perjantai 16. joulukuuta 2022

Kristinuskon puolustamisen koulukuntia

1. Johdanto

Tämän pienen kirjoituksen tarkoituksena on esitellä ja vertailla lyhyesti kolmea erilaista lähetysmistapaa kristilliseen apologetiikkaan. Tässä käsiteltyjen suuntausten lisäksi myöskin fideistinen lähestymistapa on mainitsemisen arvoinen. Fideistit korostavat järjen ja todisteiden sijaan uskoa.

Apologetiikka voidaan jakaa meta-apologetiikkaan ja varsinaiseen apologetiikkaan. Meta-apologetiikka käsittelee uskonpuolustuksen edellytyksiä, kuten epistemologiaa (tietoteoria) ja apologetiikan suhdetta teologiaan, filosofiaan, tieteeseen, historiaan sekä kokemukseen. Varsinainen apologetiikka käsittelee itse argumentteja liittyen mm. Raamattun luotettavuuteen, kristinuskon ja muiden uskontojen suhteeseen, Jumalan olemassaoloon ja teodikeaan (kärsimyksen ongelma).

Apologeettinen tehtävä voidaan jakaa negatiiviseen ja positiiviseen. Negatiivisessa uskonpuolustuksessa pyritään vastaamaan kristinuskoa vastaan esitettyihin filosofisiin, tieteellisiin, historiallisiin ja teologisiin vastaväitteisiin. Positiivisessa apologetiikassa pyritään osoittamaan että kristillinen maailmankuva on loogisesti johdonmukainen ja harmoniassa tunnettujen tosiasioiden kanssa.

perjantai 9. joulukuuta 2022

Jesajan jouluevankeliumi

Puhe Keuruun vapaasrk:lla pe 9.12.2022

Jesaja 9:1-6

Profeetta Jesaja vaikutti myöhäisellä 800-luvulla ja varhaisella 700-luvulla eKr. Hän oli mahdollisesti kuninkaallista, tai ainakin aristokraattista, sukua. Modernissa raamatuntutkimuksessa ajatellaan yleensä että Jesajan kirja meille säilyneessä muodossaan olisi useammalta eri kirjoittajalta.

Perinteisen juutalaisen ja kristillisen käsityksen mukaan kirja tulee profeetta Jesajalta. Jesajan kirja on Vanhassa testamentissa vertaansa vailla. Sen sisältö on juhlavaa ja puhuttelevaa, esim. Jesaja 40-66 on todella vaikuttava. Siihen viitataan toistuvasti myös Uudessa testamentissa. Alkukielten asiantuntijat pitävät Jesajan kirjan hepreaa erityisen rikkaana.

keskiviikko 7. joulukuuta 2022

Jesajan jouluevankeliumi

Suomen Viikkolehti 7.12.2022

Jumala mursi faraon ikeen ja vapautti israelilaiset Egyptin orjuudesta, ja samoin hän lupasi profeettansa suulla vapautusta suurvalta Assyrian pelossa elävälle kansalle. Rauha koittaisi, sillä lapsi on syntynyt meille.

Kansa, joka pimeydessä vaeltaa, näkee suuren valon. Niille, jotka asuvat kuoleman varjon maassa, loistaa kirkkaus. Sinä teet runsaaksi riemun, annat suuren ilon. He iloitsevat sinun edessäsi niin kuin elonkorjuun aikana iloitaan, niin kuin saaliinjaossa riemuitaan. Ikeen, joka painaa heidän hartioitaan, valjaat, jotka painavat olkapäitä, ja heidän käskijänsä sauvan sinä murskaat, niin kuin murskasit Midianin vallan. Ja kaikki taistelukenttiä tallanneet saappaat, kaikki veren tahrimat vaatteet poltetaan, ne joutuvat tulen ruoaksi. Sillä lapsi on syntynyt meille, poika on annettu meille. Hän kantaa valtaa harteillaan, hänen nimensä on Ihmeellinen Neuvontuoja, Väkevä Jumala, Iankaikkinen Isä, Rauhan Ruhtinas. Suuri on hänen valtansa, ja rauha on loputon Daavidin valtaistuimella ja hänen valtakunnassaan. Oikeus ja vanhurskaus on sen perustus ja tuki nyt ja aina. Tämän saa aikaan Herran Sebaotin pyhä kiivaus. 

Jesaja 9:1–6

perjantai 11. marraskuuta 2022

Kristus vapauttaa pahasta

Puhe Keuruun vapaasrk:lla pe 11.11.2022 

Markus 1:21-39 

Jeesus Nasaretilainen oli ensimmäisellä vuosisadalla Juudean provinssissa elänyt juutalainen käsityöläinen ja vaeltava rabbi, joka julisti sanomaa Jumalan valtakunnasta. Tämän lisäksi hän oli myös parantaja ja eksorkisti eli pahojen voimien karkottaja. Jeesus kuoli ristillä noin vuonna 30. Jeesuksen opetuslapset uskoivat että Jumala herätti hänet kuolleista.

Ei tarvitse olla kristitty että tunnustaa nämä asiat historiassa kerran tapahtuneiksi. Tämän kaiken voi hyväksyä todeksi myös ateistisen katsantokannan omaava henkilö. Mutta kun tullaan kysymykseen siitä kuuluvatko Jumala, henget ja Kristuksen ylösnousemus reaalimaailmaan, oikeaan todellisuuteen, eli ovatko ne olemassa muutenkin kuin uskomuksissa, käsityksemme erkanevat.

perjantai 21. lokakuuta 2022

Jeesuksen Kristuksen ylösnousemus

1. Johdanto

Tämän pienen kirjoituksen tarkoituksena on käsitellä hyvin lyhyesti Kristuksen ylösnousemiseen uskomiseen liittyviä perusasioita.

Nykytieteissä tutkimuksellisena lähtökohta on metodologinen naturalismi. Tiede tutkii määritelmänsä mukaan luonnollista todellisuutta. Tiede ei ota kantaa Jumalan tai yliluonnollisen olemassaoloon tai vaikutukseen. Tämä on erotettava filosofisesta tai metafyysisestä naturalismista, jonka mukaan Jumalaa tai yliluonnollista ei ole olemassa.

tiistai 4. lokakuuta 2022

Millaisia teologeja Suomen Vapaakirkossa tarvitaan?

Suomen Viikkolehti 3.10.2022

Tarvitsemme teologeja, jotka ankkuroivat ajattelunsa ja toimintansa Raamattuun. Palaamme yhä uudelleen pyhiin kirjoituksiin. ”Kukaan ei kasva Raamatusta ohi. Raamattu laajenee ja syvenee vuosiemme kuluessa.” (Spurgeon)

Raamattu on ”Jumalan kirja” (Luther). Olemme pyhällä maaperällä. Raamattu ei ole pyhäinjäännös, jota kunnioitamme etäältä, vaan kiehtova kirjasto, johon perehdymme halki elämämme. Tutkimme Raamattua keskittyen yksityiskohtiin ja hahmottaen laajempia teemoja ja kokonaisuuksia.

sunnuntai 2. lokakuuta 2022

Fariseus ja publikaani temppelissä

Puhe Äänekosken vapaasrk:lla su 2.10.2022

Luukkaan evankeliumi 18:9-14

Suomen ortodoksisen kirkon edesmennyt arkkipiispa Paavali antaa kirjassaan ”Miten uskomme - ortodoksinen paimenkirje” ohjeita rukoukseen. Luen niistä tässä kolme:

”Aloita joka päivä rukouksesi nöyrästi kuin tekisit sen ensimmäistä kertaa; rukoilemisesta ei kerry korkoa, sanovat isät. - - Ainoa tunne, johon rukoillessa tulee tietoisesti pyrkiä, on katumuksen ja arvottomuuden tunne; muut tunteet ovat Jumalan armolahja, jonka hän suo meille nöyrtymisemme määrän mukaan. - - Pidä sydämesi vapaana vihasta, kateudesta ja tuomitsevista ajatuksista, että Jumala kuulisi rukouksesi; anna anteeksi kaikille, että Jumala sinulle anteeksi antaisi ja ole armahtavainen kaikkia kohtaan, että Jumala sinua armahtaisi. Syystä isät sanovat: Lähimmäisessä on pelastuksesi.”