Olen yrittänyt ajatella rohkeasti ja itsenäisesti. Varmasti siinä onnistuminen on jäänyt osin vajaaksi. Olen kuitenkin pyrkinyt siihen että en rakentaisi käsityksiäni sen varaan miten toivoisin asioiden olevan. Minusta esimerkiksi olisi ihan mukavaa että Jumala olisi luonut maailman Genesiksen eli 1. Mooseksen kirjan 1. luvun luomiskertomuksen "historiallisen" tai "luonnontieteellisen" tulkinnan mukaisesti kuudessä 24-tuntisessa vuorokaudessa, ja että tekstissä myöhemmin kerrottu vedenpaisumus olisi globaali tapahtuma, jossa vesimassat peittivät maailman, ja josta pelastui vain Nooa perheineen ja arkissa olleet eläimet. Syy sille, miksi poikkean esimerkiksi tällaisissa asioissa nuoren maan kreationistien ja planeetan laajuiseen tulvaan uskovien "selkeistä" tai "lapsenkaltaisista" näkemyksistä, ei johdu siitä, ettenkö haluaisi uskoa Raamattuun. Olen kristitty ja tahdon lähtökohtaisesti uskoa. Ajattelen kuitenkin että kristinuskon ja raamatuntulkinnan täytyy kestää tosiasioita. Minun on uskallettava ottaa selvää ja koeteltava, niin omiani, kuin myös taustayhteisöni näkemyksiä. Muuten koen uskoni olevan lähinnä toiveajattelua.
Kristinusko ja Raamattu kestää kyllä kriittisen tarkastelun ja nykytiedon, mutta kaikki tulkinnat mitä opetetaan pyhäkoulussa, tai jopa saarnapöntössä, eivät kestä. Evankeliumin leviämistä palvelee kuitenkin lopulta vilpitön pyrkimys totuuteen. En tarkoita totuutta tässä niinkään subjektiivisena ilmauksena / näkemyksenä (minun totuuteni / oma uskoni / persoonallinen maailmani), vaan tosiasioina, faktoina, asiasisältönä (yhdessä jakamamme todellisuus). Enkä tarkoita tässä sitä, että kaikki asiat mitä tieteen nimissä kerrotaan, olisivat nekään aina totta. Mutta täytyy uskaltaa koulia omaa ajatteluaan, ainakin jos pyrkii käymään teologista. Joskus joidenkin (kristin)usko voi muistuttaa korttitaloa. Kaikki liittyy kaikkeen. Jos yhtä kohtaa hieman horjuttaa, koko rakennelma uhkaa sortua. Uskossa olisi kuitenkin hyvä olla joustavuutta. Se voi tuoda uskoon lujuutta ehdottomuuttakin enemmän. Voimme keskustella erilaisista tulkinnoista ilman koettua uhkaa.Jotkut evankelikaalit, ja etenkin fundamentalistit, ajattelevat että Jumalan Hengen inspiraation vaikutuksesta Raamattu on täysin erehtymätön kaikessa. Tämä koskee heidän mukaansa myös historiallisia ja luonnontieteellisia yksityiskohtia. Päättely menee näin: Jumala on erehtymätön. Raamattu on Jumalan sanaa. Siispä Raamattu on erehtymätön. Mutta jos on totta että kaikki ihmiset ovat erehtyväisiä, ja että yksin Jumala on erehtymätön, eikö tästä seuraa loogisesti että raamatunkirjoittajatkin olivat erehtyväisiä? Ja jos he olivat erehtyväisiä, eikö Jumalan olisi pitänyt sanella heille sana sanalta mitä kirjoittaa, jotta teksti olisi virheetöntä? Useimmat kristityt konservatiiviteologitkaan eivät kuitenkaan usko saneluteoriaan. Eikä meille säilynyt tekstikään ole virheetön. Eikä kyse ole tässä ainoastaan erilaisista käännöksistä, tai edes alkukielisten käsikirjoitusten kopiointivirheistä, vaikka toki niitä on tullut kääntäjillekin (kääntäminen ei ole aina aivan helppoa), sekä myös kopioitsijoille (osa vahingossa, osa tarkoituksella tekstejä "korjaillessa").
Itselleni on joskus ollut haastavaa huomata Vanhan testamentin vaikeita kohtia. Mutta haastavia kohtia löytyy myös Uuden testamentin puolelta. Joskus on kuitenkin ollut helpotus, kun on löytänyt esikuvia, kuten kristittyjä teologeja ja eksegeettejä. Johanneksen evankeliumi on erilainen. Nuorempana havaitsin että Johanneksen evankeliumissa Jeesus puhdistaa Jerusalemin temppelin toimintansa alussa (Johannes 2:13-25). Synoptikkojen (Matteus, Markus, Luukas) mukaan tämä tapahtuu kuitenkin vasta hieman ennen Jeesuksen vangitsemista (esim. Matteus 21:12-17). Jotkut kristityt konservatiivitutkijat, kuten Craig Blomberg, väittävät, että syy sille miksi näin on selittyisi sillä, että Jeesus puhdisti temppelin kahdesti. En pitänyt tätä selitystä tyydyttävänä. Minua rohkaisi, kun toinen kristitty konservatiivitutkija, F. F. Bruce, sanoi että Johannes siirsi kertomuksen Jeesuksen toiminnan alkuun teologisista syistä, vaikka se tapahtuikin kronologisesti vasta myöhemmin. En ollut tulkinnassani yksin konservatiivisten evankelikaalienkaan parissa. Olen pohtinut että voisiko evankeliumeissa olla muitakin kohtia, joissa julistetaan ilman että kyse olisi välttämättä aina täysin historiallisista yksityiskohdista. Esimerkiksi kun juutalaiset sotilaat tulevat vangitsemaan Jeesusta, hän sanoo olevansa Jeesus Nasaretilainen, jota he etsivät sanoen samalla Jumalan nimen minä olen. Sotilaat kaatuvat sanojen voimasta maahan (Johannes 18:6). Miksi synoptikot vaikenevat tästä kokonaan? Voisiko syy olla siinä, että Johannes julistaa kertomuksessa Jeesuksen merkitystä pääsiäisen valossa?
Osa kristityistä ottaa kaikki Jeesuksen sanat Uudessa testamentissa todellisuuskäsityksensä ja raamatuntulkintansa ehdottomaksi kirjaimelliseksi lähtökohdaksi / perustaksi, josta ei voi neuvotella / tinkiä milliäkään. Tietyllä tavalla ymmärrän tämän. Jeesus on minunkin Herrani. Hänen sanansa on otettava vakavasti ja todesta. Ja tuntuu turvalliselta ankkuroida uskonsa johonkin pysyvään tämän monin tavoin hämmentävän maailmanajan keskellä. Samalla kaikki kriittiset kysymykset eivät poistu. Historian Jeesus oli ensimmäisen vuosisadan juutalainen. Vaikka hän on Jumala, hän tuli oman aikansa keskelle, täysin ihmiseksi. Se tarkoittaa myös sitä, että Jeesus ajatteli ja puhui kuin toisen temppelin ajan juutalainen. Hän tuli omaan aikaansa ja puhui omalle ajalleen profeettana ja Jumalan Poikana. Silti emme välttämättä jaa kaikkia sen ajan ihmisten käsityksiä. Meistä ei tule antiikin aikalaisia. Esimerkiksi vedenpaisumuksen historiallisuutta ja laajuutta ei voida ratkaista ainoastaan vetoamalla siihen että Jeesus mainitsi Nooan. Myöskään ihmisen kehityshistoriaa versus suoraa luomista ei voida ratkaista pelkästään Jeesuksen sanoihin vetoamalla. Itse asiassa ne kreationistit, jotka uskovat globaaliin tulvaan, tuntuvat käsittävän tämän. Miksi he muuten vetoaisivat geologisiin todisteisiin väitteidensä tueksi? Ja miksi ihmisen evoluutiokehityksen torjuvat kreationistit puhuvat ihmisten ja simpanssien dna:n ja morfologian eroista? Koska asia on kompleksisempi. Mannerlaattojen tektoniikkaa on alettu ymmärtää vasta 1900-luvun alusta lähtien. Syy sille, miksi merifossiileja löytyy korkeista paikoista, selittyy sillä, että vuoret kohoavat ajan saatossa hitaasti, mutta varmasti. Asiaa ei tarvitse yrittää selittää globaalilla vedenpaisumuksella, johon liittyy lukuisia muita ongelmia. Syy sille, miksi fossiilikerrostumat ovat joskus sekaisin, selittyy luonnonkatastrofeilla (monikko). Sen hyväksyminen, että ihminen on Jumalan kuvaksi luotunakin käynyt läpi evolutiivista historiaa / kehitystä, on vienyt itseltänikin aikaa. Enää se ei tunnu oudolta eikä Raamattua ja kristinuskoa vesittävältä.
Jos Raamattu on samanaikaisesti aidosti jumalallinen ja inhimillinen, voisiko olla parempi ajatella että Raamatun sanoma on tosi / erehtymätön (se on lähtöisin Jumalasta), mutta että kaikki (muunmuassa luonnontieteisiin ja historiaan liittyvät) yksityiskohdat eivät ole virheettömiä? Voisiko Raamatussakin olla mukana aidon Jumalan Hengen inspiroiman profetian tavoin "astian makua / inhimillistä heikkoutta"? Jos Raamatun tarkoitus ei ole olla astronomian, geologian, eikä biologian oppikirja, sitä ei kannata myöskään kohdella sellaisena. Ihmisten kirjoittamana ja aidosti oman aikansa tuotoksena Raamattu sisältää silti suunnattoman suuria hengellisiä aarteita. Ehkä Raamatun ei tarvitse olla täydellinen toteuttaakseen Jumalan tarkoitusperiä? Latinaksi sana erehtyä, fallere, tarkoittaa "johtaa harhaan". Raamattu ei johda vilpitöntä etsijää harhaan, vaan Kristuksen luokse.
Lähteitä
Donald G. Bloesch: Holy Scripture: Revelation, Inspiration & Interpretation. IVP, 2005.
Craig L. Blomberg: The Historical Reliability of John's Gospel: Issues & Commentary. IVP, 2011.
F. F. Bruce: The Gospel of John: Introduction, Exposition, Notes, 3. painos. Eerdmans, 1994.
The Dictionary of the Old Testament: Pentateuch (toim.). IVP, 2002.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti