Olen kerran eläessäni nähnyt näyn. En kokenut sitä sisäisenä vaikutelmana tai tunteena, vaan aistihavaintona. Se tapahtui joulukuussa 1999 Kuopiossa. Sanoin helluntaiseurakunnan nuoriso-ohjaajalle Tommi Suonpäälle nuortenillassa, että tahdon antaa koko elämäni Jeesukselle. Hän laski käden ylleni ja rukoili puolestani. Näin kuinka vieressäni olevan kaverini ristittyjen käsien välistä leimahti liekki.
lauantai 1. marraskuuta 2025
sunnuntai 19. marraskuuta 2023
Yhteentörmäyksiä ja vastakkainasetteluja
puhe Keuruun vsrk:lla su 19.11.2023
Jeesus paransi ihmisiä ja karkotti heistä demoneja, eli toimi eksorkistina. Tämä oli Jumalan valtakunnan esiinmurtautumista ja ennakkoa tulevasta ajasta, jolloin kaikki sairaat parannetaan, ja kaikki pahan voimat karkotetaan lopullisesti. Jeesus koki suurta myötätuntoa erityisesti heikoimmassa asemassa olevia ihmisiä kohtaan.
lauantai 16. syyskuuta 2023
Jesajan kutsumusnäky
Puhe Keuruun vapaasrk:lla pe 15.9.2023
Jumalan luomistyöhön kuuluu näkyvän todellisuuden lisäksi näkymätön todellisuus. Apostolisessa uskontunnustuksessa sanotaan että Jumala on maan lisäksi myös taivaan Luoja. Toisessa varhaisessa kristillisessä uskontunnustuksessa, Nikaian uskontunnustuksessa, sanotaan: ”Me uskomme yhteen Jumalaan, Isään, Kaikkivaltiaaseen, taivaan ja maan, kaikkien näkyväisten ja näkymättömien Luojaan.” Näkymättömään todellisuuteen sisältyy enkelit.
Monista puhe enkeleistä voi tuntua järjettömältä. Valistuksen ajan rationalismi, järjen ylikorostaminen, on saanut lännessä myös monet kristityt puhumaan aika varauksellisesti näkymättömästä maailmasta, varsinkin näkymättömien voimien vaikutuksesta tämänpuoleisessa. Enkelit saatetaan nähdä lähinnä symboleina. Toisaalta monet ihmiset kokevat syvää janoa yliluonnollisen todellisuuden puoleen. Tämä näkyy esimerkiksi uushenkisyyden suosiossa.