Kannattaako opiskella teologiaa suomalaisessa kansanopistossa vai yliopistolla? Vastaus riippuu siitä mitä hakee. Jos pyrkii ammattitutkijaksi, uskonnonopettajaksi, ev.lut. kirkon papiksi tai ortodoksipapiksi, silloin kannattaa pyrkiä yliopistoon. Suomessa voi opiskella teologiaa Helsingin, Itä-Suomen ja Turun yliopistoissa (ortodoksista teologiaa ainoastaan Itä-Suomen yliopistossa).
Jos haluaa sen sijaan vaikuttaa helluntailaisuuden tai Vapaakirkon piirissä maallikkona, tai jos ajatuksissa on ehkä seurakuntatyö tai lähetystyö kyseisten yhteisöjen parissa, Iso Kirja tai Suomen teologinen opisto ovat varsin varteenotettavia vaihtoehtoja. Myös Suomen metodistikirkko kouluttaa pappejansa Suomen teologisella opistolla.
Yliopistoissa teologian opetus on luonnollisesti akateemisesti korkeammalla tasolla kuin kansanopistoissa. Tästä kertoo sekin että suomalaisten kansanopistojen opettajilla on usein yliopistotutkinto. Yliopistoilla on yksinkertaisesti huomattavasti enemmän resursseja. Onkin mielestäni reilumpaa verrata Isoa Kirjaa ja Suomen teologista opistoa muihin kristillisiin oppilaitoksiin, kuten Kansanlähetysopistoon, Suomen Raamattuopistoon, Suomen teologiseen instituuttiin ja Agricola instituuttiin.IK:lla ja STO:lla voi opiskella monivuotisia tutkintoja teologiasta. Vaikka niistä voi avautua ovia jatko-opintoihin ulkomaille, ne ovat suomalaisessa järjestelmässä kuitenkin kansanopistotutkintoja. Jos osaa hyvin ruotsia, IK:lta on mahdollista ponnistaa myös Åbo Akademiin. Myös reformoidussa Agricola-instituutissa voi opiskella tutkintoja teologiasta. Siellä opiskelukielenä on englanti. Nykyisin myös Suomen teologisessa instituutissa voi suorittaa tutkinnon luterilaisesta teologiasta. Kaikkiin mainittuihin oppilaitoksiin on mahdollista saada Kelan opintotukea.
Oma kokemukseni STO:lla ja IK:lla on ollut, että parasta opinnoissa on ollut opettajat ja opiskelukaverit. Yliopistolla en ole itse opiskellut, mutta tunnen ihmisiä jotka ovat. Olen toki lukenut myös yliopistojen teologian oppikirjoja. Kristillisissä oppilaitoksissa opetus voi olla uskovaiselle "turvallisempaa". Opettajat ja opiskelijakaverit ovat tunnustavia kristittyjä. Kognitiivista dissonanssia tulee vähemmän, vaikka sitä tulee silti. Niin mielestäni kuuluukin olla.
Sen lisäksi että opetus "pappisseminaareissa" on tunnustuksellista, se voi olla myös käytännönläheisempää ja hengellistä elämää hoitavampaa. Silti teologian opinnoissa vastuu oman uskon vaalimisesta on ensisijaisesti opiskelijalla itsellään. Seurakuntayhteys ja oma hartauselämä on tärkeä muistaa, vaikka opiskelisi kristillisessä ympäristössä.
Olen joskus miettinyt hakisinko tulevaisuudessa vielä Itä-Suomen yliopistoon opiskelemaan teologiaa. Joutuisin kuitenkin aloittamaan aikalailla aakkosista. Minulla alkaa olla jo ikääkin. Lisäksi metodologisesta naturalismista käsin tehdyllä teologialla voi olla rajallisemmin annettavaa vapaakirkollisuudelle (jossa pääasiassa vaikutan), kuin kristillisestä teismistä käsin tehdyllä teologialla.
Teologian opiskelijan omat kiinnostuksen kohteet, sekä pitkäjänteinen vaivannäkö ennen opintoja, opintojen aikana ja opintojen jälkeen määrittävät paljon teologina kasvamisessa. Kandidaatti- ja maisteriopinnot ovat vasta maistiaisia. Teologia on valtameri. Ihminen ehtii ammentaa siitä elämänsä aikana vain rajallisesti.
Tein nuorempana päätöksen lähteä STO:lle osaltaan sen tähden että halusin kristinuskoon sitoutunutta näkökulmaa teologian opintoihin. Opiston vaikutus oli holistinen ja vei minua eteenpäin kristittynä ajattelijana ja ihmisenä. En ole katunut sitä että lähdin STO:lle. Samaa voin sanoa myöskin teologian jatko-opinnoista Isossa Kirjassa.
Omat kokemukseni opiskelijana Suomen Vapaakirkon Suomen teologisella opistolla vuosia sitten ja Suomen helluntaiherätyksen Isossa Kirjassa puhuisivat sen puolesta että kyseisissä oppilaitoksissa ollaan jonkinverran vapaamielisempiä / sallivampia / rennompia kuin niiden taustayhteisöissä saatetaan olla. Erityisesti oppilaitosten opettajat suhtautuvat rakentavasti ja kypsästi erilaisuutta kohtaan. He ovat paitsi tiedon jakajia, myös esimerkkeinä elämäntavan suhteen. Opettajat ovat toki opiskelleet itse pidemmälle, ja kohdanneet enemmän eri taustoista tulevia, eri tavoin ajattelevia ihmisiä ja myös erilaisia ajattelutapoja /-malleja ja perusteluja / argumentteja, kuin valtaosa opiskelijoista. Sellainen opettaa suvaitsevaisuutta (sitä aitoa klassista valistuksen mukaista).
VastaaPoistaOn myös kyse suomalaisista kansanopistoista, joten ne ovat osa tämän maan koulutusjärjestelmää, vaikkakin löyhemmin kuin valtion rahoittamat ja ylläpitämät julkiset yliopistot ja korkeakoulut. Suomalaisina oppilaitoksina niillä on oikeuksia ja velvollisuuksia yhteiskunnassamme. Samalla Suomen teologinen opisto ja Iso Kirja ovat aidosti omien taustayhteisöjensä (SVK; helluntailiike) palvelijoita. Suuri osa opettajista ja opiskelijoista on taustayhteisöjen jäseniä. Ko. kansanopistot ovat myös pitkälti taustayhteisöjensä rahoituksen varassa, vaikka onneksi yhteiskuntakin niitä avustaa - ei vähiten myöntämällä niiden opiskelijoille opintotukea.
Uskon että Suomen teologisen opiston ja Ison Kirjan käyneet helluntailaiset ja vapaakirkolliset (ainakin tutkintoja suorittaneet) ovat useimmiten olleet hyvässä prosessissa. He ovat päässeet valmistuessaan eteenpäin siitä kohdasta missä he olivat siinä vaiheessa kun aloittivat opintonsa. Voin rehellisesti suositella STO:a ja IK-opistoa erityisesti niille Suomen vapaiden suuntien edustajille, jotka tahtovat perehtyä Raamattuun ja teologiaan kristillisestä tulokulmasta. Toivon että näiden kahden kotimaisen oppilaitoksen tie / tarina saisi jatkua vielä pitkälle tulevaisuuteen.