Näytetään tekstit, joissa on tunniste 1. Mooseksen kirja. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste 1. Mooseksen kirja. Näytä kaikki tekstit

torstai 2. lokakuuta 2025

Hieman kriittisiä mietteitä uskostani

Olen yrittänyt ajatella rohkeasti ja itsenäisesti. Varmasti siinä onnistuminen on jäänyt osin vajaaksi. Olen kuitenkin pyrkinyt siihen että en rakentaisi käsityksiäni sen varaan miten toivoisin asioiden olevan.

tiistai 7. toukokuuta 2024

Raamattu, (esi)historia ja vedenpaisumus?

Yleensä mitä kauemmas taakse historiassa mennään, sitä niukemmat ovat (kirjalliset ja arkeologiset) lähteemme. Tämän lisäksi on usein niin, että mitä suurempi ajallinen etäisyys, sitä vieraampaan maailmaan astutaan. Tämä tulee ottaa huomioon kun yritämme ymmärtää meitä edeltäneitä ihmisiä. (Kirjoitan näin suomalaisena ja eurooppalaisena. Tiedostan että yhä tänään on mm. viidakoissa eläviä kivikautisia heimoja, eikä esim. tämän päivän hindulaisuutta ole edellenkään lainkaan helppoa ymmärtää länsimaisena.)

keskiviikko 9. maaliskuuta 2022

Raamatun ilmoitus luomisesta kertoo ikuisen, hyvän Jumalan ja luomakunnan välisestä suhteesta

Suomen Viikkolehti 08.03 2022 

Luominen on laaja teema Raamatussa. Sitä käsitellään niin Vanhassa kuin Uudessa testamentissa. Se luo perustan raamatulliselle maailmankuvalle. On kyse todella perustavanlaatuisesta asiasta kristinuskossa.

Oppi luomisesta antaa pohjan käsitykselle historiankulusta. Historia ei toista itseään sykleissä. Sillä on alku ja loppu. Historia ei ole kokoelma merkityksettömiä tapahtumia, vaan sillä on tarkoitus ja päämäärä.

tiistai 8. joulukuuta 2020

Luomiskertomus ja kristillinen todellisuuskäsitys

1. Johdanto

Tässä kirjoituksessa käsittelen hyvin lyhyesti luomiskertomusta ja sen opettaman todellisuuskäsityksen merkitystä oman aikamme kristityille. Raamattu alkaa tunnetusti luomiskertomuksella. On tulkinnanvaraista tulisiko 1. Mooseksen kirja 1:1-2:25 ymmärtää yhtenä vai kahtena kertomuksena. Keskityn tässä erityisesti jaejaksoon 1. Mooseksen kirja 1:1-24a.

Oppi luomisesta on tavattoman perustava asia kristinuskossa. Luominen on hyvin laaja teema koko Raamatussa. Teemaa käsitellään niin Vanhan kuin Uuden testamentin puolella. Luomiskertomus luo perustan raamatulliselle maailmankuvalle eli kristilliselle todellisuuskäsitykselle. Kyse on ennen kaikkea metafyysisistä kysymyksistä ja vasta toissijaisesti siitä milloin luominen on tapahtunut (maailmankaikkeuden, maaplaneetan ja elävien olentojen ikä) ja miten elävät olennot on luotu (elämän ja lajien synty).

perjantai 24. elokuuta 2018

Pentateukki

Yleistä 

1. Mooseksen kirja aloittaa sen Raamatun osan, jota juutalaiset kutsuvat heprean sanalla toora, joka tarkoittaa "opetus", "laki". Kyseisestä Raamatun osasta käytetään myös sanaa Pentateukki. Sana tulee kreikasta ja tarkoittaa "viisiosainen kirja". Me puhumme Suomessa usein viidestä Mooseksen kirjasta.