En olisi pitänyt vielä joitakin vuosia sitten todennäköisenä että päätyisin Facebook-ryhmässä puolustamaan seksuaalivähemmistöjen oikeutta ajaa oikeuksiaan ja järjestää Pride-tapahtumia. Motiivini olivat samat kuin niillä homoseksuaaleilla, jotka kertoivat jokunen vuosi sitten puolustavansa Päivi Räsästä, vaikka ovat hänen kanssaan vastakkaisella kannalla.
perjantai 31. toukokuuta 2024
Pientä pohdintaa oikeuksista ja arvoista
tiistai 20. huhtikuuta 2021
Mitä on suvaitsevaisuus?
Nykyisin puhutaan todella paljon suvaitsevaisuudesta. Saatetaan joskus nähdä, että Suomen kansa jakautuu suvaitsevaistoon, joka venyy suvaitsevuudessaan lähes äärettömyyksiin, ja arvokonservatiiveihin, jotka ovat katsannoltaan ahtaampia, jopa taantumuksellisia. Tämä on tietenkin karikatyyri.
Valistusfilosofit, joiden työhön nykyinen oikeuskäsitys ja yhteiskunta-ajattelu paljolti pohjaa, määrittelivät suvaitsevaisuuden seuraavasti: Suvaitsevaisuus on sitä, että jokaisella on oikeus mielipiteisiinsä ja niiden vapaaseen ilmaisemiseen riippumatta siitä, ovatko ne toisten mielestä järkeviä vaiko eivät.
torstai 25. huhtikuuta 2019
Hieman kristinuskosta ja politiikasta
Koin poliittisen heräämisen varsin myöhään. Olin noin 30-vuotias ja opiskelin teologiaa Suomen teologisessa opistossa. Kiinnostukseni lähti aluksi liikkeelle Ukrainan tilanteesta, tarkemmin ottaen Maidanin ja Krimin tapahtumista. Kiinnostuin sen myötä myös Suomen turvallisuus- ja ulkopolitiikasta. Hieman myöhemmin tajusin että politiikassa kaikki liittyy kaikkeen. Vakaa ja toimiva yhteiskunta tarvitsee paljon muutakin kuin oman armeijan.
perjantai 27. huhtikuuta 2018
Suvaitsevaisuus - mitä se on?
Nykyisin puhutaan paljon suvaitsevaisuudesta. Saatetaan ehkä nähdä että kansamme jakautuu suvaitsevaistoon, joka venyy suvaitsevuudessaan lähes äärettömyyksiin, ja arvokonservatiiveihin, jotka ovat katsannoltaan ahtaampia, jopa taantumuksellisia.