sunnuntai 2. toukokuuta 2021

Seurakunnan hallintojärjestelmä

1. Johdanto

Tässä kirjoituksessa pyrin tarkastelemaan yleisellä tasolla kristillisten kirkkojen ja seurakuntien hallintojärjestelmiä. Kristillisen kirkon järjestäytymistapoja on useita. Tärkeimmät ovat piispalliset, presbyteeriset ja kongegationalistiset hallintomallit. Näissä järjestäytymistavoissa on myös toisistaan eroavia variaatioita.

keskiviikko 28. huhtikuuta 2021

Uskovan äidin merkitys

Suomen Viikkolehti 28.04 2021 

1. Samuelin kirja kertoo ajanjaksosta, jolloin Israelin historiassa oli alkamassa uusi vaihe. Kirjoittaja ei kuitenkaan aloita kuvaamalla johtavia miehiä, vaan kuvaamalla yhtä naista. Kirjoittaja on kiinnostunut tavallisten ihmisten todellisista ongelmista. Kirjan alussa keskeisin henkilö on Hanna. Hannalla ei ole merkittävää asemaa ja hän kärsii hedelmättömyydestä.

perjantai 23. huhtikuuta 2021

Avioliitto

Puhe Keuruun vapaasrk:lla 23.4.2021

Efesolaiskirje 5:21-33

Paavali kuvaa Efesolaiskirjeen loppupuolella ihmissuhteita kolmessa eri asiayhteydessä: Avioliitossa, perheessä sekä yhteiskunnassa. Käsittelemme tällä kertaa hieman näistä ihmissuhteista ensimmäistä. Minulla ei ole henkilökohtaista kokemusta omasta avioliitosta. En voi puhua aiheesta kokemuksen syvällä rintaäänellä.

tiistai 20. huhtikuuta 2021

Mitä on suvaitsevaisuus?

Suomen Viikkolehti 20.04 2021

Nykyisin puhutaan todella paljon suvaitsevaisuudesta. Saatetaan joskus nähdä, että Suomen kansa jakautuu suvaitsevaistoon, joka venyy suvaitsevuudessaan lähes äärettömyyksiin, ja arvokonservatiiveihin, jotka ovat katsannoltaan ahtaampia, jopa taantumuksellisia. Tämä on tietenkin karikatyyri.

Valistusfilosofit, joiden työhön nykyinen oikeuskäsitys ja yhteiskunta-ajattelu paljolti pohjaa, määrittelivät suvaitsevaisuuden seuraavasti: Suvaitsevaisuus on sitä, että jokaisella on oikeus mielipiteisiinsä ja niiden vapaaseen ilmaisemiseen riippumatta siitä, ovatko ne toisten mielestä järkeviä vaiko eivät.

keskiviikko 31. maaliskuuta 2021

Armo on peräisin toisesta todellisuudesta

Suomen Viikkolehti 30.03 2021

Nuorena tunsin oloni usein epävarmaksi. Tässä oli taustana lapsuuteni kokemukset. Isänisäni jäi lapsena orvoksi ja oli sotainvalidi. Isälläni ei ollut helppo lapsuus. Isälleni ei ollut helppoa osoittaa hyväksyntää myöskään minulle.

Tultuani uskoon 17-vuotiaana minulle tuli tärkeäksi ajatus siitä, että olen Jumalan, taivaallisen Isäni hyväksymä. Vaikka pidin tätä ajatusta totena, minun oli kuitenkin vaikea kokea oloani täysin Jumalan hyväksymäksi. Vanhemmat kristityt puhuivat armosta ja tiedollisesti hyväksyin ajatuksen, mutta se ei oikein tullut läpi kokemukseeni.

perjantai 26. maaliskuuta 2021

Valon lapsina

Puhe Keuruun vapaasrk:lla 26.3.2021

Efesolaiskirje 5:1-20

Paavali jatkaa edellisessä luvussa aloittamaansa kehoituspuhetta, pareneesia. Raamatussa on yleensä ensin opetus/oppi ja siitä seuraa etiikka. Paavali maalaa kirjeissään aika pessimistisen, mutta samalla hyvin realistisen kuvan meistä ihmisistä. Olemme syntisiä. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, ettemme kykenisi tekemään mitään hyvää. Meissä on langenneinakin jäljellä myös hyvää. Tämä näkyy esimerkiksi siinä miten suhtaudumme yleensä lapsiimme.

perjantai 26. helmikuuta 2021

Pyhä elämä

Puhe Keuruun vapaasrk:lla 26.2.2021

Efesolaiskirje 4:17-32

Vierailin joitakin aikoja sitten Kuopiossa evankelisluterilaisen lähetyshiippakunnan messussa veljeni ja siskonpoikani kanssa. Kysyin siskonpojalta kummanko kanssa hän haluaa mennä pyhäkouluun. Hän vastasi ”molempien”. Menimme sitten kaikki kolme pyhäkouluun. 

Pyhäkoulussa oli opetusta terveistä rajoista. Aihetta kuvattiin lapsille näytelmällä jossa lammas oli turvallisessa aitauksessa syömässä terveellistä ruohoa. Lammasta alkoi kuitenkin kiinnostaa enemmän aidan toisella puolella kasvava ruoho. Vaikka lammasta oli kielletty syömästä sitä, hän halusi kokeilla.

Hänen mahansa tuli kuitenkin siitä kipeäksi. Sen jälkeen mietittiin yhdessä lasten kanssa, mitkä on sellaisia kivoja ja mukavia asioita, jotka on aidan sisäpuolella, kuten ystävät ja harrastukset. Mietimme myös mitkä on aidan ulkopuolella olevia ikäviä asioita, kuten kiusaaminen.