Kehoitus rukoukseen ja viisauteen

Puhe Jyväskylän vapaasrk:lla ti 2.12.2025 

Kolossalaiskirje 4:2-5

Jeesus opetti hellittämättömästä rukouksesta. Hän kertoo Luukkaan evankeliumin luvun 11 vertauksessa ystävästä, joka menee lainaamaan nukkumaan menneeltä ystävältään yöllä syötävää ja kolkuttaa, vaikka toinen ei haluaisi avata, ja luvun 18 vertauksessa leskestä ja väärämielisestä tuomarista, jossa leski pommittaa pyynnöillään tuomaria ja saa lopulta oikeuden. Näiden vertausten sanoma on, että emme saa väsyä rukoilemaan. Jumala kuulee kyllä rukouksemme, vaikka vastaukset voivat toisinaan viipyä. Saatamme rukoilla joitakin asioita läpi elämämme.

Apostoli Paavali oli ahkera rukoilija. Hän rukoili paljon. Hän pyysi silti esirukousta toisilta, kuten sananjulistustyöhön tässä tekstissä. On tärkeä muistaa rukouksin evankelistoja, lähetystyöntekijöitä, raamatunopettajia, pastoreita - kaikkia evankeliumin julistajia. Tämän lisäksi on tärkeää muistaa myös kuulijoita. Todellinen usko on riippuvainen Jumalan sanan ja Jumalan Hengen työstä.

Martti Luther kirjoittaa Vähä katekismuksessa: ”Uskon, etten voi omasta järjestäni enkä voimastani uskoa Herraani Jeesukseen Kristukseen enkä päästä hänen luokseen, vaan että Pyhä Henki on kutsunut minut evankeliumin välityksellä, valaissut minut lahjoillaan, pyhittänyt ja säilyttänyt minut oikeassa uskossa.”

Tämä Lutherin ajatus on hyvin sopusoinnussa Johannes Kastajan sanojen kanssa Johanneksen evankeliumin 3 luvun jakeessa 27: Kukaan ei voi ottaa mitään, ellei sitä anneta hänelle taivaasta. Ja Jeesus sanoo Johanneksen evankeliumin luvun 6 jakeessa 65: ettei kukaan voi tulla minun luokseni, ellei Isä sitä hänelle suo. Uudestisyntyminen on aina Jumalan ihme. Emme voi saada sitä itse aikaan millään rituaalilla, vanhalla tai uudella. Jumala saa tämän aikaan ihmisessä, kun ihminen uskoo Jeesukseen.

Suhtautuminen seurakunnan ulkopuolisiin oli Paavalille tärkeä aihe, koska meidän kristittyjen toiminta vaikuttaa siihen, pitävätkö he kristinuskon sanomaa uskottavana. Vaikka Kristuksen Henki vaikuttaa uskon, hän käyttää meitä uskovia todistajina. Suolaa on tärkeä olla, mutta sitä ei kuitenkaan ole hyvä olla liikaa, vaan sopivasti. Se, milloin sitä on sopivasti, riippuu tilanteesta. 

Liika suola ei maistu. Liian voimakas ja liian usein toistuva julistus voi vieraannuttaa vilpittömiä etsijöitä. Samalla tarvitsemme rohkeutta puhua Kristuksesta. Joskus se saattaa tarkoittaa että puhumme vaikeista asioista aika suoraankin. Se voi johtaa siihen että ihmiset loukkaantuvat meihin. Meidän ei tule pelätä sitä. Emme kuitenkaan saa välttää ristin herättämää pahennusta. 

Paavali kirjoittaa sopivasta hetkestä myös 2. Timoteuskirjeen luvun 4 jakeessa 2: [J]ulista sanaa, astu esiin sopivaan ja sopimattomaan aikaan. Tässä kohtaa meidän on kysyttävä, mitä Paavali tarkoittaa: Kenelle sopivalla ja sopimattomalla? Tarkoittaako Paavali tässä muille sopivalla ja sopimattomalla ajalla, vai kenties meille itsellemme sopivalla ja sopimattomalla?

Molemmat näistä tulkinnoista ovat tekstin sanojen valossa mahdollisia. Kallistuisin itse jälkimmäiseen tulkintaan. Aina ei ole aika julistaa sanoin ja ääneen. Mutta Paavali kehoittaa olemaan aina valmiina julistamaan, kun tulee sopiva hetki. Vaikka meistä tuntuisi siltä ettemme ole valmiita, Paavali rohkaisee silloinkin tarttumaan tilaisuuteen.

Evankeliumin sanomaa voi julistaa hyvin monin erilaisin tavoin. Mainitsen tässä saarnaamisen ja opettamisen, kuvataiteen ja arkkitehtuurin, kirjallisuuden ja näytelmät, elokuvataiteen ja tanssin sekä runouden ja musiikin. Ehkä tärkein tapa julistaa on osoittaa käytännön rakkautta, palvella ja auttaa tarvitsevia. Ihan arkinen välittäminen voi avata sydämiä. Saamme tänäänkin muistaa rukouksin niin sananjulistajia kuin sanankuulijoita.