Raamattunäkemyksen taustalla on aina filosofisia ja teologisia sitoumuksia. Jotkut ovat nähneet asian siten, että on mahdotonta tehdä raamattuteologiaa. Toisaalta seurakunnissa on ollut havaittavissa tiettyä naiiviutta ja haluttomuutta akateemiseen keskusteluun.
Viimeisten vuosikymmenten aikana on ollut aika paljon hämmennystä läntisessä akateemisessa ja kirkollisessa keskustelussa Raamatun arvovaltaan liittyen – Suomi mukaan lukien. Jotkut, kuten edesmennyt Helsingin yliopiston Uuden testamentin eksegetiikan professori Heikki Räisänen, ovat nähneet asian siten, että on mahdotonta tehdä raamattuteologiaa, koska varhaiset lähteet ovat ristiriidassa keskenään.Toisaalta erityisesti seurakunnissa on ollut havaittavissa tiettyä naiiviutta ja haluttomuutta ottaa osaa akateemiseen keskusteluun. Tähän voi liittyä epäluottamusta tutkijoita kohtaan. Ammattiteologien on koettu kyseenalaistavan Raamatun arvovaltaa. Tämä epäluuloisuus ei ole noussut tyhjästä, sillä moni tutkija näkee Raamatun ainoastaan inhimillisenä kirjakokoelmana vailla ilmoituksellista arvoa.
Raamattunäkemyksen taustalla on aina filosofisia ja teologisia sitoumuksia. Taustaoletukset selittävät osaltaan sitä miksi eksegetiikassa päädytään usein niin erilaisiin lopputuloksiin. Myös kristittyjen on syytä arvostaa tieteellistä tutkimusta ja ottaa osaa teologiseen keskusteluun vastuullisella tavalla. Samanaikaisesti kristittyjen on tärkeää pyrkiä toimimaan kristillisen teismin edustajina oma maailmankuvansa huomioiden ja uskontonsa perusdokumentteja, raamatunkirjoja, kunnioittaen.
Evankelikaalit ovat valinneet erilaisia tapoja vastata liberaaliteologisiin raamatuntulkinnallisiin haasteisiin. Osa on vetäytynyt kriittisestä keskustelusta tekemään omaa tunnustuksellista tutkimustaan. Toiset, kuten edesmennyt I. H. Marshall, ovat pyrkineet haastamaan kriittisten tutkijoiden käsityksiä heidän omalla metodologiallaan pyrkimyksenään tarjota uskottavia vaihtoehtoisia selityksiä.
Moni tutkija katsoo, että kriittinen metodologia voi palvella kristillistä julistustyötä. Esimerkiksi varsin konservatiivinen Uuden testamentin tutkija Craig Blomberg mainitsee Matteuksen evankeliumin kommentaarissaan redaktiokritiikin hyödyllisyydestä seurakunnallisessa julistuksessa.
Edesmennyt merkittävä evankelikaalinen raamatuntutkija F. F. Bruce on todennut ”kaiken todellisen tutkimuksen täytyy olla vapaata ollakseen uskottavaa”. Samanaikaisesti on realiteetti, että kristillisellä seurakunnalla on omia kriteerejään arvioida minkä kaltainen tutkimus palvelee sen päämääriä (ja onhan muillakin tahoilla kuin kristityillä omia intressejään). Kristittyjen rahoittamat pappisseminaarit, joissa harjoitetaan relevantiksi koettua tutkimusta ja koulutetaan seurakuntien ja kristillisten järjestöjen työntekijöitä, ovat usein tunnustuksellisia.
Seurakunnallisessa opetuksessa olisi tärkeää olla tiettyä joustavuutta. Sitä tarvitaan erityisesti teologisissa oppilaitoksissa. Liian ahtaat tulkinnat voivat synnyttää tunnustuksellisesta näkökulmasta katsoen ei-toivottavan voimakasta dekonstruktiota liian helppojen ja varmojen vastausten kaatuessa.
Mikään tutkimus ei ole täysin ennakkokäsityksistä vapaata. Uuden testamentin tutkija Robert Stein opiskeli ennen teologianopintoja kemiaa, joka on puhdas luonnontiede, ja pettyi siihen, kun hänen teologian opettajansa sanoi, että eksegetiikassa ennakko-oletukset ovat tulkinnoissa ratkaisevia. Myöhemmin uransa aikana hän totesi tämän pitävän usein paikkansa.
Vaikka ennakko-olettamuksilla on usein merkittävä osansa raamatunselitysopillisissa tulkinnoissa, tämän ei pitäisi johtaa akateemisen raamatuntutkimuksen, tai muunkaan humanistisen tutkimuksen, vähättelyyn.
Suuri joukko evankelikaaleja tutkijoita operoi raamattuteologisen ja eksegeettisen tutkimuksen kärjessä. He soveltavat kriittisiä menetelmiä ja tuottavat muiden muassa seurakuntaa rakentavaa kirjallisuutta. Tämänkaltainen tutkimuksellinen tulokulma on tuonut herätyskristillisille seurakunnille monia vastuullisia ja koeteltuja raamatunopettajia. Samalla myös tutkimus on mennyt aidosti eteenpäin. Vaikka seurakunnan opettaja ei esittelisikään julistustyössään kriittistä tutkimusta, hänen olisi itse hyvä olla edes jossain määrin sen perusteista tietoinen.
Vaikka kristillisestä teismistä käsin tarkasteltuna naturalistinen lähestymistapa ei tee täyttä oikeutta Raamatulle, on tärkeää, että on olemassa vuoropuhelua, jossa historiallis-kriittiset kysymykset, sekä muut kriittiset näkökulmat, otetaan huomioon. Raamattuun liittyvästä eksegeettisestä ja teologisesta tutkimuksesta olisi tärkeää keskustella. Muidenkaan tieteenalojen sivuuttaminen ei ole hyvä vaihtoehto, varsinkaan pitkällä aikavälillä.
Suomen Vapaakirkon jäsenenä toivon, että työntekijämme saavat mahdollisimman hyvän akateemis-käytännöllisen koulutuksen seurakunta- ja lähetystyötä ajatellen. Se vaatii luonnollisesti jatkuvaa panostusta koulutuksen laatuun, mikä kysyy resursseja.
Vaikka teologinen koulutus vie kirkkokunnan resursseja, se myös samalla antaa paljon. On nähty, että kansanopistomalli on toimiva tapa järjestää Suomen Vapaakirkon työntekijöiden koulutus. Tälle toimintatavalle on varmasti olemassa hyvät perusteet.
Akateemisen vapauden ja tunnustuksellisen lähestymistavan välillä esiintyy aina jännitettä. On luonnollista ja nähdäkseni tervettäkin, että Suomen teologisen opiston ja vapaakirkollisen seurakuntakentän välillä on tiettyä jännitettä. On samalla toivottavaa, ettei tuo jännite kasvaisi liian suureksi. Siksi rakentavan vuoropuhelun edistäminen on hyvin tärkeää.
Teksti: Juha Mikkonen
Julkaisivat jälleen kirjoitukseni SVK:n lehdessä. Kiitokset toimitukselle! Vaikka en ole tällä hetkellä SVK:n virallinen jäsen, haluan olla edelleen mukana ja koen että Jyväskylän vsrk on kotisrk:ni. Lähetin tuon tekstin ennen kuin liityin ev.lut. puolelle. Olisin kaksoisjäsen jos laki sallisi.
VastaaPoista