”Enkeli sanoi heille: ’Älkää pelätkö! Minä ilmoitan teille ilosanoman, suuren ilon koko kansalle. Tänään on teille syntynyt Vapahtaja. Hän on Kristus, Herra.’” (Luuk. 2:10–11)
Jeesus Nasaretilainen syntyi keisari Augustuksen aikana. Gaius Octavius sai Rooman senaatilta arvonimen Augustus ja hallitsi vuosina 27 eKr.–14 jKr. Keisari Augustus lopetti Rooman sisällissodat ja toi rauhan ja vaurauden ajan Rooman imperiumiin.
”Kristus kuoli meidän syntiemme vuoksi, niin kuin on kirjoitettu, hänet haudattiin, hänet herätettiin kuolleista kolmantena päivänä, niin kuin oli kirjoitettu, ja hän ilmestyi Keefakselle ja sitten niille kahdelletoista. Sen jälkeen hän ilmestyi samalla kertaa yli viidellesadalle veljelle, joista useimmat ovat yhä elossa, vaikka jotkut ovatkin jo nukkuneet pois.” (1. Kor. 15: 3b–6)
Ylösnousemus on tulkinnallinen avain kristinuskoon. Se osoittaa Jeesuksen opetukset todeksi. Kristuksesta käsin avautuu koko Raamattu.
Kristinusko perustuu Jumalan pelastustekoihin historiassa. Apostolisessa uskontunnustuksessa tunnustamme uskomme Kristukseen, joka ”kärsi Pontius Pilatuksen aikana”. Näin uskontunnustus liittää Jeesuksen kerran tapahtuneeseen historiaan, aikaan ja paikkaan.
Kristityillä on ollut historian aikana erilaisia näkemyksiä ja painotuksia pelastuksesta. Kaikki todelliset kristityt ovat kuitenkin yhtä mieltä siitä, että Jeesuksen elämä, kuolema ja ylösnousemus tuovat meille syntien anteeksiantamuksen ja ikuisen elämän lahjan ja että Jumala tahtoo myös uudistaa meidät.
1. Johdanto
Tässä kirjoituksessa käsittelen hyvin lyhyesti luomiskertomusta ja sen opettaman todellisuuskäsityksen merkitystä oman aikamme kristityille. Raamattu alkaa tunnetusti luomiskertomuksella. On tulkinnanvaraista tulisiko 1. Mooseksen kirja 1:1-2:25 ymmärtää yhtenä vai kahtena kertomuksena. Keskityn tässä erityisesti jaejaksoon 1. Mooseksen kirja 1:1-24a.
Oppi luomisesta on tavattoman perustava asia kristinuskossa. Luominen on hyvin laaja teema koko Raamatussa. Teemaa käsitellään niin Vanhan kuin Uuden testamentin puolella. Luomiskertomus luo perustan raamatulliselle maailmankuvalle eli kristilliselle todellisuuskäsitykselle. Kyse on ennen kaikkea metafyysisistä kysymyksistä ja vasta toissijaisesti siitä milloin luominen on tapahtunut (maailmankaikkeuden, maaplaneetan ja elävien olentojen ikä) ja miten elävät olennot on luotu (elämän ja lajien synty).
1. Johdanto
Tässä kirjoituksessa pyrin esittelemään hieman Uuden testamentin pastoraalikirjeiden kirjoittajakysymyksestä käytyä kriittistä keskustelua. Lopuksi annan hyvin lyhyesti oman arvioni. Kyseessä on massiivinen keskustelu, jota on käyty jo vuosisatoja. Hipaisemme tässä siis ainoastaan hyvin kevyesti pintaa.
Pastoraalikirjeillä tarkoitetaan 1. ja 2. Timoteuskirjettä sekä Tiituskirjettä. Tätä nimitystä on käytetty 1700-luvulta asti. Kriittisessä raamatuntutkimuksessa on tunnustettu hyvin yleisesti ja suurella varmuudella seuraavat Uuden testamentin kirjeet aidoiksi Paavalin kirjeiksi: Roomalaiskirje, 1. ja 2. Korinttilaiskirje, Galatalaiskirje, Filippiläiskirje, 1. Tessalonikalaiskirje ja kirje Filemonille. Muiden Paavalin nimissä olevien kirjeiden, eli Efesolaiskirjeen, Kolossalaiskirjeen, 2. Tessalonikalaiskirjeen ja pastoraalikirjeiden aitoperäisyys on sen sijaan kiistanalaista.
Suomen Viikkolehti 02.12 2020
”Jeesus sanoi naiselle: ’Jos tietäisit, minkä lahjan Jumala on antanut, ja ymmärtäisit, kuka sinulta pyytää juotavaa, pyytäisit itse häneltä, ja hän antaisi sinulle elävää vettä.’”(Joh. 4:10)
Jeesus ja opetuslapset kulkivat Samarian kautta. Jeesuksen piti matkata alueen läpi, koska hänellä oli tehtävää siellä. He olivat matkanneet jalan yli 60 kilometriä. Heillä oli mennyt siihen puolisentoista vuorokautta. Jeesus oli matkasta väsynyt.
Oli iltapäivä. Nainen tuli ammentamaan vettä vuorokauden kuumimpaan aikaan. Tavallisesti vettä haettiin aamulla ja illalla, jolloin oli viileämpää. Nainen tuli yksin. Hän vältteli muiden seuraa. Hän oli epäsuosittu kylän naisten parissa. Jeesus keskusteli naisen kanssa julkisesti, mikä oli tuossa kulttuurissa hyvin poikkeuksellista.
