Kristillinen seurakunta

Puhe Uuraisten helluntaisrk:lla su 20.9.2026

Kiitos että olemme saaneet tulla jälleen tänne Uuraisten helluntaiseurakunnalle KMK:n kanssa. On ilo ja kunnia saada palvella teitä musiikissa ja sanassa.

Rukoillaan uskonpuhdistaja Martti Lutherin sanoin:

Herra, sinä tahdot että rukoilen ja tulen sinun luoksesi. Niinpä tulen, ja minulla on sinulle paljon asiaa. Ennen kaikkea muuta pyydän: ota pois minun syntini; se estää minua pääsemästä luoksesi. Se vaivaa ja ahdistaa minua. Anna se minulle anteeksi.

Rakas Herra, minun on rukoiltava ja haluankin rukoilla sinun oman käskysi ja lupauksesi tähden. Mutta en osaa rukoilla. Ja omissa nimissäni en lainkaan pysty lähestymään sinua. Anna siis rukoukseni kelvata sinulle Herrani Kristuksen nimessä.

Jumalani, sinä tahdot meidän rukoilevan. Sinä olet käskenyt meitä luottavasti uskomaan, että sinä aivan varmasti kuulet rukouksemme. Tähän käskyysi vedoten tulen luoksesi siinä vahvassa luottamuksessa, että sinä kuulet minuakin. Anna minulle vain luja usko sinuun!

Rakas Jumala ja Isä, tiedän aivan tarkkaan, että sinä rakastat minua; sillä minä rakastan sinun Poikaasi, omaa Lunastajaani Jeesusta Kristusta. Tähän luottaen, lohdutukseesi turvaten tahdon nyt pyytää: Kuule minua ja anna minulle, mitä pyydän! Ei siksi että olisin tavallista pyhempi tai hurskaampi. Vaan siksi, että tiedän sinun antavan sydämesi halusta, Poikasi Jeesuksen Kristuksen tähden, lahjaksi kaiken. Hänen nimessään astun nyt eteesi rukoilemaan. Enkä epäile sitä, että kuulet rukoukseni.

Taivaallinen Isä, sinä rakas Jumala, minä olen ansioton ja köyhä syntinen. En ole sen arvoinen, että saisin nostaa sinua kohti silmäni ja käteni. Mutta sinä itse olet kehottanut meitä kaikkia rukoilemaan, ja sinä olet luvannut kuulla meitä. Sinä olet opettanut meitä rukoilemaan rakkaan Poikasi, Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta. Tähän käskyysi vedoten minä tulen, ollakseni sinulle kuuliainen. Heittäydyn kokonaan sinun armollisen lupauksesi varaan. 

Aamen.

Luodaan tänään pieni katsaus kristilliseen seurakuntaan. Seurakunta (kreikaksi ekklēsia) on yhteen kokoontuva kristittyjen joukko. Sanalla voidaan viitata paikallissrk:aan, jonkin alueen kristittyihin, tai koko maailmanlaajuiseen kristittyjen joukkoon. Uuden liiton seurakunta koostuu Jeesukseen uskovista juutalaisista ja pakanoista, ja on jatkumoa Vanhan liiton Jumalan kansalle.

Käydään läpi hyvin lyhyt, vaatimaton, valikoiva, ja puutteellinen katsaus kristillisen kirkon historiaan. Lukion kirkkohistorian oppikirjoista saa kattavamman yleiskuvan aiheesta. Yliopiston oppikirjoista, kuten Kaarlo Arffman nimisen teologin, teoksesta Kristinuskon historia, vielä kattavamman. Jos ei halua itse hankkia kirjoja, myös kirjastosta voi lainata. Ainakin kaukolainalla löytyy.

Uuden testamentin jälkeen kirkkoa parhaimmillaankin lähinnä siedettiin Rooman valtakunnassa ja pahimmillaan jopa vainottiin. Toki kristinusko levisi myös muualle. Ja Roomassakin se levisi vainoista huolimatta. Jopa niin paljon että 300-luvulla kristinuskosta tuli sallittu uskonto Rooman valtakunnassa. Kristittyjen ei tarvinnut elää vainojen pelossa. Keisari Konstatinus lahjoitti suuria summia kirkkojen rakentamiseen, vapautti papiston veroista, ja määräsi sunnuntain lepopäiväksi. Yhtäkkiä kristinusko alkoi päästä valtauskonnoksi. Konstantinus rakennutti Konstantinopolin kaupungin. Siitä käytettiin nimitystä ”toinen Rooma”.

Myöhemmin Konstantinuksen jälkeen kristinuskosta tuli ainoa sallittu uskonto keisari Theodosiuksen aikana ja ennen pitkää muiden uskontojen kannattajia alettiin vainota, jopa muita kristittyjä kuin Rooman. Valtiovalta pyrki vaikuttamaan kirkon johtajiin. Kirkon johtajista tekivät parhaansa, kristillinen moraali alkoi heltyä ja opillinen ymmärryskin alkoi jäädä ohuemmaksi. Kirkolle alkoi myös kertyä rikkauksia. Sen johtoon alettiin pyrkiä myös maallisista syistä.

Kristinuskon historiassa tulee aina vastakulttuuria kun luetaan Raamattua. Luostarit syntyivät tarpeeseen elää kokosydämisesti Jeesukselle. Munkit, ja myöhemmin myös nunnat, vetäytyivät maailmasta ja arvostelivat kirkon maallistumista. Rooman piispa, jota kutsutaan paaviksi, alkoi saada valtaa. Toisaalta tämä oli tarpeen, sillä Länsi-Rooma romahti. Jonkun täytyi ottaa johtajuus. Rooman jälkeen Konstantinopoli ja sen patriarkka oli merkittävimmässä asemassa. Muita tärkeitä keskuksia olivat Jerusalem, Antiokia, sekä Aleksandria patriarkkoineen. Islamin synnyn jälkeen muslimit kuitenkin valtasivat Antiokian ja Aleksandrian 600-luvulla.

Poliittinen vastakkainasettelu, sekä opilliset ja kulttuuriset erot johtivat idän kreikkaa puhuvan ja lännen latinaa puhuvan kirkon lopulta välirikkoon vuonna 1054. Silloin lausutut keskinäiset kirkonkiroukset peruttiin vasta vuonna 1965. Turkkilaiset valloittivat Konstantinopolin vuonna 1453. Osa ortodokseista jäi asumaan muslimien hallitsemille seuduille, osa pakeni länteen, osa meni Venäjälle. Moskovan patriarkaatti julistautui vuonna 1448 itsenäiseksi. Moskovasta alettiin käyttää nimitystä ”kolmas Rooma”. Se nähtiin Bysantin, eli Itä-Rooman, valtakunnan perillisenä.

Keskiajalla lännesssä puolestaan oli anekauppaa, pyhimysten ja pyhäinjäännösten palvontaa ja paavius oli aika rappiolla. Tästä kertoo mm. se, että osalla paaveista oli aviottomia lapsia, ja että tehtiin salamurhia. Esiintyi teologeja, jotka arvostelivat kirkon luopumusta, kuten John Wycliffe, Oxfordin yliopiston professori. Hän menetti virkansa. Prahan yliopiston professori Jan Hus jatkoi työtä. Hänet puolestaan poltettiin roviolla. Myös katolilainen humanisti Erasmus Rotterdamilainen kritisoi aikansa kirkon taikauskoa ja omiin ansioihin luottamista. Häntä ei kuitenkaan tuomittu.

Sitten tuli 1500-luvun uskonpuhdistus. Martti Luther, augustinolaismunkki, joka oli Raamatun selitysopin professori Wittenbergin yliopistosta, kritisoi anekauppaa. Hänellä oli väkevät teesit ja hän sai monia seuraajia. Luther ei aikonut perustaa uutta kirkkoa, vaan uudistaa entistä. Hänet julistettiin kirkonkiroukseen ja valtakunnankiroukseen. Silti osa Saksan vaaliruhtinaista, kuten Fredrik Viisas, tuki Lutherin asiaa. Syntyi luterilaisuus.

Genevessä oli lahjakas oppinut Jean Calvin, eli Johannes Kalvin. Hän johti Ulrich Zwinglin tavoin reformoitua kirkkoa. Reformoitu kirkko halusi mennä pidemmälle kuin luterilaisuus. Luther pyrki poistamaan kirkosta asiat, jotka olivat Raamatun vastaisia. Reformoidut uskonpuhdistajat pyrkivät poistamaan kirkosta kaikki asiat, jotka eivät olleet Raamatun mukaisia.

Lisäksi oli anabaptisteja, ”uudelleenkastajia”, jotka halusivat mennä uudistuksissaan vieläkin pidemmälle. He alkoivat kastaa uskovia. He puhuivat uskonnon vapaudesta ja valtion ja seurakunnan erosta. He olivat tässä edellä omaa aikaansa. Anabaptisteja vainosivat niin katoliset, luterilaiset kuin reformoidutkin. Heitä mm. hukutetiin.

Englannin kuningas Henrik VIII halusi avioliittonsa mitätöimisen paavilta, koska hänellä ei ollut miespuolista jälkeläistä Katariina Aragonialaisen kanssa. Paavi ei myöntynyt. Kuningas perusti anglikaanikirkon. Englannin kirkossa oli pitkälti reformoitu oppi, mutta katolinen liturgia. Kuningas johti itse anglikaanikirkkoa.

Näin syntyivät protestanttisuuden pääuomat. Protestantismin leviäminen pakotti myös roomalaiskatolista kirkkoa uudistuksiin, joihin se ei ollut siihen asti kyennyt. Epäkohtia korjattiin. Muunmuassa simonia, eli kirkollisten virkojen ostaminen rahalla, kiellettiin ankarasti Trenton kirkolliskokouksessa.

Katolilaiset, ja sitä ennen ortodoksit, olivat tuoneet kristinuskon myöskin Suomeen. Kyvykkään hengellisen johtajan, Mikael Agricolan, johdolla Suomen katolilainen kirkko uudistettiin luterilaiseen uskoon 1500-luvun aikana. Suomen kirkkohistoriasta hyvä teos on Markku Heikkilän ja Simo Heinisen Uusi Suomen kirkkohistoria. Toki myös lukion uskonnon oppikirjoista löytyy perusasioita.

Myöhemmin Suomeen tuli muitakin kristillisiä yhteisöjä, kuten metodistit ja baptistit 1800-luvulla. Aluksi keskinäinen elämä oli aika vaikeaa. Yhtenäiskulttuurin aikana ei katsottu hyvällä sitä, jos uskottiin toisin kuin valtanäkemyksessä. Tuomiokapitulista tuli vastustusta. Lain mukaan ei saanut saarnata luvatta.

1900-luvun alussa Yhdysvalloissa alkoi tapahtua merkillisiä asioita. Kristityt alkoivat puhua uusilla kielillä, etenkin Los Angelesin Azusa-kadulla. He myös profetoivat ja rukoilivat sairaiden puolesta rohkeasti. Syntyi helluntailiike, joka tuli Suomeen 1910-luvulla.

Vaikka nimet, kuten William Seymour ja Thomas Barratt, olivat alkuaikoina merkittäviä, oli kuitenkin kyse yksittäisiä merkkihenkilöitä laajemmasta herätysliikkeestä, joka levisi ympäri maailman. Helluntailaisuus toi tarvittavaa korjausliikettä, sillä lännen kirkko oli varsin usein laiminlyönyt Pyhän Hengen roolia kristillisessä ajattelussa ja elämässä.

Suomen helluntaikirkon internet-sivuilla todetaan: ”Pyhä Raamattu on Pyhän Hengen innoituksesta syntynyt Jumalan sana ja oppimme ainoa perusta.”

Tarkastellaan nyt hieman Raamatun kuvia seurakunnasta.

Seurakunta on Jumalan kansa. 2. Korinttilaiskirjeen luvun 6 jakeessa 16 sanotaan: Jumala on sanonut: ”Minä asetun heidän keskelleen ja vaellan heidän mukanaan. Minä olen oleva heidän Jumalansa ja he minun kansani.”

Vanhassa testamentissa Jumala kutsui Israelin omaksi kansakseen. Mutta ei ainoastaan kutsunut, vaan hän myös loi Israelin kansan omaksi kansakseen. Israelista tuli kansa Jumalan suvereenista valinnasta ja johdatuksesta.  Jumala on myös luonut uuden yhteisön, uuden liiton Jumalan kansan, srk:n, Jeesuksen työn ja Pyhän Hengen vaikutuksesta. Kuva seurakunnasta Jumalan kansana vahvistaa yhteenkuuluvuuttamme koko Jumalan kansaan kaikkina aikoina.

Seurakunta on Kristuksen ruumis. 1. Korinttilaiskirjeen luvussa 12 jakeissa 12 ja 27 kirjoitetaan: Kristus on niin kuin ihmisruumis, joka on yksi kokonaisuus mutta jossa on monta jäsentä; vaikka jäseniä on monta, ne kaikki yhdessä muodostavat yhden ruumiin. - - Te olette Kristuksen ruumis, ja jokainen teistä on tämän ruumiin jäsen.

Tämä kuva puhuu uskovien ja Kristuksen välisestä yhteydestä ja uskovien keskinäisestä yhteydestä. Jokainen jäsen tarvitsee toistaan. Jokaista jäsentä tarvitaan. Jäsenet jakavat keskenään elämää. Tämä kuva opettaa meille keskinäistä riippuvuutta ja erilaisuuden hyväksymistä ja arvostamista.

Seurakunta on Jumalan temppeli. 1. Korinttilaiskirjeen luvussa 3 jakeessa 16 Paavali kysyy: Ettekö tiedä, että te olette Jumalan temppeli ja että Jumalan Henki asuu teissä?

Aivan kuten Jumalan kunnia ja kirkkaus täytti ja pyhitti ilmestysmajan ja myöhemmin Jerusalemin temppelin vanhan liiton aikana, Jumalan läsnäolo Pyhässä Hengessä täyttää ja pyhittää uuden liiton temppelin eli seurakunnan.

Seurakunta on perhe. 2. Korinttilaiskirjeessä sanotaan luvussa 2 jakeessa 18: [Minä] olen oleva teidän Isänne, ja te olette minun poikiani ja tyttäriäni.

Olemme keskenämme veljiä ja sisaria. Tämän kuvan seurakunnasta perheenä tulee rohkaista meitä keskinäiseen yhteyteen ja välittämiseen.

Seurakunta on papisto. 2. Pietarinkirjeessä 2:5 on kehoitus: Rakentukaa itsekin elävinä kivinä hengelliseksi rakennukseksi, pyhäksi papistoksi.

Jokainen kristitty on pappi. Kristus on meidän ylipappimme.

Seurakunta on Kristuksen morsian. 2. Korinttilaiskirjeen luvun 11 jakeessa 2 Paavali sanoo: [Olen] kihlannut teidät yhdelle ainoalle miehelle, Kristukselle, ja tahdon tuoda teidät hänen eteensä kuin puhtaan neitsyen.

Taivaan valtakuntaa kuvataan hääjuhlana. Jeesus on sulhanen, me olemme morsian. Tämän kuvan tulee rohkaista meitä puhtauteen ja pyhyyteen sekä rakkauteen Kristusta kohtaan ja hänen valtaansa suostumiseen.

Seurakunnan tehtävät voidaan jakaa Jumalaan kohdistuviksi, uskoviin kohdistuviksi ja maailmaan kohdistuviksi tehtäviksi.

Ylistys ja palvonta

Psalmi 150:1-2: Halleluja! Ylistäkää Jumalaa hänen pyhäkössään, ylistäkää häntä taivaan mahtavissa holveissa! Ylistäkää häntä, hänen väkeviä tekojaan, ylistäkää häntä, hän on suuri!

Ylistys ja palvonta keskittyy Jumalaan. Kun seurakunta kokoontuu yhteen, se keskittyy ennen kaikkea Jumalaan. Seurakunta antaa hänelle kunnian siitä, kuka hän on ja mitä hän tekee.

Huolenpito ja rakentuminen

Yhteys ja jakaminen on yksi tapa rakentua. Jakamisen myötä kärsimys lievenee ja ilo kasvaa.

1. Korinttilaiskirje 12:26: Jos yksi jäsen kärsii, kärsivät kaikki muutkin jäsenet, ja jos yksi jäsen saa osakseen kunniaa, iloitsevat kaikki muutkin sen kanssa.

Efesolaiskirje 4:11-12: Hän antoi seurakunnalle sekä apostolit että profeetat ja evankeliumin julistajat, sekä paimenet että opettajat, varustaakseen kaikki seurakunnan jäsenet palvelutyöhön, Kristuksen ruumiin rakentamiseen.

Toinen tapa rakentua on opettaminen. Koko seurakunta rakentuu ja kasvaa yhdessä. Jumala antaa joillekin uskoville opettamisen lahjan. Tarkoitus on kasvaa täysi-ikäiseksi Kristuksessa, aikuiseksi uskossa.

Evankelionti ja sosiaalinen vaikuttaminen

Matteus 28:18-20: Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä. Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni: kastakaa heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ja opettakaa heitä noudattamaan kaikkea, mitä minä olen käskenyt teidän noudattaa. Ja katso, minä olen teidän kanssanne kaikki päivät maailman loppuun asti.

Jeesus antoi meille lähetyskäskyn. Käsky tulee kaikkein korkeimmalta taholta. Jeesus antaa myös Pyhän Hengen voiman käskyn toteuttamiseen. Emme voi täyttää lähetyskäskyä yksin, muttta kun ihmiset, jotka kääntyvät, alkavat julistaa itsekin evankeliumia, kyseessä on moninkertaistuminen.

Tällä tavalla alkuseurakuntakin kasvoi ja ainoastaan siten lähetyskäsky voidaan todella saada täytettyä. Kotimaan evankelioimistyössä ja lähetystyössä ulkomailla on kyse periaatteessa aika samasta asiasta. Se vaihtelee toimitaanko lähellä vaiko kaukana, sekä toimitaanko tutussa kulttuurissa vaiko vieraassa.

Jeesus paransi sairaita. Hän kutsuu myös seurakuntaa auttamaan kärsiviä erilaisin tavoin. Yksi tapa on rukoilla sairaiden puolesta. VT:ssa Jumala kantoi huolta orvoista, leskistä ja muukalaisista. Vanhan testamentin profeettojen tavoin myös Jaakob tuomitsee kirjeessään eriarvoistamisen rikkaiden ja köyhien välillä.

Kristittyjä kutsutaan lievittämään maailman hätää. Kristityt ovat tehneet paljon arvokasta työtä mm. lääketieteen, maanviljelyn ja koulutuksen saralla monissa maissa. Kristus ei tullut palveltavaksi, vaan palvelemaan. Hän antoi meille esimerkin.

Seurakunnan sisäinen elämä on tärkeämpää kuin ulkoiset rakenteet. Nämä eivät kuitenkaan ole toistensa vastakohtia. Seurakunnassa tarvitaan niin Pyhän Hengen suoraa puhetta, kuin myös kypsien hengellisten vaikuttajien vastuullista johtajuutta. Pyhän Hengen johdatus ja seurakunnalliset rakenteet eivät sulje toisiaan pois. Terveet ja toimivat rakenteet suojaavat ja tukevat seurakunnan hengellistä elämää.

Voimme lukea seurakunnan rakenteista jo Uuden testamentin lehdiltä. Jo evankeliumiteksteissä on havaittavissa tiettyä järjestäytymistä. Jeesuksella oli 12 hyvin läheistä opetuslasta, joista 3 oli aivan erityisen läheisiä. Jeesuksella oli kuitenkin muitakin opetuslapsia. Kerrotaan, että Jeesus myös erityisellä tavalla valtuutti ja lähetti 70 opetuslastaan julistamaan ja palvelemaan.

Alkuseurakunnan organisaatio oli yksinkertainen. Se nousi käytännön tarpeista. Alkuseurakunnassa kokoonnuttiin yhteen ja vietettiin ehtoollista, perustettiin yhteinen rahasto, pidettiin virallista luetteloa leskistä, johon kuuluvat saivat avustusta seurakunnalta, järjestettiin keräys köyhemmille kristityille ja valittiin edustajia viemään sitä perille, valittiin seurakuntiin johtajia, kutsuttiin kokoon seurakuntien edustajia tekemään yhteisiä päätöksiä ja seurakunnilla oli myös keskinäistä kirjeenvaihtoa ja muuta yhteydenpitoa.

Alkuseurakunnassa ei ollut vielä jakoa papistoon ja maallikoihin kuin myöhemmin kirkon historiassa, vaan kaikki kristityt olivat pappeja. Uudessa testamentissa ei esiinny vielä sellaista pappisvihkimystä, kuin myöhemmin kirkkohistoriassa. Pyhä Henki ja seurakunta valitsivat ihmisiä erilaisiin tehtäviin. Seurakunta oli karismaattinen yhteisö, jossa kullakin oli jotain annettavaa. Jokaisella oli omat lahjansa ja oma palvelustehtävänsä.

Uudessa testamentissa mainitaan kaitsijat, vanhimmat ja paimenet. Nimitykset viittavat nähdäkseni samoihin tehtäviin. Kyse on seurakunnan johtamisesta. Termit esiintyvät monikossa. Uuden testamentin aikaan seurakunnissa oli tiimijohtajuus.

Uudessa testamentissa mainitaan myös seurakuntapalvelijat, eli diakonit. Diakonien tehtävä oli toiminnallisempi, mutta aivan yhtä hengellinen tehtävä, kuin seurakunnan johtajilla. Paavalin pastoraalikirjeissä mainitaan seurakunnan johtajilta ja diakoneilta edellytettäviä ominaisuuksia. Jo varhaisista ajoista lähtien miesten lisäksi myös naisia palveli diakoneina.

Paavali luettelee erilaisia palvelutehtäviä Efesolaiskirjessä 4:11, 12: Hän antoi seurakunnalle sekä apostolit että profeetat ja evankeliumin julistajat, sekä paimenet että opettajat, varustaakseen kaikki seurakunnan jäsenet palvelutyöhön, Kristuksen ruumiin rakentamiseen. 

Paavali mainitsee ensimmäiseksi apostolit. Kreikan sana apostolos tarkoittaa ”lähettiläs”. Hän on henkilö, joka on lähetetty toteuttamaan erityistä tehtävää ja jolla on tämän tehtävän suorittamiseen tarvittavat valtuudet lähettäjältään. Sanaa käytetään Uudessa testamentissa niistä kahdestatoista opetuslapsesta ja Paavalista, jotka saivat valtuutuksensa suoraan Herralta, mutta myös seurakuntien lähettiläistä.

Karismaattisessa kristillisyydessä on keskusteltu siitä, onko apostolin palvelutehtävä yhä voimassa. Mielestäni on aika selvää, että ei ainakaan täysin samassa merkityksessä kuin Uuden testamentin aikaan. Apostolit ja heidän lähimmät seuraajansa kirjoittivat Uuden testamentin. Raamattua ei enää kirjoiteta lisää. Siihen ei lisätä uusia ilmoituksia. Eli ihan samanlaista apostolin arvovaltaa, kuin Pietarilla ja Paavalilla, ei ole enää yhdelläkään kristityllä. Saamme arvovallan Raamatun kautta, kun tulkisemme sitä oikein.

Kuitenkin Pyhä Henki tekee ihmeellisiä asioita palvelijoidensa kautta myös tänä päivänä ja apostolinen palvelutyö jatkuu siinä mielessä, että Pyhä Henki toimii yhä ihmisten kautta. Apostolinen palvelutyö jatkuu yhä. Lähetystyöntekijä on seurakunnan lähetti, eli apostoli. Hänet on kutsuttu ja lähetetty viemään evankeliumin sanomaa ja istuttamaan uusia seurakuntia ja auttamaan niitä kasvamaan itsenäisiksi toimijoiksi.

Paavali mainitsee seuraavaksi profeetat. Profeetat julistivat sanomia Herralta. Apostolien teot 11:27, 28: Tuohon aikaan tuli Jerusalemista profeettoja Antiokiaan. Muuan heistä, nimeltään Agabos, ilmoitti Hengen vaikutuksesta, että koko maailmaan oli tuleva suuri nälänhätä. Näin tapahtuikin Claudiuksen aikana.

Kirkkohistoria tuntee myöhempiäkin esimerkkejä siitä, kuinka Jumala on ilmoittanut tulevia tapahtumia palvelijoilleen. Grönlannin lähetystyön uranuurtajasta nimeltä Hans Egede kerrotaan, että hän profetoi ruokalaivan saapuvan, kun oltiin lähellä nälkäkuolemaa. Tämä tapahtui 1700-luvulla.

Paavali mainitsee evankeliumin julistajat eli evankelistat. Evankelista on valtuutettu hyvän sanoman tuoja. Jumala varustaa joitakin kristittyjä aivan erityisellä tavalla julistamaan kristinuskon perussanomaa. Apostolien teoissa mainitaan Filippos, joka julisti suuremmille ihmisryhmille, mutta kohtasi myös yksilöitä. Paavali kirjoittaa 2. Timoteuskirjeen luvun 4 jakeessa 5 (KR38): Ole sinä raitis kaikessa, kärsi vaivaa, tee evankelistan työ, toimita virkasi täydellisesti.

Evankelista vetoaa ihmisten tahtoon ja ymmärrykseen, mutta myös tunteisiin. Kuulijat joutuvat usein evankeliumin julistuksen alla valinnan paikalle - ottavatko he vastaan Kristuksen vai eivät? Vai viivyttelevätkö he yhä ratkaisuaan?

Evankelioiminen ei ole kuitenkaan ainoastaan harvojen erityiskutsumus. Jumala kutsuu meitä jokaista todistamaan sanoin ja teoin Kristuksesta. On hyvä muistaa, että lahjakkainkaan evankelista ei voi tehdä toisista ihmisistä kristittyjä. Ainoastaan Pyhä Henki voi synnyttää ihmisissä pelastavan uskon Jeesukseen.

Paavali mainitsee paimenet. Sana pastori tulee latinasta ja tarkoittaa paimenta. Uskovat kasvavat seurakunnassa seurakunnan paimenten johdolla. Kyse ei ole niinkään arvonimestä, tittelistä, vaan Jumalan antamasta palvelutehtävästä ja asemasta uskon yhteisössä. Paimenten tehtäviin kuuluu laumasta huolehtiminen ja lauman suojeleminen. Kaikessa seurakuntatyössä, erityisesti lapsi- ja nuorisotyössä sekä sielunhoitotyössä tarvitaan paimenia. Jeesus Kristus on ylipaimen ja hän kutsuu meitä ja varustaa meitä apupaimeniksi.

Paavali kirjoittaa 1. Tessalonikalaiskirjeessä 5:12: Pyydämme teitä, veljet [ja sisaret], pitämään arvossa niitä, jotka keskuudessanne näkevät vaivaa, toimivat teidän johtajinanne Herran nimissä ja ojentavat teitä. 

Lopuksi Paavali mainitsee opettajat. Opettaminen on Pyhän Hengen antama kyky auttaa toisia ymmärtämään Raamatun ja kristinuskon sisältöä ja myös soveltamaan sitä käytännön elämään. Raamattu sisältää syvällistä teologiaa, joka on samalla hyvin käytännönläheistä. Oikea tieto auttaa hengellisessä kasvussa ja on suojaksi harhaopeilta. Teologian opiskelu voi olla suureksi avuksi opettamiseen, mutta se ei yksin riitä. Opettaja tarvitsee Pyhän Hengen apua, hänen johdatustaan ja vaikutustaan, hänen voimaansa ja voiteluaan.

Olemme nyt tarkastelleet hieman kristillinen seurakunnan historiaa ja raamatullisia perusteita. On tärkeä muistaa että seurakunta on vielä hyvin vajavainen. Siihen ja sen edustajiin on helppo pettyä. Tarvitsemme paljon keskinäistä anteeksiantamusta.

Jumala tahtoo että olisimme yhtä Kristuksessa. Hän on meitä kohtaan kärsivällinen ja armollinen. Hän haluaa muovata meistä armollisia kristittyjä. Jeesus kantoi kaikki meidän syntimme ristinpuulle ja voitti kuolemallaan ja ylösnousemuksellaan meille elämän.

Seurakunta on täysin riippuvainen Jumalan Hengestä. Rukoilkaamme tähän loppuun Pyhälle Hengelle osoitettu rukous. Se löytyy Suomen ekumeenisen neuvoston internet-sivuilta: 

Oi sinä jumalallinen Lohduttaja, Totuuden Henki, hyvyyden aarreaitta ja elämän lähde. Sinä, joka annat lahjoja ja jumalallisen suosion merkkejä, tule asumaan meissä ja puhdista meidät kaikesta synnin pahuudesta.

Herra, luo meihin puhdas sydän ja uudista meissä oikea henki, kohtuuden ja puhtauden henki, hurskauden ja pyhyyden henki, varovaisuuden ja voiman henki, tiedon henki, ja pelko sinuun, Herra.

Ole kanssamme ja keskellämme opastaen, auttaen, vahvistaen ja lohduttaen meitä. Oi pyhä, armollinen ja hyvä Henki, herätä minussa lähde, jonka kyynelin puhdistan pahuudesta sydämeni, jotta tulisit sinne asumaan.

Sytytä sydämeeni jumalallisen rakkautesi tuli. Herätä henkiin ja virvoita minussa hyvän toiminnan henki, niin että eläisin sinussa aina ja ikuisesti. 

Aamen.