Miksi uskon? — ”Jumala ylläpitää uskoani”

Olen luterilaisesta kodista, jossa vanhempani kunnioittivat uskonasioita. Mummini opetti minua lapsena rukoilemaan ja lauloi hengellisiä lauluja. Äitini käytti minua seurakunnan kerhossa, ja perheessäni käytiin myös joulukirkossa.

Ala-asteella minua kiusattiin koulussa, koska olin lyhyt ja ”uskovainen”. Se etäännytti minua uskosta. Yläasteella helluntailainen koulutyöntekijä Kari Korhonen vieraili koulullamme. Hän teki minuun vaikutuksen sanoillaan ja olemuksellaan, sillä hänestä loisti Kristuksen valo.

Odotin yläasteella rippileiriä, ja pidin rippikoulusta todella paljon. Lähdin isoskoulutukseen, mikä hieman tiivisti suhdettani seurakuntaan.

Kun olin isosena, sain kuulla, että minut oli hyväksytty Kuopion musiikkilukion opiskelijaksi. Olin siitä iloinen mutta huolissani, miten käy suhteeni seurakuntaan jatkossa. Leiri-isäntäni rohkaisi lähtemään rohkeasti mukaan seurakunnan toimintaan.

En saanut rohkeutta, joten rukoilin Jumalalta apua. Aikaa kului, ja rukoilin uudestaan. Musiikkilukion uskovaiset kutsuivat minut mukaan ”ekumeeniseen”. Se oli raamattupiiri, jossa kävi nuoria eri seurakunnista. Tutustuin helluntailaiseen opiskelukaveriin, ja hän pyysi minua mukaan helluntaiseurakuntaan.

Jokin minussa kuitenkin vastusti uskoa, joten jätin seurakunnassa käymisen. Aloin lukea zen-buddhalaisuudesta ja tutustuin naturalistisiin teorioihin maailmansynnystä ja uskonnosta. Otin myös välillä alkoholia.

Kesällä olin taas isosena leirillä ja tein päätöksen: luen Uuden testamentin läpi ja käyn helluntaiseurakunnan nuortenillassa. Aloin käydä taas ekumeenisessa. Kaveri antoi minulle lainaksi Nicky Gumbelin kirjan Hyvä kysymys!

Minulle alkoi valjeta, että Jeesus Nasaretilainen on enemmän kuin kauan sitten elänyt uskonnollinen opettaja. Aloin vakuuttua, että hän on ristillä kuollut ja ylösnoussut Jumalan Poika. Uskoni Raamatun historialliseen luotettavuuteen alkoi löytyä uudelleen.

Joulukuussa 1999 olin mukana helluntaiseurakunnan nuortenillassa ja sanoin nuoriso-ohjaajalle pienryhmässä: ”Jumala on näyttänyt minulle viime aikoina asioita, haluan antaa koko elämäni Jeesukselle ja pyydän, että Jumala täyttäisi minut Hengellään”. Hän rukoili puolestani.

Tajusin, että ansaitsen kadotuksen mutta että Jeesus on Jumala, joka on kantanut syntieni rangaistuksen ristille. Näin, kuinka vieressä istuvan kaverini ristittyjen käsien välistä leimahti liekki. Ahdistus väistyi, ja minulle tuli todella hyvä olo. Valo, rauha ja rakkaus täyttivät minut. Tajusin, että olen Jumalan lapsi ja että uskovat ovat veljiäni ja sisariani.

Seuraavana päivänä en tehnyt mitään muuta kuin luin Raamattua. Teksti alkoi avautua uudella tavalla. Kun menin kouluun, minulta kysyttiin, ”mitä on tapahtunut”, ”sinähän säteilet”. Sanoin: ”Olen tullut uskoon.”

Uskoani on myös koeteltu, enkä aina säteile. Sairastumiset, läheisten kuolemat, työttömyys, älylliset epäilyt, tunneperäiset haavat, ystävien menettäminen – ne ovat tavallista kristitynkin elämää.

Syvin syy sille miksi uskon, on itse Jumala. Hän ylläpitää uskoani. Hän on kutsunut ja valinnut minut, ei siksi, että olisin jotakin, vaan puhtaasta rakkaudesta. Usko ei ole vain jokin tietynlainen tapa ajatella tai toimia. Siihen liittyy jotain ihmisjärjelle käsittämätöntä. Tästä saksalainen teologi Rudolf Otto (1869–1937) käytti sanaa numeeninen.

Teksti: Juha Mikkonen