sunnuntai 29. marraskuuta 2020

Raamatun ja kristinuskon suuri kertomus

Puhe Keuruun vapaasrk:lla su 29.11.2020 

Pyhä Raamattu on toisaalta kirjasto ja toisaalta kirja - 66 kirjaa ja kuitenkin yksi kertomus. Raamatun kirjoissa on monta pienempää kertomusta ja suuri kertomus joka yhdistää sen kokonaisuudeksi. Tämä suuri kertomus kertoo suuremmasta todellisuudesta, kuin vain minusta ja sinusta ja meidän asioistamme ja ongelmistamme. On kyse koko ihmiskunnasta ja koko luomakunnasta, koko maailmanhistoriasta ja koko ikuisuudesta.

perjantai 27. marraskuuta 2020

Hermeneutiikan taustaoletuksista

1. Johdantoa

Raamatuntulkinnan on sanottu olevan kriisissä. On meneillään laajamittaisia kiistoja siitä, voidaanko Raamatun tekstien, tai yleensäkään minkään tekstin, alkuperäistä merkitystä enää löytää. Valistuksen jälkeiseen modernismiin perustuva historiallis-kriittinen metodi oli pitkään keskustelua hallitsevana metodina. Mutta tämän jälkeen postmodernismissa on kyseenalaistettu historiallis-kriittiseen tutkimukseen liittyvät filosofiset ennakkokäsitykset. Lisäksi on myös yleisesti kyseenalaistettu aiemmat käsitykset koko tulkintaprosessista.

torstai 26. marraskuuta 2020

Jumala

 Suomen Viikkolehti 26.11 2020  

 ”Jumala kutsuu meitä ja kaikkia ihmisiä yhä yhteyteensä ikuiseen elämään.” 

Ymmärrämme Jumalasta hyvin vähän. Hän on mysteeri. Hän on salattu. Ajatuksemme ja sanamme eivät tee oikeutta Jumalalle. Luotu ei voi käsittää Luojaa. Jumala on tuonpuoleinen, mutta samalla myös läsnä luomassaan maailmankaikkeudessa. Emme voi tavoittaa häntä tämänpuoleisilla menetelmillä, kuten luonnontieteellisillä kokeilla.

keskiviikko 11. marraskuuta 2020

Johanneksen evankeliumi 3:1–21: Jeesus ja Nikodemos

Suomen Viikkolehti 11.11.2020

”Niin kuin Mooses autiomaassa nosti käärmeen korkealle, niin on myös Ihmisen Poika korotettava, jotta jokainen, joka katsoo häneen, saisi iankaikkisen elämän. ” (Joh. 3: 14–15)

Nikodemos oli fariseus ja juutalaisten suuren neuvoston jäsen, koulutettu ja vaikutusvaltainen mies. Hän oli oppinut ja tunsi kirjoitukset. Hän ei ollut Jeesuksen opetuslapsi, mutta oli kiinnostunut hänestä Jeesuksen tekemien ihmeiden vuoksi.

perjantai 30. lokakuuta 2020

Jumalan tunteminen Kristuksessa

Puhe Keuruun vapaasrk:lla pe 30.10.2020

Efesolaiskirje 3:1-21

Paavali oli vankilassa kun hän kirjoitti tai saneli kirjeen efesolaisille. Hän odotti mahdollista kuolemantuomiota. Olen yhä uudelleen hämmästynyt miten positiiviseen sävyyn Paavali kirjoitti niistä oloista vankilakirjeensä. Hänen sanoistaan ei heijastu huoli, stressi ja ahdistus, vaan hän vaikutti olevan hyvinkin levollinen ja toiveikas. Hän jaksoi kantaa huolta toisista kristityistä. Paavalilla oli vahva kokemus Jumalan todellisuudesta. Tämä kokemus vahvisti häntä jatkuvasti vaikka hän kulki vaikeuksista vaikeuksiin.

perjantai 23. lokakuuta 2020

Kristillisen teologian lähteet

1. Johdanto

Kristillisellä teologialla on yleisesti tunnustettu olevan neljä lähdettä: Raamattu, traditio, järki ja kokemus. Näille neljälle lähteelle on annettu erilaista painoarvoa eri perinteissä. Esimerkiksi metodismissa kaikki neljä ovat perinteisesti saaneet hyvin tilaa.

Toisaalta protestanttisen reformaation jyrkimmissä suunnissa (radikaalireformaatio/anabaptismi) esiintyi painotuksia, joissa kristillinen traditio sivuutettiin lähes kokonaan. Myös tänään on kristillisiä piirejä, joissa tradition tunteminen ja arvostaminen on varsin ohutta.

Toisaalta Valistuksen ajan rationalismissa puolestaan järki usein käytännössä syrjäytti Raamatun ja tradition. Tämä perinne jatkaa olemassaoloaan ja vaikutustaan erityisesti radikaali liberaaleissa teologisissa ympyröissä.

maanantai 19. lokakuuta 2020

Suomen Vapaakirkko ja traditio

1. Johdanto

Kaikilla kristillisillä kirkoilla on omat traditionsa. Emme tulkitse koskaan Raamattua tyhjiössä, vaan aina osana laajempaa perinnettä. Näin on myös siinä tapauksessa, jos väittäisimme seuraavamme ainoastaan Raamattua. Vaihtoehtoina ei siis ole tradio tai tradition sivuuttaminen, vaan tradition tiedostaminen tai tiedostamaton seuraaminen/torjuminen.

On huomattavasti parempi olla tietoinen vaikutteistaan. Silloin emme ole kokonaan nykyajan virtausten armoilla, vaan juurrumme syvemmälle Kristukseen. Samalla meillä on myös paremmat mahdollisuudet korjata ja uudistaa tämän hetken tulkintaamme kristinuskosta, mikäli koemme sen kohtaamissamme uusissa tilanteissamme välttämättömäksi.