Hieman omakohtaista pohdintaa synnistä, seksuaalisuudesta, avioliitosta ja perheestä

Seksuaalisuus ei ole ollut minulle tähänastisen elämäni aikana helpoimpia asioita. Seksuaalisia rajojani on joskus rikottu. Vaikka olen teknisesti ottaen edelleen neitsyt, sydämeltäni en koe sitä olevani. Tunnustan että olen joskus elämäni varrella katsellut pornografista materiaalia. Olen kokenut siitä (mielestäni aiheellisesti) syyllisyyttä ja häpeää. Ajattelen että sellainen ei sovi kristitylle. Ja ettei se tee muillekaan hyvää.

Kahden maan kansalaisena

Olen joskus yrittänyt käydä hieman keskustelua seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin liittyen somessa. Eräät arvokonservatiivikaverini luulivat että olen liberalisoitumassa. Eräät arvoliberaalikaverini puolestaan laittoivat minuun välit poikki. Tästä syystä olen keskustellut näistä asioista viime aikoina hieman vähemmän ja varovammin.

Rehellinen ja avoin keskustelu näistä asioista voi olla aika vaikeaa somessa. Se voi olla sitä muutenkin. Kuitenkaan lähtökohtiaan ei ehkä kannata peitellä, jos haluaa keskustella aidosti. Ja jos kaveruus ei kestä todellisuutta, niin ehkä se ei sitten ollut kestävää. Ja mistä muusta keskustelussa voi lähteä liikkeelle kuin omista lähtökohdistaan? Tämä koskee yhtä lailla kaikkia.

Tuomitsemisesta ja tuomiosta

On ilmeistä että "tulta ja tulikiveä" (engl. fire and brimstone) saarnaavat ovat saaneet julistuksellaan käännynnäisiä. Uuden-Englannin puritaaniteologi, presbyteeripastori Jonathan Edwardsin kuuluisa saarna "Syntiset vihaisen Jumalan käsissä" (Sinners in the hands of an angry God) vaikutti kuulijoissa sellaista synnintuntoa että osa turvautui kirkon pilareihin, ettei olisi tippunut elävältä helvetin tuleen.

Edwardsin kaltaisten julistajien toiminnalla on ollut myös hintansa. Se on aiheuttanut monille lähimmäisille pitkäaikaista ja syvää henkistä kärsimystä. Nykyisessä sekulaareissa suomalaisessa kulttuurissa vähemmistö uskoo Raamatun ja kristinuskon opettamaan Jumalaan. Vaikuttaa siltä että täällä voimakas Jumalan vihan ja tuomion sekä kadotuksen korostus saa aikaan kuulijoissa sanoman torjumista. Kristityissäkin tämä korostus voi saada aikaan elämän mittaisia traumoja ja syviä pelkotiloja.

Mietteitä teologian merkityksestä

Olen ollut lapsesta asti pohdiskelija ja tykännyt lukea. Kai minua on joskus pidetty aika syvällisenäkin. Näin 43-vuotiaana täytyy todeta rehellisesti etten ole mitään kovin syvällisiä teoksia edes lukenut. Tai kenties jokusen harvan. Kaikkihan on suhteellista. Ylipäätään en ole lukenut kovin paljoa, jos vertaan itseäni akateemikoihin.

Sekin, mitä olen lukenut, on ollut enimmäkseen johdantoja, oppikirjoja ja yleisteoksia. Olen hieman kurkistellut tiedon maailmaan. Tehnyt pieniä pistokokeita. Ajatuksenjuoksuni on enemmän pintaliitoa kuin aidosti kypsää ja syvällistä, saati omaperäistä. Tiedostan olevani ajattelijana(kin) erittäin keskeneräinen.

Jokunen ajatus teologian opiskelemisesta

Kannattaako opiskella teologiaa suomalaisessa kansanopistossa vai yliopistolla? Vastaus riippuu siitä mitä hakee. Jos pyrkii ammattitutkijaksi, uskonnonopettajaksi, ev.lut. kirkon papiksi tai ortodoksipapiksi, silloin kannattaa pyrkiä yliopistoon. Suomessa voi opiskella teologiaa Helsingin, Itä-Suomen ja Turun yliopistoissa (ortodoksista teologiaa ainoastaan Itä-Suomen yliopistossa).

Jos haluaa sen sijaan vaikuttaa helluntailaisuuden tai Vapaakirkon piirissä maallikkona, tai jos ajatuksissa on ehkä seurakuntatyö tai lähetystyö kyseisten yhteisöjen parissa, Iso Kirja tai Suomen teologinen opisto ovat varsin varteenotettavia vaihtoehtoja. Myös Suomen metodistikirkko kouluttaa pappejansa Suomen teologisella opistolla.

Hieman kirkkoisistä

Tilasin vuosia sitten Ristin Voittoa. Se on hyvä lehti, helluntailaisten äänenkannattaja. Kerran mielipidepalstalla oli puheenvuoro, joka ei tietenkään (onneksi) heijastellut sen enempää lehden kuin helluntailiikkeenkään virallista kantaa. Eräs (luullakseni maallikko) kuitenkin kirjoitti, että eivätkö kirkkoisät olleetkin harhaoppisia. Kun luin tuon mietin silloin mielessäni että kuinkahan moni suomalainen vapaan suunnan uskova mahtaa ajatella oikeasti noin.

Asia on ennemminkin niin, että kirkkoisät synnyttivät yhdessä Jumalansa kanssa oikeaa kristillistä oppia, jota vasten kaikkea myöhempää kristinuskoa on peilattava. Kirkkoisät loivat kristillistä ortodoksiaa torjuessaan harhaoppeja. Varhaisia harhaoppeja olivat muunmuassa gnostilaisuus, areiolaisuus ja pelagiolaisuus.

Puheenvuoro Raamatun tutkimisesta ja teologiasta

Suomen Viikkolehti 8.12.2025

Raamattunäkemyksen taustalla on aina filosofisia ja teologisia sitoumuksia. Jotkut ovat nähneet asian siten, että on mahdotonta tehdä raamattuteologiaa. Toisaalta seurakunnissa on ollut havaittavissa tiettyä naiiviutta ja haluttomuutta akateemiseen keskusteluun.