Avioliitto

Puhe Keuruun vapaasrk:lla 23.4.2021

Efesolaiskirje 5:21-33

Paavali kuvaa Efesolaiskirjeen loppupuolella ihmissuhteita kolmessa eri asiayhteydessä: Avioliitossa, perheessä sekä yhteiskunnassa. Käsittelemme tällä kertaa hieman näistä ihmissuhteista ensimmäistä. Minulla ei ole henkilökohtaista kokemusta omasta avioliitosta. En voi puhua aiheesta kokemuksen syvällä rintaäänellä.

Suomen teologisen opiston rehtori Timo Lehikoinen tuntee todella hyvin Uutta testamenttia ja on lisäksi ollut useita vuosia naimisissa ja kokenut millaista on olla aviomies ja perheenisä. Hän kirjoittaa Suomen teologisen opiston internet-sivujen artikkelissa otsikolla: Mikä on "pääsia" avioliitossa? seuraavasti:

"Raamattu on kirja, joka kertoo historian saatossa tapahtuneista todellisista asioista ja tapahtumista. Se kertoo Jumalasta, hänen toiminnastaan historiassa ja erityisesti hänen suhteestaan ihmiseen.

Kun tulemme yksittäisten raamatuntekstien äärelle, tämä Jumalan ilmoituksen lähtökohta tulee tavan takaa haastetuksi. Kovin helposti lähestymme tekstejä unohtaen, että niiden takana on todellinen historiallinen tilanne, joka on vaikuttanut sekä kirjoituksen sanomaan että siihen, miten kirjoittaja on sanoman ilmaissut.

Yksi haasteellinen teksti löytyy Efesolaiskirjeestä. Luvuissa 5–6 Paavali käsittelee perheen sisäistä dynamiikkaa. Viidennen luvun jakeissa 21–33 hän antaa ohjeita aviopuolisoille, kuudennen luvun alussa lapsille, vanhemmille, orjille ja isännille.

Ohjeisiin sisältyy ajasta ja paikasta riippumaton ydinsanoma, mutta sen oivaltamiseksi meidän on tarpeen hahmottaa ohjeiden merkitys niiden alkuperäisessä asiayhteydessä.

Paavali toteaa yksikantaan: 'sillä mies on vaimonsa pää, niin kuin Kristus on seurakunnan pää' (5:22) ja hieman myöhemmin: 'Niin kuin seurakunta alistuu Kristuksen tahtoon, niin myös vaimon tulee kaikessa alistua miehensä tahtoon' (5:24).

Mitä hän näillä sanoilla tarkoittaa? Nopea vilkaisu sanakirjaan antaa sanalle 'pää' (kr. kefale) muun muassa seuraavia merkityksiä: huippu, kruunu, lähde, alkuperä, auktoriteetti, ylin edustaja, kehon osa. Tästä nopeana johtopäätöksenä on helposti se, että Paavali tarkoittaa sukupuolten välistä hierarkkista eroa miehen ollessa auktoriteetti naiseen nähden.

Pikainen sanatutkimus ei kuitenkaan tee oikeutta Paavalin sanomalle koskien sekä efesolaisia että meitä. Paavalin ensisijaisena tavoitteena tässä kohdassa on vaalia avioliiton yhtenäisyyttä. Se, mitä hän tarkoittaa edellä mainituilla lauseilla on tulkittava tästä näkökulmasta käsin.

Naisen alistuminen avioliitossa oli itsestäänselvyys kirjeen kirjoittamisen aikaan vallinneessa äärimmäisen mieskeskeisessä maailmassa. Esimerkiksi naisen mahdollisuus oppia jotakin rajoittui usein hänen oman miehensä halukkuuteen opettaa.

Avioliitot olivat lähes poikkeuksetta järjestettyjä. Vaimo oli tavallisesti teini-iässä miehen ollessa huomattavasti vanhempi.

Tytöt eivät juuri kouluja käyneet; kun 7-vuotias poikalapsi lähti kouluun ja tutustui 'miesten maailmaan', jäi samanikäinen tyttölapsi kotiin auttamaan äitiään yksinkertaisissa kotiaskareissa.

Sekä juutalaisessa että kreikkalaisessa kulttuurissa naisen alamaisuus kohdistui nimenomaan omaan puolisoon. Myös roomalaisessa avioliittokäytännössä vaimon alamaisuus kuului avioliittoon. Avioliitosta riippuen alamaisuus kohdistui joko omaan puolisoon tai omaan isään tai sukuun.

Sana 'pää' liittyy roomalaiseen avioliittokäytäntöön. Rooman lainkin pohjalta jokaisella naisella tuli olla 'pää'. Riippuen avioliitosta naisen pää oli joko hänen aviomiehensä, isänsä tai suvun vanhin mieshenkilö.

'Päällä' oli suuri auktoriteetti naisen elämään. Hän saattoi päättää naisen avioliitosta, mutta myös avioerosta. Naisella ei myöskään ollut omaisuutta, vaan kaikki hänen hankkimansa kuului hänen 'päälleen', joko puolisolle tai suvulle.

'Päällä' oli myös vastuu naisesta. Hänen sosiaalinen, ekonominen ja oikeudellinen turvansa perustui siihen, että hänen 'päänsä' vastuullisesti huolehti hänestä. Ilman tätä tukea naisen asema yhteiskunnassa olisi ollut entistäkin heikompi. Lesket, joilta tämä turvaverkko puuttui, olivatkin usein heikossa asemassa.

Paavalin lause alkutekstissä on painokas: 'Se on mies, joka on naisen pää' (Ef. 5:22). Hän alleviivaa ydinperheen merkitystä ja avioliiton yhtenäisyyttä romuttamatta oman aikansa parisuhdekäytäntöä.

Voimme kuvitella, millaista epätasapainoa avioliittoon toi se tosiasia, että vaikutusvalta naisen elämään säilyi hänen suvullaan oman puolison seuratessa tilannetta vierestä. Paavali toteaa tämän käytännön kestämättömyyden ja painottaa naisen oman aviopuolison vastuuta huolehtia vaimostaan. Tähän tulee myös vaimon 'alistua'.

Hätkähdyttävällä tavalla Paavali uudistaa vallalla ollutta parisuhdekäytäntöä ja 'pään' roolia. Hän kehottaa: 'Alistukaa toistenne tahtoon, Kristusta totellen' (Ef. 5:21).

Nainen ei olekaan ainoa alistuja, vaan kehotus on molemminpuolinen. Vahvemmat ohjeet Paavali antaakin miehelle. Samoin kuin Kristus rakasti seurakuntaa ja antoi henkensä sen edestä, tulisi miehen rakastaa vaimoaan. (Ef. 5:25).

Rakkaus järjestetyissä avioliitoissa ei ollut ollenkaan itsestään selvää. Paavalin ohjeissa 'päästä' tulee uhri. Tämän vastuullisen, 'alistuvan' ja puolison eteen kaikkensa antavan rakkauden todentuessa vaimon tehtävä on 'kunnioittaa miestään' (Ef. 5:32).

Paavali ei opeta vallasta tai hierarkiasta. Kyse on intensiivisestä, epäitsekkäästä rakkaudesta, joka katsoo toista ennen itseään. Tämä poikkesi suuresti siitä itsekkäästä elämäntavasta, mihin Efeson asukkaat olivat tottuneet. Eivätkä nämä ohjeet haasteetta jää myöskään omassa ajassamme."

Suomen Vapaakirkossa ajattelemme että avioliitto on ainoastaan miehen ja naisen välinen. Me emme tunnusta samaa sukupuolta olevien parisuhdetta avioliitoksi. Suomen Vapaakirkon pastoreilla ei ole oikeutta vihkiä samaa sukupuolta olevia. Samaa sukupuolta olevien parisuhteet eivät ole Jumalan luomisjärjestyksen mukaisia parisuhteita. Me emme voi siunata niitä, koska siunaus tulee Jumalalta eikä meiltä. Emme voi siunata ominpäin. Uskomme että Jumala on ilmaissut tässä asiassa tahtonsa riittävän selkeästi pyhässä Raamatussa ja siihen me tahdomme sitoutua.

Meidän tulee kuitenkin siunata kaikkia ihmisiä, myös homoseksuaaleja, ja rukoilla kaikkien puolesta. Ja samalla meidän tulee muistaa että olemme kaikki syntisiä ja särkyneitä ihmisiä ja armon ja anteeksisaamisen tarpeessa - myös heteroina. Meitä ei kutsuta kiroamaan ketään. Meillä ei ole varaa viskellä toisia ihmisiä kivillä. Tässä jännitteessä elämme. Kun yhteiskunnan arvot muuttuvat, tahdomme pitää Raamatusta kiinni ja kuitenkin elää asiallisesti ja fiksusti ja kunnioittaa kaikkia ihmisiä.

Avioelämä ei varmasti ole helppoa. Siinä joutuu varmasti näkemään itsessä ja toisessakin myös niitä huonompia puolia. Näin on myös siinä tapauksessa että molemmat puolisot ovat kristittyjä. Myös me kristityt olemme langenneita ihmisiä. Meissä on vikoja ja puutteita. Avioliitto vaatii kukoistaakseen puolisoilta jatkuvaa työtä, kokonaisvaltaista sitoutumista ja suhteen priorisointia.

Kuitenkin avioliitto on Jumalan säätämys ja lahja. Siihen sisältyy hänen siunauksensa. Näin on myös siinä tapauksessa jossa kumpikaan puolisoista tai toinen heistä ei ole Kristuksen seuraaja. Avioliitto perustuu hyvän Jumalan hyvään luomistyöhön. En kehota kristittyä solmimaan avioliittoa ei-uskovan kanssa. Erilainen usko ja siitä nousevat erilaiset arvot voivat tuoda avioliittoon suuriakin jännitteitä. On parempi että kristitty menee naimisiin toisen kristityn kanssa. Silti avioliitto on pyhä vaikka toinen tai kumpikaan puolisoista ei olisi uskossa.

Myös naimattomuus voi olla Jumalan lahja ja siunaus. Jumala käyttää työssään eri elämäntilanteissa ja eri siviilisäädyissä olevia ihmisiä. Naimaton henkilö voi palvella vapaammin Jumalaa ja seurakuntaa. Hänellä on enemmän aikaa. Toisaalta avioliitto voi opettaa epäitsekästä rakkautta, toisen tarpeiden huomioimista ennen omia tarpeita. Me naimattomat emme ole niin rankassa koulussa. Parisuhteessa on myös mahdollista odottaa toiselta liikaa. Kukaan ihminen ei voi tyydyttää toisen ihmisen syvimpiä tarpeita. Jos vaadin toiselta tätä, teen hänestä epäjumalan. Yksin Jumala pystyy tyydyttämään syvimmät tarpeemme.

Uuden testamentin kirjoittajat edustavat antiikin mittapuilla naista kunnioittavaa linjaa. Jeesus Kristus kohtasi naisia kunnioittaen. Myöhemmin kirkkohistoriassa seurakunta on joskus taipunut ja taantunut ympäröivän kulttuurin paineessa naista väheksyvämpään suuntaa. Meidän tulisikin ymmärtää raamatunkirjoittajien pyrkimykset tekstien taustalla oman historiallisen ja kulttuurisen tilanteensa keskellä.

Uuden testamentin kirjoittajat eivät esimerkiksi olleet lakkauttamassa orjuutta. Sellaista oltaisiin varmasti pidetty yhteiskuntaa horjuttavana ajatteluna antiikin Roomassa, jonka talouselämä perustui paljolti halpaan orjatyövoimaan. Ehkä orjuuden lakkauttaminen ei tullut vielä siinä historiallisessa tilanteessa edes varhaisten kristittyjen ajatuksiin. He uskoivat että Kristus saattaa palata jo heidän elinaikanaan. He eivät ehkä ajatelleet että historia jatkuisikin vielä vuosisatoja ja vuosituhansia. Eivät he tehneet väärin siinä että odottivat Jeesusta, he tekivät oikein. Meidänkin tulee odottaa Jeesusta. Jeesus saattaa palata meidän elinaikanamme. Emme tiedä miten kauan Herran paluuseen menee.

Kristityt opettivat kuitenkin, että orjat ovat isäntiensä kanssa yhtä lailla ihmisiä ja että Jumalan edessä he ovat ihmisinä samanarvoisia kuin omistajansa. Näin he kyvivät siemeniä orjuuden lakkauttamiseen, joka tapahtui suhteellisen myöhään maailmanhistoriassa. On todettava että yhä tänään on olemassa laitonta orjuutta, ihmiskauppaa.

Olisi varmasti Uuden testamentin väärinkäyttöä perustella sillä orjuuden oikeuttamista. Raamatulla on joskus perusteltu orjuutta historiassa. Esimerkiksi Yhdysvaltojen historiassa jotkut Etelävaltion kristityiksi tunnustautuvat orjanomistajat vastustivat jopa sitä, että orjille julistettaisiin evankeliumia. He ajattelivat että orjat olisivat saaneet evankeliumista "vahingollisia" vaikutteita. Orjat olisivat sen perusteella mitä he kuulevat Raamatusta, saattaneet ajatella, että heillä on samanlaiset oikeudet kuin muillakin ihmisillä.

Joskus me kristityt olemme käyttäneet Uuden testamentin tekstejä myös perustellaksemme naisten alistamista. Naisten tasa-arvoinen asema, äänioikeus ja osallistuminen yhteiskunnassa ovat yllättävänkin moderneja asioita. Olemme heränneet tähän Suomessa suhteellisen varhain, mutta ei siitä silti pitkä aika ole. En ole tässä ajamassa feminismiä, mutta uskon egalitarismiin, eli molempien sukupuolten väliseen tasa-arvoon.

Tunnustan sen että miehissä ja naisissa on biologisia ja henkisiä eroavaisuuksia. Meidän ei tarvitse ajatella että olisimme samanlaisia. Vaikka on meissä paljon samankaltaisuutta. Lisäksi yksittäisten ihmisten persoonien väliset eroavaisuudet voivat olla vielä suurempia kuin keskimääräiset erot eri sukupuolten välillä.

Jumala on käyttänyt pitkin historiaa ja käyttää yhä tänään ja huomenna työnsä välineenä hyvin monenlaisia ihmisiä, miehiä ja naisia ja lapsia - poikia ja tyttöjä. Meidän on hyvä tunnustaa sukupuolten väliset eoavaisuudet, mutta meidän ei ole hyvä korostaa liikaa näitä eroja. Kovin ahtaat sukupuoliroolit ja niihin liittyvät odotukset voivat olla tarpeettoman rajoittavia sekä ahdistavia.

Suomen Vapaakirkossa naisilla on ollut pitkin historiaa merkittävä osuus Jumalan valtakunnan työssä. Ajattelen esimerkiksi sellaisia nimiä kuin Agnes Meyer ja Wilhelmiina Arpiainen Kiinan lähetystyössä, sekä julistajia Suomessa kuten Hilja Aaltonen. Ja palveleehan meidän omassa kotiseurakunnassakin täällä Keuruulla naisia moninaisissa tehtävissä, myös vanhimmistossa ja sananjulistuksessa.

Yhä tänään on kristittyjä jotka kannattavat komplementarismia eli sitä että miehillä ja naisilla on erilaiset tehtävät. Miesten tehtävä olisi johtaa perheessä ja seurakunnassa ja opettaa miehiä seurakunnassa. Suomen Vapaakirkossa kuitenkin hyväksytään se että myös nainen voi toimia pastorina. Se on minusta hyvä asia. Meidän ei kuitenkaan tarvitse aloittaa sotatoimia niitä kristittyjä vastaan joiden omatunto on sidottu erilaiseen käsitykseen.

Avioliiton pyhyys on asia mitä on hyvä pitää esillä. Raamattu asettaa ihanteita joihin kaikkien kristittyjen tulee pyrkiä - myös avioliitoissaan. Samalla meidän tulee muistaa että Jumala ymmärtää meidän ihmisten kipeyttä ja keskeneräisyyttä. Jumala muistaa että olemme maan tomua.

Me emme kykene elämään kaikessa samalla tavoin kuin Jeesus eli. Meillä on kuitenkin paras esikuva ja hän auttaa meitä kasvamaan oikeaan suuntaan. Mutta meillä riittää kasvunvaraa. Meidän on myös hyvä muistaa rukouksin kristittyjä perheitä ja muitakin perheitä. Ja olla tarvittaessa myös tukena elämän haasteiden keskellä.