Näytetään tekstit, joissa on tunniste sairaiden parantuminen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste sairaiden parantuminen. Näytä kaikki tekstit

lauantai 30. elokuuta 2025

Usko ja sairastaminen

Suomen Viikkolehti 29.8.2025

Raamatusta ei tule poimia mielivaltaisesti kohtia. Tulee ymmärtää kokonaisuuksia. Jeesus opetti toisaalla rukoilemaan näin: tapahtukoon sinun tahtosi (Matt. 6:10). Jumala ei ole lampunhenki, jolle esitetään toiveita, jotka automaattisesti tapahtuvat, Juha Mikkonen pohtii.

perjantai 27. joulukuuta 2024

Usko ja sairastaminen

Älä enää juo pelkkää vettä, vaan käytä vatsasi ja toistuvien vaivojesi vuoksi vähän viiniäkin (1. Tim. 5:23).

Nuorena olin yhden muutaman kuukauden mittaisen hoitojakson verran psykiatrian vuodeosastolla varhaiskuntoutuksen puolella. Lähdin sinne vapaaehtoisesti. Olen kiitollinen että sain silloin tarvitsemaani apua. Ja siitä etten ole tarvinnut uudestaan samaa. Silloin löytyi lääkitys kohdalleen ja kävin joitakin vuosia terapiassa. Sitä kautta kuntouduin sairaudestani varsin hyvin.

sunnuntai 15. tammikuuta 2023

Ihmisen Pojan valta

Puhe Keuruun vapaasrk:lla su 15.1.2023

Markus 1:40-2:12

Mika Waltarin kansainvälisesti arvostettu muinaiseen Egyptiin sijoittuva romaani Sinuhe egyptiläinen julkaistiin vuonna 1945. Kirjan päähenkilö Sinuhe on ottoisänsä Senmutin tavoin lääkäri. Senmut kohtasi naispotilaan, joka valitteli monenlaisia vaivoja. Hän kirjoitti paperille loitsun ja liotti sen öljyä ja viiniä sisältävään seokseen, antoi seoksen potilaalle ja kehotti häntä nauttimaan sitä oireiden ilmaantuessa. Sinuhe katsoi isäänsä. Tämä sanoi "on lukuisia vaivoja, jotka väkevään loitsuun käytetty muste voi parantaa" ja lisäsi hiljaa itsekseen että "ainakaan lääke ei vahingoita potilasta”.

Lääketieteessä on termi placebo. Sillä tarkoitetaan lääkettä tai toimenpidettä, jolla ei ole todellisuudessa hoidollista vaikutusta. Usein tieteellisissä tutkimuksissa ensimmäiselle ihmisryhmälle annetaan lääkettä tai hoitoa ja toiselle placeboa. Jo usko siihen, että saa lääkettä vaivaansa, voi auttaa osaa ihmisistä - ainakin hieman. Puhutaan lumevaikutuksesta.

keskiviikko 4. tammikuuta 2017

Hengen lahjat

Puhe Viitasaaren vapaasrk:lla 1.5.2016

Pyhän Hengen toiminta on nähdäkseni helluntaiherätyksen ja karismaattisen liikkeen kasvun suurimpia syitä 1900- ja 2000-luvulla. Voimakkainta kasvua on tapahtunut Etelä-Amerikassa, Afrikassa ja Aasiassa, missä on runsaasti vieraita uskontoja ja niihin liittyviä ilmiöitä ja missä perinteinen lähetystyö ei ole saavuttanut yhtä paljon ihmisiä.