijaisesti rukoilla ja palvoa, ja vasta sen jälkeen eksplikoida - silloinkin ensisijaisesti harhaoppien torjumiseksi. Loppujen lopuksi tärkeintä kristinuskossa ei ole ymmärtää Jumalasta tiedollisesti, vaan hänen tulla luokseen, olla kosketuksissa elämän antajaan. Kirkkoisä Gregorios Nyssalainen (n. 335-394) on todennut:
"Kun joku on keskipäivän aikaan tiellä, aurinko polttaa kuumin sätein hänen päätään - -. Jos hän löytää lähteen, joka pulppuaa puhdasta, kirkasta vettä, istuuko hän veden ääreen miettimään filosofin tavoin sen olemusta, kyselemään 'mistä?', 'kuinka?', 'minkä kautta?'. Niin menettelevät tyhjänpuhujat. Eikö hän jätä kyselemistä sikseen, kumarru veteen, kostuta huuliaan, sammuta janoaan, elvytä kuivaa suutaan, tyydytä kaipaustaan ja kiitä Häntä, joka on suonut tämän lahjan? Tee sinäkin niin kuin janoinen tekee!"
Tämä Nyssan piispan terveellinen muistutus sopii mielestäni hyvin myöskin suomalaisen vapaakristillisen teologisen työskentelyn eetokseen.
Lähteitä:
Donald G. Bloesch: God, the Almighty: Power, Wisdom, Holiness, Love. InterVarsity Press 2006.
Alister E. McGrath: "Theology and the Futures of Evangelicalism", teoksessa: The Futures of Evangelicalism – Issues and Prospects (toim.). Inter-Varsity Press 2003.
Alister E. McGrath: Christian Theology: An Introduction. Wiley-Blackwell 2011.
Roger E. Olson: The Mosaic of Christian Belief: Twenty Centuries of Unity and Diversity. InterVarsity Press 2016.
Jukka Thurén & Lauri Thurén: Nikean tunnustuksen opas. Perussanoma 2017.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti