perjantai 12. elokuuta 2022

Sananjulistamisesta

1. Johdantoa

Vaikka ihmiskielen synty on meille yhä mysteeri, nykyisin ajatellaan usein että juuri kieli tekee meistä ihmisistä ainutlaatuisia olentoja muihin eläimiin verrattuna. Kyse ei ole ainoastaan siitä että käytämme symboleja. Käytämme symboleja myöskin symboleista. Luomme symboleista kokonaisuuksia. Kieli voidaankin pelkistetysti nähdä yhdessä sovituksi symbolijärjestelmäksi. Hahmotamme todellisuutta, välitämme ajatuksia, siirrämme tietoa ja luomme uutta kielen avulla. Kieli on ollut koko kulttuurievoluutiomme kannalta täysin välttämätön väline. Ilman sitä eläisimme eläinten tavoin vaistojemme varassa.

Nobel-palkittu kirjailija Alexandr Solzhenitsyn korosti kuuluisassa luennossaan Ruotsin akatemialle vuonna 1970 sanojen merkitystä. Hän tiesi hyvin kommunistisen Neuvostoliiton keskellä kokemiensa vainojen perusteella että sanoilla voidaan pettää ja hämärtää todellisuutta. Maailmankirjallisuus voi hänen mukaansa antaa meille kuitenkin voimaa vastustaa ennakkoluuloisten ihmisten ja poliittisten puolueiden indoktrinaatiota ja opettaa koko maailmalle totuutta mm. kansojen historiasta.

Tämä on tärkeää muistaa myöskin omana aikanamme. Tarvitsemme edelleen menneiden sukupolvien kunnioitusta ja pidemmän historian tuomaa perspektiiviä. Ellemme ole perillä laajemmasta kuvasta, meitä voidaan johtaa helpommin harhaan.

torstai 11. elokuuta 2022

Katso ristiä!

Suomen Viikkolehti 11.8.2022

Puhe rististä on hulluutta niiden mielestä, jotka joutuvat kadotukseen, mutta meille, jotka pelastumme, se on Jumalan voima. Onhan kirjoitettu:

– Minä hävitän viisaitten viisauden ja teen tyhjäksi ymmärtäväisten ymmärryksen.

Missä ovat viisaat ja oppineet, missä tämän maailman älyniekat? Eikö Jumala ole tehnyt maailman viisautta hulluudeksi? Jumala on kyllä osoittanut viisautensa, mutta kun maailma ei omassa viisaudessaan oppinut tuntemaan Jumalaa, Jumala katsoi hyväksi julistaa hulluutta ja näin pelastaa ne, jotka uskovat. Juutalaiset vaativat ihmetekoja, ja kreikkalaiset etsivät viisautta. Me sen sijaan julistamme ristiinnaulittua Kristusta. Juutalaiset torjuvat sen herjauksena, ja muiden mielestä se on hulluutta mutta kutsutuille, niin juutalaisille kuin kreikkalaisillekin, ristiinnaulittu Kristus on Jumalan voima ja Jumalan viisaus. Jumalan hulluus on ihmisiä viisaampi ja Jumalan heikkous ihmisiä voimakkaampi.

Ajatelkaa, veljet, mitä te olitte, kun teidät kutsuttiin: teissä ei ollut monta ihmisten mielestä viisasta, ei monta vaikutusvaltaista, ei monta jalosukuista. Mikä maailmassa on hulluutta, sen Jumala valitsi saattaakseen viisaat häpeään. Mikä maailmassa on heikkoa, sen Jumala valitsi saattaakseen häpeään sen, mikä on voimakasta. Mikä maailmassa on vähäpätöistä ja halveksittua, mikä ei ole yhtään mitään, sen Jumala valitsi tehdäkseen tyhjäksi sen, mikä on jotakin. Näin ei yksikään ihminen voi ylpeillä Jumalan edessä. Jumalan vaikutusta on se, mitä te Kristuksessa Jeesuksessa olette. Hänet Jumala on antanut meille viisaudeksi, vanhurskaudeksi, pyhitykseksi ja lunastukseksi. Näin toteutuu kirjoitus: »Joka ylpeilee, ylpeilköön Herrasta.»

perjantai 29. heinäkuuta 2022

Matteuksen evankeliumi 25:31-46: Viimeinen tuomio

Suomen Viikkolehti 28.07 2022

Jeesus korostaa Matteuksen evankeliumin 25. luvussa hereillä olemisen tärkeyttä. Meidän tulee valvoa ja odottaa Herramme paluuta. Jaejakson kuvausta helvetistä ikuisena tulena ei ehkä tule ymmärtää kirjaimellisesti, vaan kielikuvana. Kadotusta kuvataan toisaalla pimeytenä. Meidän kokemuksessamme tuli kuitenkin valaisee.

Kadotus on silti vakava asia, ja on surullista, että osa ihmisistä päätyy sinne. Kadotusta ei ole tarkoitettu ihmisiä varten, vaan langenneita enkeleitä varten. Kenenkään ihmisen ei tarvitsisi mennä kadotukseen, koska meillä on Jeesus, joka on tullut pelastamaan meidät sieltä. Jumalan valtakunta on varattuna kaikille, jotka tahtovat vastaanottaa Kristuksen.

torstai 30. kesäkuuta 2022

Seurakunnista ja luostareista

Suomen Viikkolehti 2.7 2022

Luostarit ja seurakunnat ovat olleet ja ovat omanlaisiaan kuplia. Kaikki kuplautuminen ei ole aina pahasta. Kristillinen kupla voi suojella kristityn uskoa silloin, kun kristitty tarvitsee uskolleen kristillisen yhteisön tarjoamaa suojaa.

torstai 23. kesäkuuta 2022

Fariseus ja publikaani temppelissä

Suomen Viikkolehti 09.06 2022

Jeesuksen vertaus (Luuk. 18:9–14) fariseuksesta ja publikaanista oli aikansa kuulijoille shokeeraavaa opetusta. Jumalan armoon turvaava syntinen vanhurskautetaan ulkoisesti moitteettoman lainopettajan sijaan.

Jeesuksen vertaus käsittelee sitä, miten ja millaisella asenteella ihmisen tulee rukoilla Jumalaa. Koska vertaus on meille ennestään tuttu, ennakkoasenteemme mukaisesti näemme fariseuksen kielteisessä valossa ja publikaanin myönteisessä. Vertauksen alkuperäinen yleisö ei nähnyt asiaa siten.

Ymmärtääksemme paremmin vertauksen tehoa meidän on hyvä tuntea hieman sen taustoja. Tämä voi auttaa meitä näkemään, miten vertauksen alkuperäiset kuulijat ja lukijat kokivat sen.

perjantai 3. kesäkuuta 2022

Jeesuksen julkinen toiminta alkaa

Puhe Keuruun vapaasrk:lla pe 3.6.2022

Markus 1:14-20

Viime syksyn rukousillassa olimme Markuksen evankeliumin alun äärellä. Jatkamme tänään siitä mihin silloin jäimme. Pari sanaa Jeesus-tutkimuksesta tähän alkuun. Erityisesti yliopistoissa harjoitetussa historiallis-kriittisessä raamatuntutkimuksessa on tehty perustava ero toisaalta sen välillä, mitä Jeesus Nasaretilainen oli historian henkilönä, ja toisaalta sen välillä, mikä oli alkuseurakunnan ja myöhemmän kristinuskon julistus ja kokemus Kristuksesta. Bultmann sanoi että tiedämme että Jeesus oli olemassa historiassa mutta emme tiedä hänestä paljoa muuta.

Kriittisillä tutkijoilla on ollut hyvin erilaisia ja usein myös keskenään ristiriitaisia käsityksiä historian Jeesuksesta jotka poikkeavat hyvin suuresti siitä millaisen kuvan Uuden testamentin evankeliumit antavat Jeesuksesta. Jeesus on nähty milloin seloottina (vapaustaistelijana/terroristina) ja milloin kyynikkofilosofina.

tiistai 24. toukokuuta 2022

1. Pietarinkirje 2:1-10: Pyhitys, identiteetti ja yhteisö

Suomen Viikkolehti 23.05 2022

Pietari käskee riisumaan pois pahuuden, vilpin, teeskentelyn, kateuden ja panettelun. Hän kirjoitti todellisista ongelmista varhaisessa seurakunnassa. Pietarin sanat ovat meillekin ajankohtaisia. Myös me olemme langenneen ihmiskunnan jäseniä.

Emme onnistu laittamaan syrjään pahuuttamme nostamalla kätemme karismaattisessa suurtapahtumassa. Voimme toki kokea Hengen kosketusta myös niissä. Tässä on kuitenkin kyse jostain syvemmästä.