Kannattaako opiskella teologiaa suomalaisessa kansanopistossa vai yliopistolla? Vastaus riippuu pitkälti siitä, mitä teologian opinnoilta hakee. Jos pyrkii ammattitutkijaksi, uskonnonopettajaksi, evankelis-luterilaisen kirkon papiksi, tai ortodoksipapiksi, silloin kannattaa pyrkiä yliopistoon. Suomessa voi opiskella teologiaa Helsingin, Itä-Suomen yliopistoissa, sekä Turun Åbo Akademissa (ruotsiksi). Ortodoksista teologiaa tosin opiskellaan ainoastaan Itä-Suomen yliopistossa.
Jos haluaa vaikuttaa helluntailaisuuden tai Vapaakirkon piirissä maallikkona, tai jos ajatuksissa on seurakuntatyö tai lähetystyö kyseisten yhteisöjen parissa, Iso Kirja tai Suomen teologinen opisto ovat erittäin varteenotettavia vaihtoehtoja. Myös Suomen metodistikirkko kouluttaa pappejansa Suomen teologisella opistolla.
Yliopistoissa teologian opetus on yleisesti ottaen akateemisesti korkeammalla tasolla kuin kansanopistoissa. Tästä kertonee sekin, että suomalaisten kansanopistojen opettajilla on usein yliopistotutkinto. Yliopistoilla on huomattavasti enemmän resursseja. On nähdäkseni mielekkäämpää verrata Suomen teologista opistoa ja IK-opistoa muihin kristillisiin oppilaitoksiin, kuten Kansanlähetysopistoon, Suomen Raamattuopistoon, Suomen teologiseen instituuttiin ja Agricola instituuttiin.IK-opistossa ja Suomen teologisessa opistossa voi opiskella monivuotisia tutkintoja teologiasta. Vaikka niistä voi avautua ovia jatko-opintoihin ulkomaille, ne ovat suomalaisessa järjestelmässä kuitenkin kansanopistotutkintoja. Jos osaa hyvin ruotsia, IK:lta on mahdollista ponnistaa myös Åbo Akademiin. Myös reformoidussa Agricola-instituutissa voi opiskella tutkintoja teologiasta. Siellä opiskelukielenä on englanti. Nykyisin myös Suomen teologisessa instituutissa voi suorittaa tutkinnon luterilaisesta teologiasta. Kaikkiin mainittuihin oppilaitoksiin on mahdollista saada Kelan opintotukea.
Oma kokemukseni Suomen teologisessa opistossa ja IK-opistossa on ollut, että parasta opinnoissa olivat opettajat ja opiskelukaverit. Yliopistolla en ole opiskellut, mutta tunnen ihmisiä, jotka ovat. Olen lukenut myös yliopistojen teologian oppikirjoja. Kristillisissä oppilaitoksissa opetus voi olla uskovaiselle ”turvallisempaa”. Opettajat ja opiskelijakaverit ovat tunnustavia kristittyjä. Kognitiivista dissonanssia, keskenään yhteensopimattomien näkemysten aiheuttamaa ristiriitaa, tulee vähemmän. Sitä tulee silti. Niin mielestäni kuuluukin olla.
Sen lisäksi että opetus ”pappisseminaareissa” on tunnustuksellista, se on myös käytännönläheisempää ja hengellistä elämää hoitavampaa. Silti teologian opinnoissa vastuu oman uskon vaalimisesta on ensisijaisesti opiskelijalla itsellään. Seurakuntayhteys ja oma hartauselämä on tärkeä muistaa, vaikka opiskelisi kristillisessä ympäristössä.
Olen joskus miettinyt, hakisinko tulevaisuudessa vielä Itä-Suomen yliopistoon opiskelemaan teologiaa. Joutuisin kuitenkin aloittamaan aika lailla aakkosista. Minulla alkaa olla jo ikääkin. Lisäksi metodologisesta naturalismista (metodinen ateismi) käsin tehdyllä teologialla on rajallisemmin annettavaa vapaakirkollisessa seurakuntakontekstissa (jossa pääasiassa vaikutan) kuin kristillisestä teismistä käsin tehdyllä teologialla.
Teologian opiskelijan omat kiinnostuksen kohteet ja oma pitkäjänteinen vaivannäkö ennen opintoja, opintojen aikana, ja opintojen jälkeen määrittävät paljon teologina kasvamisessa. Kandidaatti- ja maisteriopinnot ovat paljolti maistiaisia. Teologia on valtameri. Ihminen ehtii ammentaa siitä elämänsä aikana vain rajallisesti.
Tein nuorempana päätöksen lähteä Suomen teologiseen opistoon osaltaan sen tähden, että halusin kristinuskoon sitoutunutta näkökulmaa teologian opintoihin. Opiston vaikutus oli kokonaisvaltainen. Opinnot veivät minua eteenpäin kristittynä ihmisenä ja ajattelijana. En ole katunut sitä, että lähdin Suomen teologiseen opistoon. Samaa voin sanoa myös teologian jatko-opinnoista Isossa Kirjassa.
Kokemukseni opiskelijana Suomen teologisessa opistossa ja IK-opistossa oli, että kyseisissä oppilaitoksissa oltiin jonkin verran vapaamielisempiä, sallivampia ja rennompia kuin niiden taustayhteisöissä saatetaan joskus olla. Erityisesti oppilaitosten opettajat suhtautuvat rakentavasti ja kypsästi erilaisuutta kohtaan. He toimivat tiedon jakajina sekä esimerkkeinä kristillisen elämäntavan suhteen.
He ovat opiskelleet pidemmälle ja myös kohdanneet enemmän eri taustoista tulevia, eri tavoin ajattelevia ihmisiä sekä erilaisia ajattelutapoja, -malleja ja perusteluja sekä argumentteja kuin valtaosa opiskelijoista. Tämä opettaa aitoa, klassista valistuksen mukaista suvaitsevaisuutta.
On kyse suomalaisista kansanopistoista, joten ne ovat osa tämän maan koulutusjärjestelmää, vaikkakin löyhemmin kuin valtion rahoittamat ja ylläpitämät julkiset yliopistot ja korkeakoulut. Suomalaisina oppilaitoksina niillä on oikeuksia ja velvollisuuksia yhteiskunnassamme. Samalla Suomen teologinen opisto ja Iso Kirja ovat aidosti omien taustayhteisöjensä (Vapaakirkko; helluntailiike) palvelijoita. Suuri osa opettajista ja opiskelijoista on taustayhteisöjen jäseniä. Opistot ovat myös pitkälti taustayhteisöjensä rahoituksen varassa, vaikka onneksi yhteiskuntakin niitä avustaa – ei vähiten myöntämällä niiden opiskelijoille opintotukea.
Uskon että Suomen teologisen opiston ja Ison Kirjan käyneet ovat useimmiten olleet hyvässä prosessissa. He ovat päässeet valmistuessaan eteenpäin siitä kohdasta missä he olivat siinä vaiheessa, kun aloittivat opintonsa.
Voin rehellisesti suositella Suomen teologista opisto ja IK-opistoa niille Suomen vapaiden suuntien edustajille, jotka tahtovat perehtyä Raamattuun ja teologiaan kristillisestä tulokulmasta. Toivon että näiden kahden kotimaisen oppilaitoksen tie ja tarina saisivat jatkua vielä pitkälle tulevaisuuteen.
Teksti: Juha Mikkonen
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti