Puhe Viitasaaren vapaasrk:lla su 17.5.2026
Kiitos siitä että olemme saaneet tulla jälleen luoksenne Viitasaaren vapaaseurakunnalle! On ilo nähdä teitä ja etuoikeus saada luennoida teille hieman teologiasta. Tämä luento pohjautuu paljolti koulutöihini, blogikirjoituksiini ja Suomen Viikkolehden artikkeleihini, joita olen laatinut.
Tässä luennon ensimmäisessä osioissa käsittelemme Vapaakirkkoa. Toisessa osiossa käsittelemme hieman Raamattua, tarkemmin sanoin yleiskatsausta raamatuntulkintaan, ei niinkään Raamatun kirjoihin ja niiden sisältöön. Totean aluksi että tässäkin seurakunnassa on varmasti ihmisiä, jotka tuntevat minua syvällisemmin herätysliikkeemme ja kirkkokuntamme historian vaiheita. Yritän luoda tässä hieman jonkinlaista yleiskuvaa.
Olen tutustunut hieman suomalaiseen vapaakirkollisuuteen jo ennen Santalan opintoja Kuopiossa, Varkaudessa ja Joensuussa. Liityin Vapaakirkkoon opiskellessani Suomen teologisella opistolla. Olen saanut kantaa vastuuta Raaseporin, Hangon, Viitasaaren, Keuruun ja viime aikoina myöskin Jyväskylän vapaaseurakunnissa. Yhteiset tapahtumat, kesäjuhlat, ja kurssikeskuksemme Kiponniemen toiminta, sekä seurakuntavierailut ja yleensäkin keskustelut vapaakirkollisten kanssa eri yhteyksissä ovat myös täydentäneet kuvaani.
En edusta virallisesti Suomen Vapaakirkkoa, vaan yritän kuvata sitä miten asiat minulle näyttäytyvät. Voitte kysyä kirkkokunnanjohtajaltamme Tommi Koivuselta, jos haluatte virallisia vastauksia kysymyksiin. Jos Tommia yhtään tunnen, vastaus saattaa olla myös kysymys: ”Mitä itse ajattelet asiasta?” Hän saattaisi myös sanoa ”Minä ajattelen tästä siten, että...” Meillä Vapaakirkossa saa myös ajatella.
Kun puhutaan vapaakirkollisuudesta, englanniksi free church, ruotsiksi frikyrka, sillä voidaan tarkoittaa useampaa asiaa. Yleisessä mielessä vapaakirkollisia ovat kaikki ne kristilliset seurakunnat, jotka eivät ole valtionkirkkoja tai kansankirkkoja, vaan itsenäisiä yhteiskunnan rakenteista. Yhdysvalloissa kaikki kirkot ovat vapaakirkkoja, myös roomalaiskatolilaiset ja ortodoksit. Myös alkuseurakunta oli tämän yleisen määritelmän mukaan vapaakirkko tai vapaaseurakunta.
Vapaakirkollisuudella voidaan kuitenkin tarkoittaa myös niitä herätyskristillisiä ja matalakirkollisia kirkkokuntia, jotka painottavat henkilökohtaisen uskon merkitystä, kuten esimerkiksi sisarkirkkomme yhdysvaltalainen the Covenant Church ja meidän Suomen Vapaakirkkomme.
Suomen Vapaakirkon juuret ovat 1800-luvun loppupuolella syntyneessä Suomen evankelis-luterilaisen kirkon sisäisessä herätysliikkeessä, joka järjestäytyi uskonnolliseksi yhdyskunnaksi, Suomen Vapaakirkoksi, vuonna 1923 uskonnonvapauslain tultua voimaan. Suomen Vapaakirkolla ei ole laajaa yhteistä dogmatiikkaa, vaan tiettyihin puitteisiin mahtuu erilaisia seurakuntia, seurakuntien työntekijöitä ja seurakuntalaisia. Suomen Vapaakirkkoa luonnehditaan joskus opiltaan ja spiritualiteetiltaan keskitieksi luterilaisuuden ja helluntailaisuuden välillä.
Onko Suomen Vapaakirkko lahko? On hyvä määritellä mitä tarkoitetaan sanalla "lahko". Helsingin yliopiston teologisen tiedekunnan edesmennyt ekumeniikan professori Seppo A. Teinonen kirjoitti kirjassaan Nykyajan lahkot (Kirjayhtymä, 1965) seuraavasti: "Lahkon määrittely on vaikeaa ja tätä nimitystä voidaan pitää halventavana." (s. 17) "Lahko ei halua asettautua kristikunnan ulkopuolelle, mutta se kieltäytyy kaikesta yhteydestä kirkkoon, vieläpä yhteisestä keskustelusta." (s. 19) "Lahko on selvästi epäekumeeninen yhteisö, sillä osallistuminen ekumeniaan on separatismin, eksklusiivisuuden ja proselytismin vastaista." (s. 20) "Esim. Metodistikirkkoa, Yhdysvaltain presbyteeristä kirkkoa eikä Suomen vapaakirkkoa voida tarkastella lahkoina, vaan kirkkoina." (s. 20-21)
Suomen Vapaakirkon kotisivuilla sanotaan: ”Vapaakirkko tekee mielellään yhteistyötä muiden kristillisten kirkkojen ja tahojen kanssa. Alun perin ’allianssihenkisyytenä’ tunnettu piirre on edelleen vahva. Kristuksen itsensä rukous seuraajiensa osalle, ’että he yhtä olisivat’, on kaikunut vapaakirkollisissa jumalanpalveluksissa ja pienryhmissä. Yhdessä etsitään käytännön tapoja sen toteutumiseksi.” Näin nettisivuillamme. Joten Suomen Vapaakirkko ei ole lahko.
Millaista on vapaakirkollinen perinne? Suomen Vapaakirkossa meillä on omaa perinnettämme. Sitä on syytä arvostaa. Suomalaiseen vapaakirkollisuuteen liittyy myös ruotsinkielisen vapaakirkollisuuden vaiheet maassamme. Suomalaiset ruotsinkieliset kuuluvat sisarkirkkoomme, jonka nimi on Missionskyrkan i Finland.
Vapaakirkollinen liikkeemme sai alkunsa Suomen evankelis-luterilaisen kirkon sisällä tapahtuneesta herätyksestä 1870-luvulla. Siitä muotoutui 1889 Vapaa Sisälähetys (1902 alkaen Vapaa Lähetys). Suomen Vapaakirkko perustettiin 1923 uskonnonvapauslain tultua voimaan Suomessa.
Tunnustuksestamme ja yhdyskuntajärjestyksestämme käy ilmi asioita, joihin me kaikki Suomen vapaakirkolliset olemme yhdessä sitoutuneet. Suomen Vapaakirkon perinne on elävää. Sitä ei olla haluttu saattaa tarkemmin kirjalliseen hahmoon. Olemme kyllä kääntäneet ja tuottaneet opetuskirjallisuutta. Perinteemme on säilynyt yhteisössämme erityisesti Raamattuun perustuvan julistuksen ja opetuksen avulla. Perinteemme muuttuu ajan saatossa, vaikka paljon myös säilyy.
Merkittävää traditiomme kehitykselle on ollut yhteinen keskustelumme, jota käymme muunmuassa Suomen teologisella opistolla, Kiponniemen toimintakeskuksella, Suomen Vapaakirkkoon kuuluvissa seurakunnissa, sekä äänenkannattajassamme Suomen Viikkolehdessä. Viikkolehti ilmestyi aiemmin kerran viikossa. Nykyisin se ilmestyy joka kuukausi. Viikkolehden nettisivuille ilmestyy artikkeleja lähes päivittäin. Julkisissa keskusteluissa Suomen Vapaakirkon virallista kantaa edustaa kirkkokunnanjohtaja – tällä hetkellä kirkkokunnanjohtajanamme toimii Tommi Koivunen
Millaista on vapaakirkollinen teologia? Vapaakirkollisuuteen kuuluu yksilönvastuu. Lyhyt tunnustuksemme liittää meidät vanhaan yleiseen tai yhteiseen (latinaksi catholicus) kristilliseen perinteeseen. Tunnustamme apostolisen uskontunnustuksen mukaista kristinuskon tulkintaa. Uskomme pyhään yhteiseen seurakuntaan. Tunnustuksemme liittää meidät myös osaksi protestanttisuutta, tunnustamme Raamatun arvovallan, ja herätyskristillisyyttä, haluamme synnyttää ja säilyttää uskoa.
Suomen Vapaakirkko on maallikkoliike. Meillä maallikkovastuu pitää kirkkoa pystyssä. Emme ole työntekijäkeskeisiä. Toimimme paljolti vapaaehtoisvoimin ja toimintamme on pitkälti vapaaehtoisen kannatuksen varassa. Olemme keskittyneet enemmän käytännölliseen toimintaan, kuten evankeliointiin, diakoniaan, lähetystyöhön, sielunhoitoon, seurakunnanistutukseen ja hartauselämään. Olemme keskittyneet vähemmän akateemiseen keskusteluun ja tutkimukseen.
Korostamme suhteessa vanhoihin kirkkoihin enemmän kristillistä ortopraksiaa, eli oikeaa toimintaa, suhteessa ortodoksiaan, eli oikeaoppisuuteen. Suomen teologisella opistolla opetetaan kuitenkin teologian perusteita ja tehdään myös pienimuotoisempaa tutkimustyötä. Siellä koulutetaan vapaaseurakuntien ja kristillisten järjestöjen työntekijöitä sekä vapaaehtoisina toimivia vastuunkantajia.
Suomen Vapaakirkko on raamattuliike. Pyrimme Raamattu-uskollisuuteen. Olemme verrattain konservatiivinen kirkkokunta, vaikka meillä on myös progressiivisempia yksilöitä mukana. Pitäydymme kristinuskon perusasioihin ja raamattu-uskolliseen uskontulkintaan. Haluamme säilyttää perinteisiä uskonoppeja, kuten Kristuksen jumaluus ja ruumiillinen ylösnouseminen. Suhtaudumme kunnioittavasti Vanhan ja Uuden testamentin kirjoituksiin, jotka tunnustamme Pyhän Hengen innoittamiksi teksteiksi ja aidosti kristillisen uskon ja elämän ylimmäksi auktoriteetiksi. Tarkemmin sanoen Jumala on ylin auktoriteetti, Raamatun auktoriteetti on johdettua.
Vaikka tietty teologinen väljyys voidaan joskus katsoa toisaalta Suomen Vapaakirkon heikkoudeksi, se on samalla myös vahvuus. Kirkkokuntaamme mahtuu jonkinverran erilaisia näkemyksiä, ei kuitenkaan rajattomasti. Vapaakirkollisuuteen kuuluu dialogi, vuoropuhelu, jossa monia asioita ei olla haluttu lyödä lopullisesti lukkoon. Tämä voi vaikuttaa hieman epämääräiseltä, mutta se mahdollistaa toisaalta myös kehittyvää ja tarkentuvaa ymmärrystä uskostamme yksilöinä ja yhteisöinä, sen että eri tavoin ajattelevat voivat toimia yhdessä.
Pääsemme tästä kysymykseen siitä millaisia teologeja Suomen Vapaakirkossa tarvitaan? Suomen Vapaakirkossa tarvitaan nähdäkseni sellaisia teologeja, jotka ankkuroivat ajattelunsa ja toimintansa Raamatun teksteihin. Tämä luennon osa on samalla silta viimeiseen osioon.
Luetaan Suomen Vapaakirkon tunnustus. Se on on annettu Helsingissä helmikuun 1. päivänä vuonna 1923.
1. Me olemme kristittyjä, jotka Raamatun perustuksella yhtäpitävästi apostolisen tunnustuksen kanssa tahdomme elää ja toimia kristillisen uskonelämän herättämiseksi ja säilyttämiseksi.
2. Raamattu, s.o. Vanhan ja Uuden testamentin pyhät kirjat, jotka me uskomme olevan Pyhän Hengen johtamien ihmisten kirjoittamat, määrää yksin meidän uskomme ohjeen, jonka mukaan kaikki oppi ja elämä seurakunnassa on hyväksyttävä tai hyljättävä.
3. Toteuttaaksemme sitä kristillisen yhteyden aatetta, jota Uusi testamentti esittää, emme seurakuntayhteyden määrääjäksi pane muuta kuin sydämen uskon Jeesukseen Kristukseen Jumalan Poikaan ja tämän uskon tunnustamisen ihmisten edessä.
4. Tähän yhtyen olemme liittyneet seurakunniksi toteuttaaksemme raamatullista seurakuntaelämää ja toimiaksemme kristillisen vakaumuksen mukaisesti ja sen puolesta.
Raamattu mainitaan tavalla tai toisella tunnustuksemme jokaisessa neljässä kohdassa. Palaamme pyhien tekstien äärelle yhä uudelleen. Vuodesta 1834-1892 elänyt saarnaajien ruhtinaaksi nimitetty baptistijulistaja Charles Haddon Spurgeon on sanonut: ”Kukaan ei kasva Raamatusta ohi. Raamattu laajenee ja syvenee vuosiemme kuluessa.”
Tarvitsemme syvää kunnioitusta Raamatun tekstien edessä. Raamattu on, kuten Luther on todennut, "Jumalan kirja". Kanonisten tekstien äärellä olemme pyhällä maaperällä. Vapaakirkolliselle teologille on hyvin oleellista arvostaa Raamattua. Raamattu ei ole pyhäinjäännös, reliikki, jota kunnioitamme etäämmältä. Se on kiehtova ja kutsuva kirjasto, johon perehdymme halki elämämme. Raamattu on Jumalan sanaa ihmisten sanoin. Tutkimme Raamattua niin keskittyen yksityiskohtiin kuin laajempia teemoja hahmottaen.
Raamatulla on paljon annettavaa meille kaikilla teologian aloilla. Systemaattisessa teologiassa me vapaakirkolliset pyrimme vuorovaikutukseen Raamatun kanssa ja tulkitsemaan kokonaisuuksia Raamatusta oman aikamme tarpeisiin. Kun perehdymme historialliseen teologiaan, meille erityisen tärkeää on menneiden aikojen pyhien raamatunselitys. Kun perehdymme kirkkohistoriaan, arvioimme samalla Raamatun tekstien valossa kristillistä traditiota. Kun julistamme, avaamme Raamatun tekstejä kuulijoille (homiletiikka). Kun harjoitamme sielunhoitoa, sovellamme Raamatun sanomaa ihmisten elämään (pastoraaliteologia). Kun johdamme ihmisiä seurakunnissa ja järjestöissä, pyrimme siinäkin toteuttamaan raamatullisia ihanteita.
Suomen Vapaakirkossa kuten muissakin kristillisissä kirkkokunnissa, tarvitaan seurakuntateologeja, jotka tekevät teologiaa seurakuntia varten ja yhdessä seurakunnan kanssa. On tärkeää että teologit ovat samaa joukkoa, että he jakavat elämää yhdessä, toimivat sisältä käsin. Samalla teologien on hyvä osata työskennellä myös kriittisesti. Kirkkokuntaan ja paikallisseurakuntaan sitoutuminen ja eri käsitysten ja toimintatapojen arvioiminen eivät ole toisiaan poissulkevia asioita. Ne täydentävät toisiaan.
Tarvitsemme sekä yhteistä uskon ja elämäntavan omaksumista että yhteisömme ajattelun ja käytäntöjen sopivaa haastamista. Näiden lähestymistapojen tulee olla keskenään tasapainossa. Teologit tarvitsevat nöyryyttä ja palvelualttiutta suhteessa kirkkoomme. Tarvitsemme myös rohkeutta ja ennakkoluulottomuutta. Jumala sanoi profeetta Jeremialle että hänen tulee purkaa entistä ja rakentaa uutta. Pelkkä purkutyö ei rakenna.
Alkuajan vapaakirkolliset voivat toimia tässä esikuvinamme. He rikkoivat oman aikansa kulttuurisia normeja mm. hengellisen musiikin saralla (oli mm. haitarin soittoa, vaikka jotkut sanoivat soitinta "pirun keuhkoiksi") ja vankilatyön saralla (nainenkin saattoi tehdä vankilatyötä miesten parissa). Ehkä mekin voisimme tehdä jotain vastaavaa omana aikanamme. Emme provosoimisen halusta, vaan saavuttaaksemme nykyajan ihmisiä evankeliumilla.
On tärkeää että seurakuntateologi osaa kansantajuistaa eli popularisoida. Teologit saavat tuntea teologian kenttää ja ammentaa ammattilaisilta, sekä kasvaa ajattelijoina. Samalla heidän täytyy kyetä opettamaan selkeästi ja ymmärrettävästi, jotta myös ne, jotka eivät ole akateemisesti suuntautuneita, pystyvät seuraamaan opetusta. Seurakuntateologi on enemmän yleisosaaja, kuin jonkin kapeammin määritellyn kysymyksen erityisasiantuntija.
On tärkeää, että kyetään soveltamaan teologiaa käytäntöön. Tarkoitan myös käytännöllistä teologiaa, kuten saarnaoppia ja sielunhoitoa. Mutta lisäksi muillakin teologian aloilla voi olla käytännön merkitystä. Yksi esimerkiksi on uskonpuolustus eli apologia. Osa uskovista kohtaa älyllisiä haasteita jo aika nuorina. Uskonpuolustuksella olisi annettavaa jo kristillisessä kasvatustyössä. Lisäksi kohtaamme ajattelevia etsijöitä. On hyvä kyetä käymään heidän kanssa mielekästä keskustelua ja antaa hyvää todistusta Jeesuksesta Kristuksesta.
Toinen esimerkki on kirkkohistoria. Kirkkohistorian tunteminen antaa meille syvemmät juuret. On kyse kristittyjen yhteisestä perhehistoriastamme. Voimme saada syvemmän kristillisen identiteetin, kun tutustumme aiempiin kristillisiin sukupolviin. Saamme arvostaa omaa kirkkokuntaamme ja sen vaiheita. Suomessa on ollut jo sata vuotta vapaakirkollisuutta ja vielä muutama vuosikymmen yli. Samalla on hyvä tuntea laajemmin kristillisen kirkon vuosituhantista historiaa.
Koen kiinnostusta erityisesti patristiseen aikaan ja reformaation aikaan. Kirkkoisät (sekä jotkut kirkkoäidit) ja uskonpuhdistajat tekivät teologiaa avoimen Raamatun äärellä. He eivät olleet vain ajattelijoita tai tutkijoita, vaan seurakunnan julistajia ja paimenia. On tärkeää oppia historiasta. Meidän ei tarvitse keksiä kristinuskoa uudelleen. Voimme ennemminkin löytää kristinuskon uudelleen.
On sanottu ”hyvin suunniteltu on puoliksi tehty”. Tällä ajatuksella on paikkansa myös teologian ja hengellisen työn suhteen. Mikäli ryntäämme suoraan käytäntöön, vaan mietitään hieman hieman teoriaa. On joskus hyvä pysähtyä ja miettiä mitä teemme ja miksi teemme. Näin voimme saavuttaa enemmän. Emme harjoita teologiaa puhtaasti tieteellisestä mielenkiinnosta vaan seurakunnan elämän keskellä ihmisten tarpeet tiedostaen ja huomioiden ja heitä palvellen. Toiset meistä painottuvat enemmän teoriaan ja toiset käytäntöön. Molempia tarvitaan. Voimme jakaa tehtäviä kunkin lahjojen, kiinnostuksen ja kutsumuksen mukaisesti.
Seurakuntateologi tarvitsee aitoa ja vahvaa hengellistä elämää, kääntymyksen ja pyhityksen mielenlaatua. Tarvitaan tuoreen ja väkevän kokemuksen elävästä Jumalasta. Teologia on kuivaa ilman Jumalaa. On tärkeää etsiä Jumalan läheisyyttä. Emme tee työtä itsemme varassa, omilla voimillamme ja omalla viisaudellamme. Olemme alati riippuvaisia Jumalasta ja hänen siunauksestaan. Yksin hän voi puhaltaa elämän meihin ja toisiin. Olemme mukana hänen työssään osana historian virtaa. Hän on tehnyt työtään ennen meitä ja hän jatkaa työtään myös meidän jälkeemme.
On tärkeää että sitoutua Kristukseen. Paavali puhui ajatusten saattamisesta kuuliaisiksi Kristukselle. Tämä on haaste. Vanha luontomme vastustaa Jumalaa. Teologit tarvitsevat Jumalan Hengen vaikutusta myös teologiassaan. Teologilla voi olla erityiskiusauksia, kun hän pyrittelee mielessään pyhiä asioita. Hänen tulee ottaa kengät jalasta kuten Mooses pyhän edessä. Ainoastaan Jumala saa meissä ja meidän kauttamme aikaan hyvää ja kestävää hedelmää.
Tarkoitus on kasvaa aikuisiksi kristityiksi ja auttaa myös toisia kasvamaan, kehittymään ja kukoistamaan. Meitä kutsutaan paitsi kertomaan evankeliumia, myös tekemään opetuslapsia nykyajan keskellä. Teologien on hyvin tärkeää arvostaa maallikkoja ja heidän elämänkokemustaan. Vaikka ei tuntisi Raamatun alkukieliä, eikä hallitsisi teologisen tutkimuksen metodeja, voi olla opetuslapsena ja ihmisenä pitkälle kasvanut ja voimallisesti Jumalan käytössä. Maallikot voivat olla pitkällä Jumalan ja itsensä tuntemisessa. Toisaalta oppinut teologikin voi olla hukassa Jumalan ja itsensä tuntemisessa. Reformoitu uskonpuhdistaja Jean Calvinin (1509-1564) mukaan Jumalan tuntemista ja itsensä tuntemista ei voi erottaa toisistaan, ne liittyvät läheisesti yhteen.
Edesmennyt anglikaanisen kirkon pastoriteologi John Stott (1921-2011) on sanonut että suuri osa meidän uskovien ongelmista johtuu siitä että emme ajattele kunnolla, eli käytä oikein Luojalta lahjaksi saamaamme järkeä. Kypsän ajattelun lisäksi myös emotionaalinen kasvaminen ja tasapaino on tärkeää. John Stott sanoi myös ettei ole tarkoitus että olisimme "nuijapäitä" (iso pää, mutta vähän muuta). Emme voi olla hengellisesti kasvaneita ilman että kasvamme ihmisinä kokonaisvaltaisesti. Samalla ihmisenä kasvuun liittyy myös ajattelun kehittyminen. Tässä hyvät kirjat, puheet ja keskustelut voivat olla avuksi.
Kannattaa myös kirjoittaa itse, se selkiyttää usein ajatuksia. Samoin keskustelut voivat olla avuksi. Myös hiljentyminen on tärkeää, ettei ole koko ajan toutuamassa. Ei tarvitse rynnätä heti vaikeimpiin teoksiin ja tuottaa välittömästi ja jatkuvasti syvällisiä oivalluksia. On tärkeää antaa aikaa omalle ja toisten kasvulle- Voi aloittaa helpomista teoksista. On tärkeää hyväksyä oma ja toisten keskeneräisyys ja muistaa että meillä on armollinen Jumala.
Teologin on hyvä palaa asialleen. Ilman sisäistä kipinää ja kiinnostusta sekä teologisen tiedon merkityksen ymmärtämistä teologi ei jaksa pitää yllä ja päivittää osaamistaan arjen keskellä. Tarvitsemme tässäkin Jumalan apua ja vaikutusta.
Hyvä teologia ei ole hengellisesti kuollutta tai kuivaa elämälle vierasta akateemista pyörittelyä. Terve teologia sisältää raamatullisen ja todenmukaisen kristillisen näyn Jumalasta ja hänen valtakunnastaan. Näky Kolmiyhteisestä Jumalasta, Isästä, Pojasta ja Pyhästä Hengestä, ja hänen teoistaan historiassa voimaannuttaa, uudistaa ja laittaa meitä liikkeelle. Olemme osa Jumalan tarinaa. Olen kokenut että hyvä teologia on virkistävää, raikasta ja hedelmällistä.
Vapaakirkolliset teologit tarvitsevat siis Raamattua. Mutta miten pyhää kirjaa tulisi tulkita Tarvitseeko Raamattua tulkita? Eikö riitä että luemme, uskomme ja tottelemme? Tähän voi vastata että tulkitsemme kaikkea lukemaamme, joko tietoisesti tai tiedostamattamme. Vaikka kyse olisi IKEA:n kirjahyllyn kokoamisesta, voimme tulkita lukemamme ohjeet hyvin tai puutteellisesti. Emme voi siis välttää raamatuntulkintaa. Kyse on siitä siitä, tulkitsemmeko Raamattua vastuullisesti. Esitän tässä hyvin lyhyen pelkistyksen prosessista:
Ensimmäisen vaiheen tulee olla eksegeesi. Kreikan sana eksēgēsis tarkoittaa tulkintaa tai selittämistä. Pyrimme aluksi ymmärtämään mitä kukin raamatunkirjoittaja tarkoitti sanoillaan omassa tilanteessaan ja miten ensimmäiset kuulijat tai lukijat ymmärsivät heidän sanomansa. Pyrimme välttämään sitä että lukisimme omia ajatuksiamme sisälle teksteihin. Tätä kutsutaan eisegeesiksi. Toki kaikki teemme näin jonkinverran.
Hyvään eksegeesiin liittyy mm. kirjallisen kontekstin eli asiayhteyden huomioiminen, Tietysti mitä sanotaan juuri jaejakson edelllä ja jälkeen, mitä sanotaan kyseisessä raamatunkirjassa, mitä saman kirjoittajan mahdollisissa muissa teoksissa, mitä koko Vanhassa tai Uudessa testamentissa, ja lopulta koko Raamatussa. Tulee myös pyrkiä ymmärtämään mikä kunkin tekstin kirjallisuudenlaji eli genre on. Runous tulkitaan runoutena, laki tulkitaan muinaisena lakina, historiallinen kertomus tulkitaan historiallisena kertomuksena ja profetia tulkitaan profetiana.
Toisessa vaiheessa sovellamme kunkin raamatunkirjoittajan alkuperäisen sanoman omaan aikaamme ja kulttuuriimme. Tarvitsemme tässä muunmuassa tietoa, viisautta ja johdonmukaisuutta. Tulkintaoppia kutsutaan sanalla hermeneutiikka. Se tulee kreikasta sanasta hermeneuō.
Kaikki asiat eivät tarkoita nykyisinkään kaikissa kulttuureissa samoja asioita. Tämä täytyy ottaa huomioon paitsi raamatunkäännöstyössä, myös yleisemmin lähetystyössä. Tekninen termi tälle asialle on kulttuurirelativismi.
Kulttuuri ja ajattelu oli toisenlaista antiikin aikaan kuin nykyään. Raamatun kielten, ennen kaikkea heprean ja kreikan, myös aramean, historian, politiikan, yhteiskunnan ja Raamatun ajan muun kirjallisuuden sekä arkeologian tuntemus auttaa meitä ymmärtämään Raamatun ajan maailmaa ja valaisee tekstien merkitystä. Myös Raamatun maantieteen tunteminen on avuksi. Vanhassa testamentissa toimitaan paitsi Israelin alueella, myös muinaisessa Egyptissä ja Mesopotamiassa, Uudessa testamentissa puolestaan Juudean provinssin lisäksi Välimeren ympäristössä.
Meidän tulee ennen kaikkea rukoilla Jumalan antamaa apua nöyrästi. Pyhän Hengen työ on tärkeä osa tulkintaprosessia. Vaikka pyrimme opiskelemaan Raamattua huolella, Pyhän Hengen vaikutus ja opiskelu eivät sulje toisiaan pois, vaan liittyvät toisiinsa. Tieteellinen tutkimus on avuksi Raamatun ymmärtämisessä. Samalla kun elämme lähellä Jumalaa, emme niinkään arvostele Raamattua, kuin annamme Raamatun arvostella meitä. Mutta tarvitsemme ymmärrystä teksteistä.
Raamatun johdantoteokset, sanakirjat, kuten Iso Raamatun Tietosanakirja, ja kommentaarit eli selitysteokset voivat olla hyödyksi, kuten viisiosainen Novum. Harvat meistä osaavat, ainakaan kovin hyvin, Raamatun alkukieliä eli hepreaa, arameaa ja kreikkaa. Itse en osaa lainkaan arameaa ja kreikan ja hepreankin suhteen osaan lähinnä alkeita. Osaan kääntää Raamattua hepreasta ja kreikasta suomeksi ja englanniksi sanakirjan ja kieliopin avulla. Se ei ole kovin vaikeaa. Ne eivät ole kaikkein vaikeampia kieliä.
Minua on rohkaissut edesmenneen yhdysvaltalaisen pastorin ja teologin R. C. Sproulin sanat alkukielten suhteen ”ei tarvitse olla kirvesmies että voi käyttää vasaraa”. Kirvesmies osaa työnsä kunnolla, mutta maallikkokin voi tehdä perusasioita. Toisaalta herätyskristillinen raamatuntutkija F. F. Bruce painotti alkukielissä nöyryyttä ja todellisten ammattilaisten arvostamista. Ammattilaisia löytyy mm. Suomen teologisesta opistosta.
Hyvät kommentaarit avaavat niiden kielten merkitystä, joilla Raamattu on alun perin kirjoitettu. Raamatun selitysteoksia kirjoitetaan monenlaisiin tarpeisiin. On raskaampia akateemisia kommentaareja tutkijoille ja edistyneille teologian opiskelijoille, kuten esimerkiksi Word Biblical Commentary -sarja. On myös kevyempiä opuksia seurakuntien julistajien ja maallikkojen tarpeisiin, kuten Tyndale Old Testament Commentary ja Tyndale New Testament Commentary -sarjat. Jos mahdollista, on hyvä lukea useampaa kommentaaria ja verrata niitä toisiinsa. Näin emme ole ainoastaan yhden kirjoittajan tutkimustyön ja osaamisen varassa. Raamatuntuntemus auttaa aina. Kommentaarit selittävät tekstejä. Tekstit ovat pääosassa. Samalla hyvät selitysteokset ovat lahjaa niin kuin hyvät puheet. Kommentaareja kirjoitetaan ja luetaan myös kristittyjen hartauselämän vahvistamiseksi.
Raamatunkäännös on jo ison tulkitsemisprosessin tulos. Mutta mikä on paras käännös? Uudemmassa kirkkoraamatussa (KR92) on mielestäni hyvä käännösperiaate (dynaaminen ekvivalenssi). Siinä pyritään kääntämään ajatuksia eikä yksittäisiä sanoja. Joissakin kohti liberaalit taustaoletukset ja tulkinnat voivat hieman näkyä. Vanhempi kirkkoraamattu (KR38) on kömpelömpi, siinä on tarkoitus kääntää yksittäisiä sanoja ja matkia alkukielen rakenteita (formaalinen ekvivalenssi). Sillekin käännöstavalle on paikkansa. Niitä voi käyttää rinnakkain. Molemmissa käännöksissä kääntäjissä on ollut eteviä heprean ja kreikan osaajia. Luin nuorempana kolmekasia ja nykyisin enemmän ysikakkosta.
Raamattu kansalle -käännös on aika hyvä, se muistuttaa vanhaa kirkkoraamattua, mutta pyrkii nykykielen mukaiseen ilmaisuun. Sitäkin voi käyttää. Luen parhaillani Vanhaa testamenttia läpi sinä käännöksenä. Uusi testamentti 2020 ja Psalmit 2024 voivat olla selkeämpiä etenkin nuoremmille lukijoille. Niissä ei esiinny esimerkiksi sanaa vanhurskas, vaan sen tilalla on esimerkiksi syytön tai oikeamielinen.
Yksikään käännös ei ole täydellinen. Mutta on hyviä käännöksiä. Mikään käännös ei täysin välitä alkukieltä, mutta se voi välittää paljon siitä. On hyvä lukea useampaa erilaista käännöstä. Jos osaa muita kieliä, niitä kannattaa hyödyntää. Englanninkielisistä olen käyttänyt muun muassa English Standard Version ja New International Version -käännöksiä. Viime aikoina olen lukenut erityisesti New Revised Standard Version -käännöstä. Olen lukenut joskus hieman myös ruotsinkielistä Bibel 2000 -käännöstä. Folkbibel on toinen ruotsinkielin käännös.
Vanhoissa käännöksissä on ongelmana se, että kieli muuttuu koko ajan. Esimerkiksi Kuningas Jaakon käännös, eli King James Version, oli aikoinaan onnistunut käännös. Nykyisin siitä on kuitenkin hankalampi saada tolkkua. New King James Version on jo helpompi. Vanhoja suomalaisia raamatunkäännöksiä on myös vaikea ymmärtää ennen 1900-lukua. Suomalainen raamatunkääntäminen alkoi 1500-luvulla Mikael Agricolan toimesta.
Suosittelen uudempia 1900 ja 2000 vuosisatojen käännöksiä. Myös siitä syystä koska tekstikritiikki on kehittynyt tieteenalana ajan saatossa. Siinä pyritään mm. löytämään alkuperäinen lukutapa vertailemalla eri käsikirjoituksia. Tekstikriitikoilla on vanhempia ja parempia tekstilöytöjä käytössään. Meillä ei ole käytettävissämme alkuperäisiä Raamatun kirjojen käsikirjoituksia, vaan ainoastaan kopioiden kopioiden kopioita. Yksityiskohdissa on pienehköjä eroja eri käsikirjoitusten välillä, mutta ei niin merkittäviä, että ne vaikuttaisivat juurikaan uskomme ydinkysymyksiin.
Uuden testamentin osalta käsikirjoituksia on runsaasti, Vanhan testamentin osalta vähemmän. Eri tekstilöydöt poikkeavat hieman toisistaan. Tutkimalla huolellisesti käsikirjoituksia on saatu rekonstruoitua luotettava pohjateksti, josta tehdään kaikki hyvät nykyiset raamatunkäännökset.
Tärkeimmät vanhimmat olemassaolevat Raamatut ovat Vatikaanin kirjastossa säilytettävä Codex Vaticanus sekä Siinain luostarista löytynyt Codex Sinaiticus. Ne ovat molemmat peräisin 300-luvulta.
Biblia Hebraica Stuttgartensia ja Biblia Graeca: Septuaginta ovat tärkeimpiä Vanhan testamentin nykyiaikaisia tekstilaitoksia. Nestle-Aland Novum Testamentum Graece on tärkein Uuden testamentin tekstilaitos. Septuaginta on kreikankielinen Vanha testamentti, jonka juutalaiset oppineet käänsivät hepreasta ja arameasta pari sataa vuotta ennen Kristuksen syntymää.
Useamman erilaisen käännöksen lisäksi alkukielten opiskelu on hyvin mielenkiintoista, mikäli elämäntilanne sen vain mahdollistaa. Jos opiskelee alkukieliä yksin, on vaarana, että voi alkaa ”nähdä omiaan”. Pätevän opettajan johdolla yhdessä toisten opiskelijoiden kanssa opiskelu on paitsi ”turvallisempaa”, myöskin hauskempaa.
Mm. Suomen teologisessa opistossa opetetaan Vanhan testamentin hepreaa ja Uuden testamentin kreikkaa. Myös Isossa Kirjassa on välillä ollut tarjonnassa alkukielten peruskursseja. Toki myös avoimessa yliopistossa voi opiskella näiden kielten perusteita. Alkukieliä voi opiskella pidemmälle Itä-Suomen ja Helsingin yliopistoissa, sekä ruotsiksi Åbo Akademissa.
Vielä vähän kirjavinkkejä:
Suomalaisesta vapaakirkollisuudesta on hyvä aika tuore Väinö Hyvösen postuumisti julkaistua kirjaa Siitä kaikki alkoi – vapaakirkollinen liike Suomessa 1870-luvulta 1900-luvun alkuvuosiin. Hyvönen ei saanut teosta valmiiksi eläessään, mutta hänen muistiinpanojensa pohjalta Tapio Kangasniemi ja Juhani Ilkka saivat toimitettua sen julkaistavaksi. Tunnustan että en ole lukenut sitä kokonaan, mutta olen tykännyt kirjasta tosi paljon ja aion lukea sen loppuun.
Yhdessä - vapaakirkko tänään on erityisesti uusille vapaakirkollisille hyödyllinen teos. Siitä saa kuvaa millainen vapaakirkko oli ”eilen”. Teos on kokoelma vapaakirkollisten vaikuttajien artikkeleita. Se on kirjoitettu 2005. Sen olen lukenut kannesta kanteen, se on aika ohut kirja.
Yritän jossain vaiheessa lukea Eila Hämelinin ja Vappu Rautamäen Tienraivaajat: Vapaakirkon naiset ilosanoman viejinä. Teos on julkaistu vuonna 2001. Lisäksi vanhemmat vapaakirkolliset kirjat, kuten esim. S. S. Salmensaaren Vapaakirkko sekä Hilja Aaltosen Kootut teokset voivat olla antoisia.
Suomenkielisistä kommentaareista suosittelisin Uuden testamentin puolelta erityisesti Jukka Thurén -nimisen, edesmenneen luterilaisen Uuden testamentin selitysopin professorin, sekä hänen poikansa Lauri Thurén -nimisen Itä-Suomen yliopiston Uuden testamentin selitysopin professorin, selitysteoksia. Vanhan testamentin puolelta suosittelisin erityisesti helluntailaisen edesmenneen teologin Valtter Luodon selitysteoksia, tosin hän kirjoitti kommentaareja vain joistakin Raamatun kirjoista.
Myös edesmenneen ruotsalaisen teologin ja piispan Bo Giertz -nimisen edesmenneen ruotsalaisen luterilaisen piispan Uuden testamentin selitysteokset ovat varmasti lukemisen arvoisia. Samoin myös luterilaisen Åbo Akademiin Vanhan testamentin selitysopin professorin Antti Laaton viisiosainen Vanhan testamentin Selitysraamattu, viimeinen osa siitä ilmestyy loppuvuodesta.
Lisäksi Gordon Fee ja Douglas Stuart nimisten herätyskristillisten raamatuntutkijoiden Kirjojen kirja – avaimia Raamatun tulkintaan on oikein hyvä yleisteos. Fee on jo edesmennyt. Siinä käydään läpi mm. tärkeimpiä tulkinnallisia periaatteita sekä Raamatun eri kirjallisuuden lajien erityispiirteitä.
Q. & A.
Voimme vielä keskustella aiheesta. Saa esittää rohkeasti kommentteja ja kysymyksiä aiheesta. Toki myös aiheen vierestäkin. Vastaan mitä osaan. Heikki Hynninen moderoi keskustelua ja voi myös täydentää omalta osaltaan.
Kysymys: Mitkä ovat UT2020 -raamatunkäännöksen hyvät puolet?
Vastaus: On rikkaus että on erilaisia käännöksiä.
Kommentti: En ole lukenut Antti Laaton Selitysraamattua kokonaan, vaan osia. Antti Laaton kirja Emmauksen tiellä on suositeltava. Siinä käydään läpi varhaisten kristittyjen raamatuntulkintaa.
Kommentti: Opiskelin hieman Helsingin yliopistossa. Minulle tuli järkytyksenä että alkuperäisessä teksissä ei ole pistettä eikä pilkkua.
Vastaus: Se on totta. Ei ollut edes välejä sanojen välissä. Kaikki kirjoitettiin pötköön. Ei ollut lainausmerkkejä. Alunperin ei ollut lukuja eikä jakeita.
Kommentti: Tuli myös kysymyksiä miten tekstejä voi tulkita.
Vastaus: Liittyykö sanottu aikaisempaan vai myöhempään? Nykyisin meillä on kappaleet ja otsikointia.
Kommentti: Asiantuntijat pohtivat siellä Johanneksen evankeliumin eri kohtia.
Vastaus: Akateeminen
Kommentti: Vapaakirkollisen maallikon kannattaa perehtyä ensin uskovien kristittyjen raamatunselitykseen.
Vastaus: Luin lukioikäisenä viisi Heikki Räisäsen kirjaa putkeen.
Kommentti: Ei kannata pelätä kriittisiä kysymyksiä. Usein niihin löytyy vastauksia.
Kommentti: Olen ollut 25 vuotta uskossa.
Vastaus: Ja Jumala vasta arvoitus on. Käsitän häntä vähemmän, mutta luotan häneen vaikka en ymmärrä. Jo reformaattorit sanoivat että Raamatussa on selkeitä kohtia jotka lapsikin voi ymmärtää, mutta haastavia kohtia, joita teologitkaan eivät ymmärrä. Gregorius I (540-604) sanoi Raamatusta että siinä "elefantit voivat kylpeä ja kartisat kahlata".
Kommentti: Vanhemmassa käännöksessä on kohta jossa Jeesus sanoo "joka ei vihaa isäänsä ja äitiänsä
Vastaus: Kyllä. Se on juuri näin. Vanhassa testamentissa rakkaus-viha-kieltä käytetään myös liittolaissuhteesta. Muinaisesta Israelista voitiin sanoa
Kysymys: Onko niin että Vapaakirkon juuret Suomessa on englantilaisessa herätyskristillisyydessä?
Vastaus: On osin. Toisaalta vapaakirkollisuus on syntyperäisesti suomalainen. Vapaakirkon synnyn aikaan elettiin murroskautta. Suomi ei ollut vielä itsenäinen, mutta olimme uuden kynnyksellä. Nuoret johtivat alkuaikoina vapaakirkollista liikettä, kuten Constantin Boije (1854-1934). Osa oli opiskellut Helsingin yliopistossa teologiaa.
Myös pietismi on antanut paljon vaikutteita meillä.
Toivottavasti saitte jotain myönteistä itsellenne puheestani ja yhteisestä keskustelustamme. Ne löytyvät myöhemmin myös youtubesta ja blogistani. Saa antaa palautetta. Mikä oli hyvää ja toimi? Mitä kehittää? Oliko luonto riittävän selkeä? Entä riittävän syvällinen? Entä sopivan mittainen? Entä oliko aihe hyödyllinen tai kiinnostava?
Saa myös toivoa jotakin tiettyä aihetta tai teemaa, niin voimme yrittää huomioida toiveita joskus tulevaisuudessa. Näitä tilaisuuksia pidetään ensisijaisesti teitä osallistuneita varten. Toissijaisesti myös niitä varten, jotka kuuntelevat puheita ja keskusteluja myöhemmin netin kautta.
Mietittiin jos ensi kerralla Hynnisen Heikki voisi luennoida esim. uushenkisyydestä kristinuskosta käsin tarkasteltuna. Voisin puhua jumalanpalveluksessa, jos sopii. Voisin ehkä luennoida uudelleen joskus myöhemminkin vielä, jos Herra suo, ja niin haluatte. Ehkä Heikki voisi sitten puhua taas jumalanpalveluksessa ja minä voisin palvella vaikka taas musiikissa. Kiitos kun tulitte!
Lähtekää rauhassa ja palvelkaa Herraa iloiten.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti