Yhteentörmäyksiä ja vastakkainasetteluja

Markus 3:7-35

puhe Keuruun vsrk:lla su 19.11.2023

Jeesus paransi ihmisiä ja karkotti heistä demoneja, eli toimi eksorkistina. Tämä oli Jumalan valtakunnan esiinmurtautumista ja ennakkoa tulevasta ajasta, jolloin kaikki sairaat parannetaan, ja kaikki pahan voimat karkotetaan lopullisesti. Jeesus koki suurta myötätuntoa erityisesti heikoimmassa asemassa olevia ihmisiä kohtaan.

Jeesus ei antanut saastaisten henkien todistaa hänestä. Hän ei tarvinnut heidän todistusta. Hän ei yleensä käynyt vuoropuhelua pahojen henkien kanssa. Kun Jeesus kohtasi riivaajien vaivaamia ihmisiä, hän ajoi riivaajat ulos sanallaan. Joskus hän kielsi niitä puhumasta.

Jeesus vetosi lainopettajien logiikkaan. Ei ole mahdollista että vastapuoli kävisi sisällissotaa, sillä se tietäisi vastapuolen loppua. Fariseukset näkivät ilmeisen Pyhän Hengen työn Jeesuksen palvelutyössä, mutta paaduttivat silti sydämensä. Jeesus varoitti heitä tästä.

Pyhän Hengen pilkassa ei ole kyse herjaavasta ajatuksesta tai edes siitä että sanotaan jotain sopimatonta. Kukaan, joka on huolissaan siitä onko hän tehnyt Pyhän Hengen pilkan, ei varmasti ole tehnyt sitä.

Pyhän Hengen pilkan tehnyt ihminen on kovettanut sydämensä niin syvästi ja perusteellisesti, ettei hän lainkaan kadu syntejään. Hän ei lainkaan murehdi Raamatun asioita. Hän ei tule ikinä Jeesuksen luo armahdettavaksi. Kyse ei ole vain epäuskosta, vaan tietoisesta ja pysyvästä asettumisesta Jumalan pelastavan armon ulkopuolelle.

Meidän on hyvin vaikea, ehkä jopa mahdotonta sanoa milloin ihminen on tuossa surullisessa tilassa. Toivoa on usein vielä silloinkin vaikka ihminen olisi hyvinkin paatunut ja epäuskoinen. Jumala on pelastanut myös monia pilkkaajia. Pyyteettömän rakkauden kohtaaminen on muuttanut monen vankilakierteessä olevan ihmisen elämän. Jokainen ihminen tarvitsee lakia ja evankeliumia, parannusta ja armoa, rajoja ja rakkautta.

Kaikki synnit, niin pienemmän kuin suuremmat, ja niin vanhemmat kuin tuoreemmat, on mahdollista saada anteeksi. Meidän tulee vain vilpittömästi kääntyä niistä Jumalan puoleen ja uskoa Herraan Jeesukseen Kristukseen ja pyrkiä muuttamaan tapojamme. Vaikka lankeasimme samoihin asioiden uudelleen, meidän tulee vain kääntyä uudelleen. Ei pidä jäädä tuleen makaamaan. Jumala kyllä vahvistaa meitä vaelluksessamme. Meidän on tärkeä oppia luottamaan Jumalaan. Hän siunaa kilvoittelumme ja antaa meille voimaa voittaa syntejämme.

Mutta miten voimme  arvioida yleensäkin sitä toimiiko Pyhä Henki? Osa ihmisistä on innostunut hurmoksellisuudesta, jopa omituisesta käyttäytymisestä, kuten esimerkiksi huutamisesta tai kaatuilusta. Osa puolestaan torjuu kaikki sellaiset asiat jyrkästi.

Oma arvioini on että tämänkaltainen ei yleensä ole Jumalan työtä, mutta ei yleensä myöskään Paholaisen aikaansaannosta. Kyse on usein inhimillisestä heikkoudesta. Herra Jeesus Kristus oli samanaikaisesti karismaattinen parantaja ja pahojen henkien karkoittaja ja kuitenkin samalla tunne-elämältään tasapainoinen ja järkeään käyttävä ihminen. Hän osasi käyttäytyä rakentavasti. Hän oli viisas.

Jeesus ei ollut hurmoksellinen julistaja. Vanhassa testamentissa profeetat saattoivat olla hurmoksissa. Apostolien teoissa kerrotaan että Pietari oli hurmoksissa. Jumalan voima oli läsnä hänessä niin kuin ei kenessäkään toisessa, mutta hän ei käyttäytynyt Jumalan läheisyydestä ja voimasta omituisesti. Jeesus saattoi toisinaan sylkäistä maahan ja tehdä savesta tahnaa silmille, mutta kyseessä oli sen ajan parantajien toiminta. Kyse ei ollut sekoilusta, vaan kulttuurista mukautumisesta.

Mutta me hänen seuraajansa saatamme, ainakin joskus, olla joko tasapainottomia karismaatikkoja tai tasapainoisia mutta torjua karismaattisuus. On haaste miten olla levollinen karismaatikko. Olin nuorena helluntaiseurakunnassa. Joidenkin puhujien kohdalla, ei läheskään kaikkien, minulla oli joskus vähän outo olo.

Luterilaisessa kirkossa on, samoin kuin helluntaiseurakunnalla, paljon hyvää. Kuitenkin kaipasin siellä joskus dynaamista Hengen voimaa. Muistan kun tulin nuorena aikuisena Vapaakirkon kesäjuhlille Kuopiossa. Siellä oli silloin puhumassa Tommi Koivunen, joka on nyt valittu uudeksi Vapaakirkon kirkkokunnanjohtajaksi.

Näin Tommi Koivusesta että hän oli levollinen ja fiksu. Ja koin myös samalla hänessä dynaamista Hengen voimaa. Nuorten aikuisten Jumalan ylistäminen oli myös levollista, ei yritetty "pumpata", saada aikaan tunnetta. Mutta ylistimme yhdessä Jeesusta. Tommi puhui tosi koskettavasti sydämeeni. Mietin ensimmäisiä kertoja silloin että on tämä Vapaakirkko aika hieno. Se oli minulle merkittävä kohtaaminen.

On tärkeä ymmärtää että Pyhä Henki toimii hyvin monenlaisin tavoin, ei ainoastaan karismaattisten lahjojen kautta, vaikka myös niiden kautta. Ilmiöihin keskittymisen sijaan tulee arvioida millaista hedelmää kannamme.

1700-luvulla elänyt kongregationalistinen pastori ja teologi Jonathan Edwards vaikutti suuren herätyksen aikaan Britannian siirtokunnissa Pohjois-Amerikassa. Hän näki paljon aitoa Jumalan Hengen työtä, mutta samalla myös monenlaisia lieveilmiöitä. Hän sanoi että näistä lieveilmiöistä ei voi päätellä suuntaan eikä toiseen onko kyseessä Jumalan Hengen työ.

Edwards ammensi Raamatusta. Esimerkiksi 1. Johanneksen kirjeen opetuksesta hän löysi seuraavat viisi kriteeriä todellisesta hengellisestä heräämisestä. Nämä kriteerit puhuvat sen puolesta että Pyhän Hengen työ on aitoa.

1. Kun kääntyneet vakaumuksellisesti arvostavat enemmän Jeesusta ja omaksuvat evankeliumin totuuden hänestä Jumalan Poikana ja ihmisten pelastajana.

2. Kun heissä vaikuttava Henki toimii Saatanan valtakunnan etujen vastaisesti, joka valheilla rohkaisee syntiin.

3. Kun Henki saa heidät arvostamaan enemmän Raamattua ja vakuuttumaan sen totuudesta ja jumalallisesta alkuperästä.

4. Kun Henki toimii Totuuden Henkenä ja johtaa ihmiset totuuteen ja vakuuttaa heidät niistä asioista, jotka ovat totta. 

5. Kun Henki vaikuttaa heissä rakkautta Jumalaa ja ihmisiä kohtaan.

Nämä raamatulliset näkökohdat ovat yhä tänään ajankohtaisia, kun arvioimme Pyhän Hengen työn aitoutta. Saakoon Jumalan Henki vaikuttaa kaikkia tällaisia hyviä asioita keskuudessamme ja kaikkialla.

Luimme myös apostolien asettamisesta. Tekstissämme Jeesus asetti heidät olemaan kanssaan. Kristinuskossa on kyse yhdessä jaetusta elämästä, yhdessä koetusta todellisuudesta, kristillisestä elämäntavasta.

Apostolit oppivat Jeesuksen esimerkistä ja opetuksesta henkilökohtaisesti. He saivat viettää aikaa yhdessä Mestarinsa kanssa, kokea syvää yhteyttä häneen, kuulla hänen sanojaan, nähdä hänen tekojaan, jakaa elämää yhdessä, oppia esimerkistä. Tämän jälkeen tuli lähettämisen ja lähtemisen aika.

Kristuksen opetuslapsia ei ole tarkoitettu elämään kristittyinä yksin. Jeesus valmensi tiimejä. Hän lähetti vähintään kaksi saarnaamaan yhdessä. Apostoleilla oli työtovereita. Uusi testamentti on hyvin yhteisöllinen kirja.

Nykyisin on vallalla individualismi, yksilökeskeisyys. Mutta Raamattu on hyvin yhteisöllinen kirja. Uuden testamentin kirjeissa esiintyy usein monikkomuodot, kuten "rakastakaa toisianne", "rohkaiskaa toisianne", "pyhittykää", "käyttäytykää evankeliumin arvon mukaisesti", "kunnioittakaa johtajianne Herrassa", "olkaa vaelluksessanne viisaita".

Luimme vielä siitä että Jeesuksen omaiset suhtautuivat häneen aika holhoavasti. Jeesuksen adoptioisä Joosef oli todennäköisesti tuossa vaiheessa jo kuollut. Maria ja Jeesuksen veljet ajattelivat että nuori mies on sekaisin päästään, että hänellä menee liian lujaa. Jeesus ei kuitenkaan antanut tämän estää työtä, johon Jumala oli hänet kutsunut. Hän identifioitui paitsi Jumalaan, myöskin niihin ihmisiin, jotka noudattivat Jumalan tahtoa. Luemme että myöhemmin Jeesuksen veljet ja Maria uskoivat häneen.

Jeesuksen esimerkkiin ja opetukseen liittyen 1500-luvulla vaikuttanut saksalainen reformaattori Martti Luther on sanonut: "Vanhemmilleen on oltava kuuliainen. Itse kukin suhtautukoon kunnioittavasti ja nöyrästi esivaltaan sekä rakkaasti ja ystävällisesti omaisiinsa. Mutta kun Jumala määrää jotakin muuta ja vaatii kuuliaisuutta häntä kohtaan siinä, mikä koskee hänen sanaansa, kaiken muun on jäätävä sikseen. Kun häntä on palveltava, kaikki muu jääköön. - - [K]ristillinen kirkkokin [on] vain Jumalan palvelija, joka ei kuule eikä tee mitään muuta kuin minkä tietää hänen sanakseen ja käskykseen. - - Oppikaamme siis: kun meillä on Jumalan sana, heittäkäämme sivuun kaikki, mikä siitä estää."

Martti Luther oli lukenut Raamattunsa. Luther kunnioitti hyvin syvästi katolilaista kirkkoa, mutta piti kuuliaisuutta Jumalan sanalle vieläkin tärkeämpänä kuin kuuliaisuutta kirkollisille auktoriteeteille. Perinteiseen protestanttisuuteen liittyy yhä ajatus siitä, että kristillinen kirkko ja sen johtajat voivat erehtyä, mutta se, mitä Jumala sanoo sanassaan, on totta. Jumala ei valehtele siinä mitä hän sanoo. Raamattuun liittyy toki monia tulkinnallisia haasteita, mutta Raamatun keskeisin sanoma, evankeliumi, on kerrottu siellä kyllin selkeästi. Tämä oli Lutherin ja reformaattoreiden kanta, tämä on myös minun kantani. Raamatun levittäminen on tärkeää, koska Jumala kutsuu omakseen evankeliumin kautta.

Entä jos joku sanoo "minulla on sana Herralta"? Raamattu opettaa että sitten koettelemme asian yhdessä uskonyhteisönä. Kaikki näyt, ilmestykset, profetiat ja kokemukset tulee asettaa ja alistaa Jumalan sanalla tarkasteltavaksi. Opimme Raamattua yhdessä. Terve raamatuntulkinta ja hyvä kristillinen teologia nousee elinvoimaisen seurakunnan elämästä, Raamatun opetusten seuraamisesta yhdessä, yhteisestä uskosta.

On olemassa monenlaisia teologeja ja oppineita. Mutta esimerkiksi edesmennyt rehtori Simo Lintinen, joka oli oppinut teologi, sanoi vuosia sitten, että ei Suomen teologiselle opistollekaan haluta sellaisia tohtoreita, joilla ei ole kokemusta seurakunnan kanssa, yhteyttä seurakuntaan. Se on aivan välttämätöntä hyvän teologian tekemiselle. Vaikka olisi millainen oppiarvo tahansa, täytyy olla seurakunnan jäsen, osallistua kristillisen seurakunnan elämään.

On lohdullista että Jeesus suhtautuu meihinkin veljinään ja sisarinaan, kun uskomme ja turvaamme häneen ja tahdomme seurata häntä vilpittömästi, vaikka välillä kompastellen ja ontuen. Samalla kun olemme Jeesuksen veljiä ja sisaria, olemme myös yhtä perhettä toistemme ja kaikkien kristittyjen kanssa. Halki vuosisatojen ja kaikilla mantereilla olemme samaa kansaa.

Kirkkorakennukset voivat olla suuri siunaus. Ne voivat kertoa Jumalasta ei-uskoville ja olla uskoville Jumalan kohtaamisen paikka. Mutta seurakunta ei ole kirkkorakennus. Seurakunta on ihmisyhteisö. Se koostuu "elävistä kivistä".

Seurakuntaan liittyy paljon inhimillistä heikkoutta. Sen jäseniin ja palvelijoihin on helppo pettyä. Mutta seurakunta on silti Jumalan omien yhteinen hengellinen koti. Olemme saman Isän lapsia. Saamme kasvaa yhdessä ja rohkaista toinen toisiamme yhteisellä pyhiinvaellusmatkalla kohti uutta Jerusalemia, kivoituksen tiellä kohti lopullista täyttymystä Jumalan valtakunnassa.

Myös tämä maallinen, ajallinen, on tärkeää, mutta tämä ei ole kaikki. Emme tiedä mitä kaikkea on tulossa, mutta Raamatussa raotetaan hieman sitä että todella hyviä asioita on tulossa.