Näytetään tekstit, joissa on tunniste johtajuus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste johtajuus. Näytä kaikki tekstit

maanantai 4. joulukuuta 2023

Hyviä ja vähemmän hyviä muistoja

Kun tulee ikää, ihminen alkaa muistella menneitä. Olen alkujaan evankelis-luterilainen. Tultuani nuorena uskoon joulukuussa 1999 Kuopion helluntaiseurakunnan nuortenillassa, liityin pian tämän jälkeen Leppävirran helluntaiseurakuntaan. 

Osallistuin aktiivisesti Leppävirran helluntaiseurakunnan toimintaan noin vuosina 2000-2010. Muistan niitä vuosia pääosin hyvällä. Niissä oli mukana paljon Jumalan armoa. Välillä käyn myös yhä kylässä Leppävirran helluntaiseurakunnalla, ja myös ev.lut seurakunnalla. En koe edes silloin eronneeni helluntaiseurakunnasta, enkä luterilaisesta kirkostakaan, kun minusta tuli vapaakirkollinen. Me kristityt olemme saman Isän lapsia.

torstai 9. helmikuuta 2023

Pientä filosofointia hengellisestä työstä

Hengellinen työ on Jumalan ja ihmisten palvelemista. Työ on todella kokonaisvaltaista. Ihminen on jakamaton kokonaisuus. Teologian opinnoista on hengelliseen työhön paljon hyötyä, mutta teologia tulee todella eläväksi vasta ihmisten todellisuuden keskellä.

keskiviikko 23. helmikuuta 2022

Palveleva johtajuus

Suomen Viikkolehti 23.02 2022 

Modernin käsitteen palvelevasta johtajuudesta on tehnyt tunnetuksi yhdysvaltalainen tutkija Robert K. Greenleaf (1904–1990). Se, mihin käsitteellä viitataan, on ollut todellisuutta jo aiemmin, erityisesti Jeesus Nasaretilaisen elämänhistoriassa ensimmäisellä vuosisadalla.

Aiemmissa johtajuuskäsityksissä painotettiin kontrollointia. Vahvan johtajan nähtiin käskevän alaisia asemansa suomalla arvovallalla. Hän oli etäinen, jopa pelottava auktoriteettihahmo. Uudemmassa johtajuustutkimuksessa painotetaan sen sijaan usein voimaannuttamista.

keskiviikko 19. tammikuuta 2022

Tiitus 1:5-9: Seurakunnan johtajat

Suomen Viikkolehti 19.01 2022

Tiituskirje tarkoitettiin luettavaksi julkisesti seurakunnassa. Paavali kävi Kreetalla mahdollisesti vapauduttuaan vankeudesta Apostolien tekojen kerronnan jälkeen. Vierailu oli todennäköisesti lyhyt. Asiat olivat jääneet kesken.

Paavali asetti vanhimpia perustamiinsa seurakuntiin aiemmillakin lähetysmatkoillaan (Ap. t. 14:21–23). Hän jätti Tiituksen saattamaan päätökseen seurakunnan johtajien nimittämisen. Nimittämiseen saattoi osallistua muitakin seurakunnassa.

Kaitsijoiden ominaisuuksien luetteleminen viittaa siihen, että heidät arvioitiin ennen tehtävään hyväksymistä. Vaadittavia ominaisuuksia tuli osoittaa jo ennen valintaa. Tehtävään asettamiseen kuului kätten päällepaneminen.

keskiviikko 12. toukokuuta 2021

Palveleva johtajuus

1. Mitä on palveleva johtajuus?

Palvelevalla johtajuudella tarkoitetaan sitä että johtaja näkee tehtävänään ennen muuta palvelemisen eikä johtamisen - sikäli kuin johtajuus on usein perinteisesti käsitetty. Palveleva johtajuus on olemista toisia varten. Palveleva johtaja johtaa palvelemalla ja palvelee johtamalla. Tässä mallissa johtaja ei asetu johdettavien yläpuolelle. Johtaja pyrkii reagoimaan alaistensa tarpeisiin sekä auttamaan heidän persoonansa ja osaamisensa kehittymistä. Näin myös alaiset alkavat kasvaa johtajiksi.

Modernin käsitteen palvelevasta johtajuudesta on lanseerannut erityisesti yhdysvaltalainen tutkija Robert K. Greenleaf (1904–1990). Toki se mihin käsitteellä viitataan on ollut todellisuutta jo aiemmin, kuten esimerkiksi Jeesus Nasaretilaisen elämänhistoriassa ensimmäisellä vuosisadalla.