Kristillinen seurakunta

Puhe Uuraisten helluntaisrk:lla su 20.9.2026

Kiitos että olemme saaneet tulla jälleen tänne Uuraisten helluntaiseurakunnalle KMK:n kanssa. On ilo ja kunnia saada palvella teitä musiikissa ja sanassa.

Rukoillaan uskonpuhdistaja Martti Lutherin sanoin:

Herra, sinä tahdot että rukoilen ja tulen sinun luoksesi. Niinpä tulen, ja minulla on sinulle paljon asiaa. Ennen kaikkea muuta pyydän: ota pois minun syntini; se estää minua pääsemästä luoksesi. Se vaivaa ja ahdistaa minua. Anna se minulle anteeksi.

Rakas Herra, minun on rukoiltava ja haluankin rukoilla sinun oman käskysi ja lupauksesi tähden. Mutta en osaa rukoilla. Ja omissa nimissäni en lainkaan pysty lähestymään sinua. Anna siis rukoukseni kelvata sinulle Herrani Kristuksen nimessä.

Jumalani, sinä tahdot meidän rukoilevan. Sinä olet käskenyt meitä luottavasti uskomaan, että sinä aivan varmasti kuulet rukouksemme. Tähän käskyysi vedoten tulen luoksesi siinä vahvassa luottamuksessa, että sinä kuulet minuakin. Anna minulle vain luja usko sinuun!

Rakas Jumala ja Isä, tiedän aivan tarkkaan, että sinä rakastat minua; sillä minä rakastan sinun Poikaasi, omaa Lunastajaani Jeesusta Kristusta. Tähän luottaen, lohdutukseesi turvaten tahdon nyt pyytää: Kuule minua ja anna minulle, mitä pyydän! Ei siksi että olisin tavallista pyhempi tai hurskaampi. Vaan siksi, että tiedän sinun antavan sydämesi halusta, Poikasi Jeesuksen Kristuksen tähden, lahjaksi kaiken. Hänen nimessään astun nyt eteesi rukoilemaan. Enkä epäile sitä, että kuulet rukoukseni.

Taivaallinen Isä, sinä rakas Jumala, minä olen ansioton ja köyhä syntinen. En ole sen arvoinen, että saisin nostaa sinua kohti silmäni ja käteni. Mutta sinä itse olet kehottanut meitä kaikkia rukoilemaan, ja sinä olet luvannut kuulla meitä. Sinä olet opettanut meitä rukoilemaan rakkaan Poikasi, Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta. Tähän käskyysi vedoten minä tulen, ollakseni sinulle kuuliainen. Heittäydyn kokonaan sinun armollisen lupauksesi varaan. 

Aamen.

Luodaan tänään pieni katsaus kristilliseen seurakuntaan. Seurakunta (kreikaksi ekklēsia) on yhteen kokoontuva kristittyjen joukko. Sanalla voidaan viitata paikallissrk:aan, jonkin alueen kristittyihin, tai koko maailmanlaajuiseen kristittyjen joukkoon. Uuden liiton seurakunta koostuu Jeesukseen uskovista juutalaisista ja pakanoista, ja on jatkumoa Vanhan liiton Jumalan kansalle.

Käydään läpi hyvin lyhyt, vaatimaton, valikoiva, ja puutteellinen katsaus kristillisen kirkon historiaan. Lukion kirkkohistorian oppikirjoista saa kattavamman yleiskuvan aiheesta. Yliopiston oppikirjoista, kuten Kaarlo Arffman nimisen teologin, teoksesta Kristinuskon historia, vielä kattavamman. Jos ei halua itse hankkia kirjoja, myös kirjastosta voi lainata. Ainakin kaukolainalla löytyy.

Uuden testamentin jälkeen kirkkoa parhaimmillaankin lähinnä siedettiin Rooman valtakunnassa ja pahimmillaan jopa vainottiin. Toki kristinusko levisi myös muualle. Ja Roomassakin se levisi vainoista huolimatta. Jopa niin paljon että 300-luvulla kristinuskosta tuli sallittu uskonto Rooman valtakunnassa. Kristittyjen ei tarvinnut elää vainojen pelossa. Keisari Konstatinus lahjoitti suuria summia kirkkojen rakentamiseen, vapautti papiston veroista, ja määräsi sunnuntain lepopäiväksi. Yhtäkkiä kristinusko alkoi päästä valtauskonnoksi. Konstantinus rakennutti Konstantinopolin kaupungin. Siitä käytettiin nimitystä ”toinen Rooma”.

Myöhemmin Konstantinuksen jälkeen kristinuskosta tuli ainoa sallittu uskonto keisari Theodosiuksen aikana. Ennen pitkää muiden uskontojen kannattajia alettiin vainota, jopa muita kristittyjä kuin Rooman kristittyjä. Valtiovalta pyrki vaikuttamaan kirkon johtajiin. Kirkon johtajat tekivät parhaansa, mutta kristillinen moraali alkoi heltyä ja opillinen ymmärrys alkoi jäädä ohuemmaksi. Kirkolle alkoi myös kertyä rikkauksia. Siinä oli toisaalta siunaus, mutta sillä oli myös kääntöpuoli. Sen johtoon alettiin pyrkiä myös maallisista syistä.

Kristinuskon historiassa tulee aina vastakulttuuria, kun luetaan Raamattua ja ajatellaan "eihän tämän näin pitänyt mennä". Luostarit syntyivät tarpeeseen elää kokosydämisesti Jeesukselle. Munkit, ja myöhemmin myös nunnat, vetäytyivät maailmasta ja arvostelivat kirkon maallistumista. Rooman piispa, jota kutsutaan paaviksi, sai valtaa. Toisaalta tämä oli tarpeen, sillä Länsi-Rooma romahti. Paavi ja kirkko ottivat yhteiskunnan tehtäviä. Jonkun täytyi ottaa johtajuus. Rooman jälkeen Konstantinopoli ja sen patriarkka oli merkittävimmässä asemassa. Muita tärkeitä keskuksia olivat Jerusalem, Antiokia, sekä Aleksandria patriarkkoineen. Islamin synnyn jälkeen muslimit kuitenkin valtasivat Antiokian ja Aleksandrian 600-luvulla.

Idän ja lännen kirkon välillä oli kieliero, idässä puhuttiin kreikkaa, lännessä latinaa. Tuli opillisia erimielisyyksiä, kulttuurisia eroja, väärinymmärryksiä, poliittista vastakkainasettelua. Se johti kirkon lopulta välirikkoon vuonna 1054. Silloin lausutut keskinäiset kirkonkiroukset peruttiin vasta vuonna 1965. Turkkilaiset valloittivat Konstantinopolin vuonna 1453. Silloin yli tuhatvuotinen Itä-Rooma lakkasi olemasta. Osa ortodokseista jäi asumaan muslimien hallitsemille seuduille, osa pakeni länteen, toivat muunmuassa kirkkoisien tekstejä ja oppineisuutta mukanaan, osa meni Venäjälle. Moskovan patriarkaatti julistautui vuonna 1448 itsenäiseksi. Moskovasta alettiin käyttää nimitystä ”kolmas Rooma”. Se nähtiin Bysantin, eli Itä-Rooman, valtakunnan perillisenä.

Keskiajalla lännesssä puolestaan oli anekauppaa ja siihen liittyviä väärinkäytöksiä, pyhimysten ja pyhäinjäännösten ylenmääräistä kunnioitusta ja paavius oli aika rappiolla. Tästä kertoo mm. se, että osalla paaveista oli aviottomia lapsia, ja että tehtiin myös salamurhia. Vaikka kristinusko oli toisaalta voimissaan, oli myös varjopuolia. Esiintyi teologeja, jotka arvostelivat kirkon luopumusta, kuten John Wycliffe, Oxfordin yliopiston professori. Hän menetti virkansa. Prahan yliopiston professori Jan Hus jatkoi työtä. Hänet puolestaan poltettiin roviolla. Myös katolilainen kristitty humanisti Erasmus Rotterdamilainen kritisoi aikansa kirkon taikauskoa ja omiin ansioihin luottamista. Häntä ei kuitenkaan tuomittu.

Sitten tuli 1500-luvun uskonpuhdistus. Martti Luther, augustinolaismunkki, joka oli Raamatun selitysopin professori Wittenbergin yliopistossa, kritisoi anekauppaa. Hänellä oli väkevät teesit ja hän sai paljon seuraajia ja huomiota. Luther ei aikonut perustaa uutta kirkkoa, vaan uudistaa entistä. Hänet julistettiin kirkonkiroukseen ja valtakunnankiroukseen. Hänestä tuli lainsuojaton. Silti osa Saksan vaaliruhtinaista, kuten Fredrik Viisas, tuki Lutherin asiaa. Syntyi luterilaisuus. Yksi aika merkillinen ja kiehtovakin yksityiskohta on, että Luther meni naimisiin karanneen nunnan, Katharina von Boran, kanssa. He saivat lapsia ja hoitivat perhettä. Luther teki edelleen työtä yliopistolla ja julisti paljon seurakunnassa. Luostarit laitettiin kiinni ja papit ja munkit menivät naimisiin. Tämä meni vähän eri tavalla protestanttisuudessa.

Genevessä oli lahjakas oppinut Jean Calvin, eli Johannes Kalvin. Hän johti Ulrich Zwinglin tavoin reformoitua kirkkoa. Reformoitu kirkko halusi mennä pidemmälle kuin luterilaisuus. Luther pyrki poistamaan kirkosta kaikki sellaiset asiat, jotka olivat Raamatun vastaisia. Reformoidut uskonpuhdistajat pyrkivät poistamaan kirkosta kaikki asiat, jotka eivät löytyneet Raamatusta. Oli hieman erilainen lähestymistapa.

Lisäksi oli anabaptisteja, ”uudelleenkastajia”, jotka halusivat mennä uudistuksissaan vieläkin pidemmälle. He alkoivat kastaa uskovia, niitä jotka tunnustautuivat uskoviksi kristityiksi. He puhuivat uskonnon vapaudesta ja valtion ja seurakunnan erosta. He olivat tässä edellä omaa aikaansa. Anabaptisteja vainosivat kaikki, niin katolilaiset, luterilaiset kuin reformoidutkin. Heitä mm. hukutettiin. Ajateltiin että "kun kerran tykkäätte upotuskasteesta niin..." Aika hurjaa touhua oli välillä.

Englannin kuningas Henrik VIII halusi avioliittonsa mitätöimisen paavilta. Erota ei saanut, mutta kirkko saattoi mitätöidä avioliiton. Syy oli ettei hänellä ollut miespuolista jälkeläistä Katariina Aragonialaisen kanssa. Paavi ei myöntynyt. Kuningas perusti oman kirkon. Hän oli anglikaanikirkon pää. Englannin kirkossa oli pitkälti reformoitu oppi, mutta katolinen liturgia.

Näin syntyivät protestanttisuuden pääuomat. Protestanttisuuden leviäminen pakotti myös roomalaiskatolista kirkkoa uudistuksiin, joihin se ei ollut siihen mennessä kyennyt. Epäkohtia korjattiin. Muunmuassa simonia, eli kirkollisten virkojen ostaminen rahalla, kiellettiin ankarasti Trenton kirkolliskokouksessa. Protestanttien ja katolilaisten välit olivat aika tulehtuneita. Välillä käytiin uskonsotia. Westfalenin rauhan tultua ihmiset ajattelivat, että jospa ei enää sodittaisi uskonnon takia vaikka ajatellaan eri tavalla. Uskonnonvapaus alkoi vahvistua vähän kerrassaan. Ensin sai olla erilainen kristitty ja myöhemmin myös ei-kristitty.

Sitten tulemme Suomeen ja helluntailaisuuteen. Katolilaiset, ja sitä ennen ortodoksit, olivat tuoneet kristinuskon myöskin Suomeen. Alkuajoista on hyvin vähän kirjallisia lähteitä, mutta haudoista on löydetty ristejä. Ja vainajia haudattiin auringonnousun suuntaan, kohti ylösnousemusta. Tästä on päätelty että ortodoksit toivat jo varhain kristinuskon Suomeen. Lännestä tuli katolinen usko. 

Kyvykkään hengellisen johtajan, Mikael Agricolan johdolla Suomen katolinen kirkko uudistettiin luterilaiseen uskoon 1500-luvun kuluessa. Suomen kirkkohistoriasta hyvä teos on Markku Heikkilän ja Simo Heinisen Uusi Suomen kirkkohistoria. Siitä saa yleiskuvaa. Toki myös lukion uskonnon oppikirjoista löytyy perusasioita. Minun aikana oli kurssi suomalainen usko. Kurssin oppikirjoissa sivuttiin myös hieman vapaakirkollisuutta ja helluntailaisuutta.

Myöhemmin Suomeen tuli muitakin kuin katolilaisia ja ortodokseja, kuten metodistit ja baptistit 1800-luvulla. Aluksi keskinäinen elämä oli aika vaikeaa. Yhtenäiskulttuurin aikana ei katsottu hyvällä sitä, jos uskottiin toisin kuin valtaväestö. Tuomiokapitulista tuli vastustusta. Lain mukaan ei saanut saarnata luvatta. Vapaakirkollistenkin täytyi pyytää kirkkoherralta saarnalupa.

1900-luvun alussa Yhdysvalloissa alkoi tapahtua merkillisiä asioita. Kristityt alkoivat puhua uusilla kielillä, etenkin Los Angelesin Azusa-kadulla. He myös profetoivat ja rukoilivat sairaiden puolesta rohkeasti ja lähtivät lähetystyöhön. Syntyi helluntailiike, joka tuli Suomeen 1910-luvulla. Varhaisia nimiä ovat William Seymour Amerikan puolella ja Thomas Barratt täällä Pohjoismaissa. He olivat merkittäviä henkilöitä. Kuitenkin on kyse yksittäisiä merkkihenkilöitä laajemmasta herätysliikkeestä, joka levisi ympäri maailman. Helluntailaisuus toi tarvittavaa korjausliikettä myös muille kristityille, sillä lännen kirkossa oli varsin usein laiminlyöty Pyhän Hengen roolia kristillisessä ajattelussa ja elämässä.

Suomen helluntaikirkon internet-sivuilla todetaan: Pyhä Raamattu on Pyhän Hengen innoituksesta syntynyt Jumalan sana ja oppimme ainoa perusta. Tarkastellaan tämän ajatuksen mukaisesti loppuaika hieman Raamattua.

Kuvia seurakunnasta: Seurakunta on vaeltava Jumalan kansa. 2. Korinttilaiskirjeen luvun 6 jakeessa 16 sanotaan: Jumala on sanonut: ”Minä asetun heidän keskelleen ja vaellan heidän mukanaan. Minä olen oleva heidän Jumalansa ja he minun kansani.”

Vanhassa testamentissa Jumala kutsui Israelin omaksi kansakseen. He lähtivät vaeltamaan Egyptistä kohti luvattua maata. Voimme nähdä tämän esikuvana. Kristityt vaeltavat kohti suurempaa luvattua maata. Jumala toi Israelin luvattuun maahan ja vie meidätkin perille uuteen luvattuun maahan. Israelista tuli kansa Jumalan suvereenista valinnasta. Jumala on myös valinnut uuden yhteisön, uuden liiton Jumalan kansan, seurakunnan. Olemme Jumalan kansa Jeesuksen työn ja Pyhän Hengen vaikutuksesta. Kuva seurakunnasta Jumalan kansana vahvistaa yhteenkuuluvuuttamme koko Jumalan kansaan kaikkina aikoina.

Puhuimme ennen jumalanpalvelusta siitä että jokaisen sukupolven täytyy löytää kristinusko. Jumalan perheeseen tulee uusia lapsia. Tunnustamme samaa uskoa, mutta sovellamme sitä uudenlaisessa kulttuurisessa tilanteessa eri tavalla. 

Seurakunta on Kristuksen ruumis. 1. Korinttilaiskirjeen luvussa 12 jakeissa 12 ja 27 kirjoitetaan: Kristus on niin kuin ihmisruumis, joka on yksi kokonaisuus mutta jossa on monta jäsentä; vaikka jäseniä on monta, ne kaikki yhdessä muodostavat yhden ruumiin. - - Te olette Kristuksen ruumis, ja jokainen teistä on tämän ruumiin jäsen.

Tämä kuva puhuu uskovien ja Kristuksen välisestä yhteydestä ja uskovien keskinäisestä ykseydestä. Jokainen jäsen tarvitsee toisia. Jokaista meitä tarvitaan. Jäsenet jakavat keskenään elämää

Eräs kaverini kertoi vuosia sitten Suomen teologisella opistolla että hän oli töissä ruumishuoneella tekemässä ruumiinavauksia. Heillä oli pieni sirkkeli. Hän leikkasi vahingossa peukalonsa poikki. Hän juoksi lääkäriin ja huusi työkaverille "tuo se minun peukalo mukanasi". Kun peukaloa hoidettiin, Japanissa oli kehitetty uusi hoitomenetelmä. Peukalo kiinnitettiin takaisin. Kämmeneen tehtiin viilto. Peukalo pujotettiin viiltoon ja ommeltiin haava umpeen. Peukalo sai olla siellä osana verenkiertoa. Se parani tosi hyvin.

Joskus meilläkin saattaa olla että kun joku jäsen on lähdössä seurakunnasta, että hän tarvitsee ehkä rakkautta ja hoivaa. Hän ei välttämättä jaksa tehdä työtä, mutta hän voi tarvita että saa vain olla osallinen seurakunnan elämästä.

Seurakunta on Jumalan temppeli. 1. Korinttilaiskirjeen luvussa 3 jakeessa 16 Paavali kysyy: Ettekö tiedä, että te olette Jumalan temppeli ja että Jumalan Henki asuu teissä?

Aivan kuten Jumalan kunnia ja kirkkaus täytti ja pyhitti ilmestysmajan ja myöhemmin Jerusalemin temppelin Vanhan testamentin aikana, Jumalan läsnäolo Pyhässä Hengessä pyhittää uuden liiton temppelin eli seurakunnan. Toki kirkkorakennukset ovat usein siunaus, mutta uuden liiton temppeli on seurakunta.

Seurakunta on perhe. 2. Korinttilaiskirjeessä sanotaan luvussa 2 jakeessa 18: [Minä] olen oleva teidän Isänne, ja te olette minun poikiani ja tyttäriäni.

Meillä on sisaruusyhteys. Joskus sanotaan "veri on vettä sakeampaa". Tällä viitataan kasteveteen, jota vahvempia olisivat sukulaissuhteet. Mutta jos Raamattua katsomme, hengellinen yhteys voi olla jopa syvempi. Tämän kuvan seurakunnasta perheenä tulee rohkaista meitä keskinäiseen yhteyteen ja välittämiseen.

Seurakunta on papisto. 2. Pietarinkirjeessä 2:5 on kehoitus: Rakentukaa itsekin elävinä kivinä hengelliseksi rakennukseksi, pyhäksi papistoksi.

Jokainen uudestisyntynyt kristitty on pappi. Kristus on meidän ylipappimme.

Seurakunta on myös Kristuksen morsian. 2. Korinttilaiskirjeen luvun 11 jakeessa 2 Paavali sanoo: [Olen] kihlannut teidät yhdelle ainoalle miehelle, Kristukselle, ja tahdon tuoda teidät hänen eteensä kuin puhtaan neitsyen.

Taivaan valtakuntaa kuvataan hääjuhlana. Jeesus on sulhanen, me seurakuntana olemme morsian. Tämän kuvan tulee rohkaista meitä puhtauteen ja pyhyyteen sekä rakkauteen Kristusta kohtaan ja hänen valtansa alle suostumiseen.

Seurakunnan tehtävät voidaan jakaa esim. Jumalaan kohdistuviksi, uskoviin kohdistuviksi ja maailmaan kohdistuviksi tehtäviksi.

Ylistys ja palvonta keskittyy Jumalaan. Psalmi 150:1-2: Halleluja! Ylistäkää Jumalaa hänen pyhäkössään, ylistäkää häntä taivaan mahtavissa holveissa! Ylistäkää häntä, hänen väkeviä tekojaan, ylistäkää häntä, hän on suuri!

Loppuosan psalmeissa on ihana yksityiskohta: monenlaisia soittimia. Puhaltimia, kielisoittimia, lyömäsoittimia. Ylistys ja palvonta keskittyy Jumalaan. Kun seurakunta kokoontuu yhteen, keskitymme ennen kaikkea häneen. Seurakunta antaa hänelle kunnian siitä, kuka hän on ja mitä hän tekee.

Huolenpito ja rakentuminen. Yhteys ja jakaminen on yksi tapa rakentua. Jakamisen myötä kärsimys lievenee ja ilo kasvaa. 1. Korinttilaiskirje 12:26: Jos yksi jäsen kärsii, kärsivät kaikki muutkin jäsenet, ja jos yksi jäsen saa osakseen kunniaa, iloitsevat kaikki muutkin sen kanssa.

Efesolaiskirje 4:11-12: Hän antoi seurakunnalle sekä apostolit että profeetat ja evankeliumin julistajat, sekä paimenet että opettajat, varustaakseen kaikki seurakunnan jäsenet palvelutyöhön, Kristuksen ruumiin rakentamiseen.

Toinen tapa rakentua on opettaminen. Koko seurakunta rakentuu ja kasvaa yhdessä. Jumala antaa joillekin uskoville opettamisen lahjan. Tarkoitus on kasvaa täysi-ikäiseksi Kristuksessa, aikuiseksi kristityksi uskossa.

Evankelionti ja sosiaalinen vaikuttaminen ovat maailmaan kohdistuvia tehtäviä. Jeesus antoi meille lähetyskäskyn. Käsky tulee kaikkein korkeimmalta taholta. Matteus 28:18: Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä. Eli koko todellisuudessa. Jeesus antaa myös Pyhän Hengen voiman käskyn toteuttamiseen. Emme voi täyttää lähetyskäskyä yksin, muttta kun ihmiset, jotka kääntyvät, alkavat julistaa itsekin evankeliumia, kyseessä on moninkertaistuminen.

Tällä tavalla alkuseurakuntakin kasvoi, evankeliumi levisi myös muuten kuin evankelistojen kautta, koko seurakunnan kautta. Kotimaan evankelioimistyössä ja lähetystyössä ulkomailla on kyse periaatteessa aika samasta asiasta. Se vaihtelee, toimitaanko lähellä vaiko kaukana, sekä toimitaanko tutussa kulttuurissa vai ei. Toki Suomessakin kohdataan erilaisia kulttuureja ja kieliä maahanmuuttajatyössä.

Luemme evankeliumiteksteistä, joihin uskomme, että Jeesus paransi sairaita, kaikenlaisia sairauksia. Hän kutsuu myös seurakuntaa auttamaan kärsiviä, toki rukoilemaan sairaiden puolesta, mutta myös viemään sairaanhoitoa ja lääkkeitä. Vanhassa testamentissa Jumala kantoi erityistä huolta orvoista, leskistä ja muukalaisista, eli kaikkein vähäosaisimmista. Vanhan testamentin profeetoissa julistetaan eriarvoistamisen vuoksi, että rikkaat eivät saa sortaa köyhiä.

Kristittyjä kutsutaan lievittämään maailman hätää. Lähetystyössä on viety myös maanviljelyä ja koulutusta monissa maissa. Kristus ei tullut palveltavaksi, vaan palvelemaan. Hän antoi meille esimerkin.

Vielä jokunen ajatus seurakunnan järjestäytymisestä. Seurakunnan sisäinen elämä on tärkeämpää kuin ulkoiset rakenteet. Silti ulkoiset rakenteet eivät ole turhia. Seurakunnassa tarvitaan niin Pyhän Hengen suoraa puhetta, kuin myös kypsien hengellisten vaikuttajien vastuullista johtajuutta. Pyhän Hengen johdatus ja seurakunnalliset rakenteet eivät sulje toisiaan pois. Terveet ja toimivat rakenteet tukevat seurakunnan hengellistä elämää.

Voimme lukea seurakunnan rakenteista jo Uuden testamentin lehdiltä. Jo evankeliumiteksteissä on tiettyä järjestäytymistä. Jeesuksella oli 12 hyvin läheistä opetuslasta, joista 3 oli aivan erityisen läheisiä, Pietari, Jaakob ja Johannes. Jeesuksella oli kuitenkin muitakin opetuslapsia. Kerrotaan, että Jeesus myös erityisellä tavalla valtuutti ja lähetti 70 opetuslastaan julistamaan ja palvelemaan. Mutta oli vielä monia muita. Tässä on rakenteiden siemen.

Alkuseurakunnan organisaatio oli yksinkertainen. Se nousi käytännön tarpeista. Alkuseurakunnassa kokoonnuttiin yhteen ja vietettiin ehtoollista, perustettiin yhteinen rahasto, pidettiin virallista luetteloa leskistä, he saivat avustusta seurakunnalta ja rukoilivat seurakunnan puolesta, järjestettiin keräys köyhemmille kristityille Jerusalemissa, valittiin edustajia viemään sitä perille, valittiin seurakuntiin johtajia, kutsuttiin kokoon seurakuntien edustajia tekemään yhteisiä päätöksiä ja seurakunnilla oli myös keskinäistä kirjeenvaihtoa.

Alkuseurakunnassa ei ollut vielä jakoa papistoon ja maallikoihin niin kuin myöhemmin kirkon historiassa. Uudessa testamentissa ei esiinny vielä sellaista pappisvihkimystä, kuin myöhemmin kirkkohistoriassa. Pyhä Henki ja seurakunta valitsivat ihmisiä erilaisiin tehtäviin. Seurakunta oli karismaattinen yhteisö. Kullakin oli jotain annettavaa. Jokaisella oli omat lahjansa ja oma palvelustehtävänsä.

Uudessa testamentissa mainitaan kaitsijat, vanhimmat ja paimenet. Nimitykset voivat viitata samoihin tehtäviin. Kyse on seurakunnan johtamisesta. Termit esiintyvät monikossa. Uuden testamentin aikaan seurakunnissa oli tiimijohtajuus. Myöhemmin tuli monarkkinen piispuus. Piispa oli presbyteerien yläpuolella. Vainojen vuoksi se saattoi olla tarpeen. Toisaalta karismaattisuus saattoi hiipua, kun oli ehkä liikaa kontrollointia.

Uudessa testamentissa mainitaan myös seurakuntapalvelijat, eli diakonit. Diakonien tehtävä oli toiminnallisempi, mutta aivan yhtä hengellinen tehtävä, kuin seurakunnan johtajilla. Paavalin pastoraalikirjeissä (Timoteus, Tiitus) mainitaan seurakunnan johtajilta ja diakoneilta edellytettäviä ominaisuuksia. Jo varhaisista ajoista lähtien miesten lisäksi myös naisia palveli diakoneina.

Paavali luettelee erilaisia palvelutehtäviä Efesolaiskirjessä 4:11, 12: Hän antoi seurakunnalle sekä apostolit että profeetat ja evankeliumin julistajat, sekä paimenet että opettajat, varustaakseen kaikki seurakunnan jäsenet palvelutyöhön, Kristuksen ruumiin rakentamiseen. 

Paavali mainitsee ensimmäiseksi apostolit. Kreikan sana apostolos tarkoittaa ”lähettiläs”. Hänet on lähetetty toteuttamaan erityistä tehtävää. Hänellä on tämän tehtävän täyttämiseen tarvittavat valtuudet lähettäjältään. Sanaa apostoli käytetään Uudessa testamentissa niistä kahdestatoista opetuslapsesta ja Paavalista, mutta myös seurakuntien lähettiläistä.

Karismaattisessa kristillisyydessä on keskusteltu siitä, onko apostolin palvelutehtävä yhä voimassa. Oma tulkintani on ettei ainakaan täysin samassa merkityksessä kuin Uuden testamentin aikaan. Apostolit (ja heidän lähimmät seuraajansa) kirjoittivat Uuden testamentin. Raamattua ei enää kirjoiteta lisää. Kaanon on suljettu. Arvioimme sen valossa muita kirjoituksia.

Kuitenkin Pyhä Henki tekee ihmeellisiä asioita yhä tänään ja apostolinen palvelutyö jatkuu siinä että Pyhä Henki toimii yhä ihmisten kautta. Apostolinen palvelutyö jatkuu yhä. Lähetystyöntekijä on seurakunnan lähetti, eli apostoli. Hänet on kutsuttu ja lähetetty viemään evankeliumia, istuttamaan uusia seurakuntia, ja auttamaan niitä kasvamaan itsenäisiksi toimijoiksi.

Paavali mainitsee seuraavaksi profeetat. He julistivat sanomia Herralta. Apostolien teot 11:27, 28: Tuohon aikaan tuli Jerusalemista profeettoja Antiokiaan. Muuan heistä, nimeltään Agabos, ilmoitti Hengen vaikutuksesta, että koko maailmaan oli tuleva suuri nälänhätä. Näin tapahtuikin Claudiuksen aikana.

Kirkkohistoria tuntee myöhempiäkin esimerkkejä siitä, kuinka Jumala on ilmoittanut tulevia tapahtumia palvelijoilleen. Esim. Grönlannin lähetystyön uranuurtajasta nimeltä Hans Egede kerrotaan, että hän profetoi ruokalaivan saapuvan, kun oltiin lähellä nälkäkuolemaa 1700-luvulla.

Paavali mainitsee evankeliumin julistajat eli evankelistat. Evankelista on valtuutettu hyvän sanoman tuoja. Jumala varustaa joitakin kristittyjä aivan erityisellä tavalla julistamaan perussanomaa. Apostolien teoissa mainitaan Filippos, joka julisti suuremmille ihmisryhmille, mutta kohtasi myös yksilöitä. Paavali kirjoittaa 2. Timoteuskirjeen luvun 4 jakeessa 5 (KR38): Ole sinä raitis kaikessa, kärsi vaivaa, tee evankelistan työ, toimita virkasi täydellisesti.

Evankelista vetoaa ihmisen tahtoon, ymmärrykseen ja tunteisiin. Kuulijat joutuvat usein evankeliumin julistuksen alla valinnan paikalle - ottavatko he vastaan Kristuksen vai eivät? Vai viivyttelevätkö he vielä ratkaisuaan? Jumala kutsuu meitä kutakin julistamaan sanoin ja teoin Kristuksesta. On hyvä muistaa, että lahjakkainkaan evankelista ei voi tehdä toisista ihmisistä kristittyjä. Ainoastaan Pyhä Henki voi synnyttää ihmisissä aidon uskon Jeesukseen. Mutta Henki voi toimia julistetun sanan kautta.

Paavali mainitsee paimenet. Sana pastori tulee latinasta ja tarkoittaa paimenta. Lampaita ja vuohia paimennettiin. Siitä tuli kuva johtajuudesta. Uskovat kasvavat seurakunnassa seurakunnan paimenten johdolla. Kyse ei ole niinkään arvonimestä, kuin Jumalan antamasta palvelutehtävästä ja asemasta uskonyhteisössä. Paimenten tehtäviin kuuluu laumasta huolehtiminen ja lauman suojeleminen. Kaikessa seurakuntatyössä, erityisesti lapsi- ja nuorisotyössä sekä sielunhoitotyössä tarvitaan paimenia. Jeesus Kristus on ylipaimen. Hän kutsuu meitä ja varustaa meitä apupaimeniksi.

Paavali kirjoittaa 1. Tessalonikalaiskirjeessä 5:12: Pyydämme teitä, veljet [ja sisaret], pitämään arvossa niitä, jotka keskuudessanne näkevät vaivaa, toimivat teidän johtajinanne Herran nimissä ja ojentavat teitä. 

Paavali mainitsee vielä opettajat. Opettaminen on Pyhän Hengen antama kyky auttaa toisia ymmärtämään Raamatun ja kristinuskon sisältöä ja myös soveltamaan sitä käytäntöön. Raamattu sisältää syvällistä teologiaa, joka on samalla usein hyvin käytännönläheistä. Oikea tieto auttaa hengellisessä kasvussa ja suojaa harhaopeilta. Teologian opiskelusta voi olla paljon apua, mutta se ei yksin riitä. Opettaja tarvitsee Pyhän Hengen apua, hänen johdatustaan ja vaikutustaan, hänen voimaansa ja voiteluaan.

Olemme nyt tarkastelleet hieman kristillinen seurakunnan historiaa ja seurakuntaan liittyviä raamatullisia perusteita. Haluan sanoa vielä että on tärkeä muistaa, että seurakunta on vielä hyvin vajavainen. Seurakuntaan ja sen edustajiin on helppo pettyä. Tarvitsemme paljon keskinäistä anteeksiantamusta.

Jumala tahtoo että olisimme yhtä Kristuksessa. Hän on meitä kohtaan kärsivällinen ja armollinen. Hän haluaa muovata meistä armollisia ihmisiä. Jeesus kantoi kaikki meidän syntimme ristinpuulle ja voitti kuolemallaan ja ylösnousemuksellaan meille elämän.

Seurakunta on täysin riippuvainen Jumalan Hengestä. Ilman Pyhän Hengen työtä emme pysty toimimaan. Rukoilkaamme tähän loppuun Pyhälle Hengelle osoitettu rukous. Pyhä Henki on Jumala, niin kuin Isä ja Poika. Vaikka Raamatussa ei ole esimerkkejä Pyhälle Hengelle osoitetuista rukouksia, voimme rukoilla häntä. Raamatun jälkeisessä kristinuskossa löytyy rukouksia hänelle. Tämä rukous löytyy Suomen ekumeenisen neuvoston internet-sivuilta: 

Oi sinä jumalallinen Lohduttaja, Totuuden Henki, hyvyyden aarreaitta ja elämän lähde. Sinä, joka annat lahjoja ja jumalallisen suosion merkkejä, tule asumaan meissä ja puhdista meidät kaikesta synnin pahuudesta.

Herra, luo meihin puhdas sydän ja uudista meissä oikea henki, kohtuuden ja puhtauden henki, hurskauden ja pyhyyden henki, varovaisuuden ja voiman henki, tiedon henki, ja pelko sinuun, Herra.

Ole kanssamme ja keskellämme opastaen, auttaen, vahvistaen ja lohduttaen meitä. Oi pyhä, armollinen ja hyvä Henki, herätä minussa lähde, jonka kyynelin puhdistan pahuudesta sydämeni, jotta tulisit sinne asumaan.

Sytytä sydämeeni jumalallisen rakkautesi tuli. Herätä henkiin ja virvoita minussa hyvän toiminnan henki, niin että eläisin sinussa aina ja ikuisesti. 

Aamen.