Nykyisin on alkanut toistua suomenkielinen ilmaisu "amerikkalainen evankelikaalinen fundamentalismi". Tahdon lyhyesti sanoa joitakin ajatuksia tähän liittyen.
1. Evankelikalismi ei rajoitu vain Yhdysvaltoihin tai valkoihoisiin. Evankelikaaleja on kaiken värisiä ympäri maailmaa kaikilla mantereilla. Heitä on myös perinteisissä kirkkokunnissa.2. Vaikka moni fundamentalisti kutsuu itseään evankelikaaliksi, kaikki evankelikaalit eivät ole fundamentalisteja, mikäli fundamentalismilla tarkoitetaan kulttuurista eristäytyvää ja anti-intellektuaalista vastakulttuuria.
3. Mikäli fundamentalismilla tarkoitetaan Raamattuun sitoutumista kristillisen opin ja elämän auktoreettina, näitä fundamentalisteja on ollut monia kaikissa kirkkokunnissa ja kaikkina aikoina.
4. Toivon että liberalismia ajavat ymmärtäisivät sen, että mikäli konservatiiveja pyritään aggressiivisesti muuttamaan, tämä lähinnä kasvattaa vastakkainasettelua. Pitkäjänteinen ja vaiheittainen vaikuttaminen toimii todennäköisesti paremmin. Tämäkään ei luonnollisesti takaa sitä että kaikki olisivat lopulta samaa mieltä.
5. Yksikään ideologia, filosofia tai uskonto ei saisi kaapata tieteen kenttää ja julistaa omaa totuuttaan tieteen arvovallalla, oli kyseessä mm. kristillinen teismi, hindulainen panteismi tai filosofinen naturalismi. Tällainen murentaa tieteen arvovaltaa. Tieteessä tulee pyrkiä objektiivisuuteen (vaikkei sitä täysin saavutetakaan). Luonnontieteistä ei voi johtaa arvoja. Arvot ovat filosofioiden, ideologioiden ja uskontojen alaa.
6. En ole amerikkalainen enkä fundamentalisti. Olen suomalainen evankelikaali. Evankelikalismi on osa perinteistä protestanttista tunnustuksellista historiallista kristinuskon tulkintaa. Sillä on omat perusteensa. Nämä perusteet ovat luonnollisesti mielekkäämpiä sisältäpäin tarkasteltuna kuin ulkoapäin (kuten muillakin aatteilla).
7. Antakaamme toisillemme oikeus olla eri mieltä. Käykäämme hyvää ja toisia kunnioittavaa keskustelua.
Evankelikaalinen anglikaaniteologi Alister McGrath mainitsee herätyskristillisyyden pimeiksi puoliksi teoksessaan Evangelicalism & the Future of Christianity (IVP 1995) seuraavia:
1. Tiettyä historiattomuutta.
2. Syyllistävää ja uuvuttavaa kulttuuria.
3. Liikaa dogmaattisuutta kehällisissä asioissa.
4. Taipumusta persoonallisuuskultteihin (erityisesti karismaattisessa siivessä).
Evankelikalismissa on toisaalta myös myönteisiä piirteitä, kuten:
1. Raamatun arvostusta.
2. Älylliseen koherenssiin pyrkimistä.
3. Evankeliumin levittämisen / lähetystyön merkityksen korostamista.
4. Vahvaa panostusta sosiaaliseen auttamiseen.
Kun arvioidaan monta sataa miljoonaa ihmistä käsittävää ja varsin monimuotoista uskonnollista liikehdintää sisällään pitävää ryhmittymää, jota yhdistää enemmän jaetut ideaalit, kuin kirkolliset rakenteet tai yhdessä määritelty teologia, on vaarana yleistää.
Suomessa evankelikalismia tunnetaan nähdäkseni yleensä aika heikosti, vaikka saatetaan ehkä kuvitella muuta. Usein liikettä on käsitelty julkisuudessa yhdysvaltalaisen herätyskristillisen ääriporukan ylilyönneistä tehtyjen karikatyyrien kautta.
Karikatyyreihin on löytynyt myös aihetta (erityisesti Amerikasta). On ollut mm. televisioevankelistoja, joilla on ollut sotkuja raha-asioissa. On ollut myös seksiskandaaleja. Yhdysvaltojen evankelikalismi on myös politisoitunut (mielestäni aivan liikaa). Maine on siis myös (osin) itseaiheutettua.
Samalla tämä on minusta aika surullista Yhdysvaltojen evankelikaalisen liikkeen viisaampien ajattelijoiden, vilpittömien kilvoittelijoiden, ja hyväätarkoittavien filantropistien kannalta (heitäkin löytyy). Sekä muiden maiden evankelikaalien. Monessa maassa evankelikaalit ovat (joskus hyvin ahtaalla oleva) vähemmistö. Leimaamme toisiamme. Se on varmaan ihmiselle aika lajityypillistä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti