Tuhlaajaisä ja nuorempi poika
Luukkaan evankeliumin luvussa 15 on kolme vertausta: vertaus kadonneesta lampaasta, vertaus kadonneesta hopearahasta ja vertaus kahdesta kadonneesta pojasta ja heidän käsittämättömän anteliaasta ja armollisesta isästään. Käsittelemme niistä kolmatta.
Yhteisönsä halveksimat
Jeesus opetti paljon vertauksilla, niin kuin Lähi-idässä oli tapana. Vertauksia tulkittaessa on tärkeää pyrkiä saamaan selville, miten alkuperäiset kuulijat ne ymmärsivät. Alkuperäinen yleisö ilmoitetaan alkujakeissa. Kyse on toisaalta publikaaneista ja syntisistä, sekä toisaalta fariseuksista ja kirjanoppineista.
Jeesuksen luo tulvi kasvonsa menettäneitä ja yhteisönsä halveksimia ihmisiä. Hänen opetuslapsissaan oli niin rötösherra kuin prostituoitu, olipa vielä terroristikin. Hän otti heidät vastaan ja aterioi heidän kanssaan. Ateriayhteys kuvasi syvää yhteyttä ja hyväksyntää. Jeesus herätti uskonsa tosissaan ottavissa ja Raamattunsa tuntevissa aikalaisissa syvää paheksuntaa. Hän kertoi tämän vertauksen ennen kaikkea niille, jotka olivat loukkaantuneet häneen.
Isä ei raivonnut pojalleen
Nuorempi poika oli kuollut suhteessa isäänsä. Tämä käy ilmi isän sanoista vertauksen lopussa. Perinnön ennenaikainen pyytäminen osoitti hyvin syvää epäkunnioitusta. Se tarkoitti samaa kuin että toivoi isänsä kuolemaa. Poika ei rakastanut eikä kunnioittanut isäänsä, vaan halusi ainoastaan hänen omaisuutensa.
Isän olisi odotettu kieltäytyvän ja ajavan pojan raivokkaasti ulos suvusta. Sen sijaan isä jakoi perinnön pojilleen. Poika sai vielä vapauden saada osuutensa rahana. Se tarkoitti sitä, että suku menetti suuren osan perintömaata ja samalla sosiaalista asemaa. Teko oli niin syvää pahennusta herättävä, että poika päätti vaihtaa maisemaa.
Poika oli puilla paljailla
Hän käytti kaikki rahat vieraalla maalla. Hän ei välttämättä elänyt siveettömästi. Kyse saattoi olla siitä, että poika ainoastaan tuhlasi jatkuvasti. Sitten tuli nälänhätä. Poika joutui kärsimään puutetta ja meni töihin sikopaimeneksi. Työnantaja mitä ilmeisimmin oli pakana, sillä juutalaiset pitivät sikoja saastaisina eläiminä.
Poika ei voinut täyttää vatsaansa edes sikojen ruoalla, palkohedelmillä. Tuosta kovin paljoa alemmaksi juutalainen olisi voinut tuskin vajota. Hän koki, että sioillakin on paremmat oltavat.
Silloin poika pysähtyi ja alkoi pohtia elämäänsä. Hän päätti lähteä kotiin. Kyseessä ei luultavasti ollut vielä tässä vaiheessa aito katumus. Pojan motiivina oli varmaan yksinkertaisesti nälkä.
Poika tiesi, ettei voisi palata kotiin ikään kuin mitään ei olisi tapahtunut. Hän suunnitteli, että isä ottaisi hänet käsityöläiseksi, jotta hän voisi korvata aiheuttamaansa vahinkoa ja häpeää sekä lunastaa siten takaisin asemaansa ja voittaa takaisin yhteisönsä kunnioitusta.
Hyväksynnän osoitus
Isän reaktio oli yllättävä. Raamatuntutkija Kenneth Bailey on asunut vuosia Lähi-idässä ja lukenut alueella kauan aikaa sitten eläneiden kristittyjen tekstejä. Siellä kulttuuri on osin lähempänä Raamatun aikoja kuin meillä lännessä.
Bailey kertoi eräästä pastorikandidaatista, joka ei tullut valituksi seurakuntaan työntekijäksi. Hän kysyi: ”Ettekö pitäneet hänestä?” Hänelle vastattiin ”Pidimme kyllä.” Hän kysyi: ”Eikö hän osannut pitää puheita?” Hänelle vastattiin: ”Hän puhui kyllä hyvin.” Hän kysyi: ”No minkä takia että valinneet häntä jos kerran piditte hänestä ja hänen puheistaan? Oliko hänen vaimossaan jotain vikaa?”
Hänelle vastattiin: ”Hänen vaimonsa on kyllä hieno ihminen, mutta emme valinneet tätä miestä paimenen tehtävään, koska hän käveli liian nopeasti.”
Lapset juoksivat. Naisetkin saattoivat juosta. Mutta arvonsa tunteva patriarkka, yhteisönsä tukipilari, ei ikinä olisi häväissyt itseään juoksemalla!
Kuitenkin tuhlaajapojan isä näki ja armahti hänet ja juoksi välittämättä mitään siitä, mitä ihmiset ajattelisivat tai sanoisivat.
On mahdollista, että kyläläiset olisivat pieksäneet pojan, kun hän kehtasi vielä näyttäytyä, mutta isä ehti ensin tämän luokse ja osoitti hänelle hyväksyntänsä koko yhteisön edessä. Sen jälkeen kukaan ei tehnyt hänen pojalleen mitään pahaa.
Elävä suhde
Isä antoi pojalle välittömästi takaisin pojan aseman. Hän vaatetti hänet parhaalla puvulla — omalla puvullaan — ja peitti näin pojan häpeän.
Muinaisessa Lähi-idässä useimmat ateriat eivät sisältäneet lihaa. Liha oli kallista, erityisesti syötetty vasikka. Sitä syötiin hyvin harvoin, ainoastaan aivan erityisissä tilanteissa. Isä järjesti suuret pidot, joihin luultavasti kutsuttiin koko kylä. Isä osoitti uhrautuvaa rakkautta, jonka poika otti vastaan. Pojan sydän muuttui kun hän kohtasi isän rakkauden. Näin syntyi todellinen yhteys, elävä suhde isän ja pojan välille.
Kristus sovitti ristillä aivan jokaisen meistä. Hän on maksanut meistä hinnan omalla kalliilla verellään. Ja hän kutsuu meitä kaikkia todelliseen juhlaan. Taivasten valtakunnassa juhlitaan Kolmiyhteistä Jumalaa, hänen pelastustekojaan ja anteeksiantoaan.
Tuhlaaja-Isä ja vanhempi poika
Vertaus jatkuu. Myös vanhempi poika oli kuollut suhteessa isäänsä. Hän jäi protestiksi juhlien ulkopuolelle ja pakotti näin isänsä tulemaan ulos, mikä oli hyvin loukkaavaa.
Vanhempi veli ei edes puhunut veljestään veljenään, vaan käytti sanoja ”tuo sinun poikasi”. Hän väitti veljensä tuhlanneen perinnön pakanahuoriin, vaikkei ollut vielä edes nähnyt häntä. Hän häpäisi niin syvästi veljensä, että jos kyläläiset uskoisivat tällaiset puheet, kukaan heistä ei antaisi tytärtään vaimoksi nuoremmalle veljelle.
Vanhempi veli syyti syytöksiä isälleen häpäissen näin suuresti isäänsä. Hän väitti palvelleensa isäänsä kuin orja, vaikka todellisuudessa vanhempi poika oli jo saanut perintönsä, jota hän isän kuoltua saisi käyttää parhaaksi katsomallaan tavalla. Hänkin osoitti ettei rakastanut isää itseään. Molemmat pojat olivat pahasti eksyksissä.
Lempeää puhetta
Tuossa kulttuurissa tuollaisessa tilanteessa olisi odotettu, että isä olisi ruoskittanut vanhemman pojan. Sen sijaan isä puhutteli poikaa lempeästi ja suostutteli häntä sovintoon. Hän käytti tuhlaajapojasta sanoja ”sinun veljesi”.
Isä suostui kärsimään molempien poikiensa tähden, koska hän rakasti suuresti heitä molempia. Hän ei tahtonut kummastakaan pojastaan palvelijoita, vaan rakkauteen vastaavia lapsia.
Vertaus loppuu kesken. Sitä, tuleeko vanhempi veli juhliin, ei kerrota.
Jeesus jätti haasteen fariseuksille ja kirjanoppineille. Hän kysyi heiltä: Tahdotteko tekin tulla mukaan juhlimaan, vai jäättekö ulkopuolelle?
Samalla tavoin Jeesus haastaa myös meitä.
Tuhlaaja-Isä ja me
Saatamme kuvitella, että saamme osaksemme Jumalan hyväksynnän olemalla hyviä uskovia. Emme aina osaa luottaa hänen rakkauteensa, kun kohtaamme vastoinkäymisiä. Saatamme olla pettyneitä itseemme pitkän aikaa, kun lankeamme, vaikka olemme jo kääntyneet ja saaneet anteeksi.
Toisaalta meistä voi tuntua, että ansaitsemme hyvän elämän, koska pidämme itseämme Jumalan tahtoa toteuttavina kunnon kristittyinä. Saatamme kokea suuttumusta Jumalaa kohtaan, kun elämä koetteleekin kovasti esimerkiksi sairastuessamme vakavasti tai menettäessämme rakkaan läheisemme. Yritämme ehkä käydä kauppaa Jumalan kanssa.
Olemme kaikki kadonneita lapsia. Osa meistä on nuoremman pojan tavoin eksyksissä etsien täyttymystä itsemme toteuttamisesta ja rajojen rikkomisesta — täyttymystä kuitenkaan saavuttamatta. Osa meistä on eksyksissä omaan hyvyyteemme. Yritämme kelvata Jumalalle ja suoritamme elämää.
Jumala paljastaa tilamme
On helppoa olla rakkaudeton ja rikkoa siten lain henkeä, vaikka lain kirjainta ulkoisesti täyttäisikin. Jeesus nuhteli juuri siitä fariseuksia.
Meillekin voi käydä niin, ettemme näe metsää puilta. Niin on käynyt minullekin. Jos olemme ylpeitä emme edes havaitse tätä. Saatamme kokea paremmuutta, mutta olla samalla tosiasiassa ilottomia ja pelokkaita ja kokea tyhjyyttä. Meillä voi olla orjan mentaliteetti ja saatamme salaa toivoa, että toiset olisivat samanlaisia kuin mekin. Onneksi Jumala voi paljastaa meille tilamme.
Käsittämättömän hyvä
Vertaus opettaa Jumalan hyvyydestä ja rakkaudesta meitä kohtaan. Se haastaa meitä suhtautumaan armollisesti kaikkiin ihmisiin, erityisesti vääriä valintojaan katuviin. Saamme kaiken anteeksi. Jeesuksen mullistava opetus Jumalan armosta on aina tuoretta ja vapauttavaa. Jumala tuhlaa valtavasti rakkauttaan meihin pieniin ja heikkoihin ihmisiin. Hän on käsittämättömän hyvä.
Hän rakastaa jokaista ihmistä syvästi ja todesti: miehiä ja naisia, tyttöjä ja poikia, kristittyjä ja muslimeja, hinduja ja ateisteja, äärioikeistolaisia ja äärivasemmistolaisia, niitäkin lähimmäisiä, jotka ovat sukupuoli-identiteetiltään ja/tai seksuaali-identiteetiltään hämmennyksissä. Emme saa kirota ketään, meidän tulee siunata kaikkia ihmisiä ja rukoilla kaikkien puolesta. Isä odottaa meitä kaikkia tuhlaajalapsia palaamaan luokseen.
Maistiaisia tulevasta
Isä tahtoo, että käännymme pois vääryydestämme ja luulotellusta hyvyydestämme häntä kohti ja omistamme täyden anteeksiantamuksen lapsenkaltaisella luottamuksella. Hän on luvannut olla armollinen ja hän on sitä.
Hän luo uudeksi meidät ja koko maailman. Hän parantaa, puhdistaa ja asettaa ennalleen kaikki ne, jotka laittavat toivonsa häneen, ja lopulta koko luomakunnan.
Jeesus kutsuu meitä jokaista kotiin Isän luo. Saamme jo tässä ajassa maistiaisia tästä tulevasta juhlasta. Kun Jeesus vapauttaa pahan otteesta, se on jo esimakua ajasta, jolloin kaikki pahan vallat on lyöty. Kun Jeesus parantaa sairaan, sekin on jo esimakua ajasta jolloin me kaikki olemme terveitä.
Koemme Jumalan Sanan ja Pyhän Hengen vaikutuksesta Isän Jumalan ihanaa läsnäoloa yksin ja yhdessä. Perillä saamme kokea sanoin kuvaamattoman täyttymyksen.
Suokoon Jumala, että saisimme ymmärtää yhä syvemmin evankeliumin armon sanoman. Tarvitsemme kuulla sitä yhä uudelleen sisäistääksemme sen.
Juha Mikkonen
Kirjoittaja on Suomen Vapaakirkon pastori ja teologian jatko-opiskelija Keuruun IK -opistolla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti