Reformaation siunaus?

En tiedä mitä ajattelet tästä, hyvä lukijani, mutta olen miettinyt että reformaatio/uskonpuhdistus ei ollut ainoastaan yksiselitteisen hyvä asia. Kun läntinen kirkko jakaantui roomalaiskatoliseen ja erilaisiin protestanttisiin kirkkokuntiin, tästä tuli ennakkotapaus. Se mahdollisti myöhemmät jakautumiset (protestantismin piirissä), ei vain tunnustuskuntien välillä, vaan myös tunnustuskuntien sisällä.

Toki kirkko oli jakautunut jo ennen reformaatiota (mm. idän ja lännen kirkkoon), mutta reformaation myötä tästä surullisesta asiasta tehtiin oikeutettu toimenpide. En ole "palaamassa" roomalaiskatolilaiseksi. Olen kuitenkin alkanut viime vuosina surra kristittyjen hajaannusta syvemmin kuin ennen. En voi tälle asialle juuri mitään. Mutta tämä kuvio ei mennyt aivan sillä tavoin kuin sen olisi ehkä pitänyt.

Reformaatiosta on toki seurannut myös paljon hyvää. Reformaation ajan roomalaiskatolisessa kirkossa oli suuria epäkohtia. Reformaation tuoma haaste pakotti myös roomalaiskatolista kirkkoa tekemään välttämättömiä uudistuksia. Tämän lisäksi myös protestanttisella kristillisyydellä on oikeus olemassaoloon. Myös protestanttisen suunnan parissa, ja kautta, on tapahtunut paljon hyvää.

Olen kuitenkin miettinyt että ainakaan itse en halua mitään uutta kirkkokuntaa olla kenenkään kanssa perustamassa. Niitä on jo mielestäni riittävästi. Pidän kaikkia protestantteja, roomalaiskatolisia, ortodokseja, ja muitakin Jeesukseen uskovia ja häntä seuraavia, kristittyjä uskonveljinä ja -sisarina.

Reformaattorit/uskonpuhdistajat olivat roomalaiskatolisen yhtenäiskulttuurin lapsia. Heillä oli naiivi oletus että Raamatusta löytyy selvästi oikea kristillinen oppi. Historia on kuitenkin osoittanut että Raamatusta on löytynyt uudelleen myös samoja vanhoja heresioita kuin vanhan jakamattoman kirkon aikana. Otan esimerkkinä Jehovan todistajien areiolaisen kristologian, jonka mukaan Jeesus ei ole ikuinen Jumala vaan luotu olento.

Raamattua tulee tulkita vastuullisesti. Individualismia korostava aikamme (yksilökeskeisyyden juuret ovat osaltaan reformaatiossa) ei anna Raamatun tulkinnalle välttämättä parhaita edellytyksiä (toki sekin että ylipäätään vaivaudumme lukemaan Raamattua on parempi kuin että emme jaksa edes lukea sitä). Kuitenkin Raamattua tulisi lukea yhdessä seurakunnan kanssa, niin täällä elävien, kuin jo edesmenneiden pyhien, kanssa (traditio). Yhdessä seurakunnan kanssa emme ole tulkitsijoina vain itsemme varassa.

Tiedän että tässä kohti on mahdollista huomauttaa että Pyhä Henki avaa Raamatun. Olen samaa mieltä, mutta huomautan takaisin että Pyhä Henki puhuu muillekin kuin ainoastaan sinulle tai minulle. Pyhä Henki käyttää myös toisia ihmisiä työnsä välineenä. Siksi hyvät saarnat, keskustelut sekä hengelliset ja teologiset kirjat voivat olla avuksi.

Augustinuksella, Krysostomoksella, Lutherilla, Calvinilla, ja muilla, on yhä sanottavaa meille. Jos tämän kiistäisimme vetoamalla että ovat niin vanhoja tekstejä kirjoittaneet ja ovat jo kauan sitten kuolleet, samalla logiikalla turhentaisimme Raamatun kirjoittajat, jotka ovat kirjoittaneet vielä reformaattoreita ja kirkkoisiäkin vanhempia tekstejä, ja nukkuneet kuolonunta vielä kauemmin.

Protestanttisuus on mielestäni parhaimmillaan silloin kun se on katolista. Kristinusko oli olemassa jo kauan ennen reformaatiota. Vastakkainasettelut vääristivät reformaation aikana niin sen kannattajien kuin vastustajienkin perspektiiviä. Vaikka täyden yksimielisyyden saavuttaminen on kenties mahdotonta, meidän olisi hyvä nähdä myös vanhojen jakolinjojen yli. Kristittyinä saamme kaikki ammentaa yhteisistä lähteistä, Raamatun lisäksi mm. kirkkoisiltä ja kirkkoäideiltä.

Hyvä ja selkeä johdantoteos reformaation ajan teologiaan ja aatehistoriaan on Alister McGrath: Reformation Thought: An Introduction.