torstai 23. kesäkuuta 2022

Fariseus ja publikaani temppelissä

Suomen Viikkolehti 09.06 2022

Jeesuksen vertaus (Luuk. 18:9–14) fariseuksesta ja publikaanista oli aikansa kuulijoille shokeeraavaa opetusta. Jumalan armoon turvaava syntinen vanhurskautetaan ulkoisesti moitteettoman lainopettajan sijaan.

Jeesuksen vertaus käsittelee sitä, miten ja millaisella asenteella ihmisen tulee rukoilla Jumalaa. Koska vertaus on meille ennestään tuttu, ennakkoasenteemme mukaisesti näemme fariseuksen kielteisessä valossa ja publikaanin myönteisessä. Vertauksen alkuperäinen yleisö ei nähnyt asiaa siten.

Ymmärtääksemme paremmin vertauksen tehoa meidän on hyvä tuntea hieman sen taustoja. Tämä voi auttaa meitä näkemään, miten vertauksen alkuperäiset kuulijat ja lukijat kokivat sen.

Fariseus — aikansa arvostettu raamatuntuntija

Jeesus puhui vertauksensa niille, jotka olivat omasta mielestään vanhurskaita ja katsoivat toisia alaspäin. Heitä edustaa kertomuksen fariseus. Nimi fariseus tulee luultavasti erottautumista tarkoittavasta sanasta. Fariseukset pyrkivät Mooseksen laissa säädettyyn rituaaliseen puhtauteen. Ensimmäisellä vuosisadalla eläneen juutalaisen historioitsijan Josefuksen mukaan fariseukset olivat aikansa tarkimpia Jumalan lain selittäjiä. He olivat aikalaistensa arvostamia kilvoittelijoita ja raamatuntuntijoita. He ottivat Israelin uskon tosissaan. Heitä ei nähty tekopyhyyden arkkityyppisinä ilmentyminä, kuten ehkä myöhempinä aikoina on toisinaan nähty. Heitä kunnioitettiin ja ihailtiin.

Publikaanit olivat Rooman hallinnon suorassa alaisuudessa toimivia veronkerääjiä. He olivat aikalaistensa keskuudessa halveksittuja ja vihattuja. He olivat miehittäjävallan palveluksessa ja ottivat usein keräämistään veroista omiin taskuihinsa. He olivat myös rituaalisesti epäpuhtaita, koska olivat jatkuvasti yhteydessä pakanoiden kanssa. Luukkaan evankeliumeissa publikaanit mainitaan syntisten yhteydessä (Luuk. 15:1). Matteuksen evankeliumissa heidät mainitaan prostituoitujen ja pakanoiden yhteydessä (Matt. 21:31; 18:17). Heidät nähtiin epärehellisinä maanpettureina, joiden elämäntyyli oli Israelin uskon vastaista.

Syntiensä tunnustaja asetettiin esikuvaksi

Mooseksen laki velvoitti paastoamaan kerran vuodessa suurena sovituspäivänä. Vertauksen fariseus paastosi tämän lisäksi kahdesti viikossa. Laki velvoitti maksamaan kymmenykset viljasta, viinistä, öljystä ja karjan esikoisista (5. Moos. 14:22–23). Fariseukset maksoivat kymmenykset myös ostamistaan yrteistä ja vihanneksista (Luuk. 11:42). Vertauksen fariseus ei varastanut tai tehnyt huorin.

Vaikka fariseuksen ulkoisissa teoissa ei ollut moittimista, häneltä puuttui sisäinen synnintunto ja nöyryys. Hän väheksyi toisia ja kehui itseään. Hän oli itsekeskeinen ja ylpeä. Vaikka hän tunsi Jumalan käskyt ja pyrki päivittäin elämään niiden mukaan, hän oli hengellisesti sokea. Fariseus on esimerkki väärästä tavasta lähestyä Jumalaa.

Publikaani koki itsensä arvottomaksi Jumalan pyhyyden edessä. Hän tunsi syntinsä ja katui niitä. Hän rukoili yksinkertaisesti ja kokosydämisesti. Hänellä ei ollut mitään muuta vaihtoehtoa kuin turvata Jumalan armoon. Publikaani on esikuva oikeasta asenteesta lähestyä Jumalaa.

Se, että Jumalan armoon turvaava syntinen vanhurskautetaan, eikä ulkoisesti moitteeton fariseus, oli monille Jeesuksen kuulijoille shokeeraavaa opetusta. Armosta pelastuminen merkitsee, että yksikään meistä ei voi asettua toisen yläpuolelle Jumalan edessä. Olemme kaikki samalla viivalla.

Omat ansiot eivät riitä

Oman turmeluksemme, kelvottomuutemme ja hengellisen vararikkomme myöntäminen on oikea tapa lähestyä pyhää Jumalaa. Emme voi luottaa mihinkään omaamme, emme ansioihimme, tekoihimme, tahdon päätöksiimme, antaumuksemme ehdottomuuteen, päämme viisauteen emmekä sydämemme uskollisuuteen.

Publikaanin tavoin meillä ei ole mitään millä voisimme kerskua. Ainoa toivomme ja turvamme on Herra. Saamme tulla hengellisesti köyhinä ja sydän murtuneina Kaikkivaltiaan Jumalan eteen ja pyytää armahdusta. Ja saamme luottaa siihen, että Jumala vanhurskauttaa meidät. Jumala on laupeudesta rikas. Hän rakastaa meitä suuresti. Hän on täynnä myötätuntoa meitä kohtaan.

Jumala hyväksyy meidät yhteyteensä yksin uskosta, yksin armosta ja yksin Kristuksen tähden. Ajatus syntisen vanhurskauttamisesta uskon kautta ei löydy ainoastaan Paavalin kirjeistä, vaan tätä julistaa myös itse Herra. Jeesuksen sanat osoittavat, että vanhurskauttaminen ei tarkoita ihmisen moraalista paremmuutta, vaan sitä että ihminen saa olla Jumalan hyväksymä.

Pelastus on vain armon varassa

Vanhurskauttaminen uskon kautta on hyvä pohja kristityn kilvoittelulle ja pyhitykselle. Jumalan tahdon mukainen elämäntapa ei ole vanhurskauttamisen ehto vaan seuraus. Tietoisuus siitä, että olemme Jumalan hyväksymiä, antaa hyville teoillemme oikean motiivin ja tarkoituksen. Tahdomme osoittaa niillä kiitollisuutta Jumalaa kohtaan ja käytännön palvelevaa rakkautta lähimmäisiämme kohtaan. Jumalan armo kasvattaa meitä (Tiit. 2:12).

Pelastuksemme ei perustu moraaliseen suoriutumiseemme vaan armoon. Elämme joka päivä hänen armonsa varassa siihen päivään saakka, kun Jeesus noutaa meidät luokseen. Voimme seistä kerran tuomiolla pyhän Jumalan katseen edessä ainoastaan Jeesuksen ristintyöhön turvaten.

Juha Mikkonen

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti