Filosofia on ajattelua stimuloiva ja käsitteitä selventävä tiedonala. Sen tunteminen on hyödyllistä myös muille kuin filosofeille. Marianne Talbot on luennoinut Oxfordin yliopiston aikuiskoulutuksen kurssilla selkeästi ja ymmärrettävästi filosofian perusteista. Tämä luentosarja on vuodelta 2013. Luonnollisesti muutamassa tunnissa saadaan asiaan vasta pintakosketus. Myös kristityn on hyvä tuntea filosofiaa, ainakin alkeita.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste moraali. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste moraali. Näytä kaikki tekstit
keskiviikko 17. heinäkuuta 2024
Johdantoluentoja filosofiaan englanniksi
Tunnisteet:
ajattelu,
akateemisuus,
epistemologia,
etiikka,
filosofia,
historia,
ihminen,
järki,
kieli,
logiikka,
luento,
metafysiikka,
mieli,
moraali,
tiede,
tieto,
tietoisuus,
tutkimus
torstai 23. marraskuuta 2023
Jumalan olemassaolo — osa 3/3: Moraalinen argumentti
Moraalinen peruste Jumalan olemassaolon puolesta nojaa ihmisen kokemukseen. Montaa asiaa voidaan pitää näkökulmasta riippuen moraalisesti joko oikeana tai vääränä. Käsityksemme mukaan on kuitenkin asioita, jotka ovat aina ja yksilöstä riippumatta oikein tai väärin.
Tunnisteet:
apologetiikka,
ateismi,
filosofia,
Jumalan olemassaolo,
järki,
moraali,
Suomen Vapaakirkko,
Suomen Viikkolehti,
SVK,
SVL,
teismi,
teologia,
uskon puolustus,
vapaaseurakunta
keskiviikko 25. elokuuta 2021
Uskon puolustus
Suomen Viikkolehti 24.08 2021
Olkaa aina valmiit vastaamaan kaikille, jotka kysyvät teiltä, mihin toivonne perustuu. 1. Piet. 3:15
Pietarin käyttämä kreikan sana apologia ”vastata” tarkoittaa kirjaimellisesti ”puolustaa”. Uskonpuolustus eli apologetiikka voi antaa uskoville älyllistä luottamusta kristinuskon totuuteen ja raivata ei-uskovien älyllisiä esteitä evankeliumin vastaanottamisen tieltä.
Tunnisteet:
apologetiikka,
etiikka,
filosofia,
historia,
id,
intelligent design,
Jeesus Nasaretilainen,
järki,
luominen,
moraali,
Pyhä Henki,
Raamattu,
uskon puolustaminen,
uskon puolustus,
ylösnousemus,
älykäs suunnittelu
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)