Olen pannut merkille seuraavaa: Evoluutiosta biologisena teoriana ei ole ehkä kovin mielekästä keskustella herätyskristillisessä kontekstissa, mikäli maailmankaikkeuden iän ajoituksesta ei ole yhteistä pohjaa. Nuoren maan kreationisti ja vanhan maan kreationisti voivat käydä keskustelua varsin mielekkäästi. Samoin vanhan maan kreationisti ja makroevoluutiota kannattava kristitty. Sen sijaan nuoren maan kreationistin ja makroevoluutiota kannattavan välillä on aika perustavat näkemyserot. Avoin, kunnioittava ja kriittinen dialogi on vaikeampaa. Ei ole ehkä riittävästi yhteistä pohjaa.
sunnuntai 26. huhtikuuta 2026
maanantai 2. kesäkuuta 2025
Jokunen ajatus kristinuskosta ja luonnontieteistä
Kirkkoisä Aurelius Augustinus (354-430) varoitti aikansa kristittyjä esittämästä väitteitä todellisuudesta, jotka filosofit saattoivat osoittaa selvästi virheellisiksi. Tällainen toiminta ei edistänyt kristinuskon uskottavuutta. Hän ajatteli myös että koska kaikki totuus kuuluu Jumalalle, voimme oppia myös "pakanoilta".
Roomalaiskatolilainen tähtitieteilijä ja fyysikko Galileo Galilei (1564-1642) näki että Raamattu opettaa kuinka päästään taivaaseen, eikä sitä miten taivaankappaleet liikkuvat. Jälkimmäisiä vastauksia tuli etsiä kaukoputkella eikä vetoamalla raamatunteksteihin.
sunnuntai 12. marraskuuta 2023
Jumalan olemassaolo — osa 2/3: Teleologinen argumentti
Onko todellisuuden taustalla järki vai eikö ole? Aiheesta on keskustelu kautta historian antiikista tähän päivään asti. Maailmankaikkeudessa on havaittavissa järjestystä, joka vaikuttaa tarkoitukselliselta. Tähän perustuu Jumalan olemassaolon teleologinen argumentti eli suunnitteluargumentti.
keskiviikko 9. maaliskuuta 2022
Raamatun ilmoitus luomisesta kertoo ikuisen, hyvän Jumalan ja luomakunnan välisestä suhteesta
Luominen on laaja teema Raamatussa. Sitä käsitellään niin Vanhassa kuin Uudessa testamentissa. Se luo perustan raamatulliselle maailmankuvalle. On kyse todella perustavanlaatuisesta asiasta kristinuskossa.
Oppi luomisesta antaa pohjan käsitykselle historiankulusta. Historia ei toista itseään sykleissä. Sillä on alku ja loppu. Historia ei ole kokoelma merkityksettömiä tapahtumia, vaan sillä on tarkoitus ja päämäärä.
keskiviikko 25. elokuuta 2021
Uskon puolustus
Suomen Viikkolehti 24.08 2021
Olkaa aina valmiit vastaamaan kaikille, jotka kysyvät teiltä, mihin toivonne perustuu. 1. Piet. 3:15
Pietarin käyttämä kreikan sana apologia ”vastata” tarkoittaa kirjaimellisesti ”puolustaa”. Uskonpuolustus eli apologetiikka voi antaa uskoville älyllistä luottamusta kristinuskon totuuteen ja raivata ei-uskovien älyllisiä esteitä evankeliumin vastaanottamisen tieltä.
tiistai 8. joulukuuta 2020
Luomiskertomus ja kristillinen todellisuuskäsitys
1. Johdanto
Tässä kirjoituksessa käsittelen hyvin lyhyesti luomiskertomusta ja sen opettaman todellisuuskäsityksen merkitystä oman aikamme kristityille. Raamattu alkaa tunnetusti luomiskertomuksella. On tulkinnanvaraista tulisiko 1. Mooseksen kirja 1:1-2:25 ymmärtää yhtenä vai kahtena kertomuksena. Keskityn tässä erityisesti jaejaksoon 1. Mooseksen kirja 1:1-24a.
Oppi luomisesta on tavattoman perustava asia kristinuskossa. Luominen on hyvin laaja teema koko Raamatussa. Teemaa käsitellään niin Vanhan kuin Uuden testamentin puolella. Luomiskertomus luo perustan raamatulliselle maailmankuvalle eli kristilliselle todellisuuskäsitykselle. Kyse on ennen kaikkea metafyysisistä kysymyksistä ja vasta toissijaisesti siitä milloin luominen on tapahtunut (maailmankaikkeuden, maaplaneetan ja elävien olentojen ikä) ja miten elävät olennot on luotu (elämän ja lajien synty).
sunnuntai 8. heinäkuuta 2018
Apostolinen uskontunnustus osa 4 - Minä uskon taivaan ja maan Luojaan
Puhe Viitasaaren vapaasrk:lla su 8.7.2018
Olemme jälleen apostolisen uskontunnustuksen äärellä. Tänään tarkastelemme yhdessä aihetta luominen. Aika laaja kokonaisuus. Mainitsen tässä puheessa raamatuntekstien ja teologian lisäksi jotain myös luonnontieteistä. Luonnontieteet ja teologia risteävät perimmäisissä kysymyksissä jonkinverran. Haluan sanoa jo tähän alkuun, että olen luonnontieteiden suhteen maallikko, en asiantuntija. Olen kiinnostunut luonnontieteistä ja hieman lukenut, mutta minulla ei ole niihin akateemista koulutusta eikä muodollista pätevyyttä, kuten niillä, jotka menevät yliopistoon lukemaan luonnontieteistä.