Katso ristiä

Puhe Viitasaaren vapaasrk:lla 22.8.2021

1. Korinttilaiskirje 1:18-31

Kerrataan aluksi hieman 1. Korinttilaiskirjeen kirjoittamisen aikaista tilannetta. Voimme selvittää sitä lukemalla 1. Korinttilaiskirje kokonaan. Korintin seurakunnalla oli lievästi sanoen ongelmia. Paavali nuhteli heitä hajaannuksesta. Yksi oli Paavalin puolella, toinen Apolloksen, kolmas Pietarin. Korinttilaiset tahtoivat kiinnittyä vahvoihin johtajiin. He ryhmittäytyivät Jumalan valtakunnan työntekijöiden nimien alle toisiaan vastaan. 

Korinttilaiset ylpeilivät viisaudella ja puhetaidolla ja ylenkatsoivat muita. Näyttää siltä että he olivat vaikuttuneita enemmän siitä miten asiat sanottiin, eli julistuksen muodosta ja julistajien esiintymisestä, kuin siitä mitä sanottiin, eli itse sanomasta, julistuksen varsinaisesta sisällöstä.

Korintin seurakuntalaisten keskuudessa oli kateutta ja riitaa. He tuomitsivat toisiaan ja seurakunnan johtajia. Heidän keskuudessaan oli jopa insestitapaus, jonka kaltaista ei yleensä esiintynyt edes pakanoiden keskuudessa. Korintin uskovat käräjöivät keskenään ei-kristittyjen edessä maallisissa tuomioistuimissa. He riistivät lähimmäisiltään ja jopa toisiltaan. Korintin seurakunnan miehet myös makasivat prostituoitujen kanssa.

Ehtoollisen vieton yhteydessä varakkaammat seurakuntalaiset herkuttelivat ja juopottelivat ja köyhemmät olivat nälissään. Heidän jumalanpalveluksensa olivat sekasortoisia. He eivät huomioineet niissä ulkopuolisia. He ylpeilivät erityisesti kielilläpuhumisen armolahjasta. Lisäksi heidän keskuudessaan oli harhaoppia, jonka mukaan ruumillista ylösnousemusta ei tapahdu aikojen lopussa. Silti he rehentelivät. Paavali joutui ojentamaan heitä kaikesta tästä. 

Joskus mietimme "oi kun olisi alkuseurakunnan aika". Kuitenkin kun luemme Uuden testamentin kirjeitä, huomaamme että sielläkin oli ongelmia. Seurakunnalla ei ole sellaista kulta-aikaa tällä puolen taivasta, jolloin kaikki asiat olisivat täysin kunnossa.

Korintin seurakunta oli tästäkin huolimatta Jeesukseen uskovien joukko ja häntä seuraamaan pyrkivä Jumalan seurakunta. Paavali kiitti rukouksissaan Jumalaa tästäkin seurakunnasta ja hän siunasi heitä varmasti sydämensä pohjasta. Yksi syy kirjoittaa kirje oli Paavalin toive että Korintin seurakunnalla menisi paremmin. Kaiken tämän inhimillisen vaikeuden, synnin ja eksymyksen keskellä Paavali muistutti seurakuntalaisia kristinuskon ydinsanomasta: Ristiinnaulitusta Kristuksesta.

Kristuksen risti jakaa ihmisiä. Kristuksen seuraaminen on tälle maailmalle jotain aika outoa ja vierasta, ehkä jopa käsittämätöntä. Näin on ollut pitkin historiaa. Risti erottaa meidät kristityt maailmasta. Toisaalta risti myös yhdistää meidät kristityt toisiimme.

Juutalaisille sanoma rististä oli hyvin loukkaavaa. Tekstissä on kreikan sana skandalon, josta tulee sana skandaali. Heistä Jeesuksen ja varhaisten kristittyjen väitteet olivat Jumalan pilkkaa. Ristiinnaulituthan olivat Jumalan kiroamia, joten ristiinnaulittu messias, näen he järkeilivät, oli väärä messias.

Juutalaiset odottivat Jumalan voiman ilmenevän ulkoisesti havaittavissa tunnusmerkeissä. Tämä käy ilmi esimerkiksi Matteuksen evankeliumin luvussa 12 jakeissa 38 ja 39 joissa sanotaan: Silloin muutamat lainopettajat ja fariseukset sanoivat Jeesukselle: ”Opettaja, anna tässä meidän nähtemme merkki!” Mutta Jeesus vastasi heille: ”Tämä paha ja uskoton sukupolvi vaatii merkkiä, mutta ainoa merkki, joka sille annetaan, on Joonan merkki.”

Jeesus teki tunnustekoja, mutta ei suostunut tekemään niitä epäuskoisille. Hän vertaa tässä itseään profeetta Joonaan vaiheisiin. Aivan kuten Joona palasi takaisin elämään oltuaan merihädässä, kuolemanvaarassa, samoin Kristus tulisi nousemaan haudasta. Tämä sama ylösnousemusvoima, joka herätti Jeesuksen kuolleista, vaikuttaa yhä tänään Kristuksen seurakunnassa ja myös meissä Herran seuraajissa.

Tekstissä puhutaan myös kreikkalaisista. Siinä mainitaan sana mōría, joka tarkoittaa hulluutta tai typeryyttä. Kreikkalaiset eli helleenit puolestaan arvostivat suuresti filosofista ajattelua. Antiikin kreikkalais-roomalaisessa maailmassa oli useita kilpailevia filosofisia koulukuntia, kuten sofismi, epikurolaisuus, platonismi ja stoalaisuus. Filosofit olivat usein taitavia retoriikassa eli puhetaidossa.

Mutta filosofiaa arvostavan Korintin seurakunnan keskellä Paavali keskittyi Jeesuksen ristiin. Kristuksen evankeliumi ei kuitenkaan ole rationaalisen pohdiskelun avulla rakennettu filosofinen järjestelmä, vaan sanoma Jumalan Pojasta, joka syntyi maailmaan pelastaakseen ihmiset elämänsä, sanojensa, kärsimyksensä, kuolemansa ja ylösnousemuksensa kautta.

Antiikista on löytynyt graffiti, jossa mies rukoilee aasinpäistä ristiinnaulittua hahmoa. Alla on teksti ”Alexamenos palvoo jumalaansa”. Sivistynyt Rooman kansalainen ei halunnut katsella ristiinnaulittuja, eikä edes puhua rististä. Puhe rististä oli sinä aikana todella vastakulttuurista.

Kristityt olivat varhaisena aikana halveksittu vähemmistö. Antiikin ajan filosofi Kelsos sanoi toisella vuosisadalla: "Kuule nyt millaista väkeä kristityt kutsuvat luokseen: Jumalan valtakunta ottaa luokseen kaikki syntiset, kaikki tyhmät, kaikki lapset ja sanalla sanoen, kaiken rupusakin."

Tämän pakanafilosofin sanoissa on siinä mielessä perää, sillä evankeliumi Jeesuksesta ei koske ainoastaan älymystöä ja poliittista eliittiä, vaan aivan jokaista ihmistä - sitä kuka ikinä tahtoo ottaa tämän sanoman vastaan, miehiä ja naisia, poikia ja tyttöjä, myös niitä jotka eivät tiedä, kumpia he oikein ovat. Jumala kutsuu kaikkia ihmisiä yhteyteensä. Hänelle jokainen on tärkeä.

Sokrateen, Platonin ja Aristoteleen kaltaiset ajattelijat sanoivat ihan viisaitakin ajatuksia, mutta heidän sanansa ja opetuksensa eivät ole tuoneet kuulijoille tai lukijoille pelastusta. 1900-luvulla elänyt anglikaanipappi Charles Williams onkin todennut "maailma on saanut riittävästi opettajia, se tarvitsee Lunastajaa".

Yhdenkään juutalaisen kirjanoppineen tai kreikkalaisen pakanafilosofin mieleen ei ollut juolahtanut ajatus siitä että Jumala toisi pelastuksen ihmiskunnalle sen kautta että roomalaiset sotilaat teloittavat raa'asti Nasaretilaisen käsityöläisen.

Kuitenkin juuri tässä sanomassa maailmankaikkeuden Luoja kohtaa syntisen tuoden anteeksiantamuksen ja vapauden syyllisyydestä, häpeästä, kuolemasta ja kadotuksesta. Evankeliumin yksinkertaisessa perussanomassa ilmenee Kaikkivaltiaan Jumalan ihmisiä uudistava pelastava voima. Jumalan sanoissa on elämä. Ne ovat Jumalan Hengen voiman läpitunkemia.

Sanomassa Kristuksen rististä on syvällinen viisaus ja suuri voima. Samalla Jeesuksen ristin heikkous ja hulluus on luonnolliselle ihmiselle vastenmielistä. Eikä meidän uskovienkaan ole aina kovin helppoa samaistua ja suostua heikkouteen. Risti loukkaa omavoimaisuuttamme ja älyllistä ylpeyttämme.

Yhä tänään Jumalan seurakunta on monin tavoin heikko. Emme ole useinkaan suuria akateemisia vaikuttajia tai ylimmän poliittisen vallan käyttäjiä, vaan useimmiten pieniä ja vähäisiä, tavallisia ihmisiä. Vaikka ensimmäisillä vuosisadoilla oli apologeettoja, evankeliumi meni usein eteenpäin ruohonjuuritasolla kun ihmiset puhuivat toisilleen Jeesuksesta.

Meissä Herran seuraajissa on myös vikoja ja puutteita, jopa sisäistä pimeyttä ja pahuutta. Siksi meidän on tärkeää yhä uudelleen kohottaa katseemme itsestämme ja omasta mahdottomuudestamme kohti Jeesuksen ristiä. Ristiinnaulittu ja ylösnoussut Kristus on ainoa toivomme.

Jumala rakastaa meitä kaikesta vaikeudestamme huolimatta todella suuresti. Jeesus sanoi Markuksen evankeliumin luvun 2 jakeessa 17: Eivät terveet tarvitse parantajaa, vaan sairaat. En minä ole tullut kutsumaan hurskaita, vaan syntisiä.

Ajattelen että näitä Jeesuksen sanoja ei tule tulkita siten että Kristusta lukuunottamatta olisi olemassa terveitä, hurskaita ja synnittömiä ihmisiä, vaan että kaikilla sairailla ja syntisillä ei ole sairauden- eikä synnintuntoa. Edesmennyt Suomen Vapaakirkon pastori ja terapeutti Seppo Jokinen on todennut osuvasti: ”Joka luulee terve olevansa, se vasta sairas onkin.”

Oman särkyneisyytemme ja kipeytemme tunnistaminen, tunnustaminen, tiedostaminen ja työstäminen on tie viisauteen, aitoon ihmisyyteen, henkiseen kasvuun ja tunteiden tervehtymiseen. Tähän liittyy valoon tuleminen ja valossa eläminen, vaeltaminen Jumalan kasvojen edessä.

Aina jos meinaamme kääntyä pois, meidän tulee tehdä korjausliike. Luther sanoi että parannus on jokapäiväistä. Toki perusparannus on sitä kun käännymme ensimmäistä kertaa Jeesuksen puoleen, mutta sen jälkeen meidän täytyy aina korjata kurssia. Vanhemmat kilvoittelijat sanovat että meillä tulee olla lyhyet tilivälit Jumalan kanssa. Käännytään samantien kun huomaamme sen tarpeen.

Apostoli Johannes kirjoittaa 1. kirjeensä luvun 1 jakeissa 8 ja 9 seuraavasti: Jos väitämme, ettemme ole syntisiä, me petämme itseämme eikä totuus ole meissä. Jos me tunnustamme syntimme, niin Jumala, joka on uskollinen ja vanhurskas, antaa meille synnit anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä.

Jumalan rakkaus ja armo on kutsuvaa. Saamme kääntyä yhä uudelleen hänen puoleensa. Hän vahvistaa askeleitamme ja johdattaa meitä hyvyyteen. Hän tekee meissä pyhittävää, parantavaa ja eheyttävää työtä. Jumalan rakkaus on tullut ilmi erityisellä ja konkreettisella tavalla ennen kaikkea Jeesuksessa.

Jumala kantoi Pojassaan väärät ajatuksemme, sanamme, tekomme ja lainlyöntimme. Kristus kuoli ristillä puolestamme ja voitti kaikki turmiovallat, synnin, kuoleman ja Paholaisen. Jumalamme ei ole vieras kärsimykselle. Hän on itse kärsinyt kanssamme ja vuoksemme.

Katsokaamme ristiinnaulittua Jumalaa. Muistakaamme Herraamme Jeesusta Kristusta. Hän on kanssamme arjen keskelläkin. Hän kärsi ennen korotustaan. Kun kannamme ristiä, seuraamme Mestarimme jalanjälkiä ja meillä on iankaikkisen elämän ja tulevan Jumalan valtakunnan kirkkauden varma toivo. Kuolemakaan ei tee sitä tyhjäksi. Kristus johtaa meidät lopulta ikuiseen kunniaan. Saamme odottaa sitä.

Tahdon päättää uskonpuhdistaja Martti Lutherin sanoihin: ”Jumala ei pelasta muita kuin syntisiä, ei opeta muita kuin hulluja ja niitä, jotka eivät mitään ymmärrä, ei tee rikkaaksi muita kuin köyhiä, ei tee eläväksi muita kuin kuolleita.”