On ilmeistä, että "tulta ja tulikiveä" (englanniksi fire and brimstone) saarnaavat ovat saaneet julistuksellaan käännynnäisiä. Uuden-Englannin puritaaniteologin, presbyteeripastori Jonathan Edwardsin, kuuluisa saarna "Syntiset vihaisen Jumalan käsissä" (Sinners in the hands of an angry God) vaikutti kuulijoissa sellaista synnintuntoa, että osa turvautui kirkon pilareihin, jotta eivät olisi tippunut elävältä helvetin tuleen.
Edwardsin kaltaisten julistajien toiminnalla on ollut myös hintansa. Se on aiheuttanut monille lähimmäisille pitkäaikaista ja syvää henkistä kärsimystä. Nykyisessä sekulaareissa suomalaisessa kulttuurissa vähemmistö uskoo Raamatun ja kristinuskon opettamaan Jumalaan. Vaikuttaa siltä, että voimakas Jumalan vihan ja tuomion sekä kadotuksen korostus saa täällä aikaan kuulijoissa sanoman torjumista. Kristityissäkin tämä korostus voi saada aikaan elämän mittaisia traumoja ja syviä pelkotiloja.
En sano, etteikö tällaisista asioista voi puhua. Mutta herätyskristillinen anglikaanipappi John Stott (1921–2011) on sanonut hyvin "helvetistä tulee saarnata kyyneleet silmissä". Toisin sanoen särkyneellä sydämellä, ei kovuudella ja ankaruudella."Älkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi. Niin kuin te tuomitsette, niin tullaan teidät tuomitsemaan, ja niin kuin te mittaatte, niin tullaan teille mittaamaan." (Matt. 7:1–2).
Jeesus ei tarkoittanut, etteikö ihmisellä tulisi olla käsitys oikeasta ja väärästä. Hänelläkin oli käsitys hyvästä ja pahasta. Niin kuuluu olla. Mutta jos olen kovin armoton toisille, millä perusteella odotan erilaista kohtelua omista synneistäni viimeisellä tuomiolla? Tuomitessani toisen tuomitsen samalla itseni. Jumala on tuomioissaan tosi. Hän ei katso hyvällä lain hylkäämistä (antinomismi), mutta ei myöskään lakihenkisyyttä (legalismi).
"Mikä oikeus sinulla on tuomita toisen palvelijaa? Oman isäntänsä edessä hän seisoo tai kaatuu -- vaikka kyllä hän seisoo, sillä Herra kykenee pitämään hänet pystyssä." (Room. 14:4)
Emme tiedä täysin, mistä tilanteista toiset tulevat, missä he todella ovat tällä hetkellä, ja mihin he lopulta ovat menossa. Mutta on yksi, joka tietää. Hänen arvionsa itse kustakin meistä on tärkein ja ratkaisevin. Apostoli Paavali varoittaa meitä tekemästä liian varhaisia johtopäätöksiä.
"On tullut tuomion aika, ja tuomio alkaa Jumalan huoneesta. Mutta jos se alkaa meistä, mikä onkaan niiden loppu, jotka eivät taivu uskomaan Jumalan evankeliumia?" (1 Piet. 4:17)
Meidän Jeesukseen uskovien tulee tehdä parannusta. Apostoli Pietari haastaa meitä katumaan ja kääntymään synneistämme Jumalan puoleen. Emme voi syyttää ei-uskovia siitä, että he tekevät syntiä ja vaalia samalla itse vääriä asenteita, ajatuksia, sanoja ja tekoja. Parannus ei ole vain uskoontulohetki vaan elämänmittainen hengellinen harjoitus.
"Totisesti: portot ja publikaanit menevät Jumalan valtakuntaan ennemmin kuin te." (Matt. 21:31)
Jos olen armoton syntisille, todistan samalla oman syyllisyyteni. Jos kuvittelen olevani niin hyvä ihminen, että voin lausua toisesta tuomion, olen silloin Jeesuksen sanan alla. Olen siis kyseisten fariseusten asemassa, en armon tarpeessa olevan prostituoidun tai rötösherran. Tilani on silloin huonompi kuin niin, että olisin tietoisesti julkisyntinen. En näe silloin oikein sen enempää itseäni kuin muitakaan, vaikka niin kuvittelen.
"Vaikka he tietävät Jumalan säätäneen, että ne, jotka käyttäytyvät tällä tavoin, ovat ansainneet kuoleman, he toimivat itse näin, vieläpä osoittavat hyväksymistään, kun muut tekevät samoin." (Room. 1:32)
Kristittyjen tulee tuomita kaikki pahuus itsessään ja muissa. Emme saa hyväksyä vääryyttä. On ongelmallista, jos syytämme ainoastaan sitä ihmistä tai ihmisryhmää, jota itse kannatamme ja tuomitsemme ainoastaan vastapuolen (poliittisen johtajan, puolueen, kansan, uskonnollisen yhteisön). Se ei ole oikeudenmukaista. Sillä tavoin ei tule koskaan pysyvää rauhaa.
Maallisissakin oikeudenkäynneissä oikeuden kuuluisi "olla sokea", eli kohdella lain edessä tasapuolisesti kaikkia, köyhiä ja rikkaita, oman maan kansalaisia ja maahanmuuttajia. Täydelliseen tasapuolisuuteen kykenee vain Jumala. Me emme siihen täysin kykene, vaikka meidän tuleekin siihen vilpittömästi pyrkiä. Jumala ottaa huomioon kaikki lieventävät ja raskauttavat asianhaarat. Viimeisellä tuomiolla oikeus tapahtuu lopulta täydellisesti.
"Jos väitämme, ettemme ole syntisiä, me petämme itseämme eikä totuus ole meissä." (1 Joh. 1:8)
Uudessa testamentissa on syntilistoja, joissa kuvattuihin tekoihin me kaikki olemme enemmän tai vähemmän syyllistyneet. Jos emme yhteen niin ainakin toiseen. Jos emme sanoin ja teoin, niin ainakin ajatuksin ja laiminlyönnein. Onneksi Johannes jatkaa:
"Jos me tunnustamme syntimme, niin Jumala, joka on uskollinen ja vanhurskas, antaa meille synnit anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä." (1 Joh. 1:9).
Herra Jeesus Kristus armahda meitä.
Teksti: Juha Mikkonen
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti